Työnhaku Melbournessa

Alkumme Australiassa ei ollut erityisen helppo. Koimme tulleemme huijatuksi asuntoasiassa, mikä vähän latisti fiiliksiä. Suomalaisina olimme liian sinisilmäsiä ja tottuneita rehelliseen toimintaan. Ensivaikutelmamme Australiasta ei siis ollut järin hyvä. Asuimme työttömien kanssa likaisessa ja sotkuisessa asunnossa. Onneksi talon asukkaat loppupelissä olivat ihan mukavia. Emme kyllä tiedä mitä takapihalla päivisin ja öisin tapahtui, koska emme heidän kanssaan sen kummemmin jutelleet. 

Pysyimme suurimman osan ajasta omassa huoneessamme, katsoen elokuvia ja etsien töitä. 

Jo ensimmäisen illan aikana, keski-ikäinen mies tuli avaimillaan huoneeseemme. Hän selvästi yllättyi siitä, että löysi meidät huoneesta. Tajusimme, että mies oli huoneen entinen asukas. Sekopäinen vuokranantajamme ei ollut tietenkään ilmoittanut sisäänmuutostamme miehelle. Vuokranantaja oli vain heittänyt miehen tavarat asunnon ulkopuolelle, sanomatta mitään. Olimme siis tehneet miehestä kodittoman. Mies oli kotoisin Iranista ja oli ilmeisesti kuitenkin jossain töissä. Emme sitten tiedä, miksi hän ei ollut maksanut vuokraa. Mies pyysi josko voisimme pitää hänen laukkujaan huoneessamme sillä aikaa kunnes hän löytäisi itselleen toisen paikan asua. Tähän suostuimme. Yöllä mennessäni vessaan, pelästyin kun huomasin miehen nukkuvan keittiön pöydän ääressä. Kaikkea sitä kyllä näkee kun tulee Australiaan.

Olimme päättäneet, että Simo ensiksi yrittäisi hakea töitä omalta alaltaan hissiasentajana. Jos hän saisi töitä omalta alaltaan niin jäisimme Australiaan ja minä todennäköisesti myös hakisin töitä. Meidän vaatimuksena oli, että jommankumman meistä oli saatava suhteellisen hyväpalkkainen työ. Selvää oli, ettemme halunneet asua koko aikaa Australiassa jaetussa asunnossa.  Jotta meillä olisi varaa asua omassa asunnossa, niin oli tienattava suhteellisen hyvin (asuminen Melbournessa on KALLISTA).

 Minua työskentely Australiassa ei niin houkutellut. Tämä johtui siitä, että alussa olin tosi epävarma englanninkielen taitoni suhteen. Sairaanhoitajana työskentely oli myös aika mahdotonta maan byrokratian takia. Koska olimme jäämässä Australiaan niin lyhyeksi aikaa, niin ei ollut mitään järkeä aloittaa sairaanhoitaja-tutkinnon laillistamisprosessia. Se nimittäin kestäisi ainakin kuusi kuukautta ja maksaisi paljon rahaa. Itse ajattelin, että olisin mieluummin matkan loppuvaiheessa taas palannut takaisin Norjaan, missä minulla jo oli jalka valmiiksi oven välissä ja jossa pystyisin tienaamaan kunnolla. Olisin tietenkin voinut työskennellä lähihoitajana joissain hoitokodeissa, mutta ajattelin selvitellä näitä asiota sitten vasta, jos Simo saisi täältä töitä. Molemmat halusimme työn omalta alaltamme, ainakin jossain määrin. Koimme tärkeänä myös sen, että työ olisi sellaista missä viihtyisi. Meillä ei ollut Australiaan tullessa minkäänlaista rahapulaa, vaan rahaa oli mukavasti jäänyt yli Afrikasta ja Aasiasta. Ehkä sekin vaikutti siihen, miksi kumpikaan meistä ei halunnut tehdä mitään erityisen raskasta ja huonopalkkaista työtä. Voi miten mukavuudenhaluisia meistä on tullut :D

Jo ensimmäisen viikon aikana Simo sai kutsun työhaastatteluun. Haastattelu oli  henkilöstövuokrausfirmaan. Firma haki mm. hissiasentajia Koneen ja Otiksen työmaille. Haastattelussa luvattiin olla yhteydessä Simoon heti kuin töitä olisi tarjoilla, viimeistään viikon päästä. Olimme tosi onnellisia, että asiat näyttivät järjestyvän näinkin helposti. Palkka oli myös työssä hyvä, mikä tietenkin oli vain plussaa. Tärkeintä oli kuitenkin, että Simo saisi hyvää työkokemusta ulkomailta. Haastattelussa sanottiin, että työkaluja kannattaa jo alkaa hankkimaan, niin että kaikki tarvittava on sitten mukana kun menee työmaalle. Simon oli myös hankittava australialainen pankkitili, veronumero ja "white card". (White card vaaditaan kaikilta työntekilöiltä, jotka haluavat tehdä jonkinlaisia rakennustöitä).

