Onko yhdessä matkustaminen aina ruusuilla tanssimista?

Kyyneleitä Iguassun putouksilla

Marraskuu 6. päivä, 2015

Seisomme aivan Iguassu putousten tuntumassa, molemmat puhumatta toisillemme. Iguassun putoukset ovat yksi maailman seitsemästä ihmeestä, mutta tämä ei sillä hetkellä hetkauta meitä. Matka putouksille sujui kireissä tunnelmissa ja päätyi lopulta kyyneliin. Taasko riitelemme matkalla?

Vuoden pituinen matkamme on venynyt seitsemäntoista kuukautta kestäväksi reissuksi. Ei tässä mitään. Emme todellakaan valita, emme vain ikinä kuvitelleet, että matkamme venyisi näinkin pitkäksi.

Ajatus maailmanympärimatkasta tuli alunperin Simolta. Ajatus kiinnosti myös minua, mutta en kokenut olevani valmis vuodenmittaiseen reissuun, niin kuin Simo halusi. Kaiken rahansäästämisen ja suunnittelun keskellä, mielipiteeni matkan pituudesta kuitenkin muuttui. Koin olevani valmis hyppäämään pois oravanpyörästä vähän pidemmäksi aikaa. Aluksi puoleksi vuodeksi ja lopulta olin jo innoissani jättämässä Suomen vuodeksi.

Matkakärpänen puree, ja kovaa.

Kuka olisi uskonut, että MINÄ olen se joka innostuu reppureissaamisesta?

Kuukaudet vierivät ja olin yllättynyt siitä, että podin niin vähän koti-ikävää. Matkustamisen arki oli jotain aivan muuta, kuin kotona Suomessa. Koin olevani vapaa. Vuodet Suomessa olivat menneet opiskellen ja töitä tehden, eli aika stressaavaa arkea tuli elettyä. Välillä olen ihmetellyt, miten olen saanut niin paljon aikaan Suomessa ja ylipäätänsä jaksanut tehdä sitä sun tätä. Nykyään arki on aivan erilaista ja melko stressitöntä. Tietenkin matkustellessa tulee erilaisia stressitekijöitä eteen, mutta niistä selviää aika helposti. Uudessa ympäristössä, upeissa maisemissa ja lämmön keskellä, tämä ei ole mikään ihme.

Simon saadessa töitä Australiasta puoleksi vuodeksi, oli melko selvää, että matkamme venyisi. Yksi ehdoistani Australiaan jäädessä olikin, että jatkamme matkaa normaaliin tapaan Australian jälkeen. En nimittäin millään halunnut jättää Etelä- ja Väli-Amerikkaa väliin. Aina Aasiasta lähtöisin Simo on ollut se, joka on potenut enemmän koti-ikävää ja halua "palata arkeen". Tunne ei kuitenkaan ole ollut jatkuva, vaan tullut esille silloin tällöin. Suurimmat väittelymme matkan aikana ovatkin liittyneet tähän asiaan. Kuinka matkustaa kun toinen on kyllästynyt matkustamiseen ja toinen ei millään ole valmis palaamaan arkeen? Tämä on ollut yksi matkamme pulmista.

Välillä kun katsomme joitain kuvia matkaltamme, niin nauramme sille asialle, että...jaahas tämä oli se paikka missä riitelimme. Koemme sen myös olevan koomista, että paikkamme ovat ihan vaihtuneet. Nyt minä olen se, jota ei millään saa kotiin, vaikka Simo oli alunperin  se joka halusi maailmanympärimatkalle :D 

Kuinka tämä päivä sitten sai alkunsa?

Koska olimme päättäneet aikaistaa matkaamme Paraguayhin, Iguassun putoukset jäi meiltä näkemättä Argentiinan puolelta. Sabina: Halusin ehdottomasti nähdä putoukset, olihan kyseessä yksi Etelä-Amerikan suurimmista luonnon ihmeistä! Simo ei niinkään ole suurimpien "turistiansojen" fani, joten tässä vaiheessa herätyskellojen olisi jo pitänyt soida...

Iguassun putoukset voi nähdä Argentiinan ja Brasilian puolelta. Emme enää olleet palaamassa  Argentiinaan, joten sen vuoksi olimme päättäneet käydä katsomassa vesiputouksia Brasilian puolelta. Encarnaciónin jälkeen päätimme suunnata suoraan Ciudad del Esteen, josta oli lyhyt matka Brasilian puolelle. Rajanylitys Brasilian puolelle sujui ilman mitään ongelmia. Olimme lähteneet matkaan aika spontaanisti ja ajatelleet, että asiat sujuisivat ongelmitta.

Yleensä olemme olleet hyvin valmistautuneita ja tietoisia siitä, miten pääsee minnekkin, mutta tällä kertaa emme olleet ottaneet asioista tarpeeksi selvää. Ensimmäiset ongelmat alkoivat heti Brasilian puolella, kun emme löytäneet auki olevaa rahanvaihtopaikkaa. Emme olleet ottaneet huomioon sitä, että oli sunnuntai ja kaikki rahanvaihtopaikat olivat kiinni. Pankkikortit olimme jättäneet majoituspaikkaan (tahallisesti) ja ajatelleet, että vaihtaisimme Yhdysvaltain dollareita realeiksi. Emme olleet syöneet kunnollista aamiaista, joten nälkäkin kurni vatsassa. Bussin löytäminen Iguassun putouksille ei ollut niin helppoa kun olimme ajatelleet. Päädyimme kävelemään tosi pitkän matkan, ilman tietoa siitä, mistä löytäisimme oikean bussin. Sateen alkaessa päätimme ottaa ensimmäisen bussin joka tuli vastaan. Koska meillä ei ollut paikallista rahaa jouduimme maksamaan dollareilla. Bussi vei meidät lähellä olevalle bussiterminaalille, josta pystyimme ottamaan toisen bussin Iguassun putouksille. Ulkona satoi rankasti ja kirosimme sitä, että olimme valinneet niin huonon päivän Iguassun vesiputouksille. 

