Bahía Inglesa - Pohjoisen helmi

Kuuden tunnin bussimatka Copiapóón

Oleskeltuamme muutaman päivän Elquin laaksossa, päätimme jatkaa matkaamme kohti Chilen pohjoisosaa. Koimme liikkumisen Elquin laaksossa niin hankalaksi, että emme enää jaksaneet nähdä vaivaa sen eteen. Oma auto olisi ollut suuri etu, sen avulla olisimme voineet kokea paljon enemmän ja saaneet enemmän irti laakson kaikista nähtävyyksistä. 

Elquin laaksosta palasimme La Serenaan. Suunnitelmamme oli jatkaa matkaa suoraan Calderaan, rantakaupunkiin, joka sijaitsee yli 400km päässä La Serenasta. La Serenasta ei ole suoraa yhteyttä Calderaan, vaan on ensiksi matkustettava Copiapóón ja siellä pitää vaihtaa toiseen bussiin. La Serenan bussiterminaalilla, saimme tiedon, että seuraava bussi Copiapóón lähtisi vasta reilun parin tunnin päästä. Pitkästä odotteluajasta huolimatta, päätimme varata paikat kyseisestä bussista, sillä emme enää halunneet jäädä La Serenaan. 

Bussimatka Copiapóón tuntui ikuisuudelta. Olimme toivoneet, että olisimme kerenneet Calderaan saman päivän aikana, mutta auringon alettua laskemaan päätimme jäädä Copiapóón. Bussimatka oli kestänyt odotettua pidempään. Osittain johtuen siitä, että jouduimme odottamaan jonkun aikaa bensa-asemalla, kun bussin yhtä rengasta vaihdettiin. Lisää jännitystä tähän kaikkeen lisäsi se, että emme olleet varanneet mitään majoituspaikkaa tulevalle yölle.

Yksi matkamme nyrkkisääntö on ollut se, että yritämme välttää ulkona liikkumista pimeän aikaan, kun meillä on kaikki matkatavaramme mukana. Tästä "säännöstä" olemme varsinkin yrittäneet pitää kiinni vähän turvattomissa maissa. Vaikka Chilen sanotaan olevan yksi Etelä-Amerikan turvallisimmista maista, emme voi sanoa, että meitä ei yhtään olisi jännittänyt, kun saavuimme Copiapóón pimeän aikaan.

Elquin laaksossa, olimme Simon kanssa keskustelleet siitä, että lopettaisimme majoituspaikkojen varaamisen etukäteen, koska koimme varaamisen vähän stressaavaksi. Liikaa aikaa ja energiaa meni erilaisten majoituspaikkojen vertaamiseen ja etsimiseen. Mitä vähemmän valmiita suunnitelmia meillä oli, sen paremmalta ja spontaanimmalta matkustaminen mielestämme tuntui. Tässä tilanteessa, etukäteen varattu majoituspaikka olisi tietenkin ollut hyvä asia. 

Noin tunnin kestäneen etsinnän jälkeen, löysimme lopulta majoituspaikan läheltä Copiapón bussiterminaalia. Olimme aluksi kävelleet aivan väärään suuntaan, nimittäin kaupungin keskustaan, jossa oli vain kalliita majoituspaikkoja. Yhdestä yöstä olisi saanut maksaa noin 60€. Tähän emme olleet valmiita. Aloimme jo miettimään, että kohta meidän ainoa vaihtoehto on ottaa yöbussi San Pedro de Atacamaan, kun kohtuullisen hintaista majoituspaikkaa ei näyttänyt löytyvän. Palattuamme bussiterminaalin kulmille, päätimme vielä käydä kysymässä yhdestä paikasta huoneen hintaa. Meidän onneksemme majoituspaikassa oli tilaa ja vielä kohtuulliseen hintaan. Olimme niin helpottuneita asiasta, että  majoituksen henkilökunta varmasti ajatteli meidän olevan hulluja. Huone oli erittäin simppeli, mutta meille se oli sillä hetkellä täydellinen.

Maaginen Bahía Inglesa

Aamulla sanoimme hyvästit Copiapólle ja jatkoimme suunnitelmamme mukaan  Calderaan. Syy, miksi olimme nähneet niin paljon vaivaa, että pääsisimme Calderaan, oli se, että Santiagon ensimmäisessä hostellissa huomasimme julisteen, jossa oli kuva aivan maagisen näköisestä paikasta. 