Työhaastattelun jälkeen aloimme heti hoitamaan kyseisiä asioita. Veronumeron ja pankkitilin avaaminen onnistui tosi helposti. Simo sai jopa australialaisen pankkikortin. Norjassa emme nimittäin pankkikorttia saaneet. Oli vanhanaikaisesti aina käytävä pankissa nostamassa rahaa:D White card:in hankkiminen onnistui helposti verkosta. Oli käytävä muutaman tunnin kestävä verkkokurssi, joka maksoi noin $50. Kortti tuli postissa noin parin viikon päästä. Päätimme olla ostamatta työkaluja  kunnes olimme ihan varmoja, että Simo saisi töitä.

Ascot Vale oli melko rauhallista lähioaluetta, vaikka alueella näytti asuvan jonkun verta huumeidenkäyttäjiä. Näistä ei onneksi ollut meille mitään harmia. Kuulimme myös, että alueelle oli sijoitettu jonkun verta maahanmuuttajia Afrikasta. Ascot Valesta pääsi onneksi melko nopeasti Melbournen keskustaan. Junalla vartissa ja raitiovaunulla noin 25 minuutissa. Unelmamme oli kuitenkin päästä asumaan ihan Melbournen keskustaan. Olisi ollut mahtava kokemus edes kerran elämässä asua ihan suurkaupungin keskustassa!

Yritimme ensimmäisten viikkojen aikana elää niin halvasti kuin mahdollista. Ostimme vain halvempia tuotteita kaupasta. Yleensä kävimme Colesissa, joka oli lähikauppamme. Teimme itse halpaa kotiruokaa, joka riitti moneksi päiväksi. Koimme, että ruuan hinta oli aika saman hintaista kuin Suomessa, jotkut tuotteet olivat tietenkin kalliimpia ja jotkut taas halvempia. Koimme mm. että hedelmät, juusto, leipä ja murot olivat kalliimpia Australiassa, kuin Suomessa. Liha taas oli paljon halvempaa täällä.

Oi kuinka hyvältä kotiruoka maistui

Kävelyllä lähellä Ascot Valea

Melbournen keskusta taustalla

Uusi tukka, joka sain Malesiasta tuliaisena :D

Juuri kun ajattelimme, että asiat olivat muuttumassa parempaan suuntaan, niin ongelmat vuokranantajamme kanssa vain jatkuivat. Päivämäärä jolloin saisimme muuttaa toiseen taloon vain siirtyi ja siirtyi. Aina oli joku tekosyy siihen, miksi emme vielä voineet muuttaa taloon. Olimme tietenkin valmiiksi ilmoittaneet pankkiin, verotoimistoon ja muihin paikkoihin, kyseisen osoitteen meidän osoitteeksi, koska olimme ajatelleet, että asuisimme siellä tulevat kolme viikkoa. Oli ihan turhaa ilmoittaa nykyistä osoitetta mihinkään, koska olimme luulleet, että asuisimme kyseisessä asunnossa vain viikon, niin kuin vuokranantajamme oli sanonut. 

Kun kävimme hakemassa postiamme toisesta asunnosta, niin huomasimme, että huoneeseen johon meidän piti muuttaa, oli muuttanut kaksi tyttöä. Eli vuokranantajamme oli suoraan valehdellut meille, että aasialainen tyttö oli pidentänyt "vuokrasopimustaan".