Toivoimme, että Iguassun putousten lipunmyyntipisteellä voisimme vaihtaa dollareita realeiksi, mutta tämä ei onnistunut. Sabina: Itse olen tosi tarkka rahan kanssa ja yritän aina välttää sitä, että joudumme maksamaan asioita dollareilla, koska kaikki on yleensä paljon kalliimpaa dollareilla maksettaessa. Nälkäisinä tilasimme yhden hampurilaisaterian, järkyttävään ylihintaan. Mihin muuhun meillä ei ollut varaa. Kuinka tyhmiä saatoimmekaan olla kun lähdimme matkaan ilman minkäänlaisia suunnitelmia...?

Tämän kaiken säätämisen jälkeen oli jo soppa valmiiksi keitetty. Simoa ei näyttänyt kiinnostava Iguassun putoukset lainkaan ja koko matka Brasiliaan tuntui vain typerältä idealta. Olin vihainen itselleni, koska en ollut suunnitellut päivää sen paremmin ja vihainen Simolle, koska häntä ei näyttänyt kiinnostavan koko asia. Näin pienestä asiasta riitamme sai alkunsa.

Onneksi näitä huonoja päiviä ei ole ollut kuin yksi tai pari kuukaudessa. Yleensä olemme saaneet asiat puhuttua saman päivän aikana ja seuraavana päivänä aurinko on jo paistanut. 

Onko tämä kaikki ollut matkan arvoista?

Lähtiessä matkalle jonkun muun kanssa, oli kyseessä sitten kaveri tai avopuoliso, on aina olemassa se riski, että huomataan, että tykätään eri asioista. Voi olla kyse matkustustavoista, matkakohteista tai vaikka siitä, että toinen haluaa matkustaa pienemmällä budjetilla ja toinen taas kaipaa enemmän mukavuuksia. Jotkut riitelevät jo kahden viikon mittaisella matkalla, eivätkä voi edes kuvitella matkustavansa yhdessä pidempään. 

Ennen matkaamme yksi suurimmista peloista olikin se, että mitä jos parisuhteemme ei kestä vuoden kestävää matkaa? Olimme kuulleet monta tarinaa siitä, että monet olivat eronneet niin pitkän matkan jälkeen. Luotimme kuitenkin siihen, että pärjäisimme, emmekä antaisi asian olla esteenä matkan toteuttamiselle. Olimmehan jo aikaisemmin matkustaneet yhdessä ja silloinkin pärjänneet?

Vaikka matkaamme on sisältynyt riitoja, todennäköisesti eniten mitä näihin kuuteen vuoteen on mahtunut, niin emme todellakaan kadu matkalle lähtemistä. Tiesimme jo ennen matkaa, että tulemme kohtaamaan haasteita ja vaikeuksia, mikä kylläkin kuuluu elämään. Välillä hermo on ollut hyvinkin kireällä, mutta olemme saaneet kaikki asiat selvitettyä tähän mennessä. Tämä on vaatinut paljon ymmärystä, kuuntelemista ja joustamista molempiin suuntiin. Olemme päättäneet seisoa molempien unelmien rinnalla, emmekä esteenä. Välillä toisen pitää joustaa enemmän ja seuraavalla kerralla on sitten taas toisen vuoro.

Kuinka olemme selvinneet riidoista?

1. Asioista juttelu ja toisen kuunteleminen. Olemme yhdessä yrittäneet keksiä ratkaisuja ongelmiimme. Tarvittaessa olemme muuttaneet suunnitelmia, joustaneet eri asioissa tai esimerkiksi hidastaneet matkan tahtia.

2. Oman ajan antaminen. Välillä heikkohermoisuus toiseen johtuu vain siitä, että tarvitsee vain omaa aikaa.

3. Lyöttäydy yhteen muiden matkaajien kanssa. Tämä on auttanut meitä paljon, varsinkin Etelä-Amerikassa. Kuulumisten ja matkatarinoiden vaihtaminen muiden kanssa on ollut erittäin mukavaa. Samalla on myös saanut paljon uusia ystäviä. 

Onko teillä ollut samankaltaisia ongelmia ja miten olette ne ratkaisseet?

 

Sairastelua ja lääkärissä ravaamista

Elokuu sujui minun (Sabinan) osalta sairastellessa. Itse olin välttynyt matkamme aikana sairaalahoitoa vaativista sairauksista, toisin kuin Simo. Tästä pääsee lukemaan Simon sairastelusta ja sairaalakäynnistä Madagaskarilla ollessamme. Pieniä flunssia ja lieviä vatsatauteja oli ollut muutama matkan aikana, mutta ei mitään sen pahempaa. 

Muutaman kuukauden oltuamme Australiassa, aloin epäilemään, että olisin tullut yliherkäksi joitain ruoka-aineta kohtaan. Epäilin tietenkin ensimmäisenä viljaa ja maitoa. Olin muutaman viikon ilman kyseisiä ruokatuotteita, ihan tuloksetta. Vatsaongelmat jatkuivat ja huomasin niiden pahenevan viikkojen kuluessa. Yhtenä päivänä saatoin voida ihan hyvin, mutta seuraavana päivänä saatoin olla ihan toimintakyvytön ja syömättä koko päivän. Särkylääkkeitä tuli syötyä melkein päivittäin, eikä nekään aina auttaneet. Öisin en aina saanut nukuttua vatsakipujen vuoksi.

