Aikamatkustusta ja kaksi myöhästynyttä lentoa

Lentolippuja metsästämässä

Matkamme pisin ja kallein lento on tähän asti ollut lentomme Chileen. Jahkailimme pitkään lentoreittimme suhteen ja vertailimme myös erilaisia lentopasseja. Halpaa lentoa Etelä-Amerikkaan ei yksinkertaisesti näyttänyt löytyvän. Kilpailua eri lentoyhtiöiden välillä on erittäin vähän, mikä todennäköisesti on syynä siihen, että lennot Etelä-Amerikkaan ovat niin kalliit. Ihan alkuperäisessä suunnitelmassamme olisimme myös halunneet lomailla Polynesian saaristossa Australian jälkeen, mutta päätimme jättää kyseisen pysähdyksen väliin ja suunnata suoraan Etelä-Amerikkaan. Toivottavasti löytäisimme yhtä kauniita rantoja Etelä-tai Väli-Amerikasta!    

Vaihtoehtomme oli lentää suoraan Etelä-Amerikkaan tai sitten Yhdysvaltojen (Los Angelesin) kautta Väli-Amerikkaan ja sieltä matkustaa maanteitä pitkin Etelä-Amerikkaan. Jälkimmäinen vaihtoehto kuulosti meidän korviimme vähän säätämiseltä ja aikaavievältä. Loppujen lopuksi emme olleet varmoja, säästäisimmekö kuitenkaan hirveästi rahaa lentämällä Yhdysvaltojen kautta. 

Halvimmat lennot Australiasta Etelä-Amerikkaan näyttivät aina kulkevan Buenos Airesin tai Santiagon kautta. Henkilökohtaisesti Chile kiinnosti meitä maana enemmän kuin Argentiina (lennot olivat myös vähän halvempia sinne). Kaiken vertailun jälkeen, löysimme kohtuu hintaiset lentoliput Santiagon, Chileen. Aikaisemmin seuratessa lentojen hintoja, ne olivat pyörineet yli 1000 € tuntumassa (per henkilö). Löysimme liput 833€:lla (per henkilö), joten olimme tähän erittäin tyytyväisiä! Lentomme Chileen kulkisi Aucklandin kautta ja kestäisi kaiken kaikkiaan 18 tuntia. Pitkää matkaa emme odottaneet innolla:D

Kaksi myöhästynyttä lentoa

Lentoa edeltävänä yönä emme nukkuneet paljon, koska oli herättävä jo ennen neljää aamulla. Lentomme nimittäin lähtisi kello seitsemältä. Inari oli niin ystävällinen, että hän lupautui viemään meidät lentokentälle aamuvarhain, sen sijasta, että olisimme ottaneet lentokenttäbussin Tullamarinen lentokentälle. Tuntui siltä, kun olisimme lähdössä aivan uudelle matkalle, niin hyvin olimme ilmeisesti asettuneet Melbourneen. Simolla oli vähän perhosia vatsassa, itse en vielä osannut jännittää tulevaa matkaa.
Heti lentokentälle tullessamme saimme huomata, että lentomme oli yli tunnin myöhässä. Meillä oli siis runsaasti aikaa vietettävänä lentokentällä, ennen kuin lentomme lähtisi. Jännitimme vähän, että myöhästyisimmekö Aucklandista lähtevältä jatkolennolta, koska vaihtoaikaa oli vain kolmisen tuntia. Saimme kuitenkin tiedon, että Aucklandissa lentohenkilökunta oli tietoinen lentomme myöhästymisestä. Nähtäväksi jäi, jäisikö lentomme odottamaan meitä.
Pääsimme lopulta lentokoneeseen, melkein pari tuntia myöhässä. Laskimme, että todennäköisesti kerkeäisimme seuraavalle lennollemme juuri ja juuri. Matkustimme ensimmäistä kertaa Emiratesilla, mistä jäi oikein hyvä kokemus. Lentokoneen istuinpenkit olivat mukavat ja tilavat, sekä tarjottu ruoka oli oikein hyvää. Paljon erilaista viihdettä oli myös tarjolla ajanvietoksi.

