Kota Kinabalu

Oli helpotus päästä pois Filippiineiltä. Olimme viettäneet siellä kuukauden ja emme voi sanoa, että kyseinen maa kuuluisi suosikkiemme joukkoon. Emme tarkalleen tiedä mistä johtuen, mutta Malesiassa koimme, että täällä meidän kuului olla. Vaikka olimme melko väsyneitä, niin koimme siellä, että matkaintomme alkoi pikkuhiljaa taas lisääntymään.

 Filippiinien sekamelska, ylihintaisuus ja se, että emme kulttuurisesti kokeneet Filippiinejä niin mielenkiintoisena, vaikutti meidän viihtyvyyteen. Filippiineillä meillä oli myös yleinen tunne siitä, että asiat eivät olleet ihan kunnossa maan sisällä. Olemme tähän mennessä matkaamme käyneet monessa köyhässä maassa, mutta emme tällaista tunnetta olleet kokeneet missään muualla. Sitä on vaikea selittää. Yleensä olemme kokeneet, että yhteisö on tosi tiivis köyhissä maissa ja toisista pidetään hyvää huolta. Monet paikalliset kertoivat meille "kauhutarinoita" siitä, kun aseellisia ryöstöjä tehdään jeepneyhin. Paikallisilta ryöstetään vähäiset varat ja henkensä saattaa menettää helposti. Varsinkin Manilassa koimme, että ilmassa jylläsi pieni turvattomuuden tunne. Koimme myös matkamme aikana, että turisteja käytetään paljon hyväksi rahallisesti, mutta silti köyhät paikalliset eivät näytä hyötyvän siitä.

Niin kuin olin jo aikaisemmassa postauksessa kirjoittanut, niin minulla oli aika suuret odotukset Filippiinejä kohtaan, mikä tietenkin vaikutti kokemukseeni maasta. Kun huomasin, että mikään ei ollutkaan sitä mitä oli ajatellut, niin olin tietenkin vähän pettynyt. Monet kaupungit ovat tulleet ihan liian kaupallisiksi, rannat ovat aivan täynnä turisteja ja todella hyvää ruokaa on vaikea löytää. Matkamme ei tietenkään koostunut pelkistä huonoista kokemuksista, vaan olimme niin onnekkaita, että löysimme melko koskemattoman saaren Palawanista. Linapacan saari, oli ehdottomasti paras kokemuksemme Filippiineillä. Tästä pääsee lukemaan aikaisempaa kirjoitusta Linapacanista.

 Saavuimme Malesiaan, tarkemmin sanottua Kota Kinabaluun, vasta keskiyön jälkeen. Olimme varanneet etukäteen yhden yön hostellista ihan Kota Kinabalun keskustasta. Heti lentokentällä kohtasimme ongelmia. Lentokentän pankkiautomaatit eivät olleet toiminnassa, joten emme saaneet paikallista valuuttaa nostettua. Mukana meillä oli vain yhdysvaltain dollareita. (Onneksi meillä oli dollareita, muuten emme tiedä miten olisimme saaneet taksin Kota Kinabalun keskustaan maksettua). Meillä oli pelkkä sadan dollarin seteli mukana, joten jouduimme maksamaan sillä taksikyydin. Kota Kinabalun lentokentällä on sellainen käytäntö, että taksimatkat maksetaan etukäteen lentokentällä olevaan toimistoon ja vastineeksi saat kupongin, jonka sitten annat taksikuskille. Taksit ovat niin sanottuja "kuponkitakseja". Kun olimme ostaneet taksikupongin naiselta, hän antoi meille jäljelle jäävän vaihtorahan paikallisena valuuttana. Saatuamme vaihtorahan, ihmettelin sitä, että olin saanut niin vähän rahaa takaisin. En kuitenkaan tarkkaan muistanut, monta Malesian ringgittiä vastasi yhtä dollaria, joten ajattelin, että ehkä olin vain laskenut väärin. Taksissa otin puhelimeni valuuttamuuntimen esille ja laskin paljon vaihtorahaa olimme saaneet takaisin. Voi ***** nainen toimistossa oli vedättänyt meitä oikein kunnolla, olimme nimittäin maksaneet taksimatkasta lähes 60 euroa!!! Kello oli tosi paljon ja olimme molemmat tosi väsyneitä. Muistan ajatelleeni, että eihän tämä voi olla totta, että olen varmasti laskenut jotain väärin, koska olin niin väsynyt. Saavuimme hetken päästä hostelliimme ja painuimme heti nukkumaan. Päätin, että tarkistan raha-asian uudelleen aamulla, kun olisin vähän pirteämpi.