Emme ikinä olleet nähneet niin uniikin näköistä hiekkarantaa. Hiekka oli aivan vitivalkoista ja vesi kirkkaan turkoosia. Paikan nimi oli Bahía Inglesa. 

Aloimme heti selvittämään, missä kyseinen paikka oli. Selvisi, että Bahía Inglesa oli (San pedro de Atacaman) matkan varrella. Oli heti selvää, että pysähtyisimme kyseisessä paikassa. 

Tunnin bussimatkan jälkeen saavuimme Calderaan. Suunnitelmamme oli majoittua Bahía Inglesiassa pari päivää, ennen kuin jatkaisimme matkaa kohti San pedro de Atacamaan. Bahía Inglesa, sijaitsee noin 6km Calderasta, eikä sinne mene mitään julkisia kulkuvälineitä. Ainut mahdollisuus päästä Bahía Inglesaan on taksilla.

Mitä enemmän pohjoiseen matkustimme, sitä kuivemmaksi ja karummaksi luonto muuttui.

Bahía Inglesa on pieni rauhallinen lomakylä aivan meren ääressä. Kylä oli aivan autio kun saavuimme sinne. Ihmisiä ei näkynyt missään. Tallustelimme toivekkaina kylän kaduilla, miettien erilaisia majoitusvaihtoehtoja. Oli mm. paljon erilaisia lomataloja ja hotelleja. Ajattelimme, että meillä oli hyvä mahdollisuus saada huone halpaan hintaan, koska kylässä ei selvästikkään näyttänyt olevan muita turisteja kuin me.

Saimme kuitenkin heti alkuun pettyä. Kävimme useammassa majoituspaikassa kysymässä huoneiden hintaa, mutta hinnat pyörivät aivan pilvissä (eikä edes alennuksen pyytäminen auttanut). Monet hotelleista olivat kiinni, eikä kukaan edes tullut avaamaan ovea kun soitimme ovikelloa. Emme aikaisemmin matkallamme olleet kokeneet mitään vastavaa. Mielestämme oli outoa, että hotellit seisoivat tyhjinä pitkin päivää, eikä ketään sen kummemmin näyttänyt kiinnostavan, että olimme potentiaaliset majoittujat.

Aloimme pikkuhiljaa turhautumaan kaikkiin vastoinkäymisiin Chilessä. Ongelmat postipaketin kanssa, erilaiset vaikeudet julkisen liikenteen kanssa ja nyt vielä se, että majoituspaikkaa ei näyttänyt löytyvän. Hetken etsittyä, löysimme lopulta loma-asunnon, jossa oli englantia puhuva nainen töissä. Häneltä saimme tiedoksi, että Bahía Inglesiassa ei valitettavasti ollut halpoja majoituksia, edes low seasonina. Kylässä oli mahdollista telttailla leirintäalueella, mutta leirintäpaikka maksoi yli 20€, joten päätimme jättää telttailun väliin. Halvimman majoituspaikan saisimme kuulemma Calderan keskustasta. Sinne oli siis taas palattava taksilla.

Löysimme lopulta majoituspaikan Calderasta, vieläpä kohtuullisen hintaan, omalla kylpyhuoneella. Päätimme majoittua hotelliin kahdeksi yöksi, jotta varmasti kerkeäisimme tehdä päiväretken Bahía Inglesaan.
 

 Caldera

Bahía Inglesa

 

Matka kohti Chilen pohjoisosaa alkaa

La Serena, pohjoisen rantakaupunki

Kuin kuuta nousevaa odotimme lähtöä Santiagosta. Santiagosta oli tarkoituksena jatkaa matkaa kohti pohjoista, aina San Pedro de Atacamaan asti. Emme kuitenkaan halunneet kulkea koko reittiä yhdessä päivässä (matka kestää yli vuorokauden bussilla), vaan halusimme pysähtyä muutamassa paikassa matkan varrella. Ensimmäisen pysähdyksen halusimme tehdä La Serenaan, viihtyisään rantakaupunkiin, joka sijaitsee Chilen pohjoisosassa.

