Viimeiset päivät Ugandassa

Perjantaina matkamme jatkui neljänteen ja myös viimeiseen kansallispuistoon Ugandassa, nimittäin Lake Mburo National Parkiin. Lähdimme matkaan joskus kahdeksan aikaan aamulla ja olimme perillä noin kolmen aikaan päivällä. Kansallispuisto oli yllättävän eläinrikas. Autosta bongasimme jo monta eläintä, mm. eri antilooppilajia ja seeproja, joita vain löytää tältä alueelta. Kello neljän aikaan alkaisi meidän toinen veneristeily, saimme jakaa tämän hetken oikeiden lintubongareiden kanssa. Heitä eivät isommat eläimet oikein kiinostaneet. 

Ugandan kansallislintu

Veneristeilyn jälkeen oli aika jatkaa matkaa majoituspaikkaamme nimeltä Eagles Nest. Paikka sijaitsi kansallispuiston vieressä korkean kukkulan päällä. Pääsimme taas telttailemaan, mikä ei todellakaan haitannut, oltaessa niin kauniiden maisemien ympäröimänä.

Auringonlasku Eagles Nestilla

Seuraavana päivänä oli Amagara toursin järjestämän reissun viimeinen päivä. Meidän viimeinen aktiviteetti oli aamuinen safarikävely, jota odotimme innossamme. Ryhmässämme oli pelkästään me ja opas, mikä oli erittäin mukavaa. Toivoimme kovasti näkevämme leopardeja, joita alueella oli noin neljäkymmentä. Leijonia oli vain yksi, joten sen näkeminen olisi ollut todellista tuuria.

Harmiksemme emme nähneet ainuttakaan kissaeläinta, mutta pytonin näkeminen kyllä kruunasi safarikävelyn. 

Puhvelit ovat Ugandan yksi vaarallisimmista eläimiä arvaamattamuutensa vuoksi. Puhvelit lähtivät myös meidän perään safarikävelyllä, eivätkä meinanneet antaa periksi. Lopulta oppaamme sai ne perääntymään heittämällä kiviä ja kolisuttamalla asetta.

Näimme kauempaa kuolleen Impalan. Kun pääsimme sen luokse, huomasimme että maassa oli suurikokoinen pyton, valmistautumassa nielemään saaliinsa. Oppaamme ei aluksi huomannut käärmettä, vaan luuli sitä puuksi. Vasta Simon sanottua, että se on käärme hän huomasi sen ja perääntyi vauhdilla.

Pyton säikähti meitä ja jätti aamiaisensa syömättä. Oppaamme sanoi, että se palaa myöhemmin ruokansa ääreen kun olemme poistuneet.

Puhelit yrittivät edelleenkin seurata meitä kun olimme pytonin luona.

Kävelyn jälkeen oli aika palata Kampalaan, josta myös Amagara toursin matkan olimme aloittaneet. Tarkoituksena oli, että paluumatkalla vaihtaisimme kuskia sekä autoa toisessa kaupungissa, noin 1-2 tunnin ajelun jälkeen. Ongelmia kuitenkin ilmeni matkalla, kun saimme kuulla, että auto joka hakisi meidät oli mennyt rikki. Silloinen kuskimme tarjosi ratkaisuksi, että ottaisimme paikallisen bussin Kampalaan.  Matkaa Kampalaan oli vielä noin 4 tuntia. Meillä ei oikein ollut muita vaihtoehtoja siinä vaiheessa, vaan oli pakko ottaa bussi. Onneksi kuskimme oli erittäin avulias, pyysi mm. paikallisia pysäyttämään oikean bussin meille,  he myös kantoivat rinkkamme sisälle ja kertoi kuinka paljon meidän kuuluisi maksaa, ettemme maksaisi ylihintaa. Kuskimme lupasi vielä, että saisimme rahat takaisin, mitä jouduimme käyttämään bussimatkaan.
Bussimatka oli vähintään mielenkiintoinen, paikalliset suoraan sanottuna tuijottivat meitä häpeilemättä. Ihan kun eivät olisi valkoista ihmistä aikaisemmin nähneet. Erilaisia myyjiä marssi sisään bussiin jokaisella pysähdyksellä. Joku myi ihmelääkkeitä. Toinen virvokkeita ja pientä naposteltavaa. Kolmas yritti tienata rahaa soittamalla pientä kitaraa ja laulamalla (bussissa ei kyllä kuullut mitään, kun se piti niin kovaa meteliä).