Aamulla herättyämme, totesin, että valitettavasti olin ollut oikeassa. Nainen oli veloittanut meiltä 60 euroa, kun taksin oikea hinta olisi ollut vähän päälle 10 euroa. Mietimme pitkään pitäisikö meidän palata takaisin lentokentälle ja vaatia rahoja takaisin, mutta päädyimme siihen, että jätämme asian sikseen. Todennäköisesti emme kuitenkaan olisi saaneet rahoja takaisin, koska meillä ei ollut mitään kuittia todisteena. Tietenkin tämä asia harmitti meitä ihan järjettömästi (varsinkin minua, Simo on vähän rennompi raha-asioiden suhteen :D). Jälkikäteen luimme Wikitravelista (joka on ilmainen matkaopas Internetissä), että Kota Kinabaluun lentäessä, kannattaa ehdottomasti pitää Malesian ringgittejä mukana, koska lentokentän valuutanvaihtokurssit ovat suoraan sanottuna "varkauksia". Sivulle oli myös lisätty tieto, että lentokentän pankkiautomaatit ovat usein rikki. Tämä ei ollut meillä tiedossa, koska tieto oli vasta lisätty sivulle meidän vierailumme jälkeen. 

Matkamme Kota Kinabalussa oli siis alkanut harvinaisen huonosti ja siihen ei auttanut sekään, että hostelli missä majoituimme oli mielestämme aika järkyttävä. Huoneemme näytti tosi likaiselta ja emme olleet edes ihan varmoja, oliko lakanamme puhtaat. Yleisessä suihku-ja vessatilassa lainehti vettä lattialla. Vessapönttö heilui, siihen istuessa. Olimme lukeneet Internetistä, että Borneossa majoituspaikkojen siisteys ja kunto, yleisesti ottaen on huonompi kun muualla Malesiassa, mutta emme kyllä olleet odottaneet, että se näin surkeaa olisi.
 Aamulla pakkasimme kamppeemme ja päätimme antaa jäähyväiset paikalle. Löysimme melko läheltä yhden hotellin, joka vaikutti paljon paremmalta ja siistimmältä. Huoneessa oli jopa oma suihku ja vessa. Olimme valmiita maksamaan majoituspaikasta vähän enemmän, jotta edes saisimme nukkua puhtaissa lakanoissa.

Parempi majoituspaikkamme

Vieressä oli The Black World pubi ja karaokepaikka

 Tiedättekö sen tunteen, kun vieraassa maassa tuntee olevansa kotona?

- Malesiassa meillä oli se tunne.  

Vaihdettuamme majoituspaikkaa ja kun vähän olimme kerenneet tutustua kaupunkiin, tiesimme heti, että viihtyisimme Kota Kinabalussa. Kaupungissa oli lämmin ja leppoisa tunnelma. Saimme kulkea kaduilla rauhassa. Filippiineillä koimme taas, että vaaleina turistina erotuimme enemmän joukosta ja herätimme epämieluisaa huomioita. Saimme myös sellaisen vaikutelman, että Filippiineillä monet pitivät meitä automaattisesti rikkaina ihovärimme vuoksi. Meitä häiritsi, että meille jatkuvasti yritettiin myydä jotain, kalliista päiväretkistä muihin aktivitteetteihin. Saimme välillä  jopa vähän oudoksuvia katseita, kun emme törsänneet rahaa, samalla tavalla kun muut lomalaiset.

 

Jo ennen tuloamme Kota Kinabaluun olimme harkinneet, Mount Kinabalulle kiipeämistä. Mount Kinabalu sijaitsee Malesian Borneossa ja on yli 4000 metriä korkea, tehden siitä Borneon korkeimman vuoren. Jos jonkun vuoren haluimme valloittaa maailmanympärimatkallamme, se olisi Mount Kinabalu.