Santiagon bussiterminaalilta lähtee useampia busseja tunnissa La Serenaan, mm. bussifirmat Pullman ja Tur-Bus. Lipun voi joko ostaa Semicama-luokkaan tai Salon Cama-luokkaan. Salon cama-luokka on vähän parempi, mutta huomattavasti kalliimpi kuin Semicama. Kalliimmassa luokassa istuinpenkit saa esimerkiksi laitettua makuuasentoon. Itse ostimme liput Tur-Bussin Semicama luokkaan, koska halusimme säätää bussikustannuksissa ja koimme Semicaman istuinpenkit olevan aivan tarpeeksi mukavat itsellemme. Bussimatka La Serenaan kestää kokonaisuudessaan noin 7-8 tuntia. 

La Serenassa olimme perillä puolen päivän aikaan. Vastassamme oli ihanan lämmin ja aurinkoinen keli. Viimeiset kaksi päivää Santiagossa olivat olleet yllättävän kylmät. Ulkovaatteista huolimatta, olimme palelleet kuin hullut. Kylmyyteen ei auttanut sekään, että Santiagon hostelissamme oli aivan jäätävän kylmä, eikä minkäänlaista lämmitystä ollut olemassa. Monet paikalliset sanoivatkin, että yleensä tähän aikaan vuodesta(keväällä) sää on ollut paljon parempi ja aurinkoisempi.

Olimme varanneet La Serenasta huoneen kahdeksi yöksi hostellista, jonka omisti saksalainen nainen. Simo oli juuri samana päivänä sairastunut vatsatautiin, joten oli hyvä, että olimme päättäneet viipyä La Serenassa pidempään kuin vain yhden yön. Hostelli osoittautui oikein mukavaksi ja siistiksi, eikä aamiaisessakaan ollut valittamista.

Seuraavana päivänä Simon vointi oli huomattavasti parempi. Kävimme tutustumassa kaupungin rantaelämään ja muihin nähtävyyksiin. La Serena oli meidän molempien mieleen. Kaupungissa oli ihanan rauhallista, eikä montaa turistia näkynyt kaupungin kaduilla. Kaupungin keskustassa tosin oli menoa ja vilskettä. Keskustassa oli juuri meneillään erilaisia paikallisia esityksiä, mm. tanssia ja musiikkia. Markkinoilla oli paljon ihmisiä ostamassa tuliaisia tai muuta tavaraa. Päätimme itse olla ostamatta mitään sen kummempaa, mukaan lähti vain yksi lämmin alpakkaneule. Muut ostokset halusimme tehdä vasta Boliviassa tai jossain muussa halvemmassa maassa.

Chileläinen ruoka - Herkkua vai ei?

Vina del mar - Yksi Chilen monista lomakohteista

Lähes kaksi viikkoa takana Chilessä, emmekä edelleen kokeneet suurta viehätystä maata kohtaan. Pienenä matkanlatistajana oli toiminut ongelmat postipaketin kanssa, sekä se että olimme huomanneet, miten vaikeata kommunikointi oli ilman espanjankielen osaamista. Suurin toiveemme oli, että saisimme ongelmamme postipaketin kanssa ratkaistua ja paketin lähetettyä Suomeen. Sen jälkeen voisimme jatkaa matkaa kohti pohjoista.
Valparaisossa tajusimme, että ongelmamme postipaketin kanssa, johtuivat meidän omasta tekemästä virheestä. Olimme nimittäin laittaneet Simon sähköisen partakoneen pakettiin. Epäilimme, että sen oli pakko olla kyseinen ”patteri”, joka esti paketin lähtemisen Chilestä. Tästä olimme tietenkin harmissamme, koska kaikki paketista johtuva säätäminen oli aivan oma syytämme.

Valparaisossa koimme ajan käyvän vähän pitkäksi, vietimme siellä kuitenkin viisi päivää. Emme kumpikaan sen kummemmin pitäneet kaupungista. Aivan niin kuin oppaamme (edellisessä postauksessa kirjoitimme kaupunkikävelystä) oli sanonut, ” you rather love or hate Valaraiso” . Emme ainakaan rakastaneet kaupunkia.
Ajan käydessä pitkäksi Valaraisossa, päätimme käydä lähellä sijatsevassa kaupungissa, Vina Del Marissa. Kaupunki on mm. suosittu lomakohde Chileläisten kesken. Valparaisosta pääsi helposti junalla Vina del Mariin. Matka kesti vain vartin. Aluksi harkitsimme majoittumista Valparaisossa tai Vina del marissa. Olimme lopuksi kuitenkin päädyimme Valparaisoon, koska löysimme sieltä paljon halvemman majoituspaikan.

