Kuoleman junalla Santa Cruziin

Pitkän blogitauon jälkeen, olemme päättäneet palata takaisin blogin pariin ja muistella maailmanympärimatkamme viimeisiä kuukausia. Tämä ei tule olemaan helppoa. Meillä on nimittäin tuhansia kuvia läpikäymättä tabletilla, Onedrive:lla, puhelimella ja kovalevyllä. 

Bolivia, Marras- ja joulukuu 2015

Blogissamme kerroimme viimeksi siitä, kun matkustimme Paraguaysta Quijarroon, joka on rajakaupunki Boliviassa. Selaa pari tekstiä taaksepäin, niin pääset kyseiseen postaukseen. 

Quijarrossa visiittimme jäi lyhyeksi. Vietimme siellä vain pari yötä. Kaupunki ei ollut mitenkään kovin turistiystävällinen, vaan se on enemmänkin läpikulkukaupunki. Kaupungissa oli lähestulkoon vain paikallisia. Juna-asemalla taisimme nähdä yhden turistin. Matkassamme oli edelleen mukana brittituttavamme Tom ja Guy, kenet olimme tavanneet Paraguayssa. Pari kertaa kadulla kävellessämme, kuulimme kun paikalliset huusivat "puta "(huora) ja muita kirosanoja meille. Ensimmäistä kertaa matkamme aikana tunsimme, ettemme olleet tervetulleita kaupunkiin.  

Olimme etukäteen vähän selvitelleet, miten pääsisimme Quijarrosta  jatkamaan matkaa Santa Cruziin. Yksi vaihtoehto nousi ylitse muiden, nimittäin "Death Train", eli suomeksi kuoleman juna. 

Lähdimme heti seuraavana päivänä juna-asemalle selvittämään, kulkiko junia ylipäätänsä enää Santa Cruziin vai saisimmeko heti haudata suunnitelmamme. Onneksemme selvisi, että juna edelleenkin kulki samaa reittiä kuin aikoinaan. Vaihtoehtoja oli kaksi, yksi kalliimpi ja yksi halvempi juna. Me päädyimme halvempaan vaihtoehtoon, joka lähtisi vasta seuraavana päivänä (maksoimme matkasta vajaa 10€/henki).

Junaliput ostettuamme päätimme samalla etsiä toisen majoituspaikan juna-aseman läheltä. Päädyimme erittäin halpaan hostelliin. Kahden hengen huoneesta maksoimme 3-4€. Illan lähestyessä huomasimme, että hostelli oli selvästi nuorten ja Brasilian puolella työskentelivien suosima. Porukka pelasi jalkapalloa sisätiloissa ja biletti läpi yön.

"Death train" on saanut nimensä siitä, että aikoinaan siinä on kuljetettu keltakuumetta sairastavia ihmisiä. Junassa olevat ihmiset olivat siis enemmän tai vähämmän matkalla kuolemaansa. 

Death train - Edessä oli 650 km ja 18 tunnin junamatka Santa Cruziin.

Junassa tarjottu päivällinen

Juna lähti matkaan päivällä ja olisi perillä Santa Cruzissa aikaisin aamulla. Olimme ostaneet mukaan runsaasti eväitä matkan ajaksi. Junassa oli myös ravintola, mistä sai päivällistä. Tarjolla oli kanaa, riisiä ja maissia. Junan penkit olivat oikein mukavat, mutta niitä ei saanut makuuasentoon. Vaunussamme oli pari televisiota mistä näytettiin erilaisia elokuvia ja musiikkikonsertteja läpi yön. Kovin paljon ei kyllä saanut nukuttua yön aikana, koska juna piti niin kovaa meteliä ja pomppi tosi paljon. 

Aamulla saavuttuamme Santa Cruziin, olimme tietenkin tosi väsyneitä huonosti nukutun yön jälkeen. Santa Cruzin juna-asema oli erittäin kaoottinen, joten halusimme sieltä nopeasti pois.  Päästyämme keskustaan, olimme yllättyneitä siitä, että kaupunki oli niin kehittynyt ja paljon hienostuneemman oloinen kuin mitä olimme odottaneet. Itse tutustuminen kaupunkiin jäi hyvin pinnalliseksi, koska vietimme lähestulkoon puolet siellä vietetystä ajasta neljän seinän sisällä vuorotellen sairastellessa.