Noin neljän tunnin jälkeen, olimme perillä Aucklandissa. Olimme vähän harmissamme siitä, että Uusi-Seelanti jäisi väliin tällä kertaa. Niin monet olivat kehuneet tätä mahtavaa maata, Australiassa ollessamme. Uuteen-Seelantiin haluamme ehdottomasti matkustaa joku kerta, oli sitten kyseessä Working-Holiday tai ihan vaan lomamatka! 
Aucklandin lentokentällä saimme pian huomata, että seuraava lentomme oli myös myöhässä. Lentoa oli siirretty parilla tunnilla eteenpäin. Lisää odottelua oli siis luvassa.

Lentomme Chileen lähti lopulta seitsemän aikaan illalla, paikallista aikaa. Lentoyhtiönä toimi LAN Chile, josta meille myös jäi hyvä kokemus. Ruoka oli oikein hyvää ja tarjolla oli myös Chileläistä viiniä. Itse lento oli tosin aika puuduttava. Saimme vain vähän nukuttua lentokoneessa, joten arvailimme, että hereillä olo päivällä tuottaisi ongelmia. Seuraava lentomme olisi näillä näkymin vasta vuoden vaihteessa, joten hetkeen ei olisi lentokoneella matkustamista. Mikä helpotus!

Aikamatkustusta

Lentomme oli perillä Santiagossa 28.päivä syyskuuta, eli samana päivämääränä jolla lentomme oli lähtenyt Melbournesta. Syy tähän oli, että olimme ylittäneet kansainvälisen päivämäärärajan. Elimme siis syyskuun 28. päivän kaksi kertaa. Chileen tultaessamme siirryimme ajassa taaksepäin kaiken kaikkiaan 14 tuntia. Jostain syystä, olimme kuvitelleet aikaeron olevan paljon pienempi. 

Santiagon julkinen liikenne haltuun

Väsyneinä ja vähän jännittyneinä kävelimme ulos Santiagon lentokentältä. Seuraavaksi oli löydettävä bussi keskustaan, mikä onneksi osoittautui olemaan melko helppoa. Bussin apupoika selitti espanjaksi, että meidän oli vielä otettava metro bussin päätepysäkiltä, jotta pääsisimme varaamamme majoituspaikkaan, joka sijaitsi Providencian alueella.

Puolen tunnin bussiajelun jälkeen olimme perillä Santiagon keskustassa. Lähes 25 asteen lämpö oli meitä vastassa, kun astuimme ulos bussista. Olimme luulleet, että lämpötila olisi ollut alhaisempi Santiagossa, minkä vuoksi olimme pukeneet pällemme takit ja pitkälahkeiset housut. Löysimme onneksi melko nopeasti alueen lähimmän metropysäkin, joten meidän ei tarvinnut kävellä pitkään painavat rinkat selässä. Tavaraa kun oli kertynyt jonkun verta Australiassa ollessa. Odotimme pääsevämme eroon näistä mahdollisimman pian!

Metrolla liikkuminen oli hyvin helppoa. Ostimme liput itsellemme lipunmyyntitoimistosta. Vaihtoehtoisesti olisi myös voinut ostaa matkakortin ja ladata siihen rahaa. Tarkoituksenamme oli kuitenkin vain oleskella Santiagossa muutaman päivän, joten emme nähneet korttia tarpeelliseksi itsellemme.

Hostellimme sijaitsi Providencian alueella, joka on suuremmaksi osaksi koti  keski- ja ylemmänluokan väestölle. Alue näytti silmiimme melko rauhalliselta ja hiljaiselta. Santiago itsessään, muistutti mielestämme paljon eurooppalaista kaupunkia, vanhoineen taloineen ja koristeellisineen rakennuksineen. Emme aivan tällaiseksi olleet kuvitelleet kaupunkia, vaan olimme kuvitelleet sen olevan paljon kehittymättömämpi.
Hostellihuoneemme  taas oli erittäin yksinkertainen ja mitäänsanomaton. Huone oli pieni ja ahdas, siihen mahtui vain kerrossänky, vaatelipasto ja yöpöytä. Hyvä kun itse mahduimme edes kääntymään huoneessa :D Huoneen hintalaatu-suhde tuntui Aasian jälkeen melko huonolta. Suunnitelmamme oli viipyä vain pari yötä kyseisessä hostellissa ja sillä välin löytää halvempi majoituspaikka lopuille öille.