Aloin epäilemään, että oliko minulla jonkinlainen tulehdus vatsalaukussa tai kenties muodostumassa vatsahaava, koska kipu oli niin järkyttävä ja sijaitsi juuri ylävatsalla. Takaraivossa oli myös pelko siitä, että olin saanut jonkun inhottavan matkataudin. Lopulta otin itseäni niskasta kiinni ja varasin itselleni lääkäriajan. Ei tämä näin enää voinut jatkua.

Pääsin tapaamaan lääkäriä samana päivänä, jossa minut heti otettiin tosissaan ja pääsin samantien erilaisiin testeihin. Matkustelutaustan vuoksi epäiltiin tietenkin ensimmäisenä parasiittitartuntaa. Erityisesti Skistosomiaasia, eli Bilharziaa, koska olimme uineet Malawi-järvessä. Malawissa olimme ottaneet tietoisen riskin ja myös varautuneet asian kannalta. Koska olimme uineet järvessä, niin olimme varmuuden vuoksi, ostaneet lääkkeet tautia vastaan. 

Malawissa ollaan hyvin tietoisia Skistosomiaasin olemassa olosta, minkä vuoksi lääkkeiden hankkiminen paikan päällä on hyvin helppoa. Otimme tabletit kolme kuukautta uimisen jälkeen, kolmessa eri annoksessa, yhden päivän aikana. Tableteista ei tullut mitään oireita kummallekaan, mikä todennäköisesti tarkoitti  sitä, että meillä ei ollut mitään tartuntaa. Yleensä vointi voi tulla vähän huonoksi tabletteja ottaessa, jos kantaisi tartuntaa. (Näin olemme ainakin kuulleet ja lukeneet). Koska olimme ottaneet lääketabletit ihan ohjeen mukaan, niin ainakin minulla oli vaikea uskoa, että kantaisin Skistosomiaasi tartuntaa. 

Elokuun loppupuoli ja syyskuun alku sujui tutkimustuloksia odotellessa ja lääkärissä rampaten. Kerran jouduin myös menemään sairaala päivystykseen, koska vointini meni niin huonoksi.

Aloimme jo miettimään Simon kanssa, miten tekisimme matkamme suhteen, koska ei ollut mitään järkeä jatkaa matkaa sairaana. Lentomme Chileen lähtisi 28.9, minne ei enää ollut montaa viikkoa. 

Päivystyksessä olin yön nesteytyksessa ja erilaisissa tutkimuksissa. Olin samana päivänä käynyt lääkärissä ja minulle oltiin aloitettu lääke vatsalaukun suojaksi. (Kyseinen lääkäri epäili gastriittia, eli mahan limakalvon tulehdusta.) Päivystyksessä sain ohjeeksi jatkaa lääkekuuria, jonka toinen lääkäri oli jo aloittanut. Vakavammat sairaukset oli suljettu pois keuhkokuvalla ja muilla lisätutkimuksilla. Verikokeissa oli kuitenkin joitain poikkeavuuksia. Päivystyksen lääkäri epäili myös minulla olevan gastriitti (tai että minulla oli jossain vaiheessa ollut jokin bakteeritulehdus vatsassa). Aloin tutkimaan vaivaa tarkemmin netistä ja jättämään pois ruoka-aineita, jotka rasittivat vatsalaukkua.

Muutaman päivän jälkeen lääkkeen aloituksesta sain ilokseni huomata, että lääke tosiaan auttoi ja pystyin pikkuhiljaa taas syömään, ilman hirveitä  vatsakipuja tai oksentelua. Samalla sain myös loput tutkimustulokset ja tiedon, että parasiittitestit olivat negatiiviset. HUH, mikä helpotus! Lääkäri kirjoitti kuitenkin minulle varmuuden vuoksi parasiitti "häätökuurin", koska siitä ei kuulemma ollut mitään haittaa :D No, eipä siitä mitään haittavaikutuksia tullutkaan.

Tässä sairastellessa tuli kyllä mietittyä, miten kurjaa elämä olisi, jos ei pystyisi syömään normaalisti, taikka tekemään arkipäivisiä asioita. Meille molemmille hyvä ruoka nimittäin on niin suuri osa elämää! Onneksi oma terveyteni koheni ja toivotaan myös, että se jatkuu samanlaisena!


Alla vielä kuvasarja tekemisistämme elokuussa:

Kävimme Nooran kanssa kävelyllä Melbournen Royal Botanic Gardenissa. Oli tosi lämmin ja kaunis päivä!

Lähdössä syömään Melbournen keskustaan Simon ja Nooran kanssa.

Kuudes vuosipäivämme lähestyi ja Simo oli varannut pöydän Ezard nimisestä fine dining ravintolasta, joka sijaitsee aivan Melbournen keskustassa. Kävimme perjantai-iltana syömässä, kun vuosipäivämme olisi ollut lauantaina. Söimme molemmat kahdeksan ruokalajin maistelumenuun. Ruoka oli aivan sairaan hyvää, tarjoilijat tosi ammattitaitoisia ja paikka ihanan rento! Oli kyllä ihan mahtava ilta :)

Vuosipäivän aamuna Simo oli käynyt Queen Victoria Marketissa ostamassa kukkia, ruoka-aineita aamupalaa varten ja valmisti aamiaiseksi oikeat gourmet annokset :) ❤

Loppupäivä meni sitten joten kuten sairastellessa. Illaksi olimme varanneet "Ghost Tourin", eli kummitus iltakävelyn Melbournen keskustassa. Kävely alkoi 20.30 illalla ja kesti pari tuntia. Ghoust Tourin pitäjä on mm. tutkinut paljon epäluonnollisia tapahtumia elämänsä aikana ja oli erittäin paneutunut Melbournen "kummitushistoriaan". Kävely ja kerrotut tarinat olivat hyvin mielenkiintoisia!;)

Elokuun lopussa kävimme syömässä meksikolaista ruokaa ja samalla söimme myös kuuluisia Churroja suklaakastikkeen kera! Nam! 