Päivien kuluessa aloimme oikeasti miettimään, saisiko Simo sittenkään töitä vuokranvälitysfirmasta. Oli kohta jo mennyt kaksi viikkoja ja mistään töistä ei oltu soitettu. Simon sähköposteihin ei juurikaan vastattu ja soitetuissa puheluissa ei tullut mitään uutta esille. Olivatko ihmiset Australiassa oikeasti näin epäluotettavia? Jos sanotaan, että soitetaan viikon kuluessa, niin silloin myös soitetaan. Tähän olimme ainakin aikaisemmin tottuneita. Koimme, että Australiassa oli vähän "hällä väliä" meininki, sanomisilla ei näyttänyt olevan niinkään merkitystä. Emme ymmärtäneet, miksi työnantajat vuokranvälitysfirmassa olivat kehoittaneet ostamaan työkaluja ja hoitamaan muita asioita kuntoon, jos töitä ei kuitenkaan ollut tarjolla. Olimme todella pettyneitä koko firman toimintaan, mutta emme kuitenkaan vielä halunneet heittää kirvestä kaivoon.

Kolmannen viikon lähestyessä aloimme jo katsomaan lentoja Etelä-Amerikkaan. Näytti siltä, että vierailumme Australiassa tulisi olemaan melko lyhyt. Mitään ei vieläkään ollut kuulunut vuokranvälitysfirmasta, eikä Simo tietenkään ollut hakenut mitään muita töitä odotellessa, koska haastattelija oli kuulostanut niin varmalta työn saannin suhteen.

 Ennen kolmannen viikon alkua, (taisi olla torstai kyseessä) päätimme varmuuden vuoksi käydä Melbournen Koneen konttorilla. Vuokranvälitysfirman haastattelija oli mm. luvannut olla yhteydessä Koneeseen ja Otikseen. Ehkä käymällä paikan päällä, saisimme asioita vähän nopeutettua. Koneen konttorilla Simo ei valitettavasti päässyt tapaamaan ketään. Nainen neuvonnassa antoi kuitenkin kahden henkilön yhteystiedot ja sanoi, että Simo voisi soittaa heille ja kysyä Koneen työtilannetta. Simo ajatteli tietenkin heti soittaa jommallekumalle, koska oli niin kyllästynyt kaikkeen odotteluun. Hänen puhelimensa akku oli kuitenkin loppu (itselläni ei ollut toimivaa puhelinta), joten soittaminen saisi jäädä myöhemmäksi.
 Koska olimme jo tulleet näin kauas ja tiesimme, että Thyssenkrupin konttori (Simon entinen työnantaja Suomessa) sijaitsi myös aika lähellä, päätimme lopulta myös käydä siellä. Työn saaminen vuokranvälitysfirman kautta näytti hyvin epätodennäköiseltä, joten ajattelimme tämän olevan meidän viimeinen vaihtoehto. Jos Thyssenkrupilla ei ollut tarvetta työntekilöille, niin olimme valmiita luovuttamaan ja jatkamaan matkaa eteenpäin.

Thyssenkrupin konttorilla meitä vastassa oli nuori punatukkainen nainen. Simo esitteli itsensä ja kertoi miksi oli tullut paikalle. Nainen vaikutti olevan Simosta kiinnostunut ja sanoi, että valitettavasti paikan johtaja oli juuri kokouksessa. Hän lupasi kuitenkin viedä viestiä eteenpäin ja pyysi vielä Simoa lähettämään kaikki koulupaperinsa ja työtodistuksensa hänen sähköpostiinsa. Lähdimme matkaan vähän pettyneinä, koska Simo oli tietenkin toivonut pääsevänsä heti juttelemaan johtavan henkilön kanssa. Olimme kerenneet kävellä noin kymmenen metriä, kun keski-ikäinen mies tuli juoksien peräämme ja huusi Simon nimeä. Mies kertoi olevansa Thyssenkrupin johtaja ja pahoitteli, että oli ollut kokouksessa. Hän vaikutti olevan erittäin kiinnostunut Simosta ja pyysi häntä vielä tulemaan konttorille. Simon kerrottua itsestään, mies sanoi, että töitä hissiasentajille kyllä löytyi Melbournesta. Keskustassa oli muutama projekti, mikä oli hyvä, koska Simolla ei ollut autoa käytössä. Mies kysyi milloin Simo voisi aloittaa työt ja kuinka kauan työskennellä (olimme kertoneet, että olemme Working Holiday viisumilla, mikä tarkoittaa sitä, että saman työntekijän alaisena saa työskennellä korkeintaan 6 kk). Simo kertoi voivansa aloittaa työt vaikka heti ja katsoi minuun ennen kuin uskalsi sanoa, että voisi työskenellä 6 kuukautta :D Thyssenkrupin johtaja pyysi vielä Simoa lähettämään hänen dokumentteja hänen sähköpostiinsa ja lupasi pian ottaa yhteyttä Simoon. Kaikki työhön liittyvät asiat olivat jo melkein hoidettu (veronumero, pankkitili, white-card), mikä helpotti asioita. Työkalut oli vielä ostettava. Minulle tarjottiin myös työtä Thyssenkrupin sihteerinä. En kuitenkaan uskaltanut ottaa työtä vastaan, koska minulla ei ollut sihteerintyöstä mitään aikaisempaa kokemusta. Haaveilin myös vielä saavani töitä hoitoalalta.