Etelä-Amerikan seikkailumme oli alkanut ja olimme taas päässeet reppureissauksen makuun!

Australia here we come!

Kaksi mannerta jo takana, Afrikka ja Aasia. Henkilökohtaisesti olimme pitäneet enemmän matkustelusta Afrikassa, minkä varmasti myös huomaa kirjoituksistamme. Kaikki oli vielä silloin niin uutta ja jännää. Aasiassa kärsimme matkaväsymyksestä ja meillä oli vähän vaikea löytää kohteita, joista todella pidimme. Kaipasimme Afrikan tuomaa jännitystä ja afrikkalaista mentaliteettia.

 Olimme maailmanympärimatkallamme taas aloittamassa uuden luvun. Oli nimittäin aika lentää Australiaan. Tuohon valtavaan valtioon, joka kattaa kokonaisen mantereen. On oikeastaan vähän jännä, että päädyimme lentämään Australiaan, koska emme ole kumpikaan kokeneet maata niin mielenkiintoisena. Meillä ei ikinä ole ollut pakottavaa tarvetta matkustaa Australiaan, johtuen ehkä siitä, että Australia on niin suosittu travellereiden kesken ja se on kuitenkin niin länsimaalainen. Olemme ehkä ajatelleet Australian olevan liian "tuttu ja turvallinen". Lasketaan nyt tässä vaiheessa pois kaikki myrkylliset käärmeet, hämähäkit, hait ja krokotiilit :D

Ajattelimme kuitenkin, että matkamme aikana olisi mukava pysähtyä jonnekkin pariksi kuukaudeksi, tehden töitä ja palata vähän rutiiniin.  Australia oli juuri matkamme puolivälissä, joten ajattelimme, että siinä kohtaa olisi todennäköisesti paras ja helpoin pysähtyä. Australiaan saa myös Working Holiday viisumin, joka vain helpotti päätöstämme. Jahkailimme Australian ja Uuden Seelannin välillä, mutta päädyimme lopulta Australiaan, ihan vaan siitä syystä, että Australian Working Holiday viisumi oli halvempi :D Mitään emme kuitenkaan vielä olleet lyöneet lukkoon, vaan ajattelimme vasta matkan päällä ja lähempänä Australiaa päättää matkustammeko sinne ollenkaan ja kuinka kauan siellä viipyisimme. Kaikki riippui siitä, millä fiiliksellä olisimme ja tunsisimmeko sillä hetkellä, että pieni pysähdys olisi paikallaan.

Aasiassa, tai itse asiassa Taiwanissa tuli jo selväksi, että pieni levähdystauko ja normaaliin elämään palaaminen olisi paikallaan. Simo poti Aasiassa enemmän matkaväsymystä kuin minä. Välillä matkanteko väsyneen ja epäinnokkaan ihmisen kanssa on ollut melko raskasta. Vaikka molemmat rakastamme matkustelua, on oikean tasapainon löytäminen välillä ollut hankalaa. Olemme kuitenkin  molemmat yksilöitä ja meillä molemmilla on vähän erilaiset matkustusmieltymykset. Suurimman osan ajasta, olemme kuitenkin olleet melko samaa mieltä asioista ja tahtoneet samoja asioita. Eniten haasteita on tuottanut se, että Simo huomasi pitävänsä enemmän rauhallisesta ja hidastempoisesta matkustelusta, kun taas mina (Sabina) tykkään liikkua paikasta toiseen vähän nopeammalla vauhdilla ja nähdä enemmän. Päätimme kuitenkin, että emme luovuta matkan suhteen, olihan tämä ollut meidän molempien suuri unelma. Oli vain opittava kuuntelemaan toista ja ottamaan huomioon toisen toiveita. Keskusteltua asioista, päätimme Taiwanista eteenpäin hidastaa vähän tahtia. (Simolla) tieto siitä, että pysähtyisimme Australiassa ja että (toivottavasti) saisimme töitä sieltä, antoi lisää energiaa vielä jatkaa matkaa.

