Paineita matkustelusta ja 10€:n teekuppi

Taitungista oli aika suunnata takaisin Taipeihin. Olimme viettäneet kolme rentouttavaa päivää Taitungissa. Olemme huomanneet, että välillä on vain mukava olla tekemättä mitään sen kummallisempaa matkalla ollessa. Usein kun matkustellaan, itselle asetetaan tosi kovat paineet. Pitäisi keretä tehdä niin paljon erilaisia asioita, nähdä uusia asioita ja vielä tutustua maan kulttuuriin. Ihan kun se olisi huono asia, että yhden päivän on tekemättä yhtään mitään.

 Koska olemme muiden silmissä (varsinkin kehitysmaissa) "rikkaita turisteja" meiltä myös odotetaan näitä samoja asioita paikan päällä. Ainakin pienissä määrin. Hotellilla ei välttämättä ymmärretä, jos emme joka päivä haluta tehdä uusia asioita tai osallistua erilaisiin retkiin. Meistä tuntuu, että nykyään kun matkustellaan tai varsinkin jos on lähdössä lyhyelle lomamatkalle, niin on pakko järjestää jotain aktiviteetteja jokaiselle lomapäivälle, mm. erilaisia saarihyppelyitä ja muita päiväretkiä. Ihan kuin loman tarkoituksena olisi törsätä niin paljon rahaa kuin vain kerkeää. 

 Varsinkin Aasiassa turismi ja matkustelu on niin suuri buumi tällä hetkellä, että päiväretkiä ja muita aktiviteettejä tyrkytetään ihan joka suunnasta. Tyrkyttäminen alkaa heti majoituspaikasta ja jatkuu ulos kaduille, missä paikalliset yrittävät saada sinut ostamaan heidän järjestämiä päiväretkiä ja muita aktiviteetteja. Viimeistään kun tapaat muita turisteja, joudut selittämään mitä olet jo kerennyt tehdä ja nähdä paikan päällä. Jos et ole tehnyt mitään sen kummallisempaa, niin keskustelu suurinpiirtein loppuu siihen :D Haha. 

Matkustelun luonne muuttuu aika lailla kun on ollut reissussa monta kuukautta. Sitä ei joka päivä jaksa tehdä uusia asioita. Välillä haluaa vain olla, nauttia hetkestä jossa elää ja vain tarkastella menoa maan toisella puolella. Puhumattakaan pitkän matkan budjetista. Se on eri asia säästää rahaa parin viikon lomalle kuin vuoden kestävälle matkalle. Jos joka päivä haluaisimme tehdä kalliita päiväretkiä, olisimme jo todennäköisesti joutuneet palaamaan kotiin aikoja sitten. Itse nautimme eniten matkustelusta tällä tavalla. Pienellä budjetilla, välillä hemmotellen itseämme paremmassa hotellissa. Se on ihmeellistä miten vähällä ihminen pärjää ja mihin voi sopeutua.  Emme usko, että kokemuksemme olisi millään tavalla rikkaampia, jos olisimme käyttäneet matkalla enemmän rahaa. Uuteen kaupunkiin tuleminen ja sen ihmisiin tutustuminen on jo itsessään niin jännittävää ja hienoa, että kaiken maailman retket ja aktiviteetit veisivät pois matkustelun oikean tarkoituksen.

Olemme monesti myös miettineet, miksi olemme kokeneet enemmän painetta tekemiselle Aasiassa kuin Afrikassa. Tosi asia on, että Afrikassa, pelkästään yhdestä paikasta toiseen pääseminen oli jo itsessään niin jännittävä päiväretki ja seikkailu, että muita aktiviteetteja ei edes kaivannut :D Aasiassa matkustelu on niin paljon helpompaa ja melko vaivatonta, että sitä sitten haluaa hakea muita jännittäviä kokemuksia muualta. Tämän lisäksi, erilaisia retkiä ja aktiviteetteja järjestetään ihan joka puolella Aasiaa ja niitä on aivan älyttömästi. Ei ihme, että se luo paineen, että koko ajan pitäisi tehdä jotain.

Näiden ajatuksien jälkeen on hyvä palata takaisin Taipeihin. Junamatka Taitungista Taipeihin kesti noin seitsemän tuntia, mikä meistä oli yllättävän nopeasti. Taitung sijaitsee kuitenkin aika etelässä, kun taas Taipei pohjoisessa. Päädyimme varaamaan huoneen Ximendingista, samasta hotellista missä viimeksi myös olimme yöpyneet. Alue oli meidän mieleen ja huone ei ollut hinnalla pilattu. Meillä oli vielä viisi päivää jäljellä, ennen kuin oli aika jättää Taiwan ja suunnata Filippiinien lämpöön. 