Vihdoin ja viimein saavuimme takaisin Kampalaan ja molemmat ihan yhtenä palana. Seuraavaksi oli löydettävä hotelli, missä viimeksikin olimme yöpyneet. Onneksi olimme kerenneet tutustua kaupunkiin ennen tourin alkua, koska muuten kaupungissa suunnistaminen olisi ollut yhtä helvettiä. Puhumattakaan teiden ylittämisestä painavat rinkat selässä ja kävelemisestä ihmismassan keskellä, yrittäen väistää ihmisiä ja kaiken näköistä tavaraa. Simon avulla pääsimme kuitenkin helposti ja nopeasti hotellille ilman minkäänlaisia ongelmia. Vihdoin saimme huokasta helpotuksesta ja  rentoutua. 
Niin kuin kuskimme oli meille luvannut, saimme kaikki bussirahat takaisin.Voimme näin jälkikäteen todeta, että reissumme Amagara Toursin kanssa oli erittäin onnistunut, pienistä ongelmista huolimatta. Saimme tarpeeksi omaa vapautta ja asioissa oli mahdollista joustaa. 

Kampalassa vietimme vielä vajaat pari päivää. Oli mukava päästä takaisin suurkaupunkiin, missä nettikin oli saatavilla. Olimme jo kuitenkin olleet yli viikon ilman minkäänlaista yhteenpitoa kaverihin ja perheeseen. Sen lisäksi, sitä alkoi jo vähän kaipaamaan itsenäistä reissaamista, eli mennä niin kuin itse haluaa. 

Lentomme Ugandasta lähti kello 1.00 yöllä. Olimme taas varanneet saman kuljettajan viemään meitä lentokentälle, joka oli meidät myös sieltä hakenut. Tunnelma oli vähän haikea. Olimme kuitenkin tykästyneet Ugandaan niin paljon. Maassa on niin paljon nähtävää ja koettavaa, mikä vaatisi niin paljon enemmän aikaa kuin pari viikkoa. Kuskimme olikin jo heti alussa sanonut, että vähintään pari kuukautta täällä olisi hyvä aika tutustua maahan. Onneksi Ugandaan aina voi palata, mikä meidän kohdalla saattaa olla hyvin mahdollista.

Kauan odotettu gorillatrekki

Blogin puolella on vietetty hiljaiseloa hitaiden tai olemattomien Afrikkalaisten internettien takia. Saimme nyt kuitenkin tehtyä postauksen gorillatrekistä jonka teimme syyskuussa.

Jatkoimme simpanssitrekin jälkeen suoraan matkaa seuraavaan kohteeseen. Oli hieman epämukava olo, kun oli hikoillut ihan hulluna viidakossa ja nälkäkin kurni vatsassa. Pysähdyimme matkan puolivälissä syömään. Ruoka mitä tilasimme oli aivan hirveää. Leipä oli kuivaa, kenties vanhaa ja liha maistui oudolle. Onneksi emme jälkeenpäin kuitenkaan saaneet vatsatautia.

Noin viiden tunnin jälkeen olimme melkein perillä kohteessamme. Paikka johon saavuimme oli erittäin mäkinen ja välillä ajoimme hyvin korkeissa korkeuksissa. Tiet olivat kapeat ja mäet jyrkät. Pelotti kyllä vähän, jos auto vahingossa suistuisi jyrkänteeltä alas. Paras tapa oli olla katsomatta auton ikkunasta ulos:D Perillä oli aika jättää kuskimme ja toinen henkilö toimisi kuskinamme tästä eteenpäin. Kuskimme kehui meitä paljon asiakkaina, varmaan koska emme turhia höpise, eikä olla siitä vaativammasta päästä:D

Autoajelun jälkeen meitä odotti perillä muutama mies ja vene. Emme tienneet että menisimme moottoriveneellä majoituspaikkaamme. Vähän alkoi hermostuttamaan kun huomasimme, että yksi miehistä oli aivan humalassa tai kenties ottanut jotain muutakin... Onneksi hän ei kuitenkaan ohjannut venettä, vaikka näin ensiksi pelkäsimme. Kahdenkymmenen minuutin jälkeen olimme perillä pienellä saarella, Lake Bunyonyin äärellä. 