....................................................

Kuten blogimme lukijat varmasti ovat huomanneet, niin blogimme ei ole oikein ajantasalla. Tarkalleen ottaen, olemme aikataulusta myöhässä puoli vuotta! Olemme aktiivisesti yrittäneet päivittää blogia, mutta jokaisessa postauksessa on aina niin paljon kerrottavaa, että se vie aika paljon aikaa. Välillä netti on takkuillut, mikä tietenkin on hankaloittanut kirjoittamista. Yritämme kuitenkin parhaamme ;)

.......................................................

Päädyimme lentämään Melbourneen, Australiassa. Niin moni australialainen oli kehunut kaupunkia. Olimme myös ymmärtäneet, että kaupungista löytäisi suhteellisen helposti töitä. Tavoitteemme oli löytää töitä 2-3 viikon sisällä. Jos emme siihen mennessä olisi löytäneet töitä, olisimme jatkaneet matkaa Etelä-Amerikkaan. Australia on kuitenkin niin kallis maa, että siellä rahaa saa helposti palamaan, jos ei ole mitään tuloja. Päätimme hakea töitä vasta kun olimme saapuneet Melbourneen, koska niin moni oli sanonut, että paikan päällä työn saaminen on helpointa.

Majoituspaikat ovat melko kalliita Australiassa, joten päätimme hakea lyhytaikaista asuntoa ensimmäisiksi viikoiksi. Tämä tulisi paljon halvemmaksi, kuin että majoittuisimme hostelleissa, jotka maksavat noin 70 Australian dollaria per yö. Tässä suunnitelmassa onnistuimmekin aika hyvin ja saimme huoneen jaetusta asunnosta Flatmates.com.au/ sivun kautta. Meillä oli siis asunto ennen kuin edes olimme saapuneet Melbourneen. Yksi stressitekijä oli poistettu.

Lentomme Melbourneen lähti vasta illalla Kuchingista, joten olimme Melbournessa vasta keskiyön jälkeen. Olimme varanneet huoneen St Kildasta olevasta hostellista, koska pääsisimme muuttamaan asuntoomme vasta aamulla. Olimme laittaneet viestiä hostelliin, että saapuisimme sinne vasta kello kahden aikaan yöllä, jotta henkilökunta olisi tietoinen siitä, että tulemme sinne keskellä yötä. Lentokentältä otimme lentokenttäbussin, joka onneksi kulki säännöllisesti koko vuorokauden ympäri. Lentokenttäbussilla pääsimme noin puolessa tunnissa Southern Cross asemalle, joka sijaitsee aivan Melbournen keskustassa. Hostellimme ei sijainnut aivan keskustassa, vaan St Kildassa,  noin kuusi kilometriä Melbournen keskustasta. Julkinen liikenne ei enää kulkenut yöaikaan, joten bussikuskimme ohjeisti kaikkia matkustajia ottamaan taksin Southern Crossin asemalta, jotta kaikki pääsisivät perille koteihinsa tai hotelliinsa. Otimme siis taksin juna-asemalta ja pyysimme taksikuskiamme viemään meitä St Kildaan. Saavuimme hetken päästä St Kildaan ja hostelliimme, joka oli aivan pimeä sisältä. Hostellin baari ja ravintolapuoli, oli mennyt kiinni keskiyöllä. Onneksi hostellin ovessa oli omistajan puhelinnumero ja Simolla oli vähän saldoa puhelimessaan, jotta saimme soitettua hostellin omistajalle. Omistaja taisi herätä kesken unensa ja sanoi, että hän olisi hostellilla kymmenessä minuutissa.