Söimme ihan mielettömän hyvää jäätelöä Santa Cruzissa

San Pedro de Atacama ja vuoristotaudin oireita

Yöbussilla San Pedro de Atacamaan

Bahía Inglesian ja Calderan jälkeen oli vuorossa bussimatka San Pedro de Atacamaan. Kyseinen kaupunki sijaitsee Chilen pohjoisosassa, noin 1670km pohjoiseen Santiagosta. San Pedro de Atacama on yksi Chilen suosituimmista turistinähtävyyksistä Chileläisten kesken, mutta myös kansainväliset matkustajat ovat löytäneet tämän paikan. Turisteja vierailee kaupungissa suurin määrin vuoden ympäri, käyttäen San Pedro de Atacamaa tukikohtana, tutustuessaan kaupungin ympärillä oleviin hämmästyttäviin maisemiin. Päätimme itse matkustaa San Pedro de Atacamaan, Patagonian sijasta, koska alkuperäinen suunnitelmamme oli jatkaa matkaa Boliviaan, ylittäen raja Chilen pohjoisosasta. Patagonia kiinnosti meitä myös kovasti, mutta olimme sitä mieltä, että tällä matkalla se ehkä vaatisi enemmän aikaa ja rahaa. Kyseessä kun ei ole mikään halpa kohde.

Calderassa ollessamme, olimme varanneet bussiliput yöbussiin, matkustuspäivän edellisenä päivänä. Vaihtoehtonamme oli myös ottaa aamubussi, mutta valitsimme yöbussiin, koska säästäisimme siinä selvästi rahaa (koska majoitusta ei tarvinnut varata kyseiselle yölle). Bussimatkat taittuvat myös yleensä vähän nopeammin, bussissa nukkuessa. Matka kestäisi kaiken kaikkiaan noin 10 tuntia. 

Oikean aikataulun mukaan bussimme San Pedro de Atacamaan lähtisi Calderan bussiterminaalilta kymmenen aikaan illalla. Olisimme toivottavasti perillä aikaisin aamulla. Hyväksi onneksemme, kyseinen bussiterminaali sijaitsi lyhyen matkan päässä majoituspaikastamme, eikä meidän tarvinnut kävellä pitkää matkaapimeällä. Kello oli jo vartin yli kymmenen, eikä bussia vieläkään näkynyt missään. Aloimme jo jännittämään, että tulisiko bussia ollenkaan. Puoli yhdeltätoista, bussimme vihdoin tuli ja pääsimme matkaan. Onneksi, ei nimittäin olisi ollut mukava etsiä majoituspaikkaa yön pikkutunteina (monessa majoituspaikassa ei edes ole henkilökuntaa yöllä). 

Bussimatka San Pedro de Atacamaan sujui hyvin. Heräsimme kuuden aikaan aamulla auringonvaloon. Ikkunasta katsottua ulos, huomasimme aavikon karut maisemat ja Andien lumiset vuorenhuiput. Emme näin kauniita maisemia osanneet odottaa!

Vuoristotaudin oireita 2400m korkeudessa

San Pedro de Atacama sijatsee noin 2400m korkeudessa merenpinnasta, joten vuoristotaudin riski on olemassa. Vuoristotauti on varsin yleinen ongelma, noustessa nopeasti yli 2500m korkeuteen.  

Bussimatkan aikana tarkkailimme vointiamme, toistaiseksi emme oleet huomanneet mitään eroa olossamme. Olimme kuitenkin ensimmäistä kertaa elämässämme matkustamassa yli 2000m korkeuteen, joten osasimme odottaa joitain lieviä oireita. Aamulla lähestyessämme San Pedro de Atacaman kaupunkia, totesimme, että tunsimme olomme ihan hyväksi, lukuun ottamatta pientä väsymystä ja  lievää päänsärkyä. 
Sabina: Vasta ihan matkan loppupuolella tunsin yhtäkkiä hirveätä pahoinvointia. Kaivoin muovipussin esille ja olin ihan varma, että alan oksentamaan, mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Muutamien minuuttien jälkeen pahoinvointi vain hävisi.  

Saavuttuamme San Pedro de Atacamaan, nousimme molemmat aivan krapulaisen oloisina bussista. Päätä särki, väsytti, hengästytti ja suoraan sanottuna v******. Olimme molemmat aivan valmiita nukkumaan. Nälkä kuitenkin kurni vatsassa ja hostelliakaan meillä ei ollut varattuna. Onneksi olimme saapuneet San Pedro de Atacamaan aikaisin aamulla, koska päiväsaikaan polttava auringonpaiste olisi tehnyt olosta vielä tukalamman. 

Ensivaikutelmamme San Pedro de Atacamasta oli, että se oli kuin pieni savimajakaupunki keskellä aavikkoa. Kapeat kadut pienine savitaloineen, saivat kaupungin muistuttamaan labyrinttiä. Hiekkaa ja pölyä oli paljon ilmassa, joten tunsimme sopivaksi kaivaa aurinkolasimme esille. Olimme etukäteen lukeneet, että San Pedro de Atacaman kaupunki on perustettu pelkästään turismia varten, minkä kyllä huomasi. Erilaisia matkan- ja retkenjärjestäjiä, turistiravintoloita, sekä hostelleja löytyy kaupungin joka nurkasta. Valtavat tulivuoret kaupungin taustalla, muistuttivat meitä kuitenkin siitä, miksi alunperin olimme tuleet tänne turistihelvetin keskelle.