Halusimme vielä tehdä muutaman asian, ennen kuin jättäisimme tämän kulttuuririkkaan maan ja ruokataivaan taaksemme. Nimittäin käydä teetalossa ja kylpeä kuumassa lähteessä.

Taiwan on tunnettu tee-maa ja varsinkin tunnettu teetaloistaan. Taiwanissa on ihanteellinen ympäristö teen kasvatukselle ja maassa kasvatetaankin hyvin korkealaatuista teetä.

Teetalo, johon päätimme mennä oli saanut erittäin hyvät arvostelut.  Kyseinen teetalo, oli erittäin perinteinen ja sijaitsi erittäin vanhassa rakennuksessa. Ulkoapäin katsottuna paikkaa ei heti tunnistanut teetaloksi, niin piilossa se oli. Kun kävelimme rakennuksen sisään, emme yhtään olleet odottaneet niin hienostunutta vastaanottoa. Teetalo oli hyvin hienostunut ja klassinen. Meille tuli ihan alipukeutunut olo. Kun istuimme alas pöytään, saimme paikan meny:n eteemme. Paikassa tarjoiltiin myös ruokaa, mutta se oli tosi kallista. Kun katsoimme teiden hintoja, niin leukamme melkein loksahti alas. Halvin tee oli noin 10€. Itse olimme ajatelleet teetalon olevan rento kahvila, missä saisi halpaa hyvää teetä. Mutta tämä oli kyllä enemmän hienostunut juhlatilaisuus. Meidän olisi pitänyt ottaa vähän enemmän selvää teetaloista ja niiden historiasta, jotta olisimme ymmärtäneet sen päälle vähän enemmän ja osanneet arvostaa kokemusta. Nyt vain joimme 10€ :n edestä teetä, joka ei edes ollut kovin hyvää meidän mielestä. Teetaloissa, tee on niin korkealaatuista, että sitä ei haluta pilata makeutuksella tai maidolla. Vierailu teetalossa oli ihan mukava, vaikka se sillä hetkellä kirpaisi eniten lompakossa. Seuraavalla kerralla menemme teetaloon paremmalla asenteella ja tilataan ruuat myös samalla. Opimme nimittäin, että teetaloon ei kannata mennä, jos siellä ei ole valmis käyttämään rahaa.

Matkalla teetaloon

Wisteria Tea House

Hyvälaatuinen Oolong tee

Uudeksi vuodeksi Taipeihin

Taas oli yksi maa jäämässä taakse ja voimme vain todeta, ettei vähän päälle kaksi viikkoa riitä millään Myanmarissa. Saimme vain pienen pintaraapaisun maasta. Myanmar lukeutuu helposti yhdeksi lempimaistamme Kaakkois-Aasiassa, ihan  vaan siellä asuvien ihmisten vuoksi. Missään muussa maassa emme ole tunteneet itsemme yhtä tervetulleiksi. Olisimme varmasti viihtyneet Myanmarissa paremmin, jos aikaa olisi ollut enemmän ja olisimme suunnanneet syrjäisempiin kaupunkeihin ja kyliin. Paikallisten ihmisten ystävällisyys kuitenkin teki TÄSTÄ Myanmarin matkasta ainutlaatuisen.

