Matka Paraguaysta Boliviaan - Onko erikoisempaa rajanylitystä olemassa?

Vierailu paikallisen miehen kotiin

Matkamme kuumassa ja kosteassa Paraguayssa oli pian päättymässä. Seuraavana oli vuorossa Bolivia, mihin oli tarkoitus matkustaa maateitse tai itse asiassa vesiteitse. Kerroimme jo aikaisemmassa postauksessa, että rajamuodollisuuksien kanssa oli ongelmia Bahia Negrassa. Viranomaiset olivat soittaneet peräämme, koska meiltä puuttui ilmeisesti jokin dokumentti, joka olisi tarpeellinen Boliviassa. Jotta saisimme dokumentin, oli meidän annettava mukaan passimme miehelle, joka työskenteli Tres Gigantesissa. Pitkän pähkäilyn jälkeen, päätimme luottaa mieheen ja antaa passimme hänen käsiinsä. Emme uskaltaneet riskeerata sitä, että joutuisimme ongelmiin Bolivian rajalla. Tästä pääsee lukemaan aikaisempaa kirjoitusta aiheesta.

Heräsimme aamulla kovaan ovenkoputukseen, mies majoituspaikastamme kertoi, että nyt oli aika lähteä. Olimme olleet siinä olettamuksessa, että odottaisimme majoituspaikassa sillä välin kun mies kävisi Bahia Negrassa hakemassa dokumentit meille. Ilmeisesti olimme kuitenkin ymmärtäneet väärin. Tämän seurauksena pakkasimme nopeasti kamppeemme kasaan ja suuntasimme moottoriveneelle. 

Ajettuamme noin puolituntia moottoriveneellä, olimme perillä paikassa, missä odottaisimme sillä välin kun majoituspaikan mies kävisi hakemassa dokumentit. Meillä ei ollut hajuakaan mihin olimme tulleet.

 Vastassamme oli vanhempi mies, seitsemän koiran ja yhden kissan kanssa. Emme valitettavasti enää muista miehen nimeä. Ymmärsimme pian, että paikka oli miehen koti. Esittäydyimme kaikki miehelle. Hänestä huomasi, kuinka onnellinen hän oli kun oli saanut vieraita kotiinsa. 

Joka kerta kun tutustumme paikallisiin ihmisiin, heidän ystävällisyys ja vieraanvaraisuus yllättää meidät. Olimme vieraina saapuneet miehen kotiin, jossa hän otti meidät avoimin mielin vastaan. Pannut olivat porisemassa nuotiolla ja kahvia oli tarjolla. Mies tarjosi meille myös keksejä, (iskukuumennettua) maitoa ja karamelleja.  Sateen alettua, hän ohjasi meidät puiseen taloonsa suojaan. Vaikka miehellä vain oli pieni puinen talo, sisällä oli vain puusta tehty sänky, patja ja hyttysverkko, niin meidän silmissämme hän vaikutti onnelliselta. Koirat, hevoset ja kissa pitivät miehelle seuraa. 

Vaikka mies itse omisti niin vähän, hän oli yksi anteliaimmista ihmisistä mitä olemme tavanneet. Harmiksemme espanjankielemme oli niin rajallinen, että pystyimme vain käymään pientä keskustelua hänen kanssaan. Olisi ollut niin mielenkiintoista kuulla miehen elämästä enemmän! 

Guy sai heti seuraa koirista

Moottoriveneellä Puerto Buschiin

Tunnin jälkeen mies majoituspaikastamme saapui takaisin moottoriveneellä hakemaan meidät. Pelkomme miehen luotettavuudesta osoittautui aivan turhaksi, mukana hänellä nimittäin oli passimme ja tarvitsemamme dokumentti. Tarkistimme vielä, että passimme oli oikeat ja että niissä ei ollut mitään vikaa.

Dokumentti koski maahantuloa Boliviaan. Koska kyseessä oli vähän erikoisempi rajanylitys, niin Paraguayn viranomaiset olivat tehneet meille dokumentin siitä, että olimme oikeutettuja oleskelemaan Boliviassa kolme päivää ilman Bolivian maahantuloleimaa. Viimeistään kolmen päivän sisällä oli hankittava maahantuloleima, muuten joutuisimme todennäköisesti jonkinnäköisiin ongelmiin.

Rajanylitys Paraguaysta Boliviaan oli siinä mielessä erikoinen, että jouduimme ottamaan moottoriveneen Paraguay-jokea pitkin pieneen kylään, nimeltä Puerto Busch. Kylä sijaitsee aivan Bolivian ja Brasilian rajalla. Matkan aikana näimme monta kaimaania ja värikkäät linnut lentelivät ympärillämme. Ajatus siitä, että edellisenä päivänä olimme soutaneet pitkin Paraguay-jokea pienen kanootin kanssa, sai ihokarvat melkein nousemaan pystyyn. Kaimaanin puraisemaksi kun ei olisi mukava tulla... 

Puerto Buschissa ei ole rajaviranomaisia, vaan siellä on pelkästään pieni "satama", kahden veneen kera. Matkamme jatkuisi Puerto Buschista taksilla lähimpään kaupunkiin, jossa on rajatarkastus. Tres Gigantesin henkilökunta oli tilannut taksin meille etukäteen, jonka hinta oli kokonaisuudessaan 150 US dollaria. Onneksi saimme kustannukset jaettua neljään osaan. Yritimme kyllä tinkiä hintaa matalemmaksi, mutta emme onnistuneet, koska kuski oli tullut meitä varten Puerto Buschiin. 

Viiden tunnin taksimatka luonnonsuojelualueen läpi 

Taksimme oli vanha ja pieni Peugeot, johon saimme juuri ja juuri rinkkamme mahtumaan. Puerto Buschista matkamme jatkui Otuquis luonnonsuojelualueen läpi, aina Puerto Quijarro nimiseen kaupunkiin. Puerto Quijarro oli päivämme päämäärä, koska siellä sijaitsi Bolivian ja Brasilian välinen rajanylityspaikka. Sieltä saisimme maahantuloleimat Boliviaan.