Rahansäästövinkkejä Chileen
 

Vina del Mar oli kaupunkina paljon kehittyneempi ja hienompi kuin Valparaiso. Kadut olivat leveät, rakennukset uudempia ja parempikuntoisia. Näki, että kaupunki oli tehty turisteja varten. Ravintoloita, kahviloita ja hotelleja oli runsaasti. Vina del marissa tutustuimme ensimmäistä kertaa lounasmenuihin Chilessä. Huomasimme, että lähes jokaisessa ravintolassa oli oma lounasmenu. Yllätyimme siitä, että ruoka näytti olevan niin halpaa. Yhdestä lounasmenusta sai maksaa 2500-3500 pesoa, eli noin 3-5€. Siihen sisältyi alkuruoka ja pääruoka. (Huomasimme, että joissain paikoissa sai myös juoman ja jälkiruan samalla hinnalla).
Kokonaisen menun tilaaminen on lähes aina paljon halvempaa, kuin pelkän yhden ruokalajin tilaaminen. Tätä emme vielä tienneet Santiagossa ollessamme, vaan tilasimme aina pelkästään yhden ruokalajin, mikä välillä tuli vähän kalliimmaksi. Huomasimme jälkeenpäin, että Valparaisossa oli myös kyseisiä lounasmenuita, mutta niiden hinnat olivat paljon kalliimpia kuin esimerkiksi Vina del Marissa. Yhdestä menusta sai maksaa 8-10€, joten hintaero oli aika suuri mielestämme. Koimme myös, että ruoka oli paljon parempaa Vina del Marissa (tai ehkä meillä oli vain parempi tuuri ravintolan suhteen). Tai sitten se johtui siitä, että viini oli niin halpaa kyseisessä ravintolossa!;)

Chilessä ollessamme huomasimme, että monet reppureissaajat  tekevät omaa ruokaa hostelleiden keittiössä. Ravintoloiden ruoka on yksinkertaisesti niin kallista. Varsinkin jos matkustaa pienemmällä budjetilla, niin harvat haluavat käyttää niin paljon rahaa pelkkään ruokaan. Lähes jokaisessa hostellissa on pääsy keittiöön ja mahdollisuus ruuanlaittoon. Itse olemme kuitenkin sellaisia ruokafriikkejä, että haluamme myös syödä ulkona sitä paikallista ruokaa. Erilaisten ruokien maistaminen ja uusiin ruokakulttuureihin tutustuminen on meille molemmille intohimo. Välillä tämä intohimomme on vienyt meidät raivon partaalle, koska halvan tai ”kohtalaisen halvan” ravintolan löytäminen on ollut niin vaikeaa. Jonain päivinä olemme kävelleet parisen tuntia etsien ravintolaa, koska emme yksinkertaisesti ole löytäneet hintaluokkaamme sopivaa paikkaa. Kuulostaa ehkä hullulta. 

Chileläinen ruoka kuvien kera

Aamiainen kuuluu lähes jokaiseen hostelliin ja se on yleensä ilmainen. Chileläinen aamiainen on hyvin yksinkertainen ja koostuu yleensä teestä tai (pika)kahvista, valkoisesta leivästä ja hillosta. Muutamassa paikassa olemme saaneet hedelmiä, mehua, jugurttia ja muroja. Välillä meitä on myös hemmoteltu viipaleella kinkkua ja juustoa. Chilessä päätimme, että syömme vain kerran päivässä ulkona. Yleensä vähän raskaamman lounaan, jolla pärjäisimme iltaan asti. Illalla söimme yleensä jotain kaupasta ostettua, mm. leipää, pähkinöitä, jugurttia ja hedelmiä. Jos olisimme syöneet kahdesti ulkona päivässä, se olisi yksinkertaisesti syönyt liikaa päiväbudjettiamme (joka muutenkin oli ylittynyt aivan liikaa kalliiden bussimatkojen takia).