Majoituimme paikassa nimeltä Byoona Amagara. Koska olimme varanneet matkan Amagara tourista, saimme majoittua hienossa deluxe geodomissa, eli avonaisessa puumajassa. Siellä oli hyvät mahdollisuudet rentoutua. Byoona Amagara oli erittäin tunnelmallinen ja kotoisa paikka. Myös ruoka oli kehuttavan hyvää. Ainut huono puoli oli, että majassamme oli paljon hämähäkkejä. Onneksi oli hyttysverkot.

Pääsimme tekemään vähän hyväntekeväisyyttäkin, siinä mielessä, että Byoona Amagara projekti oli  voittoa tavoittelematon, kaikki tuotto meni koulutuksen ja yhteisön kehittämiseen Lake Bunyonylla. Suosittelemme lämpimästi paikkaa!:)

Suihkumme

Torstaina, joka myös sattui olemaan syntymäpäiväni, koitti meidän kauan odotettu päivä. Gorillatrekkimme oli alkamassa. Heräsimme viiden jälkeen aamulla, koska meidän piti olla valmiina veneellä 5.45. Tämän jälkeen seurasi noin parin tunnin automatka Bwindi National Parkiin, jossa vuorigorillat asustavat. Trekkimme alkoi melkein heti, lyhyen informaation jälkeen. Oppaat kertoivat, että alueella saattoi myös nähdä aggressivisia elefantteja, joita varoituslaukauksilla on jouduttu pelottelemaan pois. Ryhmäämme kuului opas, kolme muuta henkilöä meidän lisäksi ja aseenkantaja.

Gorillatrekin alussa kävelimme hyvin korkealla, kyseessä on kuitenkin vuorigorilla, joka elää mäkisessä ympäristössä. Polut olivat kuitenkin suhteellisen selkeitä ja helposti käveltäviä. Parin tunnin vaeltamisen jälkeen pysähdyimme hetkeksi syömään lounasta, aamupalan olimme jo syöneet autossa. Oppaamme oli saanut tiedon, että toiset oppaat metsässä olivat löytäneet jälkiä gorilloista ja ilmoittaisivat meille jos he löytäisivät ne. Ruokailun ja pienen lepotauon jälkeen jatkoimme matkaa. Siitä eteenpäin polut olivat vaikeasti käveltäviä tai niitä ei ollut ollenkaan. Mäet olivat entistä jyrkemmät.  Välillä kävelimme suossa ja toisinaan piti hypätä purojen yli. Oppaamme teki viidakkoveitsellään polkuja puskien ja risujen läpi. Meno jatkui samanlaisena ainakin tunnin. Hiki valui ja välillä sai taistella, että pysyi pystyssä. Onneksi minulla oli gandalf-keppi, joka pelasti minut monelta kaatumiselta. Sen avulla saldona oli vain kaksi pyllylle lentämistä. Ilman sitä olisin varmaan kierinyt alas monta mäkeä:D Yllätykseksemme emme nähneet ainuttakaan käärmettä, vaikka sitä kyllä vähän pelkäsimme. Onneksi käärmeet ovat ujoja eläimiä...