Olimme arvioineet matka-ajan Puerto Quijarroon aivan väärin, olimme  nimittäin olettaneet, että matka olisi paljon lyhyempi.  Tosiasiassa istuimme autossa lähes viisi tuntia, jalat ahtaassa tilassa ja väsyneinä. Itse matka luonnonsuojelualueen läpi, oli kuitenkin yksi matkamme parhaista. Kuka voisi uskoa, että yhden taksimatkan aikana näkisi niin paljon eläimiä! Taksimatka oli todellinen safariajelu, jälkeenpäin ajateltuna kaikki oli rahan arvoista.

Ajettuamme Otuquis luonnonsuojelualueen läpi, oli edessämme taas aivan erilaiset maisemat. Yhtäkkiä olimme korkeiden viidakkokukkuloiden ympäröimiä. Aivan kun olisimme astuneet Jurassic Parkiin (vain dinosaurukset puuttuivat)! Bolivian luonto on hyvinkin erilainen verrattuna Paraguayhin, joka on hyvin tasainen maa. 

Taksimatkan aikana näimme mm. peuran, erilaisia värikkäitä lintuja, kolme anakondaa, peuran ja pienen Kapybara perheen.

Tie oli koko matkaltaan kapeata soratietä, joka välillä oli hyvinkin huonokuntoinen. Ei ihme, että taksimatkassa kesti niin kauan! Onneksi luonnonsuojelualueella ei ollut muuta liikennettä, vaan saimme ihan rauhassa ajella alueen läpi (muiden autojen väistäminen olisi myös tuottanut omat haasteensa). Kuvassa Kapybaraemo, poikastensa kanssa. 

Rajamuodollisuudet kuntoon Puerto Quijarrossa

Kun olimme melkein perillä Puerto Quijarrossa, taksikuskimme pysähtyi  jostain syystä lähellä sijaitsevassa kaupungissa, nimeltä Puerto Suarez. Vastassamme oli kuskin isä. Selvisi, että taksikuskimme isä tomittaisi meidät perille Puerto Quijarroon, aina rajavirannomaisten luo. Papparaisen auto oli yksi huonokuntoisimmista autoista mitä olemme nähneet matkamme aikana. Penkit olivat aivan rikkinäiset ja ratin paikkaakin oli vaihdettu. Auto käynnistettiin jopa piuhoista :D

Pitkän päivän jälkeen olimme lopulta perillä Puerto Quijarrossa. Yllätykseksemme maahantulotoimisto oli vielä auki. Olimme vähän pelänneet, että se olisi kiinni koska oli sunnuntai. Paraguayn viranomaisten kirjoittaman dokumentin vuoksi, olisimme kuitenkin voineet olla ilman maahantuloleimaa kolme vuorokautta.
 Toimistossa meillä oli vähän selittämistä matkareittimme suhteen. Olimme tulleet maahan niin erikoista reittiä pitkin, että viranomaiset halusivat kuulla kokonaisen selityksen matkareitistämme, aina Concepcionista asti. Suurin osa paikallisista ja turisteista kun tulevat joko Brasiliasta Boliviaan tai toisinpäin.
 Annettuamme selkeän kertomuksen matkareitistämme, saimme ongelmitta leimat passiimme. Huh, mikä päivä oli takana!

Tästä pääsee katsomaan kulkemaamme reittiä (Paraguay - Bolivia rajanylitys)  google maps-kartalta.

Uusi matkasuunnitelma Paraguayhin

Uusi parempi matkasuunnitelma

Haluaisitko sinä viettää yli 24 tuntia bussissa? Ihanteellisessa tapauksessa bussimatka kestäisi vain vuorokauden, pahimmassa tapauksessa paljon pidempään. 

Epätoivoisina etsimme toista vaihtoehtoa Paraguay - Bolivia rajanylitykselle. Bussimatkaa Asunciónin ja Santa Cruzin välillä, on tunnettu nimellä "bus from hell",  eli bussi helvetistä. Tie on erittäin huonokuntoinen, etenkin Bolivian puolella, tehden matkasta hyvin pomppuisan ja hitaan. Kyseinen bussi ei ole mikään luksusluokan bussi, vaan ihan tavallinen paikallinen bussi, jossa ei ole ilmastointia, eikä aina edes vessaa.

Tiesimme, että selviäisimme bussimatkasta, olihan meillä muitakin pitkiä bussimatkoja takana. (Ei kuitenkaan yli vuorokauden kestäviä). Emme kumpikaan ole pitkien bussimatkojen ystäviä, joten oli ihan ymmärrettävää, että emme kyseisestä bussimatkasta innostuneet. 

Seikkailtuamme Internetissä tovin, törmäsimme Thorn Tree foorumilla viestikeskusteluun, jossa kerrottiin vaihtoehtoisesta matkareitistä Bolivian puolelle. THANK GOD! Lähetimme kyseiselle henkilölle heti yksityisviestiä ja toivoimme parasta, että kyseistä reittiä pystyi vielä kulkemaan Bolivian puolelle. (Mies oli alkuperältään saksalainen, mutta oli muuttanut Concepcióniin, Paraguayhin ja perustanut farmin ja majoituspaikan kotiinsa). 

Alle vuorokaudessa saimme vastauksen mieheltä, joka oli kirjoittanut Thorn Tree foorumiin.  Voitte kuvitella kuinka tyytyväisiä olimme kun saimme kuulla, että oli mahdollista kulkea Boliviaan Paraguayn pohjoisosan kautta. Hyvästi 24 tunnin kärsimys bussissa ja tervetuloa kolmen vuorokauden kestävä laivareissu!