Australia here we come!

Kaksi mannerta jo takana, Afrikka ja Aasia. Henkilökohtaisesti olimme pitäneet enemmän matkustelusta Afrikassa, minkä varmasti myös huomaa kirjoituksistamme. Kaikki oli vielä silloin niin uutta ja jännää. Aasiassa kärsimme matkaväsymyksestä ja meillä oli vähän vaikea löytää kohteita, joista todella pidimme. Kaipasimme Afrikan tuomaa jännitystä ja afrikkalaista mentaliteettia.

 Olimme maailmanympärimatkallamme taas aloittamassa uuden luvun. Oli nimittäin aika lentää Australiaan. Tuohon valtavaan valtioon, joka kattaa kokonaisen mantereen. On oikeastaan vähän jännä, että päädyimme lentämään Australiaan, koska emme ole kumpikaan kokeneet maata niin mielenkiintoisena. Meillä ei ikinä ole ollut pakottavaa tarvetta matkustaa Australiaan, johtuen ehkä siitä, että Australia on niin suosittu travellereiden kesken ja se on kuitenkin niin länsimaalainen. Olemme ehkä ajatelleet Australian olevan liian "tuttu ja turvallinen". Lasketaan nyt tässä vaiheessa pois kaikki myrkylliset käärmeet, hämähäkit, hait ja krokotiilit :D

Ajattelimme kuitenkin, että matkamme aikana olisi mukava pysähtyä jonnekkin pariksi kuukaudeksi, tehden töitä ja palata vähän rutiiniin.  Australia oli juuri matkamme puolivälissä, joten ajattelimme, että siinä kohtaa olisi todennäköisesti paras ja helpoin pysähtyä. Australiaan saa myös Working Holiday viisumin, joka vain helpotti päätöstämme. Jahkailimme Australian ja Uuden Seelannin välillä, mutta päädyimme lopulta Australiaan, ihan vaan siitä syystä, että Australian Working Holiday viisumi oli halvempi :D Mitään emme kuitenkaan vielä olleet lyöneet lukkoon, vaan ajattelimme vasta matkan päällä ja lähempänä Australiaa päättää matkustammeko sinne ollenkaan ja kuinka kauan siellä viipyisimme. Kaikki riippui siitä, millä fiiliksellä olisimme ja tunsisimmeko sillä hetkellä, että pieni pysähdys olisi paikallaan.

Aasiassa, tai itse asiassa Taiwanissa tuli jo selväksi, että pieni levähdystauko ja normaaliin elämään palaaminen olisi paikallaan. Simo poti Aasiassa enemmän matkaväsymystä kuin minä. Välillä matkanteko väsyneen ja epäinnokkaan ihmisen kanssa on ollut melko raskasta. Vaikka molemmat rakastamme matkustelua, on oikean tasapainon löytäminen välillä ollut hankalaa. Olemme kuitenkin  molemmat yksilöitä ja meillä molemmilla on vähän erilaiset matkustusmieltymykset. Suurimman osan ajasta, olemme kuitenkin olleet melko samaa mieltä asioista ja tahtoneet samoja asioita. Eniten haasteita on tuottanut se, että Simo huomasi pitävänsä enemmän rauhallisesta ja hidastempoisesta matkustelusta, kun taas mina (Sabina) tykkään liikkua paikasta toiseen vähän nopeammalla vauhdilla ja nähdä enemmän. Päätimme kuitenkin, että emme luovuta matkan suhteen, olihan tämä ollut meidän molempien suuri unelma. Oli vain opittava kuuntelemaan toista ja ottamaan huomioon toisen toiveita. Keskusteltua asioista, päätimme Taiwanista eteenpäin hidastaa vähän tahtia. (Simolla) tieto siitä, että pysähtyisimme Australiassa ja että (toivottavasti) saisimme töitä sieltä, antoi lisää energiaa vielä jatkaa matkaa.

....................................................

Kuten blogimme lukijat varmasti ovat huomanneet, niin blogimme ei ole oikein ajantasalla. Tarkalleen ottaen, olemme aikataulusta myöhässä puoli vuotta! Olemme aktiivisesti yrittäneet päivittää blogia, mutta jokaisessa postauksessa on aina niin paljon kerrottavaa, että se vie aika paljon aikaa. Välillä netti on takkuillut, mikä tietenkin on hankaloittanut kirjoittamista. Yritämme kuitenkin parhaamme ;)

.......................................................

Päädyimme lentämään Melbourneen, Australiassa. Niin moni australialainen oli kehunut kaupunkia. Olimme myös ymmärtäneet, että kaupungista löytäisi suhteellisen helposti töitä. Tavoitteemme oli löytää töitä 2-3 viikon sisällä. Jos emme siihen mennessä olisi löytäneet töitä, olisimme jatkaneet matkaa Etelä-Amerikkaan. Australia on kuitenkin niin kallis maa, että siellä rahaa saa helposti palamaan, jos ei ole mitään tuloja. Päätimme hakea töitä vasta kun olimme saapuneet Melbourneen, koska niin moni oli sanonut, että paikan päällä työn saaminen on helpointa.