Yangonista matkamme jatkui Taipeihin, eli Taiwaniin. Maahan, josta emme oikeastaan tienneet paljoa. Odotimme innolla tulevaa uutta vuotta Taipeissa, joka on listattu yhdeksi parhaimmista kaupungeista viettää uusi vuosi. Huomasi, että Taipei oli suosittu kohde uudeksi vuodeksi, sen verran vaikeata oli löytää hotelli pyhäpäiviksi. Itse teimme sen virheen, että rupesimme katsomaan hotelleja ja muita majoituspaikkoja ihan liian myöhään (noin kuukausi etukäteen), kun vain joitain yyber kalliita hotelliöitä oli jäljellä. Lopulta saimme kolmesta eri hotellista/hostellista varattua neljä ensimmäista yötä Taipeissa. Eikä sekään ollut helppoa. Uudenvuodenaatoksi oli vaikeinta löytää majoituspaikka, ei vain ollut meidän budjettiin sopivia huoneita jäljellä. Otimme tietenkin huomioon sen seikan, että Taiwan ei ole mikään halvin Aasian maa. Emme kuitenkaan yhdestä yöstä halunneet maksaa pari sataa euroa. Lopulta päädyimme siihen ratkaisuun, että laitamme sähköpostia hotelleihin, joilla ei ole omaa kotisivua tai ei muutenkaan löytynyt miltään Internetin varaussivustolta. Internetistä löysimme sivun, jossa oli lista Taipein kaikista hotelleista. Harvat hotellit vastasivat meille tai he vastasivat, että heillä ei yksinkertaisesti ollut tilaa. Saimme kuitenkin myöntävän vastauksen yhdestä hotellista. Onneksi! Hotellissa oli yksi huone vielä vapaana uudenvuodenaattona. Nainen sanoi, että yleensä paikalliset vain käyttävät kyseistä hotellia ja että heillä ei yleensä ole englanninkielistä henkilökuntaa paikalla. Hän myös kyseli meiltä hassuja kysymyksiä, mm. että olimmeko käyneet Taiwanissa aikaisemmin, mistä maasta tulemme ja minkä pituisia olemme. Kerkesimme jo ajatella, että onkohan hotelliin joku "pituusvaatimus". Todennäköisesti olisimme liian pitkiä:D En tiedä oliko kyseessä jotkut rutiinikysymykset, mutta nainen lupasi järjestää meille huoneen yhdeksi yöksi. Hän toivotti meidät tervetulleeksi ja lähetti sähköpostitse karttaohjeet hotelliin.

Viime lennostamme oli vierähtänyt hetki. Olimme itsekin yllättyneitä, että olimme pystyneet ja ylipäätänsä jaksaneet matkustaa maanteitse näinkin kauan. Viime lentomme oli ollut Antananarivosta Kuala Lumpuriin, joten tämä oli meidän ensimmäinen Aasian sisäinen lento. Yli kuukausi oli tullut reissattua ilman ainuttakaan lentoa. Olimme ylpeitä itsestämme :D Lensimme Yangonista Taipeihin uudenvuodenaattona, koska sille päivälle saimme halvimmat lennot. Lentomme lähti kello 16.00 aikaan Yangonista ja edessä oli onneksi vain kolmisen tuntia istumista lentokoneessa. Muutama päivä ennen lentoamme, oli tapahtunut traaginen AirAsian lento-onnettomuus, kun lentokone oli uponnut Jaavanmereen. En itse kärsi minkäänlaisesta lentopelosta, mutta tuoreen onnettomuuden vuoksi ja sen jatkuvasta uutisoinnista johtuen, huomasin itsessäni ensimmäistä kertaa lentopelkoa. Ei mitään hallitsematonta, mutta kyllä sitä mielessään kuvitteli kaikkea kamalaa tapahtuvan. Turhahan pelko oli ja aivan ongelmitta pääsimme Taiwaniin. Vuoden aikana on tullut lennettyä paljon eri lentokoneilla ja eri lentoyhtiöllä, sekä hyvillä ja vähän huonommilla. Jokaisessa lentokoneessa olemme kuitenkin tunteneet olomme turvalliseksi, oli sitten kyse halpalentoyhtiöstä tai normaalista lentoyhtiöstä. Monessa maassa (varsinkin Afrikassa) löytyy niin sanottuja "lentäviä ruumisarkkuja", eli lentoyhtiöitä, jotka eivät täytä EU:n asettamia turvallisuusvaatimuksia. Näiden lentoyhtiöiden "musta lista" löytyy helposti Internetistä. Itse olemme tällaisia lentoyhtiöitä välttäneet, koska ei matkanteko ole sen arvoista, että asetat itsesi tietoisesti vaaraan.