Ensimmäinen tehtävämme oli löytää kohtalaisen halpa huone, mihin saisimme heti majoittua. Monen tunnin odottelu, ennen sisäänkirjautumista, ei innostanut meitä lainkaan. Löysimme hetken etsinnän jälkeen sopivan hostellin itsellemme, missä päätimme aluksi majoittua yhden yön. Toiseksi, halusimme löytää aamiaispaikan, joka onneksi löytyi aivan hostellimme vierestä. Sabina: Itse huomasin heti saadessani ruuan eteeni, että syöminen ja juominen tuottaisi vähän ongelmia, sen verta huonovointinen olin taas. Sain kuitenkin vähän syötyä, niin että nälkä ainakin hävisi. Hostellille palattuamme, nenäni alkoi yhtäkkiä vuotamaan verta, mitä tietenkin pelästyin aluksi. Mitäköhän seuraavaksi tapahtuisi?! Nenäverenvuoto kuitenkin lakkasi nopeasti ja johtui todennäköisesti vain kuivasta ilmasta ja pölystä. Syötyämme aamiaisen menimme nukkumaan ja toivottavasti herättyämme tuntisimme olomme paremmaksi.

Mikä ihmeen vuoristotauti?
 

Vuoristotauti johtuu siitä, että nousee liian nopeasti liian korkealle, jolloin elimistö ei kerkeä tottua ilman vähähappipitoisuuteen. Noin joka neljäs henkilö saa oireita noustessa 2000-2500m korkeuteen. Oireet ovat silloin yleensä lieviä ja menevät ohi muutamassa päivässä ilman erityistä hoitoa; mm. päänsärky, hengästyneisyys, huonovointisuus, ruokahaluttomuus ja väsymys ovat tavallisia oireita. Muita oireita ovat sekavuus, tasapaino-ongelmat ja uniongelmat.  Vuoristotaudin riski kasvaa selvästi 3600m korkeudessa. Pahimmillaan tauti voi johtaa hengenvaaralliseen keuhko- tai aivoödeemaan. Tällöin aivoihin ja keuhkoihin kertyy nestettä, eikä ne saa tarpeeksi happea.

Kuinka ennaltaehkäistä vuoristotautia?

Vuoristotaudin ehkäisee sillä, että antaa elimistönsä sopeutua ilman vähähappipitoisuuteen. Yleensä puhutaan vähintään kolmesta päivästä, ennen kuin siirrytään vielä korkeammalle. Omaa vointia kannattaa tietenkin tarkkailla, jos vointi ei ole normalisoitunut 3-4 päivän kuluessa, ei kannata ottaa riskiä ja liikkua vielä korkeammalle. 

Vuoristotaudille altistuminen on hyvin yksilöllistä, eikä edes hyvä fyysinen kunto suojaa siltä. Huippukunnossa oleva, voi siis myös saada taudin oireita. Tärkeintä on nousta tarpeeksi hitaasti uuteen korkeuteen, sekä sopeuttaa elimistö uuteen korkeuteen tarpeeksi kauan. 

San Pedro de Atacamassa jotkut nähtävyyksistä sijaitsevat jopa yli 4000m korkeudessa. Näihin kannattaa vasta tehdä päiväretkiä, kun elimistö on tottunut korkeuseroon. Sopeutumisen jälkeen voidaan päivän aikana käydä yli 4000m korkeudessa, koska majoituspaikka (meidän kohdalla San Pedro de Atacamassa) sijaitsee niin matalalla, että vakavan vuoristotaudin vaaraa ei ole. Pitkillä kiipeily- ja patikointireissuilla, yöpymispaikan sijainnilla on suurempi merkitys, esim. Mount Everestille kiivettäessä. Tällöin suositellaan, että yövytään paikoissa joiden korkeusero päivää kohden ei ole enempää kuin muutama sata metriä. Jokaista noustua kilometriä kohden tulisi pitää ylimääräinen lepopäivä.

Vuoristotaudin tärkein hoito on nopea laskeutuminen, jota voidaan tarpeen tullessa tehostaa lääkkeillä tai lisähapella. Syrjäisillä paikoilla, esim. San Pedro de Atacamassa, tarvittavat lääkkeet tai lisähappi on erittäin vaikeasti saatavilla tai niitä ei ole saatavilla ollenkaan. On siis erityisen tärkeää ottaa huomioon elimistönsä totuttaminen vähähappipitoiseen ilmaan.

Loppuun vielä muutamia paikallisilta saatuja vinkkejä: Vältä raskaita ruoka-annoksia, syö siis kevyesti ainakin ensimmäisten päivien aikana. Vältä myös kahva, teetä ja alkoholia. Juo runsaasti vettä, vedensaantia voi jopa lisätä puolella normaalista!