Matka Concepcióniin alkaa

Saatuamme tiedon vaihtoehtoisesta matkareitistä, pakkasimme rinkkamme ja suuntasimme Concepcióniin bussilla. Kielikoulun opettajamme totesivat vain meille, että  "muy peligroso, muy peligroso", kuultuaan matkasuunnitelmastamme ja että olimme matkalla Concepcióniin. Concepciónin lähellä sijaitsevissa metsissä eli heidän mukaansa, vaarallinen kommunistinen sissiryhmä, joka taistelee hallitusta vastaan. He olivat mm. tappaneet paikallisia poliiseja, vartijoita ja siviilejä. Meidän tarkoituksena ei kuitenkaan ollut majoittua Concepciónin keskustassa tai muutenkaan seikkailla ympäriinsä, vaan olimme matkalla El Robleen, saksalaisen miehen omistamaan majoituspaikkaan. Majoituspaikka sijaitsi 16 km päässä Concepciónista, Belen nimisessä pienessä kylässä.

Saavuttuamme Concepcióniin seitsemän tunnin bussimatkan jälkeen, saimme harmiksemme todeta, että busseja ei enää kulkenut Beleniin. Muutama taksi odotteli bensa-aseman lähellä, joten päätimme kysyä heiltä paljon matka maksaisi El Robleen. Matkasta olisi saanut pulittaa 100 000 guarania (noin 15€), mikä oli mielestämme aivan liikaa.  Päätimme siis etsiä majoituspaikan yhdeksi yöksi Concepciónista ja aamulla lähteä Beleniin.

Concepción oli huomattavasti kehittymättömämpi kaupunki, kuin esimerkiksi Asunción tai Encarnación. Pieniä peltihökkylöitä oli siellä siellä sun täällä ja kaduilla myytiin kaikkea vaatteista ruokaan. Kaupungin keskusta oli onneksi aika pieni, joten löysimme melko nopeasti ensimmäisen majoituspaikan. Majoituspaikan alakerrassa huomasimme vanhemman papparaisen rehkimässä kuntopyörällä.  Hän keskeytti urheiluhetkensä ja seurasimme häntä yläkertaan huonetta katsomaan. Emme voineet olla huomaamatta, miehen housujen olevan puolitangossa, pylly paistaen suoraan kasvoihimme :D Papparainen oli ilmeisesti laihtunut sen verta, että housut eivät enää pysyneet jalassa.

Huoneen nähtyämme, päätimme jäädä kyseiseen paikkaan yhdeksi yöksi. Aamulla matkamme jatkaisimme Beleniin.

Illalliseksi söimme HYVIN HYVIN rasvaisen pitsan

Olimme ainoat vieraat majoituspaikassa

Bussi, jolla pääsee 16 km/h

Belenin bussi oli  todellinen romukasa. Se näytti siltä, että se oli ollut hylättynä monta vuotta, emmekä olisi yhtään ihmetelleet jos rottia olisi asunut bussin sisällä. Bussi täyttyi hitaasti ihmisistä, heinä-, ja riisisäkeistä. Lopulta pääsimme matkaan. Olimme ajatelleet, että bussimatka kestäisi korkeintaan puoli tuntia, matkaa Beleniin oli kuitenkin vain 16 km.

Nähtyämme ajo-olosuhteet, tajusimme heti miksi taksimatka Beleniin oli ollut niin kallis. Tie oli nimittäin aivan järkyttävässä kunnossa. Suuret kuopat pistivät vanhan bussin todellisen haasteen eteen (ja myös kuskin!). Ihmeen kaupalla bussi kuitenkin selvisi ajomatkasta, vaikka siinä kesti kokonainen tunti :D

Bussista poisnoustua oli edessä vielä lyhyt kävely hiekkaista tietä pitkin. Maisemat olivat ihanan maalaismaiset ja vehreät. El Roble oli todellinen pakopaikka kaupungin hälinästä ja vilinästä. Täällä rentoutuisimme ilomielin kolme päivää, ennen kolme vuorokautta kestävää laivareissua!

Matkalla El Robleen

Suuntana Paraguay

Uusi kohteemme Paraguay

Päätimme haudata vanhan matkareittimme ja suunnata Paraguayhin Argentiinan jälkeen. Alunperin emme olleet edes ajatelleet matkustamista Paraguayhin, mutta huomattuamme miten turistiset Chile ja Argentiina oli, niin halusimme kokea jotain vähemmän turistista. Harvat matkalla tapaamamme ihmiset olivat käyneet Paraguayssa, joten tämä oli jo mielestämme hyvä merkki. Olimme myös korviamme myöten kyllästyneitä siihen, että kaikki oli niin kallista Chilessä ja Argentiinassa, joten halusimme siitäkin syystä matkustaa Paraguayhin. Paraguay nimittäin on yksi Etelä-Amerikan halvimmista maista.

Argentiinassa oli tarkoituksena viipyä vain hetki, mikä meidän tapauksessa venyi lähes kaksiviikkoiseksi. Tavattuamme Cesarin ja hänen perheensä Buenos Airesissa, päätimme jatkaa matkaa Posadakseen. Cesar suositteli meille Rio Uruguay bussifirmaa matkalle. Bussiliput Posadakseen olivat HYVIN hintavat, joten halusimme aluksi ottaa selvää kulkeeko juna Posadakseen. Harmiksemme saimme tiedon, että juna ei enää kulkenut Buenos Aires-Posadas väliä, joten ainut mahdollisuutemme oli matkustaa bussilla. Päädyimme ostamaan liput Cesarin suosittelemasta bussifirmasta, koska heidän tarjoamansa lippu oli halvin. Bussilipun hinta oli lähes 80€ (sinisen dollarin vaihtokurssilla saimme liput kuitenkin 50€/henki). 