Ulkona oli yllättävän kylmä yöllä, vaikka olimme saaneet monelta varoituksen sanan, että Melbournessa voi olla aika kylmä talvisin ja öisin. Syksy oli juuri virallisesti alkamassa kun saavuimme Melbourneen, joten Melbournen lämmin kesä jäisi meiltä todennäköisesti näkemättä. Onneksi meillä oli tarpeeksi lämpimiä vaatteita mukana, kun saavuimme Australiaan !:D Monet reppureissaajat nimittäin tekevät sen virheen, etteivät ota säästä selvää, ennen tuloaan maahan ja yllättyvät siitä, että sää ei olekkaan niin lämmin kun olivat ajatelleet. Varsinkin Australian eteläosissa talvi saattaa olla hyvinkin kylmä.

Pääsimme lopulta hostelliimme ja omistaja näytti meille huoneen. Huone oli erittäin yksinkertainen ja miten sen sanoisi, ei maailman parhaassa kunnossa:D Maksoimme huoneesta 70 Australian dollaria, mikä kyllä tuntui vähän ylihintaiselta. (Huoneesta, jossa ei edes ollut omaa vessaa ja suihkua). Oli vähän totuttelemista Australian hintatasoon, kun viimeiset kuusi kuukautta oli matkustanut melko halpojen maiden sisällä.

Aamulla herättyämme suuntasimme alas ravintolan puolelle, missä meille tarjottaisiin hostelliin kuuluva aamiainen. Ravintola oli aivan täynnä reppureissaajia eri puolilta maailmaa. Aamiaiseksi oli valkoista paahtoleipää, hilloa, maapähkinävoita, corn flakes muroja ja liptonin teetä. Ehkä olemme sisäänpäinvetäytyneitä suomalaisia, mutta emme ollenkaan tunteneet kuuluvamme kyseiseen paikkaan. Tai kenties olemme vaan liian vanhoja hostellielämään:D Olimme todella kiitollisia siitä, että olimme saaneet oman asunnon, vaikka joutuisimme jakamaan sen muutamien henkilöiden kanssa. Kaipasimme enemmän yksityisyyttä ja kyseisessä hostellissa sitä valitettavasti ei ollut, vaikkakin meillä oli oma huone siellä. Hostellissa oli yksinkertaisesti ihan liikaa ihmisiä, että viihtyisimme siellä.

Syötyämme aamiaisen päätimme heti jatkaa matkaa Melbournen keskustaan. Asuntomme sijaitsi Ascot Valessa, muutaman kilometrin päässä Melbourne keskustasta. Olimme saaneet ohjeeksi asunnonvuokraajalta ottaa "tram", eli raitiovaunu Elizabet St:ltä. Melbourne on aivan valtava kaupunki, joten voitte vain kuvitella, miten eksyksissä olimme siellä ensimmäisenä päivänä. Minulla (Sabinalla) taisi mennä kuukausia, ennen kuin opin tuntemaan kaupungin :D
 Hostellimme vieressä oli juna-asema, joten ajattelimme aluksi ottaa junan keskustaan ja sieltä vaihtaa toiseen junaan tai raitiovaunuun. Huomasimme kuitenkin, että junalla ei saanut matkustaa ilman matkakorttia, jota emme tietenkään vielä omistaneet. Kertalippuja ei saanut ostettua mistään, mistä olimme vähän ihmeissämme. No, ei kun kohti lähimpää raitiovaunua ja sillä sitten keskustaan. Vanhempi rouva pysäkillä huomasi varmasti, että näytimme vähän eksyneitä ja kysyi tarvitsemmeko apua. Selitimme naiselle minne olimme matkalla ja kysyimme kuinka pääsisimme sinne helpoiten. Hän kertoi, että Melbournen julkinen liikenne ei ole kovin turistiystävällinen ja että kaikkeen matkustamiseen tarvitsee Myki-matkakortin. Mitään kertalippuja ei ollut olemassa ja kyseisen matkakortin sai kuulemma vain Southern Cross asemalta. Saatuamme infopaketin rouvalta, osasimme vain ihmetellä, miten näin kehittyneessä maassa oli niin pirun vaikeata matkustaa julkisella liikenteellä. Asia ärsytti meitä kovasti, koska olimme pian myöhästymässä tapaamiseltamme vuokranantajan kanssa. Päätimme lopulta ottaa taksin St Kildasta, Southern Crossin asemalle ja sieltä käydä ostamassa itsellemme Myki-matkakortit.
 Taksikuskimme ihmetteli miksi käytimme taksia, emmekä julkista liikennettä, haha :D Kerroimme hänelle meidän koko aamusta ja hän naureskeli, että vanhempi rouva oli kyllä antanut ihan virheellistä tietoa meille. Myki-matkakortin sai nimittäin myös mm. ostettua 7eleven kioskeista, joita löytyy vähän joka puolelta kaupunkia. No olihan tämä pitänyt arvata. Sinisilmäisesti olimme kuitenkin uskoneet vanhempaa rouvaa.