Majoituspaikat ovat melko kalliita Australiassa, joten päätimme hakea lyhytaikaista asuntoa ensimmäisiksi viikoiksi. Tämä tulisi paljon halvemmaksi, kuin että majoittuisimme hostelleissa, jotka maksavat noin 70 Australian dollaria per yö. Tässä suunnitelmassa onnistuimmekin aika hyvin ja saimme huoneen jaetusta asunnosta Flatmates.com.au/ sivun kautta. Meillä oli siis asunto ennen kuin edes olimme saapuneet Melbourneen. Yksi stressitekijä oli poistettu.

Lentomme Melbourneen lähti vasta illalla Kuchingista, joten olimme Melbournessa vasta keskiyön jälkeen. Olimme varanneet huoneen St Kildasta olevasta hostellista, koska pääsisimme muuttamaan asuntoomme vasta aamulla. Olimme laittaneet viestiä hostelliin, että saapuisimme sinne vasta kello kahden aikaan yöllä, jotta henkilökunta olisi tietoinen siitä, että tulemme sinne keskellä yötä. Lentokentältä otimme lentokenttäbussin, joka onneksi kulki säännöllisesti koko vuorokauden ympäri. Lentokenttäbussilla pääsimme noin puolessa tunnissa Southern Cross asemalle, joka sijaitsee aivan Melbournen keskustassa. Hostellimme ei sijainnut aivan keskustassa, vaan St Kildassa,  noin kuusi kilometriä Melbournen keskustasta. Julkinen liikenne ei enää kulkenut yöaikaan, joten bussikuskimme ohjeisti kaikkia matkustajia ottamaan taksin Southern Crossin asemalta, jotta kaikki pääsisivät perille koteihinsa tai hotelliinsa. Otimme siis taksin juna-asemalta ja pyysimme taksikuskiamme viemään meitä St Kildaan. Saavuimme hetken päästä St Kildaan ja hostelliimme, joka oli aivan pimeä sisältä. Hostellin baari ja ravintolapuoli, oli mennyt kiinni keskiyöllä. Onneksi hostellin ovessa oli omistajan puhelinnumero ja Simolla oli vähän saldoa puhelimessaan, jotta saimme soitettua hostellin omistajalle. Omistaja taisi herätä kesken unensa ja sanoi, että hän olisi hostellilla kymmenessä minuutissa.

Ulkona oli yllättävän kylmä yöllä, vaikka olimme saaneet monelta varoituksen sanan, että Melbournessa voi olla aika kylmä talvisin ja öisin. Syksy oli juuri virallisesti alkamassa kun saavuimme Melbourneen, joten Melbournen lämmin kesä jäisi meiltä todennäköisesti näkemättä. Onneksi meillä oli tarpeeksi lämpimiä vaatteita mukana, kun saavuimme Australiaan !:D Monet reppureissaajat nimittäin tekevät sen virheen, etteivät ota säästä selvää, ennen tuloaan maahan ja yllättyvät siitä, että sää ei olekkaan niin lämmin kun olivat ajatelleet. Varsinkin Australian eteläosissa talvi saattaa olla hyvinkin kylmä.

Pääsimme lopulta hostelliimme ja omistaja näytti meille huoneen. Huone oli erittäin yksinkertainen ja miten sen sanoisi, ei maailman parhaassa kunnossa:D Maksoimme huoneesta 70 Australian dollaria, mikä kyllä tuntui vähän ylihintaiselta. (Huoneesta, jossa ei edes ollut omaa vessaa ja suihkua). Oli vähän totuttelemista Australian hintatasoon, kun viimeiset kuusi kuukautta oli matkustanut melko halpojen maiden sisällä.

Aamulla herättyämme suuntasimme alas ravintolan puolelle, missä meille tarjottaisiin hostelliin kuuluva aamiainen. Ravintola oli aivan täynnä reppureissaajia eri puolilta maailmaa. Aamiaiseksi oli valkoista paahtoleipää, hilloa, maapähkinävoita, corn flakes muroja ja liptonin teetä. Ehkä olemme sisäänpäinvetäytyneitä suomalaisia, mutta emme ollenkaan tunteneet kuuluvamme kyseiseen paikkaan. Tai kenties olemme vaan liian vanhoja hostellielämään:D Olimme todella kiitollisia siitä, että olimme saaneet oman asunnon, vaikka joutuisimme jakamaan sen muutamien henkilöiden kanssa. Kaipasimme enemmän yksityisyyttä ja kyseisessä hostellissa sitä valitettavasti ei ollut, vaikkakin meillä oli oma huone siellä. Hostellissa oli yksinkertaisesti ihan liikaa ihmisiä, että viihtyisimme siellä.