Sairastelua ja lääkärissä ravaamista

Elokuu sujui minun (Sabinan) osalta sairastellessa. Itse olin välttynyt matkamme aikana sairaalahoitoa vaativista sairauksista, toisin kuin Simo. Tästä pääsee lukemaan Simon sairastelusta ja sairaalakäynnistä Madagaskarilla ollessamme. Pieniä flunssia ja lieviä vatsatauteja oli ollut muutama matkan aikana, mutta ei mitään sen pahempaa. 

Muutaman kuukauden oltuamme Australiassa, aloin epäilemään, että olisin tullut yliherkäksi joitain ruoka-aineta kohtaan. Epäilin tietenkin ensimmäisenä viljaa ja maitoa. Olin muutaman viikon ilman kyseisiä ruokatuotteita, ihan tuloksetta. Vatsaongelmat jatkuivat ja huomasin niiden pahenevan viikkojen kuluessa. Yhtenä päivänä saatoin voida ihan hyvin, mutta seuraavana päivänä saatoin olla ihan toimintakyvytön ja syömättä koko päivän. Särkylääkkeitä tuli syötyä melkein päivittäin, eikä nekään aina auttaneet. Öisin en aina saanut nukuttua vatsakipujen vuoksi.

Aloin epäilemään, että oliko minulla jonkinlainen tulehdus vatsalaukussa tai kenties muodostumassa vatsahaava, koska kipu oli niin järkyttävä ja sijaitsi juuri ylävatsalla. Takaraivossa oli myös pelko siitä, että olin saanut jonkun inhottavan matkataudin. Lopulta otin itseäni niskasta kiinni ja varasin itselleni lääkäriajan. Ei tämä näin enää voinut jatkua.

Pääsin tapaamaan lääkäriä samana päivänä, jossa minut heti otettiin tosissaan ja pääsin samantien erilaisiin testeihin. Matkustelutaustan vuoksi epäiltiin tietenkin ensimmäisenä parasiittitartuntaa. Erityisesti Skistosomiaasia, eli Bilharziaa, koska olimme uineet Malawi-järvessä. Malawissa olimme ottaneet tietoisen riskin ja myös varautuneet asian kannalta. Koska olimme uineet järvessä, niin olimme varmuuden vuoksi, ostaneet lääkkeet tautia vastaan. 

Malawissa ollaan hyvin tietoisia Skistosomiaasin olemassa olosta, minkä vuoksi lääkkeiden hankkiminen paikan päällä on hyvin helppoa. Otimme tabletit kolme kuukautta uimisen jälkeen, kolmessa eri annoksessa, yhden päivän aikana. Tableteista ei tullut mitään oireita kummallekaan, mikä todennäköisesti tarkoitti  sitä, että meillä ei ollut mitään tartuntaa. Yleensä vointi voi tulla vähän huonoksi tabletteja ottaessa, jos kantaisi tartuntaa. (Näin olemme ainakin kuulleet ja lukeneet). Koska olimme ottaneet lääketabletit ihan ohjeen mukaan, niin ainakin minulla oli vaikea uskoa, että kantaisin Skistosomiaasi tartuntaa. 

Elokuun loppupuoli ja syyskuun alku sujui tutkimustuloksia odotellessa ja lääkärissä rampaten. Kerran jouduin myös menemään sairaala päivystykseen, koska vointini meni niin huonoksi.

Aloimme jo miettimään Simon kanssa, miten tekisimme matkamme suhteen, koska ei ollut mitään järkeä jatkaa matkaa sairaana. Lentomme Chileen lähtisi 28.9, minne ei enää ollut montaa viikkoa. 

Päivystyksessä olin yön nesteytyksessa ja erilaisissa tutkimuksissa. Olin samana päivänä käynyt lääkärissä ja minulle oltiin aloitettu lääke vatsalaukun suojaksi. (Kyseinen lääkäri epäili gastriittia, eli mahan limakalvon tulehdusta.) Päivystyksessä sain ohjeeksi jatkaa lääkekuuria, jonka toinen lääkäri oli jo aloittanut. Vakavammat sairaukset oli suljettu pois keuhkokuvalla ja muilla lisätutkimuksilla. Verikokeissa oli kuitenkin joitain poikkeavuuksia. Päivystyksen lääkäri epäili myös minulla olevan gastriitti (tai että minulla oli jossain vaiheessa ollut jokin bakteeritulehdus vatsassa). Aloin tutkimaan vaivaa tarkemmin netistä ja jättämään pois ruoka-aineita, jotka rasittivat vatsalaukkua.