Bussimatkamme Rio Uruguayn kanssa, oli yksi parhaista bussimatkoistamme, ainakin mukavuuden suhteen. Kyseessä oli yön yli kestävä bussimatka, joten mukavat ja pehmeät alastaitettavat penkit tulivat tarpeeseen. Asiakaspalvelu oli ystävällistä ja huomaavaista. Hintaan kuului jopa välipala, lämmin päivällinen ja aamiainen. Vaikka bussimatka olikin mukava, niin emme voi olla ihmettelemättä, miten paikallisilla on varaa matkustaa busseilla Argentiinassa?! Meidän lompakkoa bussilippujen hinta kirpaisi, mutta voimme vain kuvitella miten pitkän säästämisen tulos yhden bussilipun ostaminen voi olla paikalliselle, joka keskimäärin tienaa 300-400€ kuussa.

Posaadaksessa meitä vastassa oli lämmin ja kostea trooppinen ilmasto. Tätä olimme kaivanneet! Yhtäkkiä olikin lähes 30 astetta lämminta ja saimme kaivaa kevyemmät vaatteemme esille. Tarkoituksena oli yöpyä vain yksi yö Posadaksessa ja sieltä jatkaa matkaa Iguassun putouksille (Iguazu falls). Ongelmia tuli kuitenkin eteen, kun emme löytäneet Sinisen dollarin rahanvaihtajia Posadaksessa ja Argentiinan pesomme olivat lähes loppu. Emme halunneet nostaa rahaa automaatista taikka vaihtaa rahaa virallisella kurssilla. Tästä pääsee lukemaan postausta, joka käsittelee rahanvaihtoa Argentiinassa.


Rajanylitys Argentiinan ja Paraguayn välillä

Rahanpuutteen vuoksi päätimme aikaistaa matkaamme Paraguayhin. Rajanylitys Posadaksen ja Encarnaciónin välillä(Paraguayn rajakaupunki) on aika mutkaton. Pitkä silta yhdistää Argentiinan ja Paraguayn. Helpoin tapa ylittää raja on ottaa bussi Posadaksen keskustasta. Bussi pysähtyy passintarkastuksessa Argentiinan puolella, jonka jälkeen bussi (yleensä) odottaa kunnes rajavelvollisuudet on saatu hoidettua. Tämän jälkeen bussi ylittää sillan Argentiinan ja Paraguayn välillä ja jättää matkustajat Paraguayn passintarkastukseen. Ollessasi nopea saatat keretä samaan bussiin jolla lähdit matkaan, muuten joudut odottaamaan seuraavaa bussia. Bussit kulkevat noin puolentunnin välein ja päätepysäkki on Encarnaciónin bussiterminaali.

Itse kävelimme Argentiinan passintarkastukseen asti. Matka Posadaksen keskustasta sinne ei ollut pitkä, mutta alueella oli tietyömaita, minkä vuoksi eksyimme aluksi polulta. Takana näkyy Argentiinan ja Paraguayn välillä oleva silta, jonka kautta rajanylitys tehdään.

Positiivisesti yllättävä Encarnación

Saavuttuamme Encarnaciónin bussiasemalle, alkoi rankkasade ja päätimme majoittua lähellä olevaan hotelliin. Hotelli oli yksinkertainen mutta siisti, eikä sillä ollut hintaa kuin 100 000 guarania (16 USD). Vaikka sadekelit runtelivat Encarnaciónia, nautimme olostamme siellä. Kaupunki yllätti meidät positiivisesti. Odotuksemme Paraguaysta olivat olleet jotain aivan muuta. Olimme odottaneet köyhyyttä ja maan kehittymättömyyttä, mutta saimmekin huomata, että kaupunki oli yllättävän "uuden oloinen". Tiet olivat uusia ja kaupungin ulkonäköön oltiin selvästi panostettu viime aikoina. Encarnaciónissa vietetään vuosittain (Tammi-Helmikuussa) Paraguayn suurinta karnevaalia, johtuiko panostus kaupunkiin kenties siitä? 

Ihmiset olivat myös erittäin ystävällisiä ja ulospäinsuuntautuvia. Kysyttäessä neuvoa, saimme aina apua, vaikka paikalliset eivät puhunneet englantia. Ihmiset olivat myös meistä kiinnostuneita, meiltä kysyttiin monesti miksi olimme tulleet Paraguayhin. Usein haluttiin myös kuulla, mitä mieltä olimme Paraguaysta ja maan ihmisistä. Huomasi, että turisteja ei käynyt Paraguayssa paljon. 

Ruoka Encarnaciónissa oli myös erittäin hyvää ja halpaa. Yllätyimme siitä, että kaupungista sai niin paljon arabialaista ruokaa, mm. falafelia, shwarmaa ja lomito arabea, eli paikallista rullakebabia. Naaaam!

Ensivaikutelmamme Paraguaysta oli mitä mainioin ja tiesimme, että viihtyisimme maassa hyvin!

Posadaksen kaupunki, Encarnaciónista katsottuna

Ensikosketus Myanmariin ja aika laittaa ennakkoluulot sikseen

Kasvoilleni nousee väkisin hymy kun ajattelen tätä ihmeellistä maata, nimittäin Myanmaria. Oikeastaan matkamme Myanmarissa, oli aikamoinen pettymys, mikä latisti matkaintoamme aika lailla. Mutta ei itse maata voi syyttää siitä, vaan ihan itseämme, koska valitsimme väärät matkakohteet reitillemme. Emme ikinä olisi uskoneet, että kohtaisimme niin paljon turisteja Myanmarissa, koska kaikkihan olivat sanoneet meille, että nyt on se paras hetki matkustaa sinne, ennen kuin turismi alkaa lisääntyä. Mutta, eipä tämä pitänyt paikkaansa, vaan paras hetki oli todennäköisesti muutama vuosi sitten, kun rajat avattiin Myanmariin. Suuret turistimassat johtuivat osittain varmasti myös siitä, että matkamme maahan sijoittui juuri joulunaikaan. Emme todellakaan edes osanneet ajatella, että maahan järjestetään jopa pakettimatkoja ja että niin monta lapsiperhettä, jopa on löytänyt tämän ihmeellisen maan. 