Syötyämme aamiaisen päätimme heti jatkaa matkaa Melbournen keskustaan. Asuntomme sijaitsi Ascot Valessa, muutaman kilometrin päässä Melbourne keskustasta. Olimme saaneet ohjeeksi asunnonvuokraajalta ottaa "tram", eli raitiovaunu Elizabet St:ltä. Melbourne on aivan valtava kaupunki, joten voitte vain kuvitella, miten eksyksissä olimme siellä ensimmäisenä päivänä. Minulla (Sabinalla) taisi mennä kuukausia, ennen kuin opin tuntemaan kaupungin :D
 Hostellimme vieressä oli juna-asema, joten ajattelimme aluksi ottaa junan keskustaan ja sieltä vaihtaa toiseen junaan tai raitiovaunuun. Huomasimme kuitenkin, että junalla ei saanut matkustaa ilman matkakorttia, jota emme tietenkään vielä omistaneet. Kertalippuja ei saanut ostettua mistään, mistä olimme vähän ihmeissämme. No, ei kun kohti lähimpää raitiovaunua ja sillä sitten keskustaan. Vanhempi rouva pysäkillä huomasi varmasti, että näytimme vähän eksyneitä ja kysyi tarvitsemmeko apua. Selitimme naiselle minne olimme matkalla ja kysyimme kuinka pääsisimme sinne helpoiten. Hän kertoi, että Melbournen julkinen liikenne ei ole kovin turistiystävällinen ja että kaikkeen matkustamiseen tarvitsee Myki-matkakortin. Mitään kertalippuja ei ollut olemassa ja kyseisen matkakortin sai kuulemma vain Southern Cross asemalta. Saatuamme infopaketin rouvalta, osasimme vain ihmetellä, miten näin kehittyneessä maassa oli niin pirun vaikeata matkustaa julkisella liikenteellä. Asia ärsytti meitä kovasti, koska olimme pian myöhästymässä tapaamiseltamme vuokranantajan kanssa. Päätimme lopulta ottaa taksin St Kildasta, Southern Crossin asemalle ja sieltä käydä ostamassa itsellemme Myki-matkakortit.
 Taksikuskimme ihmetteli miksi käytimme taksia, emmekä julkista liikennettä, haha :D Kerroimme hänelle meidän koko aamusta ja hän naureskeli, että vanhempi rouva oli kyllä antanut ihan virheellistä tietoa meille. Myki-matkakortin sai nimittäin myös mm. ostettua 7eleven kioskeista, joita löytyy vähän joka puolelta kaupunkia. No olihan tämä pitänyt arvata. Sinisilmäisesti olimme kuitenkin uskoneet vanhempaa rouvaa.

Taksikuskimme jätti meidät Southern Cross asemalle ja kävimme pikaisesti ostamassa itsellemme Myki-matkakortit. Samalla saimme matkatoimistosta kartat Melbournesta ja kaupungin julkisesta liikenteestä. Kysyimme samalla neuvoa, kuinka pääsisimme helpoiten Ascot Valeen ja he neuvoivat, että voisimme ottaa junan. Päätimme ottaa junan, koska olimme jo juna-asemalla. Ascot Valeen oli onneksi vain 20 minuuttia junalla, joten kerkesimme ajoissa asuntotapaamiselle. Soitimme matkalla vuokranantajalle, joka vaikutti olevan vähän ihmeissään puhelustamme. Hän ei mm. tajunnut, että meitä oli kaksi henkilöä, vaan oli ilmeisesti luullut, että meitä olisi vain yksi henkilö. Mies oli selvästi itse mokannut, koska olimme tarkkaan kirjoittaneet, että olemme pariskunta. Hän sanoi, että kyseinen huone oli vain yhdelle henkilölle (vaikka ilmoituksessa oli lukenut, että se sopii myös kahdelle henkilölle!) No mies sanoi, että hänellä oli myös toinen talo, missä olisi toinen huone vapaana, johon me molemmat voisimme muuttaa. Kyseinen talo sijaitsi myös Ascot Valessa, mutta eri kadulla.  Suostuimme tähän, koska olimme todella asunnon tarpeessa. Ascot Valessa mies tuli meitä vastaan autolla ja ajoi meidät toiselle asunnolle, missä hänellä oli huone vapaana. Jouduimme melkein kahteen kolariin ollessamme miehen kyydissä, niin huolimattomasti hän ajoi!

Talo oli punainen tiiliskivi-rivitalo. Huone joka oli vapaana oli ihan ok:n näköinen, mutta ei läheskään niin hyväkuntoinen kun toisen talon huone, johon olimme luulleet, että muuttaisimme (olimme nähneet kuvia kyseisestä huoneesta). Ihmettelimme, kun huoneessa oli niin paljon tavaraa, matkalaukkuja ja vaatteita. Hetken päästä kävi selväksi, että huoneessa vielä asui joku, mutta henkilö ei ollut maksanut vuokraa, joten asunnonvälittäjä oli heittämässä henkilön pihalle. Että sellaista. Katsoimme vielä koko asunnon läpi ja tapasimme muutaman henkilön, jotka asuivat asunnossa. Asunnossa asui viisi miestä ja sotku oli myös sen mukaista. Kylpyhuoneet olivat suhteellisen siistit, mutta keittiö oli tosi likainen. Likaisia astioita oli joka puolella odottamassa tiskaamista. Asunnossa asuvat miehet olivat hippejä tai siltä he ainakin näyttivät :D Asunto ei todellakaan ollut niin hyvä, kuin olimme ajatelleet, mutta uskoimme Simon kanssa, että pärjäisimme siellä muutaman viikon. Yksin en olisi ikinä muuttanut sinne!