 Mount Kinabalulle kiipeäminen soveltuu aloittelijalle, mutta vaatii kuitenkin kohtalaisen hyvää kuntoa kiipeilijältä. Kokemuksemme Taroko Gorgessa, Taiwanissa, kuitenkin jätti minuun pienen pelon ja epävarmuuden. Itselläni on kohtalainen korkeanpaikankammo, mutta en ole ikinä antanut sen estää tekemisiäni, vaan olen yrittänyt oppia hallitsemaan pelkoa, juuri näillä yllytyshulluilla teoilla. Minun oli kuitenkin myönnettävä itselleni, että Mount Kinabalulle en ollut vielä valmis. Vuorelle kiipeäminen vaatisi muutamissa kohtaa kiipeämistä köyden avulla ylös, mikä todennäköisesti olisi tullut itselleni vastaan. Tiesin, että mahdollisesti olisin alkanut panikoimaan, mikä ei ikinä ole hyvä asia. Vuorelle kiipeäminen saa siis jäädä toiseen kertaan, kun koen olevani valmis siihen. Simoa tietenkin tämä päätös vähän harmitti, mutta hän ei kuitenkaan halunnut kiivetä vuorelle yksin, vaan teemme sen sitten joskus yhdessä.

Tutustuttuamme Kota Kinabaluun, meitä vähän harmitti, että emme olleet tulleet Borneoon aikaisemmin, vaan olimme viettäneet niin kauan aikaa Filippiineillä. Sää oli mitä mainioin Kota Kinabalulla, vaikka sääennusteessa sanottiin, että koko viikon sataisi kaatamalla. Hotellimme lähellä oli paljon hyviä ravintoloita, ostoskeskuksia, sekä sunnuntaina järjestettiin myös suuret markkinat. Olimme ihan taivaassa, kun pitkästä aikaa pääsimme syömään malesialaista ruokaa. Miten ruoka voi olla niin hyvää?

Valitettavasti matkamme Malesian Borneossa kestäisi vain pari viikkoa, joista neljä päivää päätimme viettää Kota Kinabalussa. Kaupungissa olisi ollut vaikka mitä tekemistä ja siellä olisi helposti voinut viettää paljon pidempään aikaa. Olimme molemmat vielä aika väsyneitä ollessamme Borneossa ja itse sain vielä pahan flunssan ensimmäisten päivien aikana. Kaikki tämä vaikutti siihen, että emme tehneet mitään sen kummallisempaa siellä ollessa.

  Syy miksi olimme Borneossa vain pari viikkoa oli, että meillä oli pieni kiire lentää Australiaan. Olimme viime vuoden keväänä hankkineet Working Holiday viisumit Australiaan, mikä tarkoitti sitä, että meillä oli vuosi aikaa saapua maahan viisumin hyväksymisen jälkeen. Lento oli siis varattava Australiaan ennen maaliskuun puoltaväliä. Emme tosiaan olleet ennen matkaamme ajatelleet, että matkamme menisi näin tiukille, vaan olimme alunperin arvioineet, että olisimme saapuneet Australiaan jo viime vuoden loppupuolella. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan matkamme Afrikassa ja Aasiassa pitkittyi omasta tahdostamme. Lopulta saimme lennon varattua Melbourneen ihan helmikuun loppupuolelle. Vain pari viikkoa ennen viisumin umpeutumista!

 Olimme Kota Kinabalussa juuri ennen kiinalaista uutta vuotta.
Ostoskeskuksissa oli sen takia paljon juhlakoristeluita.

Sunnuntaimarkkinat, missä myytiin hyvää ruokaa, vaatteita ja erilaisia esineitä.