Virhe jonka teimme, oli että luotimme liikaa opaskirjoihin, sekä että matkareittimme perustui näihin suosikkinähtävyyksiin. Myanmarin jälkeen päätimme, että kuljemme vain omaa reittiämme tästä eteenpäin, välittämättä siitä jääkö joku suosituttu nähtävyys näkemättä. Koska tosiasia on se, että onko se itse nähtävyys (ja varsinkin se kokemus paikan päällä) sitten niin hieno ja erikoinen, jos se vain on täynnä turisteja, etkä edes saa kuvaa otettua ilman ihmismassaa joka näkyy kuvassa. Meille on ainakin aina tullut se tunne näissä paikoissa, että haluamme nopeasti pois, johonkin rauhalliseen paikkaan, mikä ei vilise ihmisiä ja turistihuijareita.  Parhaat kokemuksemme ovat olleet sellaisissa paikoissa, jossa ei ole ollut ihmisen ihmistä, vain me nauttimassa siitä kauneudesta ja siitä hetkestä. Sen ei aina tarvitse olla mitään sen erikoisempaa.

Jos meillä vain olisi ollut tarpeeksi aikaa Myanmarissa, olisimme tehneet matkastamme siellä enemmän oman näköisemme. Valitettavasti ymmärsimme tämän liian myöhään ja erilaisen reitin suunnitteleminen olisi vaatinut enemmän suunnittelua ja aikaa. Myanmarissa liikkuminen on helppoa jos vain pysyy turistireitillä, mutta jos haluat enemmän koskemattomalle alueelle, joudut näkemään enemmän vaivaa ja ehkä jopa selittelemään paikallisille, että miksi hemmetissä haluat sinne. He kun luulevat, että tulet maahan, jotta saisit nähdä hienoimmat turistinähtävyydet, etkä tekemään mitään muuta. Myanmarissa on vieläkin tänä päivänä alueita, joihin turisteilla ei ole pääsyä, joten näistä alueista on myös hyvä ottaa selvää etukäteen, ettei vain joudu ongelmiin vahingossa. Tietyille alueille pääsemiseksi, pitäisi myös hankkia hallitukselta maksullinen lupa, jotta alueelle saa mennä.

No palataanpas vielä alkuun mistä matkamme Myanmariin alkoi...

Olimme päättäneet yöpyä vain yhden yön Mae Sotissa ja heti jatkaa matkaa Myawaddysta Mawlamyineen, koska meillä oli vain rajoitetusti aikaa Myanmarissa. Tämä tiukka aikataulu sen takia, koska olimme varanneet lentoliput Taiwaniin, noin kahden viikon päähän, jotta kerkeisimme juhlia uutta vuotta Taipeissa. Varmistimme hotellimme henkilökunnalta, että varmasti pääsisimme jatkamaan matkaa samana päivänä Myawaddysta Mawlamyineen, ettemme vahingossakaan joutuisi jäädä Myawaddyyn yhdeksi päiväksi, olemattoman liikenteen vuoksi. Nuoret pojat hotellilla olivat ystävällisimmät ihmiset mitä olimme tavanneet koko Thaimaan aikana. Vaikka he eivät puhuneet  paljoa englantia ja herätimme heidät kesken yöunien (lähdimme aamulla tosi aikaisin), he yrittivät aina parhaansa ollakseen meidän avuksi. Ihanaa, että niin kilttejä ihmisiä löytyy. 

 Jätettyämme hotellimme, meillä oli vaikeuksia löytää kuljetusta Mae Sot-Myawaddy rajalle. Takseja ei näkynyt missään, emmekä halunneet käyttää tuktukia,  aikaisempien huonojen hintatarjousten vuoksi. Lopulta meidän oli vain pakko tyytyä tuktuk-kuljetukseen, kun mitään muuta ei ollut saatavilla. Bangkokilla on ilmeisesti ihan omat hintansa, koska tuktukilla kulkeminen oli itse asiassa paljon halvempaa Mae Sotissa. 

Kun pääsimme rajalle, edessämme oli ainakin sadan metrin jono. Emme oikein tienneet, mihin meidän piti mennä, joten menimme vain jonon perään jonottamaan. Emme kauan kerenneet olla jonossa, kun eräs mies tuli sanomaan meille, ettemme tarvitse jonottaa vaan voimme suoraan mennä  Thaimaan viranomaisten luo. Teimme näin ja pääsimme heti muiden ohi (jonossa oli ilmeisesti vain paikallisia thaimaalaisia ja burmalaisia). Kun meidät oli leimattu ulos Thaimaasta, burmalainen mies tarjoutui meidän avuksi ja kertoi mm. mihin meidän seuraavaksi piti mennä. Itse olen varsinkin Thaimaan jälkeen ollut hyvin varovainen tuntemattomien kanssa aasiassa ollessani, koska he yleensä aina yrittävät hyötyä sinusta tai jollain tavalla huijata sinua. Yritin olla luottamatta liikaa  tuntemattomiin ihmisiin. Kuuntelimme kuitenkin miestä, ja menimme toimistoon johon mies meitä oli ohjannut. Hän sanoi jäävänsä ulos odottamaan, kunnes olisimme valmiita, vaikka olimme jo kiittäneet häntä ja sanoneet, että hän oli jo auttanut meitä tarpeeksi. Toimistossa viranomaiset olivat erittäin mukavia ja jopa rentoja olemukseltaan. Saimme leimat passiimme ja asiat hoituivat erittäin sujuvasti.

Sama mies odotti meitä ulkona. Yritin vain olla välittämättä hänestä ja ajattelin, että hän sitten aikanaan jättää meidät rauhaan, kun  hän itse huomaa että emme tarvitse apua. Simo kuitenkin on niin kiltti, että hän ei voinut olla puhumatta miehen kanssa ja kuunteli hänen antamiaan vinkkejä. (Meille tuli tästä vähän erimielisyyksiä:D) Mies luuli mm. Simon olevan Leonardo DiCaprio, ehkä hän siksi ei halunnut jättää meitä rauhaan.