Saavuimme Taiwaniin illalla, hämärän jo ollessa. Tiesimme, että Taiwanissa olisi kylmempi tähän vuodeaaikaan, joten oli aika ottaa takit ja pitkät housut käyttöön. Itse olimme nyt muutaman kuukauden ajan saaneet nauttia melkein päivittäin 30 asteen lämmöstä, joten oli vähän totuttelemista 15-20 asteen lämpötilaan. Onneksi ei kuitenkaan ollut kysymys mistään suuremmasta lämpötilan muutoksesta:D Nainen hotellistamme oli lähettänyt ohjeet, kuinka julkisilla pääsi hotellille. Löysimme Taipein lentokentältä helposti bussin, joka kulki keskustaan. Matkaa keskustaan oli noin 45 minuuttia, joten tovi siinä vierähti. Kun lähestyimme keskustaa, vastassamme oli aikamoinen ruuhka. Ajattelimme, että melkein kävellen pääsisi nopeammin perille. Päätimme kuitenkin odottaa ja suhteellisen nopeasti loppujen lopuksi pääsimme keskustaan. Simolla oli onneksi karttasovellus puhelimessaan, joten tiesimme suurinpiirtein missä oli paras jäädä pois. Kävelimme vielä noin 10 minuuttia sen jälkeen, kun olimme jääneet pois bussista. Emme kyllä millään olisi löytäneet hotelliamme, ellei hotellin nainen olisi lähettänyt kuvaa meille hotellista. Hotelli sijaitsi  nimittäin korkeassa rakennuksessa, joka oli peitetty kiinankielisillä mainoksilla. Kuvasta tunnistimme rakennuksen ja päättelimme, että sen on pakko olla tämä. Kävelimme hissin sisään ja ainut kerros, jonka yhteydessä oli kiinankieltä hissinapin vieressä oli seitsemäs kerros. Painoimme sitä ja tulimme jonkinlaiseen aulaan. Vastasamme oli nainen ja kysyimme oliko tämä hotelli. Nainen ilmeisesti tunnisti meidät ja sanoi, että olemme tulleet oikeaan paikkaan. Saimme erittäin lämpimän vastaanoton ja hyvät neuvot kuinka mm. kulkea keskustassa julkisilla. Nainen oli ilmeisesti itse päättänyt olla paikalla kun saavumme, jotta mitään ongelmia ei muodostuisi. Ihmeen hyvin saimme kuitenkin muunkin henkilökunnan kanssa asiamme hoidettua, vaikka yhteistä kieltä ei ollut. Elekieli on ollut hyvänä apuna :D Hotelli oli paljon hienompi kuin mitä olimme osanneet kuvitella. Huoneessamme oli jopa ilmastointi ja kylpyamme. 

Hotellihuoneemme

Kylpyhuone

Ohjeet tulipalon sattuessa :D

Simon vaniljarommipullo Madagaskarilta, joka avattiin uutena vuotena:D (Emme saaneet sitä lähetettyä Suomeen, niin oli pakko juoda se pois ...Ei kuitenkaan yhdessä illassa:D)

 

Jätettyämme tavaramme hotelliin, suuntasimme ulos syömään. Meillä molemmilla oli suuret odotukset Taiwanilaisesta ruuasta,  emmekä kyllä pettyneet ensimmäisellä kerralla ulkona syömässä. Löysimme aivan tajuttoman hyvän ravintolan. Söimme nuudelia naudanlihan ja makkaran kera, joka oli maustettu viinietikkalla ja seesamiöljyllä. Joimme myös jotain taiwanilaista viinietikkajuomaa, mikä ainakin oli mielenkiintoisen makuista. Harmi kun emme ottaneet ruoka-annoksesta kuvaa, oli nimittäin myös kaunis annos! Vieläkin tänä päivänä haaveilen saavani tuon saman ruoka-annoksen eteeni joku päivä. DE-LI-CIOUS.

Emme tietenkään halunneet jättää Taiwanin uudenvuodenviettoa väliin, vaan suuntasimme katsomaan Taipei 101 pilvenpiirtäjää ja keskustassa olevaa muuta menoa. Taipei 101 on yksi Taipein hienoista nähtävyyksistä. Pilvenpiirtäjä on huimat 508 metriä korkea ja oli vuoteen 2010 asti maailman korkein pilvenpiirtäjä. Uudenvuodenaattona keskiyön aikaan, ihmiset kerääntyvät Taipei 101 ympärille, katsomaan monen minuutin pituista ilotulitusta. Ilotulitteita ammutaan tornin jokaisesta kulmasta. Uudenvuodenvietto oli yllättävän rauhallista kaupungissa, eikä sitä oikein voi verrata Suomen uudenvuodenviettoon. Keskustassa ja varsinkin Taipei 101 ympärillä oli paljon katutaiteilijoita, näytöksiä, ruokakojuja ja konsertteja. Emme nähneet minkäänlaista "kännäämistä" koko illan aikana. Muutamilla oli todennäköisesti pullo paperipussissa piilossa ja keskiyön jälkeen näimme yhden sammuneen kavereidensa kanssa. Tuli siis koettua vähän erilainen uusivuosi:D