Emme todellakaan olleet ajatelleet, että jäisimme Australiaan kuudeksi kuukaudeksi. Juurihan olimme varaamassa lentolippuja Santiagoon, Chileen. Olin kuitenkin niin iloinen Simon puolesta, että olin valmis joustamaan matkamme suhteen. Näin pitkä oleskelu Australiassa muuttaisi kuitenkin aika paljon matkamme suunnitelmaa ja sen pituutta. Olimme kertoneet kaikille, että tulemme syyskuussa 2015 takaisin Suomeen. Asuntoasiat olivat myös järjestetty sen mukaan, että tulisimme syyskuussa takaisin ja ajattelimmekin aluksi, että meidän pitäisi skipata Etelä- ja Pohjois-Amerikka kokonaan, niin että kerkeämme takaisin Suomeen. Juttelimme kuitenkin pikimmiten asuntomme alivuokralaisten kanssa (Simon sisko ja avopuoliso) ja he kertoivat, että heille asia oli ihan ok. Saimme siis luvan jatkaa matkaamme maailman ympäri, eikä ollut pakko jättää Amerikan mantereita pois! Oi kuinka onnellisia olimme tästä! Asiat näyttivät vihdoin järjestyvän. Nyt vain odottelimme Thyssenkrupin johtajan yhteydenottoa ja sitä milloin Simo saisi aloittaa työt!!!

Docklands -Matkalla Koneen konttorille

Perjantaina Thyssenkrupin johtaja soitti ja kertoi, että Simo saisi aloittaa työt maanantaina. Olihan tätä pakko juhlia! Emme olleet syöneet koko aikanamme Melbournessa ulkona, koska yritimme olla käyttämättä liikaa rahaa. Nyt kuitenkin oli lupa "vähän" törsätä. 

Australia here we come!

Kaksi mannerta jo takana, Afrikka ja Aasia. Henkilökohtaisesti olimme pitäneet enemmän matkustelusta Afrikassa, minkä varmasti myös huomaa kirjoituksistamme. Kaikki oli vielä silloin niin uutta ja jännää. Aasiassa kärsimme matkaväsymyksestä ja meillä oli vähän vaikea löytää kohteita, joista todella pidimme. Kaipasimme Afrikan tuomaa jännitystä ja afrikkalaista mentaliteettia.

 Olimme maailmanympärimatkallamme taas aloittamassa uuden luvun. Oli nimittäin aika lentää Australiaan. Tuohon valtavaan valtioon, joka kattaa kokonaisen mantereen. On oikeastaan vähän jännä, että päädyimme lentämään Australiaan, koska emme ole kumpikaan kokeneet maata niin mielenkiintoisena. Meillä ei ikinä ole ollut pakottavaa tarvetta matkustaa Australiaan, johtuen ehkä siitä, että Australia on niin suosittu travellereiden kesken ja se on kuitenkin niin länsimaalainen. Olemme ehkä ajatelleet Australian olevan liian "tuttu ja turvallinen". Lasketaan nyt tässä vaiheessa pois kaikki myrkylliset käärmeet, hämähäkit, hait ja krokotiilit :D

Ajattelimme kuitenkin, että matkamme aikana olisi mukava pysähtyä jonnekkin pariksi kuukaudeksi, tehden töitä ja palata vähän rutiiniin.  Australia oli juuri matkamme puolivälissä, joten ajattelimme, että siinä kohtaa olisi todennäköisesti paras ja helpoin pysähtyä. Australiaan saa myös Working Holiday viisumin, joka vain helpotti päätöstämme. Jahkailimme Australian ja Uuden Seelannin välillä, mutta päädyimme lopulta Australiaan, ihan vaan siitä syystä, että Australian Working Holiday viisumi oli halvempi :D Mitään emme kuitenkaan vielä olleet lyöneet lukkoon, vaan ajattelimme vasta matkan päällä ja lähempänä Australiaa päättää matkustammeko sinne ollenkaan ja kuinka kauan siellä viipyisimme. Kaikki riippui siitä, millä fiiliksellä olisimme ja tunsisimmeko sillä hetkellä, että pieni pysähdys olisi paikallaan.