 Päätimme jäädä asuntoon kuukaudeksi ja jos emme siinä ajassa saisi töitä, niin jatkaisimme matkaa Etelä-Amerikkaan. Kuukauden vuokra ja parin viikon takuuvuokra oli maksettava heti paikan päällä käteisenä. Meillä ei tietenkään ollut sellaisia summia mukana käteisenä, joten meidän oli mentävä pankkiautomaatille. Vuokranantaja lupasi viedä meidät lähimälle pankkiautomaatille. Kun olimme palanneet takaisin asunnolle, annoimme hänelle rahat ja saimme vastineeksi käsin kirjoitetun kuitin. Mies teki vielä loppusiivouksen huoneeseen, ennen kuin saisimme muuttaa sinne. Sillä välin katselimme vähän ympärille asunnossa ja päätimme mennä sisäpihalle pöydän ääreen istumaan. Järkytykseksemme huomasimme, että pöydällä oli kasa epämääräisiä pillereitä ja osittain poltettu lusikka. Ensimmäisenä mieleen juolahti tietenkin, että ne on huumeita. Emme oikein tieneet mitä ajatella ja koimme, että olimme tehneet hirveän virheen kun olimme muuttamassa asuntoon. Emme todellakaan halunneet sekaantua huumeisiin. Mietimme hetken mitä tekisimme ja lopulta kävimme kysymässä vuokranantajalta, että ei kai asunnossa ollut huumeidenkäyttäjiä? Mies naureskeli meidän kysymykselle ja sanoi pillereiden todennäköiseti olevan paracetamolia. (Joo, kyllä tiedämme miltä paracetamoli näyttää). Hän toisteli, että kai hän nyt tietäisi, jos asunnossa käytettäisiin huumeita. Sanoin miehelle, että emme ole enää varmoja haluammeko asua asunnossa, jos siellä tosiaan käytettiin huumeita. Mies ei kuitenkaan enää suostunut antamaan rahojamme takaisin, koska olimme jo suostuneet muuttamaan asuntoon. Emme edes olleet saaneet mitään vuokrasopimusta, koska niitä ei kuulemma ollut tapana tehdä täällä. Väittelimme miehen kanssa hetken ja lopuksi hän sanoi, että voimme vain saada takuuvuokran takaisin, mutta ei vuokraa (kyseessä oli kuitenkin lähes 1000€, joten mistään pienestä summasta ei ollut kyse). Jos tämä ei meille kelvannut, niin voisimme kuulemma haastaa hänet oikeuteen. Touhu oli menossa niin naurettavaksi, että annoimme asian olla. Meillä ei oikein ollut muuta vaihtoehtoa, kun jäädä asuntoon asumaan, koska emme todellakaan aikoneet mennä mukaan mihinkään oikeustaisteluihin. Toinen vaihtoehto oli muuttaa hostelliin ja menettää 1000€.

 Lopulta mies sanoi, että voisimme noin viikon päästä muuttaa hänen toiseen asuntoonsa, johon meidän alunperin piti muuttaa. Tämä kuulosti jo vähän paremmalta. Siihen olimme valmiita suostumaan ja saimme jopa käydä katsomassa huonetta saman päivän aikana.
Kyseinen asunto oli paljon viihtyisämmän näköinen ja siellä asui vähän nuorempaa porukkaa, naisia ja miehiä. Huone joka vapautuisi viikon päästä oli juuri sama minkä olimme nähneet kuvissa. Siellä asui tällä hetkellä aasialainen tyttö. Hän kertoi, että muuttaisi pois noin viikon päästä ja että sen jälkeen voisimme muuttaa hänen huoneeseen. Tästä tiedosta olimme todella helpottuneita ja ajattelimme, että emmeköhän pärjäisi toisessa asunnossa viikon. Kuhan kukaan ei vaan ryöstäisi meitä sinä aikana!

Ascot Vale

Parkkipaikka keskellä katua

Kalustettu huoneemme Ascot Valessa

Matkustaminen pariskuntana ja saarihyppely Coronilla

Kun takana on melkein viisi kuukautta reppureissaamista, sitä on jo kerennyt kokea ja nähdä aika paljon. Coronille tultuamme, olimme matkustaneet lähes viisi kuukautta putkeen. Matkamme aikana olemme oppineet, mitä arvostamme matkustelussa ja millä tavalla haluamme itse matkustaa. Kaikilla ihmisillä nämä asiat vaihtelevat. Asiat, jotka me koemme tärkeänä, saattaa jollekin toiselle olla ihan yhdentekeviä. Meillä on ollut se onni, että pystymme molemmat tekemään rakastamaamme asiaa ja vielä yhdessä. Onko mitään sen parempaa olemassa? Saat tehdä rakastamaasi asiaa ja vielä rakastamasi ihmisen kanssa. Olemme monesti miettineet miten tylsää olisi matkustaa yksin. Tämä on vain meidän mielipiteemme, emmekä todellakaan tuomitse yksin matkustavia! Yksin matkustaminen on hyvä tutkimusmatka itseensä ja vaatii tosi paljon rohkeutta.  Koemme kuitenkin, että meidän matkamme ei olisi ollut samanlainen, jos emme olisi tehneet tätä matkaa yhdessä. Kaikki pitkät bussi-ja lentomatkat ilman seuraa, tieto siitä, että tiedät vieressäsi olevan henkilö, jonka kanssa aina voit puhua sitä omaa äidinkieltä (okei, omani on ruotsi, mutta... you get the point:D), oli sitten kyseessä ilot tai surut. Parasta on kuitenkin se, kun voit palata "ajassa taaksepäin" ja muistella niitä hetkiä ja kokemuksia, mitä olette yhdessä saaneet kokea. Kukaan muu ei tule koskaan ymmärtämään tai samaistumaan näihin asioihin, samalla tavalla kuin me kaksi. 

Matkustaminen toisen henkilön kanssa voi tietysti ajoittain olla haastavaa, varsinkin kun sitä omaa tilaa on paljon vähemmän kuin normaalisti. Yhdessäoloa on myös yleensä enemmän kuin normaalisti, mikä välillä voi tuntua ahdistavalta. Matkustavana pariskuntana on opittava tuntemaan, mistä erilaiset tunteet johtuvat ja pystyttävä puhumaan niistä avoimesti. Toista on kuunneltava ja pystyttävä antamaan tilaa silloin kuin toinen sitä tarvitsee, itse loukkaantumatta. Itse olemme tässä matkan varrella oppineet, että kaikesta kannattaa puhua ja yrittää löytää jonkinlainen ratkaisu ongelmiin. Selvittämättömät asiat jäävät yleensä vaan kalvaamaan, mikä vain syö parisuhdetta pidemmän päälle.