Kävelyllä Kota Kinabalussa

Kota Kinabalun satama

Aamiaisemme

Atkinson Clock Tower

Signal Hill Observatory

Malesialainen ruoka <3

The underground river - Yksi maailman seitsemästä uudesta luonnonihmeestä

Matkamme Taytaysta Puerto Princesaan kesti minibussilla 5-6 tuntia. Minibussit palawanin provinsissa ovat olleet uudet ja hyvänkuntoiset, joten matkanteko on ollut melko vaivatonta. Minibusseja kulkee säännöllisesti pitkin päivää, joten paikasta toiseen pääseminen on myös aika helppoa. Puerto Princesa ei ole mikään rantakohde, vaan hyvät rannat sijaitsevat vähän kauempana kaupungista. Puerto Princesa on mm. monesti äänestetty Filippiinien vihreimmäksi ja puhtaimmaksi kaupungiksi. 
Meillä oli vajaa viikko jäljellä, ennen lentoamme Borneoon, joten meidän oli vietettävä nämä päivät Puerto Princesassa. Tuktuk-kuskimme auttoi meitä löytämän halvan majoituspaikan kaupungista.  Saimme vielä hintaa vähän tingittyä alas, kun sanoimme, että majoittuisimme kuusi yötä. Jälkikäteen meitä vähän harmitti, että olimme varanneet lennon niin monen päivän päähän, koska Puerto Princesassa ei tosiaan ollut paljon nähtävää. Kaupunki oli mielestämme aika tylsä, sekä halpoja ja hyviä ruokapaikkoja löytyi tosi vähän. Kalliita ketjuravintoloita oli kyllä paljon, mutta ne eivät olleet oikein mistään kotoisin. Löysimme onneksi yhden hyvän ravintolan, joka sattui olemaan kasvisravintola ja vieläkin kohtalaisen halpa. Ravintola sai meistä vakioasiakkaat, koska kävimme siellä lähes päivittäin syömässä.

 Majoituspaikkamme oli ihan hautaustoimiston ja kappelin lähellä, joten näimme päivittäin kun hautajaisia pidettiin. Hautajaiset ovat ilmeisesti tosi avoimet täällä, koska kappelin ulkopuolella oli aina kuva ja muita henkilötietoja vainajasta. Välillä kun kävelimme kappelin ohi, näimme jopa vilauksen avonaisesta arkusta. Monet heistä olivat menehtyneet vanhana, mutta oli myös nuorempia joukossa. 

Puerto Princesa

Matkamme ei tietenkään koostunut pelkästään hautajaisten bongailusta, vaan teimme myös suositun päiväretken Puerto Princesa Subterranean River National Parkiin, joka on paremmin tunnettu nimellä "Underground River", eli maanalainen joki. Maanalainen joki on valittu yhdeksi luonnon seitsemästä uudesta ihmeestä. Tästä pääsee lukemaan maailman seitsemästä uudesta ihmeestä. Maanalainen joki sijaitsee puolentoista tunnin päässä Puerto Princesasta, Sabang nimisessä paikassa. Päätimme varata retken matkanjärjestäjän kautta, koska matka Sabangiin tulisi paljon helpommaksi, kuin että tekisimme matkan itsenäisesti. Ilman matkanjärjestäjää meidän olisi ollut pakko ottaa hidas jeepney Sabangiin. Luimme Internetistä, että matka saattaa kestää jopa 3,5 tuntia jeepneyllä:D Laskimme myös, että emme olisi säästäneet hirveästi rahaa tekemällä retken itsenäisesti. Olisimme korkeintaan säästäneet pari kymppiä.

Matkajärjestäjän minibussi haki meidät aikaisin aamulla majoituspaikkamme edestä. Olimme ensimmäisten turistien joukossa, kun saavuimme Sabangiin. Jouduimme odottamaan hetken Sabangin satamassa, ennen kuin pääsisimme veneeseen. Satamassa oli ihan älyttömästi veneitä, joten tiesimme, että paikka olisi todennäköisesti tosi täynnä vähän ajan päästä. Pääsimme onneksi nopeasti matkaan ja olimme hetkessä Subterranean River National Park:ssa. 