Muutaman päivän jälkeen lääkkeen aloituksesta sain ilokseni huomata, että lääke tosiaan auttoi ja pystyin pikkuhiljaa taas syömään, ilman hirveitä  vatsakipuja tai oksentelua. Samalla sain myös loput tutkimustulokset ja tiedon, että parasiittitestit olivat negatiiviset. HUH, mikä helpotus! Lääkäri kirjoitti kuitenkin minulle varmuuden vuoksi parasiitti "häätökuurin", koska siitä ei kuulemma ollut mitään haittaa :D No, eipä siitä mitään haittavaikutuksia tullutkaan.

Tässä sairastellessa tuli kyllä mietittyä, miten kurjaa elämä olisi, jos ei pystyisi syömään normaalisti, taikka tekemään arkipäivisiä asioita. Meille molemmille hyvä ruoka nimittäin on niin suuri osa elämää! Onneksi oma terveyteni koheni ja toivotaan myös, että se jatkuu samanlaisena!


Alla vielä kuvasarja tekemisistämme elokuussa:

Kävimme Nooran kanssa kävelyllä Melbournen Royal Botanic Gardenissa. Oli tosi lämmin ja kaunis päivä!

Lähdössä syömään Melbournen keskustaan Simon ja Nooran kanssa.

Kuudes vuosipäivämme lähestyi ja Simo oli varannut pöydän Ezard nimisestä fine dining ravintolasta, joka sijaitsee aivan Melbournen keskustassa. Kävimme perjantai-iltana syömässä, kun vuosipäivämme olisi ollut lauantaina. Söimme molemmat kahdeksan ruokalajin maistelumenuun. Ruoka oli aivan sairaan hyvää, tarjoilijat tosi ammattitaitoisia ja paikka ihanan rento! Oli kyllä ihan mahtava ilta :)

Vuosipäivän aamuna Simo oli käynyt Queen Victoria Marketissa ostamassa kukkia, ruoka-aineita aamupalaa varten ja valmisti aamiaiseksi oikeat gourmet annokset :) ❤

Loppupäivä meni sitten joten kuten sairastellessa. Illaksi olimme varanneet "Ghost Tourin", eli kummitus iltakävelyn Melbournen keskustassa. Kävely alkoi 20.30 illalla ja kesti pari tuntia. Ghoust Tourin pitäjä on mm. tutkinut paljon epäluonnollisia tapahtumia elämänsä aikana ja oli erittäin paneutunut Melbournen "kummitushistoriaan". Kävely ja kerrotut tarinat olivat hyvin mielenkiintoisia!;)

Elokuun lopussa kävimme syömässä meksikolaista ruokaa ja samalla söimme myös kuuluisia Churroja suklaakastikkeen kera! Nam! 

Kiinalainen uusivuosi "kissakaupungissa"

Borneon matkallamme olimme päättäneet keskittyä kahteen kaupunkiin, nimittäin Kota Kinabaluun ja Kuchingiin. Päädyimme tähän suunnitelmaan sen takia, että meillä oli vain vajaat kaksi viikkoa aikaa reissata Malesian Borneossa. 

Vietettyämme neljä päivää Kota Kinabalussa, matkamme jatkuisi lentäen Kuchingiin. Olimme lukeneet, että Kuching olisi kulttuurillisesti Kota Kinabalua mielenkiintoisempi kaupunki ja että siellä olisi enemmän nähtävää. Itse olimme jo kerenneet rakastua Kota Kinabaluun, niin olihan meidän pakko myös tykätä Kuchingista. Kaupungin nimi Kuching, tulee Malayn sanasta "Kucing", mikä tarkoittaa kissaa. Paikallisten kesken, Kuchingin toinen nimi onkin ”cat city”, eli kissakaupunki. Nimensä mukaisesti Kuchingia koristaa useammat kissapatsaat ja kaupungista löytyy jopa kissamuseo. Kuinka eriokoista! Kissoja rakastavina ihmisinä, pidimme jo tästä kaupungista.

 Lentomme Melbourneen lähtisi myös Kuchingista, joten oli melko luonnollista, että Kuching olisi viimeinen kohteemme Borneossa. Aluksi ajattelimme, että matkustaisimme bussilla Kuchingiin, mutta kun Kota Kinabalussa aloimme tutkimaan asiaa enemmän, niin huomasimme, että se ei ollut niin yksinkertaista. Bussimatka Kota Kinabalusta Kuchingiin olisi ollut erittäin pitkä. Matka kestäisi nimittäin  yli kaksi päivää. Tietääksemme suoraa matkareittiä Kota Kinabalusta Kuchingiin ei ole, vaan on kuljettava Brunein kautta päästääkseen sinne. Matka ei tietenkään olisi ollut mikään mahdoton tehtävä ja ymmärtääksemme suomalainen saa viisumin ilmaiseksi Bruneihin 30:n päivän ajaksi (tästä emme kuitenkaan ole ihan varmoja?). Meillä oli kuitenkin niin vähän aikaa Malesian Borneossa, että emme halunneet ottaa mukaan vielä toista valtiota. Jos vielä olisimme matkustaneet Bruneihin, olisimme tietenkin halunneet viettää siellä muutaman päivän. Lopputuloksena olisi ollut, että emme olisi kerenneet viettää monta päivää Kuchingissa.