Blogimme on meille eräänlainen päiväkirja, johon voimme kirjoittaa kokemuksiamme ja ajatuksiamme matkamme aikana. Vuosien päästä on hauska palata takaisin blogiin, lukea vanhoja kirjoituksia ja katsoa kuvia. Teemme välillä nyt jo näin, nimittäin eksymme vanhoihin postauksiin ja muistelemme kokemuksia Afrikasta ja Aasiasta. Vieläkin on vaikea uskoa, että olemme olleet niin hienoissa paikoissa ja nähneet niin upeita asioita. Haluamme tietysti myös, että perheemme, ystävämme ja jopa tuntemattomat pääsevät mukaan matkaamme. Ei ehkä fyysisesti, mutta kuitenkin henkisesti seuraamaan matkaamme tämän blogin kautta. Olemme halunneet pitää tämän blogin erittäin rehellisenä, koska haluamme myös itse muistaa nämä asiat sellaisina kuin ne oikeasti ovat olleet.  

_____________ 

Vaikka Coronista löytyy erittäin upeat rannat ja se lukeutuu yhdeksi maailman parhaista sukelluskohteista, emme henkilökohtaisesti pitäneet Coronia niin mieluisana paikkana. Liika turismi vie yksinkertaisesti paikasta ilon ja fiiliksen. Sekin harmittaa, että joudut maksamaan puolet enemmän ruoka-annoksesta turistikohteessa, jonka oikea arvo oikeasti on paljon pienempi.  Mietimme useasti Simon kanssa sitä, mihin kaikki raha menee Filippiineillä. Syöminen ulkona, majoituspaikat ja matkatoimistojen retket, olivat paljon kalliimpia, kuin esimerkiksi muualla Kaakkois-Aasiassa. Sitä ajattelisi, että turismi toisi aika paljon rahaa Filippiineille, mutta se ei valitettavasti näy katukuvassa.  Meidän silmiimme Filippiinit oli paljon kehittymättömämpi kuin monet muut Kaakkois-Aasian maat. Lisääntyneet hirmumyrskyt ja muut luonnonkatastrofit koettelevat tietenkin Filippiinejä aina silloin tällöin, jolloin taloja tuhoutuu ja niitä joudutaan rakentamaan aina uudestaan ja uudestaan. 

Kuulimme niin monelta paikalliselta ja muutamalta turistilta, että saarihyppely Coronilla on "must do", että lopulta myös itse lankesimme ostamaan kyseisen päiväretken. Saarihyppely oli kuulemma tosi turistinen, mutta maisemat  niin upeat, että se on pakko nähdä omin silmin. Hotellimme henkilökunta yritti päivittäin myydä meille erilaisia päiväretkiä, joihin aina vastasimme kieltävästi. Se on hyvä puoli halvoissa hostelleissa ja muissa reppureissaajien suosimissa majoituspaikoissa, että niissä ei yleensä tyrkytetä kalliita retkiä. Henkilökunta on yleensä vähän ymmärtäväisempi reppureissaajia kohtaan näissä paikossa. He ymmärtävät, että matkustamme pienemmällä budjetilla sekä, että emme ole ihan uusavuttomia ja tarvitse apua jokaisessa asiassa. He ymmärtävät myös yleensä sen, että haluamme niitä oikeita kokemuksia, emmekä  aina tarvitse niitä mukavuuksia.

Päätimme varata saarihyppelyn matkatoimistosta, joka sijaitsi Coronin keskustassa. Saarihyppely oli halvin minkä löysimme ja oli saanut ihan hyvät arvostelut. Retkeen sisältyi viisi eri kohdetta; CYC Beach, Twin Peaks Reef, Bulungan Beach, Hidden lagoon, Kayangan lake, sekä lounas ja juomat. Emme aikaisemmin olleet tehneet saarihyppelyä, joten emme oikein tienneet mitä odottaa. Odotuksemme saarihyppelystä ei kuitenkaan ollut hirveän suuret. Onneksi niin, koska yllätyimme positiivisesti. Niin kuin monet paikalliset olivat sanoneet, niin maisemat olivat kertakaikkisen upeat. Valkoiset hiekkarannat, turkoosit laguunit ja kirkkaan sininen meri. Näissä maisemissa saimme viettää koko päivän. Huonona puolena oli tietenkin se, että saarihyppely oli liian turistinen. Meidän ryhmässämme oli yli kymmenen henkilöä ja tietenkin paikan päällä oli muitakin turistiryhmiä. Olemme kuitenkin iloisia, että teimme kyseisen saarihyppelyn, jossei muuta, niin saimme tosi hienoja kuvia muistoksi!

Odotimme muita ryhmäläisiä veneessä

Venekuljettajamme (Boatman Batman)

CYC Island

Saarella saimme ottaa aurinkoa ja snorklata

Simo snorklasi pienten meduusojen kanssa. Meduusat olivat onneksi vaarattomia, vaikka vähän polttelivat ihoa.

Söimme perinteikkään filippiiniläisen lounaan tällä saarella. Oli tosi hyvää ruokaa! Itse rakastuin merilevään.

Hidden lagoon

Oppaamme

Pieniä kaloja

Saarihyppelyn jälkeen oli aika palkita itsensä herkullisella ruualla