 Yleinen kokemuksemme päiväretkestä oli ihan hyvä. Itse maanalaisen joen näkeminen oli erittäin mielenkiintoista. Se, että tosiaan olimme 45 minuuttia kallion sisällä pienessä veneeessä, vain taskulamppu mukana oli melkoinen kokemus. Lepakoita oli tosi paljon luolassa ja piti varoa ettei suutaan vahingossa pitänyt auki:D Muuten sinne saattoi tipahtaa jotain kuulumatonta...Hehe.  Oppaamme oli myös tosi mukava ja rento, eikä ryhmämme ollut liian iso (ryhmässämme oli noin kymmenen henkilöä). Olimme onneksi lähteneet tarpeeksi ajoissa matkaan hotellistamme, joten vältyimme pahimmalta turistiruuhkalta. Jos päivään olisi sisältynyt enemmän odottelua ja suurempia ihmisjoukkoja, olisi kokemuksemme todennäköisesti ollut paljon huonompi.

Sabangin ranta

Turistiveneitä

Sabangin satama

Puerto Princesa Subterranean River National Park

Oppaamme antoi lyhyen infon ennen nousuamme veneeseen ja ennen kuin 45 minuuttinen matkamme maanalaisella joella alkaisi.

Kypärää oli pidettävä koko ajan, koska ajoittain kiviä saattoi sortua kallion sisällä

Tällaisella veneellä menimme kallion sisälle

Maanalainen joki

Saimme tosi vähän kuvia maanalaisesta joesta, koska sisällä oli niin pimeä

Lepakoita

Maanalaisen joen jälkeen oli aika suunnata takaisin Sabangin satamaan syömään lounasta

Päivän aikana näimme isoja liskoja

Syötyämme buffetlounasta pysähdyimme vielä parissa paikassa ottamassa kuvia

Elephant Cave

Amazing Race

Ugong Rock Adventures:ssa oli mm. mahdollisuus tehdä vaijeriliukua (zip line). Jätimme tämän väliin, koska se oli niin kallista.

Sillä välin kun muut olivat hurjastelemassa, seuraa meille piti pieni kissa

Viimeisenä iltana Puerto Princesassa kävimme syömässä perinteistä filippiiniläistä ruokaa. Menuulla oli monta eri ruokalajia ja paljon mereneläviä. Ruoka oli tosi hyvää, mutta aika kallista.

Onko matkustajageeniä olemassa?

Matkamme Taytayssa oli päättymässä ja seuraavana olimme suuntaamassa nokkaamme kohti  Palawanin provinssin pääkaupunkia, Puerto Princesaa. Puerto Princesa oli viimeinen kohteemme Filippiineillä. Sieltä lentäisimme takaisin Manilaan, jossa meillä oli lyhyt välilasku ja jatkaisimme matkaa Malesian Borneoon. Mietimme pitkään sitä, haluammeko vielä lentää takaisin Malesiaan, mikä oli matkamme alkuperäinen suunnitelma. Olimme tähän asti matkaa, reissanneet aika kovalla tahdilla ja sen lopputuloksena olimme tietenkin aika väsyneitä. 
Välillä kun olemme lukeneet matkablogeja, olemme hämmästelleet sitä, miten monessa maassa jotkut ovat käyneet maailmanympärimatkallaan. Jotkut saavat mahdutettua yli 30 maata yhteen vuoteen.  Vaikka matkallamme olemme käyneet monessa paikassa, niin reissuumme on tähän asti (vain) mahtunut 11 maata. No onhan se aika paljon, mutta tiedämme ihmisiä, jotka ovat reissanneet vielä kovemmalla tahdilla. Emme kuitenkaan näiden ihmisten matkustustapaa halua tuomita, vaan jokainen matkustakoon omalla tavalla. Meidän kohdalla, noin monta maata lyhyen ajan sisällä, ei kuitenkaan sovi. Sen olemme kyllä huomannut tämän matkan aikana. Nämä ovat niitä asioita mitä vain matkan päällä oppii, niin sanotusti kantapään kautta:D