 Todennäköisesti säästimme vaan budjetissamme, kun loppupelissä valitsimme lentää Kuchingiin, kun että, olisimme tehneet matkan maateitse ja vielä yöpyneet Bruneissa muutaman päivän. Ehkä oli vain parempi, että opimme vähän karsimaan pois matkakohteita ja ettemme tehneet liian stressaavaa aikataulua itsellemme. Brunei olisi kyllä ollut mielenkiintoinen valtio, mutta jääköön tämä kohde seuraavaan kertaan! ;)

Päätimme siis varata lennon Kuchingiin aika viime tipassa ollessamme Kota Kinabalussa. Onneksi maansisäiset lennot Aasiassa ovat melko halpoja, joten lompakkomme ei kokenut suurta järkytystä. Internetin kautta löysimme tosi halvat AirAsian lennot Kuchingiin(35€/henkilö). Ennen kuin varasimme kyseisen lennon, päätimme varmuuden vuoksi vielä käydä AirAsian toimistolla, jos kenties lennon hinta olisi ollut vielä halvempi toimistosta ostaessa. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan päätimme lopulta varata liput netin kautta. 

 Lentomme Kota Kinabalusta Kuchingiin sujui hyvin, vaikka aluksi vähän jännitimme lentämistä AirAsialla. Niin kuin monet varmasti muistavat, niin yksi AirAsian lentokoneista putosi Jaavan mereen joulukuussa 2014. Itsellämme ei ollut aikaisempaa kokemusta kyseisestä lentoyhtiöstä, joten emme oikein olleet muodostaneet omaa mielipidettä kyseisestä lentoyhtiöstä. Olimme kuitenkin matkamme aikana kuulleet paljon hyviä kokemuksia AirAsiasta, joten emme antaneet pari kuukautta takaisen lento-onnettomuuden olla esteenä lentoyhtiöllä matkustamisella.

  Kokemuksemme AirAsialla olikin oikein hyvä. Meillä ei tietenkään ollut mikään pitkä lento (lento kesti alle pari tuntia), jolloin mukavuuksia ei yleensä hirveästi kaipaa. AirAsia on halpalentoyhtiö ja mukavuudet myös sen mukaiset. Pidemmillä lennoilla penkkien ahtaus ja virikkeiden suppeus voi tietenkin alkaa häiritä:D

Saavuttuamme Kuchingiin, vastassamme oli oikea rankkasade! Olimme  Aasiassa ollessamme selvinneet näin pitkälle, ilman kunnollisia sadekuuroja. Voimme kyllä sanoa, että meillä on ollut hyvä tuuri sään suhteen, vaikka emme sen kummemmin ole yrittäneet välttää huonoja kelejä matkamme aikana. Tietenkin olemme aina silloin tällöin vähän katsoneet, että emme matkusta maahan, missä sillä hetkellä on rankka sadekausi. Maalaisjärki on sallittua ja turvallisuus on mennyt kaiken edelle.  Emme kuitenkaan ole halunneet tulvien ja maanvyöryjen keskelle.

Kuchingissa satoi niin kovaa, että eteensä ei juurikaan nähnyt. Sadepisarat olivat melkein golfpallon kokoiset. Kun nousi pois sateensuojasta, sitä kastui hetkessä ihan läpimäräksi. Päätimme ottaa taksin keskustaan, koska olimme saapuneet Kuchingiin varhaisin aamulla ja olimme tosi väsyneitä. Emme olleet varanneet mitään majoituspaikkaa etukäteen, joten annoimme taksikuskillemme melko vapaat kädet valita meille yösija tulevalle yölle. Hän vei meidät tietenkin Lonely Planetin suosituimpaan guest houseen, jonka omisti ruotsalainen nainen. Päätimme yöpyä siellä pelkästään yhden yön, koska se oli mielestämme vähän liian kallis.  Muuten guest house oli kyllä erittäin kiva ja viihtyisä.

Levättyämme hetken ja sateen lakattua menimme syömään ja tutustumaan kaupunkiin. Löysimme Internetistä halvan majoituspaikan, joka ei ollut liian kaukana kaupungin keskustasta. Nykyinen majoituspaikkamme sijaitsi ”chinatownissa”. Alue oli meidän makuumme vähän liian turistinen. Päätimme illan aikana käydä katsomassa, missä majoituspaikka tarkalleen sijaitsi ja samalla ajattelimme myös tehdä huonevarauksen. Kun lähdimme etsimään Hostellia illalla, emme kuitenkaan löytäneet koko majoituspaikkaa, vaikka mielestämme kävelimme monta kertaa oikeata tietä pitkin. Vasta guest housessa tajusimme, kun katsoimme hostellin kotisivua, että olimme olleet oikean rakennuksen luona. Ulkona oli vaan ollut niin pimeä ja hostellin logo oli niin pieni, että se oli jäänyt meiltä huomaamatta. Lopuksi päätimme vain varata huoneen hostellista Internetin kautta, jotta varmasti saisimme huoneen sieltä muutamaksi päiväksi.