  Simo oli päättänyt luottaa tähän mieheen, niin lopulta minulla ei oikein ollut mitään muuta vaihtoehtoa kun seurata sivusta, ettei mitään vakavaa tapahdu:D  Mies auttoi meitä mm. rahanvaihdossa, hän näytti meille missä on hyvä paikka vaihtaa rahaa ja missä rahanvaihtokurssi on hyvä. Yleensä en halua, että ulkopuolinen auttaa raha-asioissa, mutta tällä kertaa teimme poikkeuksen ja saimmekin erittäin hyvän kurssin rahoille. Mies vakuutti, että hyvää hyvyyttään haluaa auttaa turisteja, jotka tulevat Myanmariin. Hän sanoi, että ei tee tätä rahan vuoksi, vaan haluaa ilmaiseksi olla avuksi. Mies järjesti meille myös minibussin Mawlamyineen ja tutustutti meidät henkilöihin jotka matkustaisivat meidän kanssamme minibussissa. Hän myös varmisti kuljettajalta, että saimme saman hinnan kun paikalliset, eikä meiltä veloiteta turistihintaa. Ennen kuin lähdimme matkaan, mies vielä kysyi meiltä, olimmeko jo syöneet aamiaista ja että hän tiesi mistä sai hyvää burmalaista ruokaa. Simo meni miehen mukaan hakemaan takeaway-ruokaa ja minä jäin bussiin odottamaan rinkkojemme kanssa. Ruoka mitä mies oli suositellut meille, oli erittäin hyvää.  Vaikka olin erittäin skeptinen miestä kohtaan, on pakko myöntää, että mies todella auttoi meitä ystävällisyyttään. Tai niin ainakin luulen. En tiedä olisiko hän halunnut rahaa, ehkä olisi ollut oikein antaa hänelle pieni summa. Emme missään ole saaneet näin hyvää kohtaamista ihmiseltä, varsinkaan raja-alueilla. Taas oli aika miettiä ennakkoluulojaan ihmisiä kohtaan, ja muistaa, että kaikki ihmiset eivät yritä hyötyä sinusta tai huijata sinua. Thaimaassa ehkä on hyvä olla luottamatta tuntemattomiin ihmisiin liian helposti, mutta Myanmarissa koimme, että ihmiset olivat rehellisiä ja luottamuksen arvoisia.

No man's land

Matkamme Myanmariin oli alkamassa

Yöbussilla Mae Sottiin ja asiaa Myanmarin rajanylityksestä

Oli sunnuntaiaamu ja vietimme viimeistä päivää Bangkokissa. Olimme ostaneet bussiliput Mae Sottiin sunnuntai-illaksi, koska olimme kärsimättömiä ja halusimme jo jatkaa matkaa eteenpäin. Hotellivarauksemme olisi ollut maanantai-aamuun asti, mutta siitä emme jaksaneet välittää. Päiviä oli jo tullut vietettyä tarpeeksi Bangkokissa. Vietimme viimeisen päivän mm. kierrellen eri temppeleissä.

  Illalla pakkasimme rinkkamme ja hyvästelimme Bangkokin. Päätimme kulkea bussiasemalle junalla ja loput matkasta taksilla, koska junalla ei päässyt ihan perille asti. Matkaa juna-asemalta bussiasemalle oli kuitenkin jonkun verta, emmekä halunneet pimeällä kävellä pitkiä matkoja. 

Bussiasemalla oli vastassa paljon turisteja ja paikallisia. Monet turistit näyttivät siltä, että olisivat viettäneet pitkän ajan bussiasemmalla, mm. monet nukkuivat tai lepäsivät lattialla. Itse olimme juuri tarpeeksi ajoissa bussiasemalla, että kerkesimme ottaa yhdet kuplateet, ennen kuin bussimme Mae Sottiin lähti. Bussi oli erittäin uuden ja hyväkuntoisen näköinen, joten ihan mukava bussimatka olisi todennäköisesti edessä. Olimme valinneet toisen luokan liput, joten emme ainakaan saaneet huonoimpia paikkoja bussista, jotka sijaitsivat virtsalle haisevan vessan vieressä. Bussissa meille vielä tarjottiin puhdistusliinoja, pientä evästä ja vettä. Koska kyseessä oli yöbussi, joka lähtisi kello yhdeksän illalla,  olisimme perillä Mae Sotissa jo joskus kello viiden jälkeen aamulla.

Matkasuunnitelmamme Mae Sotista eteenpäin olivat vielä auki. Meillä oli pari vaihtoehtoa, joko yöpyisimme Mae Sotissa yhden yön tai tekisimme rajanylityksen samana päivänä Myawaddyyn. Myawaddysta kulkee useampia busseja/minibusseja mm. Hpa-aniin ja Mawlamyineen. Erikoinen seikka on, että kyseisiin kaupunkeihin ja maan muihin osiin, pääsee vain tiettyinä päivinä  (joka toisena päivänä). Yleensä kuukaudesta riippuen parillisina tai parittomina päivinä. (Itse otimme selvää päivistä netistä). Tämä järjestely johtuu siitä, että tie on vain yksikaistainen ja niin kapea, että toinen auto ei mahdu ohittamaan, minkä vuoksi länteen pääsee vain liikkumaan tiettyinä päivinä. Toisina päivinä, liikenne liikkuu taas toiseen suuntaan. Mielenkiintoista :D

Naisten tanssi-ja musiikkiesitys Bangkokissa

Wat Arun - Aamunkoiton temppeli

Kissojen lepopaikka

Matkamme ensimmäinen yöbussimatka sujui hyvin. Emme olleet aikaisemmin ottaneet yöbussia matkamme aikana, koska Afrikassa se ei ollut turvallista ja Malesiassa tuli aina kuljettua julkisilla päiväsaikaan. Nukkuminen bussissa on aika pinnallista ja pienempiinkin ääniin, valoihin ja pomppuihin herää helposti. Itse olen kuitenkin saanut ihan kohtalaisesti nukuttua busseissa. Yöbussissa luulisi olevan rauhallista, mutta ei, siellä laitetaan kunnon musiikkishow pystyyn. Telkkarista soitetaan thaimaalaista karaokemusiikkia, jonka mukana on mahdollista laulaa.  Tästä olimme jo kyllä kuulleet etukäteen, joten osasimme odottaa sitä. Seuraava päivä meni sitten hyrräillessä thaimaalaisia poppibiisejä. 