Aasiassa, tai itse asiassa Taiwanissa tuli jo selväksi, että pieni levähdystauko ja normaaliin elämään palaaminen olisi paikallaan. Simo poti Aasiassa enemmän matkaväsymystä kuin minä. Välillä matkanteko väsyneen ja epäinnokkaan ihmisen kanssa on ollut melko raskasta. Vaikka molemmat rakastamme matkustelua, on oikean tasapainon löytäminen välillä ollut hankalaa. Olemme kuitenkin  molemmat yksilöitä ja meillä molemmilla on vähän erilaiset matkustusmieltymykset. Suurimman osan ajasta, olemme kuitenkin olleet melko samaa mieltä asioista ja tahtoneet samoja asioita. Eniten haasteita on tuottanut se, että Simo huomasi pitävänsä enemmän rauhallisesta ja hidastempoisesta matkustelusta, kun taas mina (Sabina) tykkään liikkua paikasta toiseen vähän nopeammalla vauhdilla ja nähdä enemmän. Päätimme kuitenkin, että emme luovuta matkan suhteen, olihan tämä ollut meidän molempien suuri unelma. Oli vain opittava kuuntelemaan toista ja ottamaan huomioon toisen toiveita. Keskusteltua asioista, päätimme Taiwanista eteenpäin hidastaa vähän tahtia. (Simolla) tieto siitä, että pysähtyisimme Australiassa ja että (toivottavasti) saisimme töitä sieltä, antoi lisää energiaa vielä jatkaa matkaa.

....................................................

Kuten blogimme lukijat varmasti ovat huomanneet, niin blogimme ei ole oikein ajantasalla. Tarkalleen ottaen, olemme aikataulusta myöhässä puoli vuotta! Olemme aktiivisesti yrittäneet päivittää blogia, mutta jokaisessa postauksessa on aina niin paljon kerrottavaa, että se vie aika paljon aikaa. Välillä netti on takkuillut, mikä tietenkin on hankaloittanut kirjoittamista. Yritämme kuitenkin parhaamme ;)

.......................................................

Päädyimme lentämään Melbourneen, Australiassa. Niin moni australialainen oli kehunut kaupunkia. Olimme myös ymmärtäneet, että kaupungista löytäisi suhteellisen helposti töitä. Tavoitteemme oli löytää töitä 2-3 viikon sisällä. Jos emme siihen mennessä olisi löytäneet töitä, olisimme jatkaneet matkaa Etelä-Amerikkaan. Australia on kuitenkin niin kallis maa, että siellä rahaa saa helposti palamaan, jos ei ole mitään tuloja. Päätimme hakea töitä vasta kun olimme saapuneet Melbourneen, koska niin moni oli sanonut, että paikan päällä työn saaminen on helpointa.

Majoituspaikat ovat melko kalliita Australiassa, joten päätimme hakea lyhytaikaista asuntoa ensimmäisiksi viikoiksi. Tämä tulisi paljon halvemmaksi, kuin että majoittuisimme hostelleissa, jotka maksavat noin 70 Australian dollaria per yö. Tässä suunnitelmassa onnistuimmekin aika hyvin ja saimme huoneen jaetusta asunnosta Flatmates.com.au/ sivun kautta. Meillä oli siis asunto ennen kuin edes olimme saapuneet Melbourneen. Yksi stressitekijä oli poistettu.