Pusikon takana oli jyrkkä alamäki josta jatkoimme matkaa tauon jälkeen

Ala-ja ylämäkien jälkeen saavuimme alueelle jossa gorillat olivat. Niitä ei alussa nähnyt ollenkaan, kuuli vain niistä lähteviä ääniä, kun ne söivät ja örisivät. Tunne oli uskomaton, kun näki ensimmäisen gorillan pilkottavan puskien keskeltä. Sitä oli samaan aikaan, ehkä vähän peloissaan ja innoissaan. Kanssamme oli neljä opasta, jotka kuitenkin loivat turvallisuudentunteen. Ensimmäisenä näimme kunnolla vauvagorillan, joka oli noin vuoden ikänen, nimeltään Rah. Se piti meille oikein kunnon shown:D

Puussa kiivettiin, kunnes...

puu katkesi ja tiputtiin alas maahan:D

Sitten syötiin

Seuraavana näimme silverback alfauroksen. Se vain istuskeli rauhallisena syöden pusikossa,  kunnes oppaat menivät liian lähelle sitä ja se ryntäsi meitä kohti. Muut ihmiset ryhmässämme säikähtivät niin pahasti, että kaatuivat taaksepäin. Oppaamme vain nauroivat hullunlailla, koska he olivat tehneet tämän tahallisesti ja sanoivat, että alfauros vain toivotti meidät tervetulleiksi. Oppaat kertoivat, että jos gorilla olisi hyökännyt kimppuumme, ei sitä olisi pystyny juoksemaan karkuun, vaan paras tapa on seisoa paikallaan ja hitaasti perääntyä. On tärkeää ettei näytä pelkoaan gorillalle, on myönnettävä että, kyllä siinä muutama sydänmenlyönti jäi välistä, kyseessä on kuitenkin noin mopoauton kokoinen eläin. 

Seurailimme silverbackia noin 20 minuutin ajan. Aina kun saimme hyvän näkyvyyden siihen, se päätti vaihtaa paikkaa ja oppaamme joutui raivaamaan tietä uudelleen, kunnes päätimme, että haluamme nähdä lauman muitakin jäseniä. Näimme vielä muutaman naarasgorillan, kunnes Rah taas tuli paikalle ratsastaen emollaan ja vieden meidän huomion. Kun se huomasi meidät, se alkoi taas näyttämään miten gorillan kuuluu käyttäytyä. Oppaamme yllyttivät sitä myös tekemään temppuja. Pari kertaa se teki samanlaisia ryntäyksiä eteenpäin, niin kun isänsä. Välillä se paukutti rintaansa, kieri maassa ja paini kolmen vuoden ikäisen sisaruksensa kanssa.  Se olisi tullut syliin asti, mutta oppaamme pyysi aina perääntymään, kun se tuli liian lähelle, ettemme tartuta siihen sairauksia tai etteivät gorillat tartuta meihin mitään. Ihminen ja gorilla on kuitenkin geneettisesti hyvin samanlaisia. Tarttuva sairaus voi helposti tappaa koko lauman. Jokainen vuorigorilla on tärkeä, koska laji on sukupuuton partaalla. Jäljellä on noin 600 vuorigorillaa, jotka elävät vapaana luonnossa Ugandan, Ruandan ja Kongon rajaalueella.

Silverback, eli lauman johtava uros.

Näistä kuvista on vaikea nähdä silverbackin todellinen koko. Emme saaneet siitä montaa hyvää kuvaa, koska aina kun pääsimme lähelle sitä se vaihtoi paikkaa.

Vauvagorilla show alkoi uudelleen

Rah

Leikkimistä veljen kanssa 

Saatiin molemman gorillatrekki todistukset:)

Vaikka gorillatrekin tekeminen on kallista, koemme, että se oli jokaisen pennin arvoinen. Se oli ikimuistoinen kokemus ja suosittelemme sitä muillekkin lämpimästi. Rahat menevät sitä paitsi hyvään tarkoitukseen, gorillojen suojelemiseen. Ihmiset ovat tajunneet, että turismilla voi tienata enemmän kuin esimerkiksi salametsästämällä ja tappamalla gorilloja.

Gorillatrekin jälkeen olimme aika uupuneita ja saavuimme takaisin Byoona Amagaraan vasta illalla. Minulla oli syntymäpäivä, niin pitihän sitäkin juhlia vähän. Söimme kolme ruokalajia ja korkkasimme viinipullon. Jälkiruuaksi otimme Byoona ballseja, johon aika vahvalla kädellä oli lisätty rommia:D Simo sai lopulta syödä melkein kaikki. Rommi kun vielä sattuu olemaan Simon lempijuoma.