Taipei 101

Katutaiteilijoita oli paljon

Paljon ihmisiä oli paikalla

Ilotulitukset alkoivat

Suosittu veneajelu Inle järvellä

Koimme melkoisen yllätyksen kun astuimme Nyaung Shwen kaduille.  Tai no, olisihan meidän pitänyt arvata, että kaupunki olisi täynnä turisteja, koska Inle järvi on yksi Myanmarin suurimmista nähtävyyksistä ja olimme juuri sesonkiaikaan maassa. Nyaung Shwesta huomasi, että kaupunki on tehty turisteille. Kalliita turistiravintoloita ja matkatoimistoja löytyy joka kulmasta. Hotellit ja majatalot ovat keskittyneet kaupungin keskustaan, joten turisteja näkyy joka puolella. Monet lapsiperheetkin ovat löytäneet tämän paikan.

Ettei tämä postaus mene ihan valittamisen puolelle, niin löysimme kyllä muutaman hyvän ravintolan kaupungista ja söimme mm. tosi hyvää burmalaista ja intialaista ruokaa. Ihastuimme myös burmalaiseen teehen. Sitä on pakko joskus yrittää tehdä kotona. Ostimme mm. pari pussia paikallista teetä mukaan, jotta meillä sitten on oikeanlaista teetä mistä lähteä liikkeelle.

Päädyimme viettämään viisi päivää Nyaung Shwessa, joista kaksi ensimmäistä kalliimmassa hotellissa ja kolmantena päivänä vaihdoimme halvempaan majoituspaikkaan. Viiden päivän aikana kerkesimme tehdä aika paljon. Suurin syy miksi ihmiset tulevat Nyaung Shween on Inle järvi, joten olihan meidänkin pakko kokea suosittu veneajelu Inle järvellä omin silmin. Päädyimme varaamaan veneajelun nuorelta leskinaiselta, jonka mies oli menehtynyt pari vuotta sitten. Nainen oli miehensä kuoleman  jälkeen, ottanut matkatoimiston omaksi vastuukseen.
   Nyaung Shwessä on paljon erilaisia matkatoimistoja, kalliita ja halpoja sekä hyviä että huonoja. Päädyimme valitsemaan kyseisen matkatoimiston, koska se oli saanut hyvät arvostelut ja nainen teki veneretkistä asiakkaan näköisen. Monet veneajelut keskittyvät nimittäin vain myyntipaikkoihin ja näitä halusimme nimenomaa välttää. Veneretken hintakaan ei ollut mikään päätä huimaava, maksoimme muistaakseni 12€ per henkilö.

Retkemme alkoi aamulla matkatoimistosta, jossa veneemme kuski odotti meitä. Vaihdoimme samana päivänä hotellia, joten jouduimme kantaa rinkkojamme mukana. Venekuskimme sanoi, että voimme jättää rinkkamme veneeseen, sillä aikaa kun poistumme veneestä ja että hän voi pitää rinkkoja silmällä. Vähän kyllä kauhistutti jättää rinkat tuntemattoman ihmisen vastuulle, mutta onneksi kaikki sujui hyvin eikä mitään varastettu päivän aikana. Jossain muussa maassa olisimme kyllä olleet varovaisempia. 
  Päiväämme sisältyi veneajelua Inle järvellä sekä erilaisia pysähtymisiä joen varrella. Veneajelun alussa huomasi jo heti, miten turistinen veneajelu Inle järvellä oli. Ensimmäinen pysähdyksemme oli paikallisen kalastajamiehen luona. Kun lähestyimme kalastajaa veneellä, hän rupesi heti poseeraamaan meille ja halusi että otamme kuvan hänestä ja kalasta. Kun otimme kuvan, mies halusi siitä maksun. Maksoimme miehelle ja pettyneinä ajattelimme, että tällaistakö tämä koko päivä tulee olemaan. Valitettavasti huomasimme pian, että Inle järven veneajelu suurimmaksi osaksi perustuu siihen, että turisteja vain yritetään rahastaa matkan varrella olevissa pikkuputiikeissa. Vaikka olimme kertoneet matkatoimistossa ettemme halua, että veneretkemme perustuu pelkkiin putiikkeihin, niin valitettavasti niiltä ei oikein voi välttyä.
  Turismi on tietenkin hyvä asia Myanmarille ja on myös hyvä, että kaupungit ja paikalliset saavat rahaa turisteilta, mutta tällainen massaturismi tekee myös hallaa paikallisille ja heidän asuinalueelle. Rakennetaan koko ajan uutta, hotelleja, matkatoimistoja ja ravintoloita. Kalliita ravintoloita pystytetään, joissa paikallisilla ei edes ole varaa käydä syömässä. Nämä kaikki vievät tilaa paikallisten asuinalueilta. Pikkuhiljaa paikalliset siirtyvät pois kaupungista, koska kaupungilla ei enää ole palveluita tarjottavana heille. Tämän turismin varjopuolen olemme saaneet kuulla paikallisilta monta kertaa.