Juuri ennen kuin olimme perillä Mae Sotissa, yöbussin henkilökunta herätti meidät. Kello oli vähän yli viisi aamulla. Ulkona oli vielä pimeä, kun jäimme pois bussiasemalla. Oli pakko ottaa taksi Mae Sotin keskustaan, koska bussiasema sijaitsi keskustan ulkopuolella. Muita kulkovälineitä ei ollut paikalla, joten taksilla oli kuljettava. Taksikuskimme puhui erittäin huonosti englantia ja hänellä ei ollut hajuakaan mihin halusimme. Emme olleet varanneet hotellia etukäteen tällä kertaa, vaan ajattelimme käydä kysymässä paikan päältä. Taksikuskimme kierteli erilaisia katuja Mae Sotissa, mutta montaa hotellia ei näkynyt matkan varrella. Lopulta pyysimme taksikuskiamme vain jättämään meidät jollekin kadulle, josta kävellen etsisimme majoituspaikan itsellemme. Hetken etsittyämme löysimme yhden majoituspaikan, joka kyllä näytti erittäin kalliilta. Alunperin ajattelimme vain käydä kysymässä rajanylityksestä hotellin henkilökunnalta, mutta päätimmekin jäädä hotelliin yhdeksi yöksi, kun selvisi, että hotellihuone oli erittäin halpa ja olimme molemmat aika väsyneitä. Kyseinen hotelli oli varmaan aikoinaan ollut tosi kallis ja hyvässä kunnossa, mutta se oli selvästi päästetty huonompaan kuntoon, eikä sitä oltu kunnostettu pitkään aikaan. Huoneessa ei kuitenkaan ollut mitään vikaa, paitsi että suihkusta tuleva vesi oli ihan JÄÄKYLMÄÄ. Hui...Afrikkamuistoja:D

Mae Sotin hotellihuone

Hotellilla sorruimme taas pitkiin päikkäreihin, yöllä matkustelu on sen verran rankkaa. Herättyämme suuntasimme ulos etsimään ruokapaikkaa. Kaupunki oli aivan eri näköinen valoisalla. Pimeän aikaan oli niin hiljaista ja ketään ei näkynyt missään. Mikä oli vähän pelottavaa. Valoisalla ihmisiä taas näkyi joka puolella, ei kuitenkaan montaa turistia. Jess, tätä olimme odottaneet. Ruokapaikkaa etsiessä meille tuli taas valinnanvaikeus, mikä on ollut yleinen ongelma  Aasiassa ollessa:D Emme osaa päättää mihin menemme syömään ja kiertelemme eri ruokapaikkoja, kunnes toinen jo on niin nälkäinen ja kiukkuinen, että on vain pakko mennä jonnekkin. Saimme tällä kertaa apua päätöksentekoon, kun eräs suomalainen mies huomasi meidän puhuvan suomea ja liityimme sitten hänen seuraksi. Siinä meni sitten helposti muutama tunti, rupatellessa ja kahvitellessa. Illalla kävimme vielä hänen ja yhden australialaisen naisen kanssa ulkona syömässä. Emme valitettavasti ottaneet mitään kaupunkikuvia Mae Sotista.  Aika meni niin nopeasti, että valokuvien ottaminen unohtui:D

Myanmarin viisumin hankinta ja muita kuulumisia Bangkokista

Vietettyämme koko päivän ulkona, jouduimme lopulta palaamaan takaisin majoituspaikkaamme. Kävimme melkein heti nukkumaan (oli muuten epämukavin sänky ikinä!), jotta aamu koittaisi nopeammin ja pääsisimme pois tästä likaisesta rotankolosta. Toisin kuin olimme pelänneet, niin selvisimme yöstä ihan hengissä (emme päätyneet pakastimen pohjalle) ja jäimme ilman näköhavaintoa jättiläisrotasta.

Päätimme aamulla ottaa taksin kolmanteen majoituspaikkaamme, koska se sijaitsi aika kaukana. Olimme onneksi nyt oppineet vaatimaan taksinkuljettajia käyttämään taksimittaria, koska matka tuli huomattavasti paljon halvemmaksi mittaria käyttäessä. Pari kertaa kerkesimme jo istua taksiin, kun kuski sittenkin sanoi, ettei käytä mittaria, jääräpäisinä emme tähän suostuneet ja poistuimme taksista. Nopeasti takana oli sitten toinen taksikuski, joka suostui käyttämään mittaria.

Päästyämme kolmanteen majoituspaikkaamme, olimme erittäin tyytyväisiä, koska huone oli paljon parempi ja siistimpi kuin edellinen. Sijaintikin oli paljon parempi, kun juna-asema oli ihan kävelyetäisyyden päässä. Liikkuminen paikasta toiseen oli paljon helpompaa, kun ei aina tarvinnut turvautua taksiin. Lähistöllä oli myös jonkun verta hyviä ravintoloita ja katukojuja. Olimme oikeastaan molemmat vähän yllättyneitä siitä, miten vähän katukojuja Bangkokissa oli, verrattuna esimerkiksi Kuala Lumpuriin. Ravintoloita löytyi kyllä joka puolelta Bangkokissa, mutta tuntui siltä, että jouduimme näkemään paljon vaivaa, että löysimme hyviä katukojuja. Löytämämme katukojut sisälsivät yleensä vain buffet ruokaa, mikä ei oikein ole meidän mieleen, koska ruoka yleensä ei enää ole ihan tuoretta ja ruoka on yleensä kerinnyt kylmetä. Monessa katukojussa oli sitä paitsi pelkästään ruokien nimet thaimaaksi, eikä mitään kuvia annoksista ollut saatavilla. Mikä tietenkin hankaloitti ruoan tilaamista, kun ei ollut hajuakaan siitä, mitä ruoka esimerkiksi sisälsi:D Onneksi kuitenkin löysimme muutaman katukojun, missä tarjoiltiin erittäin hyvää paikallista perinteistä ruokaa. Löysimme mm. yhdeltä syrjäiseltä kadulta maailman parasta Tom Yam keittoa. Sillä pelkällä liemellä olisi voinut elää koko loppuelämänsä ihan tyytyväisenä:D