Omalla tavalla olemme molemmat hyvin vaativia itseämme kohtaan kun matkustamme. Meille ei riitä, että näemme pelkästään maan suurimmat turistinähtävyydet, sekä että vain pintapuolisesti tutustuisimme maahan. Haluamme perusteellisesti tutustua paikalliseen elämään ja kulttuuriin. Olemme halunneet nähdä monta erilaista kaupunkia, ihan pääkaupungeista pieniin syrjäisiin kyliin.
 Monesti kun ihmiset tekevät maailmanympärimatkaa, niin jokaisessa maassa vietetään aika vähän aikaa. Varsinkin jos kyseessä on niin sanottu "valmismatka", jolloin kaikki lennot on varattu etukäteen. Käydään pääkaupungissa ja ehkä jossain toisessa kaupungissa, ennen kuin taas jatketaan matkaa seuraavaan maahan. Matkustamalla pelkästään maan pääkaupunkiin ja maan eri turistikohteisiin, matkalla jää paljon näkemättä ja silloin todennäköisesti  saa vain kiillotetun kuvan maasta. Kun taas matkustaa pienempiin ja syrjäisempiin kaupunkeihin ja kyliin (poistuu tavanomaisilta matkareiteiltä), sitä näkee suuremmalla todennäköisyydellä aitoa paikallista elämää, joka voi olla hyvinkin erilaista verrattuna suurkaupunkien elämään. 

Se, että Filippiinien jälkeen vielä matkustimme Borneoon, oli ehkä pieni virhe. Emme yksinkertaisesti tehneet siellä yhtään mitään, koska olimme niin väsyneitä :D Aamuisin oli vaikeata herätä aikaisin ja tehdä retkiä sademetsiin ja muihin paikkoihin. Tulipahan ainakin levättyä. Itseäni kuitenkin näin jälkikäteen on harmittanut, että emme käyttäneet hyväksi vietettyämme aikaa siellä. (Kirjoitamme  enemmän matkastamme Borneossa seuraavissa postauksissa). 

Yksi matkustelun vaikeimmista asioista on itselleni ollut, maiden ja eri kohteiden pois karsiminen. Aina kun olemme matkustaneet uuteen maahan, niin sitä haluaisi nähdä kaiken. Tämä on kuitenkin miltei mahdotonta, jos vielä haluaa jatkaa matkaa muihin maihin ja että aika kaiken lisäksi on rajallinen. Mutta onko se aika oikeasti rajallinen meille? Meillähän on aikaa matkustaa vaikka koko elämämme, mutta silti jostain syystä on vaikea karsia matkakohteita pois ja "siirtää" niitä seuraavaan matkaan. Haluamme nähdä niin paljon ja jostain syystä sitä pelkää, että mitä jos tämä onkin viimeinen matkamme? Mitä jos jäämme kiinni oravanpyörään, emmekä enää pääse sieltä pois? Onneksi nyt pikkuhiljaa olemme pääsemässä pois tästä ajattelutavasta.

 On hyvin yleistä, että ajatellaan, että matkustelu on melko mahdotonta sitten kun on asettunut aloilleen (varsinkin pitkien matkojen tekeminen). Kun on ostanut talon, perustanut perheen ja on vakituisessa työssä. Olemme niin monta kertaa kuulleet, että  "matkustakaa vielä kun olette nuoria". Olemme myös itse joskus ajatelleet näin. Yleensä sellaiset ihmiset, jotka eivät itse ole matkustaneet paljon, kokevat matkustelun hankalana ja miltei mahdottomana. Itsekkin kuuluimme tähän ryhmään vähän aikaa sitten. Onneksi nyt kertyneen matkakokemuksen myötä, ajatusmaailmamme tämän suhteen on vähän avartunut. Olemme nähneet miten paljon mahdollisuuksia elämä on täynnä. Ei ole pakko asettua siihen muottiin, mihin ihmiset olettavat sinun asettuvan. Yksi tärkeimmistä asioista mitä olemme oppineet tämän matkan aikana on, että oma elämä pitäisi elää niin kuin itse haluaa, eikä niin kuin toiset haluaisivat, että elät elämääsi. Elämä on aivan liian lyhyt siihen, että yrität vain miellyttää muita ja elää elämääsi niin kuin muut toivoisivat. 