Loppuun voimme sanoa, että päivämme Inle järvellä oli ihan mukava ja vasta nyt jälkikäteen katsellessa kuvia, tajusimme kuinka kaunis järvi ja maisemat sen ympärillä olivat. Uskon että Inle järvi on ollut maagisimmillaan, aikana jolloin turismi ei vielä ollut vallannut sitä. Harmi että olimme myöhässä sen suhteen. Kuulimme muutamalta reppureissaajalta, että Myanmarista löytyy paljon muitakin järviä, jotka eivät vielä ole turismilla pilattuja  ja jopa kauniimpia kuin Inle järvi. Ehkä vielä joku päivä palaamme tähän maahan ja sillä kertaa keskittyisimme enemmän maan koskemattomiin alueisiin.
  Saimme onneksi ihan hyviä kuvia otettua päivästämme Inle järvellä, vaikka monesti olimme turistien ympäröimänä (kuvia löytyy edellisestä postauksesta). Pääsimme retkellämme tutustumaan paikallisiin ja heidän työntäyteisiin päiviin, mikä tietenkin aina on mukava. Saimme mm. käydä sepänpajassa, josta mm. ostimme minulle uuden väliaikaisen kihlasormuksen (edellinen katosi, onneksi se oli halpa:D...) Kävimme myös isossa turistimarketissa. Vähän ikäviä katseita saimme välillä, kun emme ostaneet mitään paikallisilta. Kun näin pitkää matkaa tekee, ei voi ostaa kaikkea mitä nenän eteen pistetään:D Sitä myyjät valitettavasti eivät tiedä, eivätkä aina ymmärrä. Saimme myös tutustua käsityöpajaan, jossa tehtiin mm. käsikudonnalla huiveja ja muita vaatteita. Olisi ollut mukava ostaa jotain itselleen, mutta vaatteista pyydettiin ihan älyttömiä hintoja. Viimeisen pysähdyksemme teimme tupakkatehdaaseen, jossa pääsimme näkemään kun paikalliset naiset tekivät tupakkaa. Paikan yhteydessä oli myös venetyöpaja.

Poseeraava kalastaja

Trekkipäivä 2 - Vierailu kylän sairaalaan ja kävelyä riisipeltojen keskellä

Seuraavana päivänä heräsimme jo neljältä aamulla. Olimme molemmat ihan unenpöpperössä herättyämme. Afrikassa aikaisin herääminen kuuluu normaaliin elämään. Ihmiset heräävät kukonlaulun aikaan, kello 5-6 välillä tekemään töitä. Itsekkin heräsimme melko aikasin Afrikassa ollessa, koska kukot tosiaan kiekuvat niin kovaa ja liikennemeteli on niin meluisa, että on vaikea saada enää nukutuksi kello kuuden jälkeen. Simolla on vähän paremmat unenlahjat kun minulla. Itse olen saanut nukutuksi vähän pidempään korvatulppien avulla. 

Aamulla herättyämme, suuntasimme alas alakertaan juomaan kahvit ja syömään pari keksiä, ennen kuin toinen trekkipäivämme alkaisi. Aamun suunnitelma oli, että kiipeäisimme ylös, lähellä olevalle kukkulalle nauttimaan maisemista ja sen jälkeen suuntaisimme takaisin talolle, missä meitä odottaisi valmis aamiainen.

Kukkulalle kiipeäminen oli tosi raskasta niin aikaisin aamulla, tuntui siltä, että energiataso oli tosi alhainen ja olimme molemmat aivan poikki jo ennen puoltaväliä. Olimme niin hengästyneitä, että puhuminen ei onnistunut ja piti oikein keskittyä hengittämään:D Jotenkin kuitenkin saimme itsemme ponkaistua ylös mäelle. Ylhäällä aurinko oli jo noussut ja pääsimme nauttimaan lämpimästä kahvista ja muutamasta kakkupalasta (kyllä, Madagaskarilla syödään paljon makeita välipaloja).