Kiinalainen uusivuosi oli juuri alkamassa kun olimme saapuneet Kuchingiin. Tätä odotimme tietenkin innoissamme. Olimme todella iloisia kun Filippiineillä huomasimme, että olisimme vielä Aasiassa kun suuri juhla koittaisi. Mikä mahtava kokemus se olisi meille! 
No koko juhlan alku meni meiltä vähän ohi. Olimme nimittäin juuri menossa nukkumaan, kun raketit yhtäkkiä ympäri kaupunkia alkoi räjähtämään. Emme aluksi edes ymmärtäneet mistä oli kysymys, koska itse olimme siinä olettamuksessa, että Kiinalainen uusivuosi alkaisi vasta huomenna. No hetken ihmeteltyämme, tajusimme, että kello oli kaksitoista yöllä. Eli olimme itse vain menneet sekaisin päivissä ja tosiaan saapuneet Kuchingiin Kiinalaisen uudenvuoden aattona. Haha, mikä moka meiltä. Onneksi kuitenkin uudenvuoden ohjelmaa riittäisi vielä monelle päivälle ja todennäköisesti näkisimme vielä myös lisää ilotulitteita.

 Aamulla jatkoimme matkaa guest housestamme kohti halvempaa hostellia. Saimme guest housen henkilökunnalta mandariinit lahjaksi. Kiinalaisena uutenavuotena on nimittäin tapana antaa pieniä lahjoja tai rahaa tutuille ja tuntemattomille. Mies guest housesta jakoi myös muita uudenvuoden tapoja ja perinteitä kanssamme, kun kysyimme juhlasta. Meille kiinalainen uusivuosi oli nimittäin aika tuntematon. Hän kertoi mm., että meidän ei tarvitse yllättyä, jos esimerkiksi joku kutsuu meidät  kotiinsa syömään uudeksivuodeksi. Se on kuulemma normaali tapa kyseisenä juhla-aikana. Monet paikalliset matkustavat vanhempiensa luokse juhlan ajaksi, ollaakseen perheensä ja sukulaistensa kanssa, sekä näyttääkseen kunnioitusta vanhempiaan kohtaan. 

Hostelli, johon majoituimme oli melko uusi ja pieni kooltaan. Vietettyämme siellä muutaman päivän, päätimme jäädä kyseiseen paikkaan kunnes lentomme lähtisi Kuchingista. Kaiken kaikkiaan viettäisimme yhdeksän päivää Kuchingissa. Hostellin omistaja oli oikein mukava ja paikka oli myös erittäin hiljainen. Koko viikon aikana siellä oli vain muutama henkilö meidän lisäksi. Parasta hostellissa oli kuitenkin sen nimi; Hero Hostel. Olihan se jo yksi syy jäädä kyseiseen paikkaan ;D
 
 Päivämme Kuchingissa kuluivat aika leppoisissa tunnelmissa. Söimme hyvin ja tutustuimme kävellen kaupunkiin. Olimme hyvin yllättyneitä siitä, että kaupungissa oli niin hiljaista koko uudenvuoden ajan. Suurin osa ravintoloista ja liikkeistä olivat kiinni. Ihmisiä näkyi myös tosi vähän ulkona. Ajattelimme tämän johtuvan siitä, että monet paikalliset olivat matkustaneet uudeksivuodeksi vanhempiensa luokse tai muuten vaan isompiin kaupunkeihin viettämään Kiinalaista uuttavuotta. Välillä ravintoloiden löytäminen oli vähän haastavaa, kun suurin osa Kuchingin ravintoloista oli kiinni kokonaiset neljä päivää. Juhlan jälkeen kaupunki alkoi vihdoin vilkastumaan, liikkeet aukaisivat ovensa ja ravintoloita ilmestyi joka puolelle. Löysimme jopa ruotsalaisen ravintolan, jossa oli suomalainen omistaja. Pääsimme juttelemaan omistajan ja hänen äitinsä kanssa, joka myös oli suomalainen, mutta asunut Ruotsissa pitkän aikaa. Söimme tietenkin ravintolan bravuuriannokset; lihapullia ja perunamuusia, sekä gourmetmakkaraa perunamuusin kera. Oli kyllä tosi hyvää!

Hero Hostel sijaitsi matalassa rakennuksessa. Rakennuksessa oli myös hyvä ruokapaikka, joka oli vuorokauden ympäri auki. Samassa rakennuksessa toimi myös kampaaja, jossa kävin leikkauttamassa hiukseni ja värjäämässä tukkani tummemmaksi. Oli erittäin ammattitaitoinen mieskampaaja!