Lentomme Melbourneen lähti vasta illalla Kuchingista, joten olimme Melbournessa vasta keskiyön jälkeen. Olimme varanneet huoneen St Kildasta olevasta hostellista, koska pääsisimme muuttamaan asuntoomme vasta aamulla. Olimme laittaneet viestiä hostelliin, että saapuisimme sinne vasta kello kahden aikaan yöllä, jotta henkilökunta olisi tietoinen siitä, että tulemme sinne keskellä yötä. Lentokentältä otimme lentokenttäbussin, joka onneksi kulki säännöllisesti koko vuorokauden ympäri. Lentokenttäbussilla pääsimme noin puolessa tunnissa Southern Cross asemalle, joka sijaitsee aivan Melbournen keskustassa. Hostellimme ei sijainnut aivan keskustassa, vaan St Kildassa,  noin kuusi kilometriä Melbournen keskustasta. Julkinen liikenne ei enää kulkenut yöaikaan, joten bussikuskimme ohjeisti kaikkia matkustajia ottamaan taksin Southern Crossin asemalta, jotta kaikki pääsisivät perille koteihinsa tai hotelliinsa. Otimme siis taksin juna-asemalta ja pyysimme taksikuskiamme viemään meitä St Kildaan. Saavuimme hetken päästä St Kildaan ja hostelliimme, joka oli aivan pimeä sisältä. Hostellin baari ja ravintolapuoli, oli mennyt kiinni keskiyöllä. Onneksi hostellin ovessa oli omistajan puhelinnumero ja Simolla oli vähän saldoa puhelimessaan, jotta saimme soitettua hostellin omistajalle. Omistaja taisi herätä kesken unensa ja sanoi, että hän olisi hostellilla kymmenessä minuutissa.

Ulkona oli yllättävän kylmä yöllä, vaikka olimme saaneet monelta varoituksen sanan, että Melbournessa voi olla aika kylmä talvisin ja öisin. Syksy oli juuri virallisesti alkamassa kun saavuimme Melbourneen, joten Melbournen lämmin kesä jäisi meiltä todennäköisesti näkemättä. Onneksi meillä oli tarpeeksi lämpimiä vaatteita mukana, kun saavuimme Australiaan !:D Monet reppureissaajat nimittäin tekevät sen virheen, etteivät ota säästä selvää, ennen tuloaan maahan ja yllättyvät siitä, että sää ei olekkaan niin lämmin kun olivat ajatelleet. Varsinkin Australian eteläosissa talvi saattaa olla hyvinkin kylmä.

Pääsimme lopulta hostelliimme ja omistaja näytti meille huoneen. Huone oli erittäin yksinkertainen ja miten sen sanoisi, ei maailman parhaassa kunnossa:D Maksoimme huoneesta 70 Australian dollaria, mikä kyllä tuntui vähän ylihintaiselta. (Huoneesta, jossa ei edes ollut omaa vessaa ja suihkua). Oli vähän totuttelemista Australian hintatasoon, kun viimeiset kuusi kuukautta oli matkustanut melko halpojen maiden sisällä.

Aamulla herättyämme suuntasimme alas ravintolan puolelle, missä meille tarjottaisiin hostelliin kuuluva aamiainen. Ravintola oli aivan täynnä reppureissaajia eri puolilta maailmaa. Aamiaiseksi oli valkoista paahtoleipää, hilloa, maapähkinävoita, corn flakes muroja ja liptonin teetä. Ehkä olemme sisäänpäinvetäytyneitä suomalaisia, mutta emme ollenkaan tunteneet kuuluvamme kyseiseen paikkaan. Tai kenties olemme vaan liian vanhoja hostellielämään:D Olimme todella kiitollisia siitä, että olimme saaneet oman asunnon, vaikka joutuisimme jakamaan sen muutamien henkilöiden kanssa. Kaipasimme enemmän yksityisyyttä ja kyseisessä hostellissa sitä valitettavasti ei ollut, vaikkakin meillä oli oma huone siellä. Hostellissa oli yksinkertaisesti ihan liikaa ihmisiä, että viihtyisimme siellä.