Lounasta söimme mitä missäkin. Suurimmaksi osaksi paikallisten suosimaa ruokaa, mutta välillä olemme myös käyneet vähän turistisimmissa ravintoloissa. Chileläinen ruoka on mielestämme ollut ihan hyvää ja erilaista verrattuna muiden maiden ruokiin. Monessa ravintolassa tarjotaan aivan tavallista kotiruokaa. On erilaisia keittoja ja salaatteja. Näitä syödään erityisesti alkuruuaksi, vaikka annokset voivat olla ihan valtavat! Pääruuan kanssa tarjoillaan lähes aina patonkia, tulisen tomaattisalsan kanssa. Pääruuaksi syödään erilaisia lihoja, (possua, nautaa tai kanaa) sekä myös kalaa tai muita mereneläviä. Lisäkkeenä toimii yleensä riisi, ranskalaiset tai perunamuusi. 

Pikaruoka kulttuuri on myös aika iso Chilessä. Erilaisia hotdogeja ja sämpylöitä syödään paljon, unohtamatta ranskalaisia perunoita, joita syödään isoina annoksina ihan sellaisenaan. Suosituin hotdog on todennäköisesti Completo. Siihen laitetaan nakki, runsaasti avokadotahnaa ja majoneesia. Completo oli meidän makuumme aivan liian raskas ja rasvainen. Harvat paikalliset juovat vettä ruuan kanssa. Suurin osa juo erilaisia limonaadeja tai ”fruit nectar” mehuja. Lounasmenuihin ei yleensä kuulu vesi, vaan on valittava limonaadi tai mehu ruuan seuraksi, mikä mielestämme oli aika hassua.

The Great Ocean Road - Part 3

Great Ocean Roadin viimeiset pysähdykset

Keskiviikkona koitti road trippimme toiseksi viimeinen päivä. Edellisenä iltana olimme etsineet yösijaa internetistä seuraavalle yölle. Yllätyimme siitä, miten kalliit kaikki majoituspaikat olivat Great Ocean Roadin varrella. Warrnamboolista olimme saaneet motellihuoneen itsellemme ihan kohtuulliseen hintaan, mutta majoitukset Great Ocean Roadilla eivät olleet lähelläkään kohtuullista. Yhdestä yöstä olisi saanut maksaa lähes 150 dollaria, eli lähes 100€ yötä kohden. Tämä oli aivan liikaa mielestämme. Tiesimme kyllä, että olimme myöhään liikkeellä huonevarauksen suhteen. Uskoimme kuitenkin, että jostain voisimme saada huoneen halvemmalla. Telttailu ei enää ollut vaihtoehto, koska ulkona oli vielä yksinkertaisesti liian kylmä. Käytyämme erilaisia vaihtoehtoja läpi, päädyimme varaamaan huoneen Colacista. 

Colac sijaitsee noin 150km Melbournesta lounaaseen suurella vulkaanisella alueella. Aluetta käytetään pääasiassa maa-ja metsätaloudellisiin tarkoituksiin. Pienen kaupungin ympärillä on monia suuria järviä ja tulivuorten kraattereita. Itse Colac on rakennettu valtavan Colac-järven sivuun, josta kaupunki myös on saanut nimensä.

Ennen kuin jatsaisimme matkaa Colaciin, halusimme ensin ajaa koko Great Ocean Roadin loppuun, aina Geelongiin asti, josta sitten jatkaisimme matkaa Colaciin. Great Ocean Roadilla pysähdyimme useamman kerran. Yllätyimme siitä, miten erilainen luonto oli Apollo Bayn ja Torquayn välillä. Kun oli jättänyt yhden rannan taakseen, seuraava oli jo edessä. (Kyseistä aluetta kutsutaan Surf Coastiksi). Warrnamboolista Apollo Bayhin asti, maisemat olivat enemmän maalaismaisia ja välillä tie vei jopa sademetsän läpi.

Pysähdyimme muutamalla rannalla matkan aikana, mm. Kennet Riverillä, Lornessa ja Angleseassa. Kaikki kolme rantaa olivat hyvin erilaisia!