Miksi suurin osa ihmisistä ei koe suurta tarvetta matkustaa ja sitä viihtyy samassa paikassa koko elämänsä? (Näillä ihmisillä tarkoitamme heitä, jotka ehkä kerran vuodessa käyvät lyhyellä lomamatkalla ja korkeintaan muuttavat toiseen kaupunkiin kotimaansa sisällä).  Olemme miettineet tätä asiaa Simon kanssa ja emme vaan millään koe, että kuulumme kyseiseen ryhmään. Maailmassa on niin monta tuntematonta paikkaa nähtävänä, että ajatuskin siitä, että jäisimme samaan paikkaan koko loppuelämämme ajaksi, tuntuu aivan järjettömältä. Se, että emme ollenkaan tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mitä tulemme tekemään muutaman vuoden päästä ja missä ylipäätänsä tulemme olemaan kiehtoo meitä. Olemmeko töissä vai olemmeko toisella matkalla?  Opiskelemmeko uutta vai teemmekö samaa työtä kuin tähän asti? Asummeko Suomessa vai ulkomailla? Tuntuu ihanalta jättää elämänsä avoimeksi ja vain mennä sinne minne tuuli kuljettaa. 

Puhutaan, että jollain ihmisillä on niin sanottu matkustajageeni (the wanderlust gene) ja asiaa on myös tutkittu jonkun verta.  Uskotaan, että 20%  kaikista ihmisistä kantavat tätä geeniä. Kyseiset ihmiset ovat seikkailunhaluisia ja uteliaita, eivätkä yksinkertaisesti saa tarpeeksi matkustelusta. Tästä pääsee lukemaan kyseistä artikkelia. 
Ehkä kuulumme tähän prosenttiin ?

5 days in Taytay and one rat story

Majoituspaikkamme Taytayssa oli erittäin hyvä, jos tähän ei lasketa yhtä yöllistä kokemusta. Yövyimme kolme ensimmäistä yötä vähän halvemmassa huoneessa (huone maksoi 14€/yö) ja kaksi viimeistä yötä halusimme viettää "big cottagessa"( huone maksoi 30€/ yö, sisältäen aamiaisen).  Jo toisena yönä heräsimme epämääräiseen rapinaan ja ääneen. Tai no, itse asiassa Simo heräsi ja minä heräsin vasta siihen kun Simo sanoi, että meidän huoneessa on jokin eläin. Paniikissa yritimme löytää sängyn vierestä taskulampun, jolla näkisimme mikä eläin oli tunkeutunut huoneeseemme. Sillä aikaa kun löysimme taskulampun, niin yöllinen vieraamme oli kerennyt paeta. Kuulimme vain äänen kun se juoksi pois. Laitoimme huoneemme valon päälle ja huomasimme heti, että rinkkaani oli jyrsitty pieni reikä. Olin jättänyt juustosipsit rinkkaani ja oletettavasti rotta oli nämä haistanut ja lopuksi niitä maistanut. Pussinuudeleita ja jopa vessan käsisaippuakiin oli syöty. Tuli ainakin selväksi, että rotat todella syövät kaikkea. Laitoimme kaikki ruuat vessan roskiin ja vessan oven kiinni (ovea ei tietenkään saanut kunnolla kiinni, joten päätimme laittaa rinkkamme sen eteen). Onneksi sängyssämme oli hyttysverkko, koska ajatus siitä, että nukkuessamme huoneessamme hiipii rotta oli todella inhottava. Emme yhtään tienneet mistä rotta oli tullut sisään, mutta jostainhan sen oli pakko päästä sisään, kun se kerran huoneessamme oli ollut. Päätimme jatkaa nukkumista ja aamulla kertoa henkilökunnalle meidän yöllisestä vieraasta. Vähän ajan päästä heräsimme taas siihen, että jokin oli huoneessamme. Tällä kertaa olimme ottaneet taskulampun ihan viereemme, jotta näkisimme mikä huoneessamme oli. Niin kuin olimme arvanneet, kyseessä oli keskikokoinen rotta. Se lähti nopeasti karkuun kun näki meidät ja samalla näimme myös mistä se oli päässyt sisään. Seinässä ikkunan yläpuolella oli pieni reikä, mistä se oli tullut sisään. Emme olleet huomanneet reikää aikaisemmin. Onneksi pakkasimme jeesusteippiä mukaan matkalemme, koska taas jälleen kerran sille tuli käyttöä. Keksimme peittää seinän reiän teipillä. Jos rotta siitä pääsisi läpi, oli kyseessä kyllä erittäin sitkeä rotta.
Nukuimme loppuyön hyvin ja aamulla huomasimme teipin vielä olevan paikoillaan. Systeemi oli siis toiminut. Aamulla kerroimme rotasta henkilökunnalle ja saimme onneksi vaihtaa huonetta. Emme vetäneet mitään pultteja henkilökunnalle asiasta (ainakin niin kauan kun ne pysyvät kaukana kasvoista), koska rotat ovat ymmärettävästi aika tavallisia otuksia kehitysmaissa. Sitä paitsi pitäähän jokaisella reppureissaajalla olla yksi rottatarina. Toivomme todellakin, että meidän oli tässä:D 