Syötyämme aamiaisen päätimme heti jatkaa matkaa Melbournen keskustaan. Asuntomme sijaitsi Ascot Valessa, muutaman kilometrin päässä Melbourne keskustasta. Olimme saaneet ohjeeksi asunnonvuokraajalta ottaa "tram", eli raitiovaunu Elizabet St:ltä. Melbourne on aivan valtava kaupunki, joten voitte vain kuvitella, miten eksyksissä olimme siellä ensimmäisenä päivänä. Minulla (Sabinalla) taisi mennä kuukausia, ennen kuin opin tuntemaan kaupungin :D
 Hostellimme vieressä oli juna-asema, joten ajattelimme aluksi ottaa junan keskustaan ja sieltä vaihtaa toiseen junaan tai raitiovaunuun. Huomasimme kuitenkin, että junalla ei saanut matkustaa ilman matkakorttia, jota emme tietenkään vielä omistaneet. Kertalippuja ei saanut ostettua mistään, mistä olimme vähän ihmeissämme. No, ei kun kohti lähimpää raitiovaunua ja sillä sitten keskustaan. Vanhempi rouva pysäkillä huomasi varmasti, että näytimme vähän eksyneitä ja kysyi tarvitsemmeko apua. Selitimme naiselle minne olimme matkalla ja kysyimme kuinka pääsisimme sinne helpoiten. Hän kertoi, että Melbournen julkinen liikenne ei ole kovin turistiystävällinen ja että kaikkeen matkustamiseen tarvitsee Myki-matkakortin. Mitään kertalippuja ei ollut olemassa ja kyseisen matkakortin sai kuulemma vain Southern Cross asemalta. Saatuamme infopaketin rouvalta, osasimme vain ihmetellä, miten näin kehittyneessä maassa oli niin pirun vaikeata matkustaa julkisella liikenteellä. Asia ärsytti meitä kovasti, koska olimme pian myöhästymässä tapaamiseltamme vuokranantajan kanssa. Päätimme lopulta ottaa taksin St Kildasta, Southern Crossin asemalle ja sieltä käydä ostamassa itsellemme Myki-matkakortit.
 Taksikuskimme ihmetteli miksi käytimme taksia, emmekä julkista liikennettä, haha :D Kerroimme hänelle meidän koko aamusta ja hän naureskeli, että vanhempi rouva oli kyllä antanut ihan virheellistä tietoa meille. Myki-matkakortin sai nimittäin myös mm. ostettua 7eleven kioskeista, joita löytyy vähän joka puolelta kaupunkia. No olihan tämä pitänyt arvata. Sinisilmäisesti olimme kuitenkin uskoneet vanhempaa rouvaa.

Taksikuskimme jätti meidät Southern Cross asemalle ja kävimme pikaisesti ostamassa itsellemme Myki-matkakortit. Samalla saimme matkatoimistosta kartat Melbournesta ja kaupungin julkisesta liikenteestä. Kysyimme samalla neuvoa, kuinka pääsisimme helpoiten Ascot Valeen ja he neuvoivat, että voisimme ottaa junan. Päätimme ottaa junan, koska olimme jo juna-asemalla. Ascot Valeen oli onneksi vain 20 minuuttia junalla, joten kerkesimme ajoissa asuntotapaamiselle. Soitimme matkalla vuokranantajalle, joka vaikutti olevan vähän ihmeissään puhelustamme. Hän ei mm. tajunnut, että meitä oli kaksi henkilöä, vaan oli ilmeisesti luullut, että meitä olisi vain yksi henkilö. Mies oli selvästi itse mokannut, koska olimme tarkkaan kirjoittaneet, että olemme pariskunta. Hän sanoi, että kyseinen huone oli vain yhdelle henkilölle (vaikka ilmoituksessa oli lukenut, että se sopii myös kahdelle henkilölle!) No mies sanoi, että hänellä oli myös toinen talo, missä olisi toinen huone vapaana, johon me molemmat voisimme muuttaa. Kyseinen talo sijaitsi myös Ascot Valessa, mutta eri kadulla.  Suostuimme tähän, koska olimme todella asunnon tarpeessa. Ascot Valessa mies tuli meitä vastaan autolla ja ajoi meidät toiselle asunnolle, missä hänellä oli huone vapaana. Jouduimme melkein kahteen kolariin ollessamme miehen kyydissä, niin huolimattomasti hän ajoi!

Talo oli punainen tiiliskivi-rivitalo. Huone joka oli vapaana oli ihan ok:n näköinen, mutta ei läheskään niin hyväkuntoinen kun toisen talon huone, johon olimme luulleet, että muuttaisimme (olimme nähneet kuvia kyseisestä huoneesta). Ihmettelimme, kun huoneessa oli niin paljon tavaraa, matkalaukkuja ja vaatteita. Hetken päästä kävi selväksi, että huoneessa vielä asui joku, mutta henkilö ei ollut maksanut vuokraa, joten asunnonvälittäjä oli heittämässä henkilön pihalle. Että sellaista. Katsoimme vielä koko asunnon läpi ja tapasimme muutaman henkilön, jotka asuivat asunnossa. Asunnossa asui viisi miestä ja sotku oli myös sen mukaista. Kylpyhuoneet olivat suhteellisen siistit, mutta keittiö oli tosi likainen. Likaisia astioita oli joka puolella odottamassa tiskaamista. Asunnossa asuvat miehet olivat hippejä tai siltä he ainakin näyttivät :D Asunto ei todellakaan ollut niin hyvä, kuin olimme ajatelleet, mutta uskoimme Simon kanssa, että pärjäisimme siellä muutaman viikon. Yksin en olisi ikinä muuttanut sinne!