Auringonnousu

Kukkulalta alastuleminen oli vähän helpompaa, vaikka omat varpaani eivät tykkää jyrkistä alamäistä. Oikea syy varpaiden epämukavuuteen oli kuitenkin se, että olin ostanut  liian pienet trekkikengät itselleni. Lyhyen kävelyn aikana ne ovat ihan mukavat, mutta kun pitäisi kävellä monta tuntia ja varsinkin jyrkkiä alamäkiä alas, niin kyllä alkaa tuntua ilkeältä. Kaksipäiväinen trekki johti siihen, että isovarpaan kynteni tummuivat ja kipeytyivät, ja lopuksi jouduin irroittamaan molemmat kynnet. Opetus: älä osta liian pieniä trekkikenkiä, mieluummin sitten yhden numeron isommat.

Talolla meitä odotti mahtava ja monipuolinen aamiainen. Talon kaksi naista olivat valmistaneet meille kaikennäköistä hyvää. Oli riisikeittoa, kuivattua zebunlihaa, lettuja hillon kera, riisileipää, makeaa fritteerattua perunaa sekä kahvia ja teetä.  
Ennen kuin lähdimme, kiitimme naisia heidän ystävällisyydestä, vieraanvaraisuudesta ja heidän tekemästään ruuasta. Naiset olivat aidosti iloisia meidän vierailusta heidän pieneen kylään. Tippa tuli melkein linssiin, kaikista kauniista sanoista, mitä he meille sanoivat. Harvoin niin aitoja ihmisiä tapaa.

Talo jossa majoituimme

Jätettyämme talon, jatkoimme matkaa tutustuaksemme kylään, jossa olimme yöpyneet. Kävimme mm. tutustumassa paikallisten työntekoon,  eli mitä he tekevät saadakseen päivittäisen elantonsa. Monet työt, kulkevat sukupolvesta toiselle, eli jos vanhemmat ovat riisinviljelijöitä, niin lapsetkin ajautuvat tekemään samaa työtä. Lapset ovat pienestä pitäen mukana työnteossa jollain tapaa,  yleensä jopa koulunkäyntinsä ohella. 

Miehet tekevät riisistä jauhoa

Viikonloppusin paikassa oli paikallinen marketti

Miehet korjasivat polkupyöriä. Heidän mielestään olimme enkeleiden näköisiä:D

Talossa asui mies, joka teki puukärryjä

Miehet lämmittivät uunia maissinjyviä varten

Naiset osallistuivat myös popkornin tekoon (oppaamme vasemmalla)

Oppaamme kertoivat, että puun kukkaa käytetään huumausaineena.  Se on mm. suosittu lasten- ja nuorten keskuudessa.

Päivän aikana pääsimme myös tutustumaan kylän julkiseen sairaalaan, mikä varsinkin minua sairaanhoitajana kiinnosti erittäin paljon. Sairaalassa toimi lääkäri, joka ei sillä hetkellä ollut paikalla ja farmaseutti. Muita työntekijöitä ei ollut. Farmaseuttimies kyseli paljon asioita minulta sairaanhoitajana ja kertoi mielellään sairaalan toiminnasta meille. 

Sairaalan suurin asiakasryhmä oli pienet lapset, (alle kaksivuotiaat). Työkuvaan kuului mm. konsultaatiot ja lääkkeiden jakaminen sairaille asiakkaille. Asiakaskunta ei ollut hirveän iso, päivästä riippuen, saattoi olla 5-15 asiakasta. Lapsiasiakkaita oli paljon, koska heille annettiin mm. perusrokotteita. Farmaseutti kertoi, että lapset saavat yhdeksän rokotetta ilmaiseksi.  Miestä huoletti se, että hänellä ei ollut toimivaa jääkaappia rokotteille, jotta ne pysyisivät kylmänä. Hän joutui joka päivä kulkemaan toiseen sairaalaan hakemaan rokotteitaan, jotta hän pystyi rokottamaan asiakkaita vastaanotollaan. Mies kysyi mm. minulta, oliko minulla tähän ongelmaan joku ratkaisu. 