Maailman paras Tom Yam keitto

Päivän ohjelmaamme kuului myös käyminen Myanmarin suurlähetystössä. Tällä kertaa toivottavasti onnistuneesti,  koska eiköhän tässä ole jo ollut tarpeeksi ongelmia matkassa. Lähdimme matkaan junalla, minkä koimme varsin toimivaksi liikkumismuodoksi Bangkokissa.
  Kun saavuimme paikalle, meitä vastassa oli ainakin sadan metrin jono, täynnä turisteja. Ensimmäinen ajatus oli, että montakohan tuntia tässä menee. Huomasimme, että pakettiautosta jaettiin jotain lippusia ja lappusia, joten suuntasimme sinne päin. Autosta nainen antoi meille pari paperia täytettäväksi, mistä maksoimme pienen summan. Tämän jälkeen menimme jonon perään jonottamaan. Hetken päästä pääsimme sisään itse Myanmarin suurlähetystöön, jossa jonottaminen jatkui edessä olevaan tiskiin. Sillä välin, olimme täyttäneet tarvittavat tiedot viisumihakemukseen. Piti mm. kertoa mitä tekee ammatikseen, minkä takia on menossa Myanmariin, kauan aikoo viipyä, minkälaiset hiukset, silmät ja ruumiinrakenne itsellä on jne. Paperiin piti myös liittää pari passikuvaa. Päästyämme tiskille, tiskin takana oleva mies antoi meille muovisen kortin, joka kertoi meidän hakevan turistiviisumia. Jonottaminen jatkui tämän jälkeen ja huomasimme että monet eivät jaksaneet odottaa loppuun asti, vaan jättivät viisuminhakuprosessin kesken. Kolmen tunnin odottamisen jälkeen pääsimme vihdoin turistiviisumitiskille, jossa annoimme täytetyt hakemukset, kopion passistamme ja passimme työntekijälle. Saimme valita miten nopeasti halusimme viisumin, yhden, kahden vai kolmen päivän sisällä. Hinta oli kalliimpi mitä nopeammin sen halusi. Itse päädyimme viisumiin, jonka saisimme kahden päivän sisällä. Hinta oli muistaaksemme 24€. Olimme yllättyneitä miten vaivattomasti asiointi tiskillä sujui, olimme nimittäin jännittäneet sitä tosi paljon etukäteen. Olimme kuulleet, että kysymyksiä saattaa sadella tosi paljon, mutta meiltä ei kysytty kysymystäkään. Vihdoin oli tämä ensisijainen syy minkä takia edes tulimme Bangkokiin hoidettu. Olimme joutuneet näkemään enemmän vaivaa, kun osasimme odottaa. Onneksi kuitenkin olimme jaksaneet olla kärsivällisiä viisuminhaun suhteen.

Myanmarin suurlähetystö

Sillä välin kun odottelimme viisumiamme Myanmariin, niin tutustuimme Bangkokiin ja sen nähtävyyksiin. Bangkokissa on satoja erilaisia temppeleitä ja palatseja. Kävimme muutamassa temppelissä, joihin sisäänpääsy oli ilmainen. Kävimme myös kiertelemässä monessa ostoskeskuksessa, missä ajan sai hyvin kulumaan:D

Kullatut buddha patsaat

Keskeneräinen pilvenpiirtäjä

Ruuhka-aika

House of Walker

Ostoskeskus

Pupu tyttöjä

Madame Tussauds

Olimme käyneet Myanmarin suurlähetystössä keskiviikkona, joten saimme viisumimme jo saman viikon perjantaina. Hotellia varattaessa kolmeksi yöksi, emme heti olleet ajatelleet, että vähempikin olisi riittänyt. Hotellivarauksemme oli nimittäin maanantai aamuun asti, joten oli vielä vietettävä viikonloppu Bangkokissa. Koska olimme matkalla Myanmariin, koimme järkevimmäksi ylittää raja Mae Sotissa. Mae  Sot on yksi Thaimaan rajanylityskaupungeista, maan itäosassa. Pieneen kaupunkiin oli matkaa noin 7-8 tuntia bussilla. Päätimme lauantaiaamuna, käydä ostamassa bussiliput Mae Sottiin. Halusimme ostaa bussiliput etukäteen, koska emme olleet varmoja, saisimmeko liput samana päivänä kun lähtisimme. Bussiasema, josta bussit Mae Sottiin lähtivät, oli aika kaukana, joten meidän oli pakko kulkea junalla sinne. Päätimme samalla käydä suuressa viikonloppumarketissa (Chatuchak Market), koska se sijaitsi melko lähellä bussiasemaa. Matkan varrella, oli myös iso puisto, jossa poikkesimme ottamassa kuvia.

Saatiin vihdoin Myanmarin viisumi

Puisto marketin lähellä

Kala vedessä

Chatuchak Market on Thaimaan suurin marketti, jossa myydään IHAN KAIKKEA.  Marketissa  saa helposti koko päivän kulumaan. Itse löysimme sieltä halvalla vaatteita ja tuliaisia.

Marketissa myytiin mm. pieniä kilpikonnia

ja koiran- ja kissanpentuja