Syntymäpäivä Colacissa

Saavuimme Colaciin illan aikana. Taisimme olla ainoat henkilöt hostellissa, koska ainakaan ketään muita ei näkynyt talossa koko oleskelumme aikana. Talo oli vanha puutalo, joka natisi aina askeleen otaessa. Simon mielestä talo muistutti vähän kummitustaloa :D 

Syötyämme päivällisen huoneessamme (pussinuudeleita ja mansikoita), päätimme vielä tehdä lyhyen kävelyn kaupungin keskustaan. Kaupungissa oli aivan mielettömän hiljaista. Harvoja ihmisiä näkyi ulkona ja kaikki liikkeet olivat kiinni. Olemme molemmat huomanneet, että emme enää oikein viihdy näin hiljaisissa kaupungeissa. Mielestämme on mukava olla kaupungissa, joka tuntuu eloisalta ja joka vilisee ihmisiä. Melbourne on tainnut tehdä tämän meille?

Torstaiaamuna koitti oma syntymäpäiväni ja road trippimme viimeinen päivä. Oli uskomatonta ajatella, että viime syntymäpäiväni vietin Ugandassa keskellä viidakkoa vuorigorilloiden kanssa. Vuosi oli vierähtänyt nopeasti. Aluksi olimme suunnitelleet, että olisimme tähän aikaan vuodesta jo Suomessa. Toisin kuitenkin kävi. 
Emme aikoneet viettää syntymäpäivääni sen kummemmin road trippimme aikana, vaan viettäisimme sitä vasta seuraavana päivänä kun olimme palanneet Melbourneen.

Kumpikaan meistä ei pitänyt Colacia erityisen kiinnostavana kaupunkina, joten vierailumme siellä jäi melko lyhyeksi. Halusimme kuitenkin molemmat käydä keskustassa sijaitsevassa Colac Botanic Gardensissa, ennen kuin jatkaisimme matkaa. Puutarha sijaitsi aivan Colac-järven vieressä, mistä oli hienot näkymät järven yli. 

Red Rock - Yksi Australian nuorimmista tulivuorista

Meillä ei ollut sen kummempaa suunnitelmaa päivälle, kun että palaisimme takaisin Melbourneen illan/yön aikana. Alkuperäinen suunnitelmamme oli ollut, että olisimme vielä yöpyneen yhden yön jossain muualla kuin kotona. Kalliit majoitukset ja se, että olimme jo niin lähellä kotiamme Melbournessa, sai meidät kuitenkin muuttamaan mielemme. Ehkä uusi suunnitelmamme oli myös järkevämpi sen kannalta, että välttyisimme perjantain aamuruuhkalta.

Colacin keskustasta suuntasimme seuraavaksi Red Rockille. Tulivuori on yksi Australian nuorimmista tulivuorista ja se sijaitsee vain 12 km Colacista. Paikasta on löydetty yli 40 erillistä purkauspistettä ja monet kraattereista ovat nyt täynnä vettä. Paikalle löytää helposti hyvien tieopasteiden avulla.

Lake Weering - Vaaleanpunainen järvi

Red Rockista jatkoimme matkaa Steigliziin asti. Matkalla Steigliziin näimme aivan upean järven! Parkkeerasimme automme tien viereen ja jäimme ihmettelemään järveä ja sen väriä. Emme ikinä olleet nähneet mitään vastaavaa. Kartasta katsoimme, että kyseinen järvi oli Weering-järvi. Netistä löysimme jälkeenpäin hyvin huonosti tietoa järvestä ja sen väristä, emmekä todellakaan tiedä mikä on syynä järven erikoiselle värille.

Auringonlasku ja kengurulauma

Saavuttuamme Steigliziin ajattelimme, että olisimme vielä menneet trekkaamaan Steiglizin lähellä sijaitsevaan kansallispuistoon (Brisbane Ranges National Park). Meillä oli kuitenkin vaikeuksia löytää parkkipaikkaa autollemme ja kello alkoi jo lähestyä kolmea, joten päätimme jättää trekkailun väliin. 

Brisbane Ranges National Parkista jatkoimme matkaa Bacchus Marchiin, kaupunkiin, joka sijaitsee Ballaratin ja Melbournen välillä. Vietimme aikaa kaupungissa noin parisen tuntia, tutustuen kaupunkiin kävellen ja käyden päivällisellä. Kaupunki oli selvästi enemmän mieleemme kuin Colac. 

Päivällisen syötyämme lähdimme ajamaan Melbourneen päin. Matkalla törmäsimme mitä ihanimpaan näkyyn, nimittäin kenguruihin luonnossa! Aurinko oli juuri laskemassa, joten saimme erittäin hienoja kuvia!