Hero Hostel

Huoneemme :D

Ostoskeskus

Ravintola, joka oli hostellimme vieressä. Kävimme siellä monta kertaa syömässä. Paikan juomat olivat tosi herkullisia, eivät tosiaankaan mitään terveellisiä :D

Sarawak Laksa

Iltakävelyllä. Kuching on turvallinen kaupunki, joten uskalsimme kulkea ulkona pimeän aikaan.

Kissapatsaita oli ympäri kaupunkia. Löysimme kuolleen koiran yllä olevan patsaan luota, koira oli jätetty siihen mädäntymään :(

Simo päätti myös yllättäen ottaa tatuoinnin Kuchingissa. Kaupungista löytyy aika paljon tatuointiliikkeitä, eli valinnanvaraa on paljon. Simon luettua erilaisia arvosteluita tatuointiliikkeistä ja tatuojista, hän päätyi Borneo Headhunter Tattoos tatuointiliikkeeseen. He olivat saaneet erittäin hyviä arvosteluita ja jopa tatuoineet joitain julkisuudenhenkilöitä. Tatuoijat matkustivat myös paljon ympäri maailmaa, osallistuen erilaisiin tatuointimessuihin. Voimme lämpimästi suositella kyseistä paikkaa! Tatuojat olivat erittäin ammattitaitoisia, he toimivat erittäin hygieenisesti ja välineet olivat puhtaita.
Simo sai valita, halusiko hän, että tatuointi tehtäisiin mekaanisella koneella vai perinteisellä "hakkuu" tekniikalla, eli kuva "hakataan" ihoon pienellä bambukepillä, jossa on neula/neuloja kepin päässä. Perinteisellä "hakkuu" tekniikalla, tatuointi olisi maksanut yli sata euroa enemmän (kyseinen tekniikka on hitaampi), joten päädyimme tylsästi mekaaniseen tekniikkaan. Tatuoinnin hinnaksi tuli 219€. Vietimme studiossa aikaa yli neljä tuntia, rupatellen asioista maan ja taivaan välillä, juoden kahvia ja syöden keksejä. Molemmat miehet olivat lähiaikoina tulossa Suomeen ensimmäistä kertaa. He odottivat kovasti mökkeilyä Lapissa, uimista ja kalastusta. En tiedä miten miehet pärjäsivät Suomen kylmässä säässä :D

Simo sai perinteisen lohikäärmeen oikeaan olkavarteensa. Tatuointistudio oli mielestämme erittäin kivasti sisustettu. Persoonallisia esineitä ja valokuvia oli joka puolella asuntoa.

Vaikka Kiinalainen uusivuosi Malesiassa oli paljon hiljaisempi ja rauhallisempi kun olimme olettaneet, niin olimme iloisia, että saimme kokea sen. Juhlat ovat todennäköisesti aivan eri luokkaa Kiinassa ;) Ensimmäisten päivien aikana saimme nähdä paljon raketteja, ilotulitteita ja perinteisen lohikäärmetanssin (tänä vuonna se oli tosin leijona). Kuulimme jo kaukaa missä leijonatanssi otti osaa, koska meteli oli sen mukainen. Leijonatanssin aikana räjäytetään papatteja ja musiikkia soitetaan kovaan ääneen. Tanssi tilataan yleensä erilaisiin Kiinalisiin temppeleihin ja joihinkin liikkeisiin, esim. ostoskeskuksiin tai ravintoloihin.

Tua Pek Kong Temple

Leijonatanssi. (Emme valitettavasti saaneet muita hyviä kuvia tanssista).

Ilotulitteita

Itse olin lähes koko ajan Kuchingissa flunssan kouruissa, joten suuremmat aktiviteetit kaupungissa jäivät meidän osalta pois. Jaksoimme kuitenkin käydä kissamuseossa, joka sijaitsi lyhyen bussimatkan päässä Kuchingin keskustasta. Museo oli ihan mielenkiintoinen kokemus, mutta ehkä vähän outo mielestämme :D Olimme tietenkin toivoneet, että siellä olisi ollut oikeita kissoja, mutta eipä siellä ollut.

 Kuchingissa olessamme, olisimme myös halunneet käydä katsomassa Sarawakin orankeja, mutta ne jäivät meidän osalta tällä kertaa näkemättä. Olimme niin väsyneitä ja itse olin niin pahassa flunssassa, etten halunnut mennä sinne kipeänä. Kyllähän tämä vähän harmitti, mutta asialle emme voineet mitään.

Koristeita puussa

Puisto

Palatsi

Matkalla kissamuseoon

Täytettyjä kissaeläimiä

Kissamuseo sijaitsi pienen kukkulan päällä, josta oli hienot maisemat Kuchingin yli

Iltakävelyllä

Kuching waterfront