Taytaysta huomasi selkeästi, että kaupungilla on rikas historia, kulttuuri ja paljon luonnonkauneutta. Espanjalaiset perustivat kaupungin 1600-luvulla. Jäänteet siirtomaan menneisyydestä näkyy vielä tänäkin päivänä. Suurin niistä on "Fuerza de Santa Isabel", espanjalainen linnoitus 1700-luvulta.
  Koimme Taytayn keskustan hyvin pieneksi. Ravintoloita oli vain muutama, eikä majoituspaikkojakaan näkynyt montaa. Liikuimme aika pienellä alueella kaupungissa, joten voi olla, että vähän kauempana olisi voinut olla lisää ravintoloita. Meidät oli kuitenkin vallannut laiskuus, joten söimme suurimmaksi osaksi hotellissamme. Ruoka siellä oli onneksi ihan hyvää, mutta ylihintaista. Näimme hyvin vähän turisteja Taytayssa. Majoituspaikassamme oli meidän lisäksi, vain pari vierasta päivää kohden ja he viettivät yleensä vain yhden päivän kaupungissa. Huomasimme myös itse, että aika kävi välillä vähän pitkäksi Taytayssa, koska keskustassa ei tosiaan ollut paljon nähtävää, eikä lähistollä ollut kunnollista rantaa. Majoituspaikastamme järjestettiin onneksi erilaisia päiväretkiä. Eri vaihtoehdoista päätimme käydä katsomassa delfiinejä (ns. dolphin-watching).

Majoituspaikkamme Casa Rosa

Taytayn Souvenir shop

Fuerza de Santa Isabel

Irrawaddy delfiinin luuranko

Laivalla oli aina öisin kovat karaokebileet

Taytay bay

Majoituspaikkamme näkyy ylhäällä oikealla mäen päällä

 Kolmantena päivänä suuntasimme aikaisin aamulla, ennen auringonnousua Malampaya Soundiin, missä delfiinit elävät. Irrawaddy delfiinejä elää Filippiineillä vain kahdella alueella ja ne ovat uhanalaisia koko Aasiassa. Malampaya Soundin vesissä niitä on havaittu noin 40 yksilöä, joten ei ollut varmaa näkisimmekö niitä ylipäätänsä. Matkamme Malampaya Soundiin oli erittäin kylmä ja pimeä, koska kello oli vielä niin vähän kun lähdimme matkaan tuk-tukilla. Kuskinamme toimi sama mies, joka oli tuonut meidät ensimmäisenä päivänä Casa Rosaan. Maisemat Malampaya Soundilla olivat aivan upeat, varsinkin kuun vielä loistaessa taivaalla ja kun aurinko lopulta nousi. Kokemus itsessään oli niin hieno, että huono onni delfiinien kanssa ei olisi haitannut.

Malampaya Sound

 

 

 

 

 

Tunnin etsiskelyn jälkeen näimme delfiinejä. Emme oikein saaneet mitään hyviä kuvia niistä, koska ne liikkuivat niin nopeasti.

 

Päiväretken jälkeen oli aika siirtyä kahdeksi viimeiseksi päiväksi "big cottageen"

Ulkopuolella oli oma riippumatto ja hieno näköala merelle

Maisemat majoituspaikamme ravintolasta. Ei mikään ihme, että söimme siellä melkein joka päivä:D