 Päätimme jäädä asuntoon kuukaudeksi ja jos emme siinä ajassa saisi töitä, niin jatkaisimme matkaa Etelä-Amerikkaan. Kuukauden vuokra ja parin viikon takuuvuokra oli maksettava heti paikan päällä käteisenä. Meillä ei tietenkään ollut sellaisia summia mukana käteisenä, joten meidän oli mentävä pankkiautomaatille. Vuokranantaja lupasi viedä meidät lähimälle pankkiautomaatille. Kun olimme palanneet takaisin asunnolle, annoimme hänelle rahat ja saimme vastineeksi käsin kirjoitetun kuitin. Mies teki vielä loppusiivouksen huoneeseen, ennen kuin saisimme muuttaa sinne. Sillä välin katselimme vähän ympärille asunnossa ja päätimme mennä sisäpihalle pöydän ääreen istumaan. Järkytykseksemme huomasimme, että pöydällä oli kasa epämääräisiä pillereitä ja osittain poltettu lusikka. Ensimmäisenä mieleen juolahti tietenkin, että ne on huumeita. Emme oikein tieneet mitä ajatella ja koimme, että olimme tehneet hirveän virheen kun olimme muuttamassa asuntoon. Emme todellakaan halunneet sekaantua huumeisiin. Mietimme hetken mitä tekisimme ja lopulta kävimme kysymässä vuokranantajalta, että ei kai asunnossa ollut huumeidenkäyttäjiä? Mies naureskeli meidän kysymykselle ja sanoi pillereiden todennäköiseti olevan paracetamolia. (Joo, kyllä tiedämme miltä paracetamoli näyttää). Hän toisteli, että kai hän nyt tietäisi, jos asunnossa käytettäisiin huumeita. Sanoin miehelle, että emme ole enää varmoja haluammeko asua asunnossa, jos siellä tosiaan käytettiin huumeita. Mies ei kuitenkaan enää suostunut antamaan rahojamme takaisin, koska olimme jo suostuneet muuttamaan asuntoon. Emme edes olleet saaneet mitään vuokrasopimusta, koska niitä ei kuulemma ollut tapana tehdä täällä. Väittelimme miehen kanssa hetken ja lopuksi hän sanoi, että voimme vain saada takuuvuokran takaisin, mutta ei vuokraa (kyseessä oli kuitenkin lähes 1000€, joten mistään pienestä summasta ei ollut kyse). Jos tämä ei meille kelvannut, niin voisimme kuulemma haastaa hänet oikeuteen. Touhu oli menossa niin naurettavaksi, että annoimme asian olla. Meillä ei oikein ollut muuta vaihtoehtoa, kun jäädä asuntoon asumaan, koska emme todellakaan aikoneet mennä mukaan mihinkään oikeustaisteluihin. Toinen vaihtoehto oli muuttaa hostelliin ja menettää 1000€.

 Lopulta mies sanoi, että voisimme noin viikon päästä muuttaa hänen toiseen asuntoonsa, johon meidän alunperin piti muuttaa. Tämä kuulosti jo vähän paremmalta. Siihen olimme valmiita suostumaan ja saimme jopa käydä katsomassa huonetta saman päivän aikana.
Kyseinen asunto oli paljon viihtyisämmän näköinen ja siellä asui vähän nuorempaa porukkaa, naisia ja miehiä. Huone joka vapautuisi viikon päästä oli juuri sama minkä olimme nähneet kuvissa. Siellä asui tällä hetkellä aasialainen tyttö. Hän kertoi, että muuttaisi pois noin viikon päästä ja että sen jälkeen voisimme muuttaa hänen huoneeseen. Tästä tiedosta olimme todella helpottuneita ja ajattelimme, että emmeköhän pärjäisi toisessa asunnossa viikon. Kuhan kukaan ei vaan ryöstäisi meitä sinä aikana!

Ascot Vale

Parkkipaikka keskellä katua

Kalustettu huoneemme Ascot Valessa