Farmaseutti sanoi meille, että voimme tulla tutustumaan sairaalan sisätiloihin jos haluamme. Tottakai halusimme. 
Emme olleet ihan odottaneet sitä, mitä sisällä näimme. Olimme kuitenkin edellisellä matkallamme Kambodzassa, myös tutustuneet julkiseen sairaalaan, joka ei lähelläkään ollut saman tasoinen kuin tämä sairaala. Sairaalan sisätilat veti kyllä hiljaiseksi. En tiennyt mitä sanoa tai ajatella. Sairaalassa oli kolme huonetta ja pitkä käytävä.  Sisällä oli pimeä ja tunkkainen ilma. Yhdessä huoneessa oli kolme sänkyä, jossa pelkät muoviset patjat. Toisessa huoneessa oli niin sanottu, synnytyssänky. Sitä ei ollut käytettyä pitkään aikaan, koska suurin osa naisista synnyttävät kotona.  Jotkut naiset olivat synnyttäneet sairaalassa, jos heillä oli ollut vaikea raskaus. Farmaseutti kertoi, että monesti ihmiset avuvat vähän syrjemmässä, kauempana sairaalasta. Vaikeissa raskauksissa ja  synnytyksen lähestyessä,  mies monesti kantaa raskaana olevan vaimonsa sairaalaan, koska ei ole muuta tapaa päästä sinne. Kylässä ei ollut paljon kulkuneuvoja,  ja vaikka joitain oli, niin harvoilla oli varaa käyttää niitä.

Itse purskahdin järkytyksestä kyyneliin, nähtyäni sairaalan kaksi muuta huonetta. Näin surun miehen kasvoilla kun hän esitteli huoneet meille. Tällainen herkkis kun olen ja eläydyn vähän liikaa asioihin. En kuitenkaan osannut odottaa tällaisia sairaalaolosuhteita, kun ensimmäisenä näimme toimiston, mistä sai ihan hyvän vaikutelman. Tuli niin surullinen ja avuton olo, kun mietti miehen työtä sellaisessa paikassa. Olin kyllä niin vihainen maailmalle sillä hetkellä. Tiedän, että kehittyneissä sairaaloissa, ihan Suomessakin, heitetään niin paljon ”vanhentuneita” välineitä ja muuta tavaraa roskiin.  Nämä tavarat voisi lähettää kehitysmaihin, missä ne olisivat kullan arvoisia. Kyseisessä sairaalassa, ei ollut juuri mitään työvälineitä. Jotenkin niin uskomatonta. Eikä tässä vielä kaikki. Farmaseuttimies ei ollut saanut mitään palkkaa melkein vuoteen. Korruptio vaivaa pahasti maata. Aina joku vetää paikallisten ihmisten rahat välistä. Mies hyvää hyvyyttään teki työtään rahasta huolimatta, koska ei halunnut jättää kylänsä ihmisiä pulaan.

Farmaseutti sairaalan toimistossa

Tunteikkaan sairaalavierailun jälkeen jatkoimme trekkiämme riisipeltojen läpi. Trekkimme aikana riisipelloilla, näimme jopa kaksi käärmettä. Madagaskarilla ei  ole yhtään tappavan myrkyllistä käärmettä, vaikka maassa on vaikka kuinka monta erilaista käärmelajia. Joten aihetta suureen paniikkiin ei ollut:D

Kaksipäivämme trekkimme oli päättymässä, hyviin tunnelmiin. Viimeinen pysähdyksemme oli Betafon kaupungissa,  jossa kävimme kuninkaan haudalla ja tutustumassa paikalliseen markettiin. Oppaamme olivat mitä mahtavimmat ja meillä oli monta mielenkiintoista keskustelua. Miesoppaamme oli jopa käynyt vuoden koulua Norjassa vaihto-oppilaana, joten hän vähän tiesi millaisesta paikasta me olimme kotoisin. Hän sanoi,  että hän on onnellisimmillaan Madagaskarilla, vaikka Norjassa oli asunut ja maasta tykännyt. Mies asui itse pienessä talossa pienessä kylässä ( hän oli itse kasvanut kylässä jossa yövyimme). Mielestäni erittäin kunnioitettavaa ja  siitä näkee kuinka pienet asiat tekevät ihmisen onnelliseksi.

Nainen töissä riisipellolla

Hautoja

Nuoret kirjoittavat mm. rakkaudentunnustuksia kasvien lehtiin

Jättiläisheinäsirkka

Pieni vesiputous

Jättiläishämähäkkejä sai varoa vähän joka puolella.

Hautoja Betafon kaupungissa

Kirkko

Kuninkaan hauta

Betafon kaupunki