Taksikuskimme jätti meidät Southern Cross asemalle ja kävimme pikaisesti ostamassa itsellemme Myki-matkakortit. Samalla saimme matkatoimistosta kartat Melbournesta ja kaupungin julkisesta liikenteestä. Kysyimme samalla neuvoa, kuinka pääsisimme helpoiten Ascot Valeen ja he neuvoivat, että voisimme ottaa junan. Päätimme ottaa junan, koska olimme jo juna-asemalla. Ascot Valeen oli onneksi vain 20 minuuttia junalla, joten kerkesimme ajoissa asuntotapaamiselle. Soitimme matkalla vuokranantajalle, joka vaikutti olevan vähän ihmeissään puhelustamme. Hän ei mm. tajunnut, että meitä oli kaksi henkilöä, vaan oli ilmeisesti luullut, että meitä olisi vain yksi henkilö. Mies oli selvästi itse mokannut, koska olimme tarkkaan kirjoittaneet, että olemme pariskunta. Hän sanoi, että kyseinen huone oli vain yhdelle henkilölle (vaikka ilmoituksessa oli lukenut, että se sopii myös kahdelle henkilölle!) No mies sanoi, että hänellä oli myös toinen talo, missä olisi toinen huone vapaana, johon me molemmat voisimme muuttaa. Kyseinen talo sijaitsi myös Ascot Valessa, mutta eri kadulla.  Suostuimme tähän, koska olimme todella asunnon tarpeessa. Ascot Valessa mies tuli meitä vastaan autolla ja ajoi meidät toiselle asunnolle, missä hänellä oli huone vapaana. Jouduimme melkein kahteen kolariin ollessamme miehen kyydissä, niin huolimattomasti hän ajoi!

Talo oli punainen tiiliskivi-rivitalo. Huone joka oli vapaana oli ihan ok:n näköinen, mutta ei läheskään niin hyväkuntoinen kun toisen talon huone, johon olimme luulleet, että muuttaisimme (olimme nähneet kuvia kyseisestä huoneesta). Ihmettelimme, kun huoneessa oli niin paljon tavaraa, matkalaukkuja ja vaatteita. Hetken päästä kävi selväksi, että huoneessa vielä asui joku, mutta henkilö ei ollut maksanut vuokraa, joten asunnonvälittäjä oli heittämässä henkilön pihalle. Että sellaista. Katsoimme vielä koko asunnon läpi ja tapasimme muutaman henkilön, jotka asuivat asunnossa. Asunnossa asui viisi miestä ja sotku oli myös sen mukaista. Kylpyhuoneet olivat suhteellisen siistit, mutta keittiö oli tosi likainen. Likaisia astioita oli joka puolella odottamassa tiskaamista. Asunnossa asuvat miehet olivat hippejä tai siltä he ainakin näyttivät :D Asunto ei todellakaan ollut niin hyvä, kuin olimme ajatelleet, mutta uskoimme Simon kanssa, että pärjäisimme siellä muutaman viikon. Yksin en olisi ikinä muuttanut sinne!

 Päätimme jäädä asuntoon kuukaudeksi ja jos emme siinä ajassa saisi töitä, niin jatkaisimme matkaa Etelä-Amerikkaan. Kuukauden vuokra ja parin viikon takuuvuokra oli maksettava heti paikan päällä käteisenä. Meillä ei tietenkään ollut sellaisia summia mukana käteisenä, joten meidän oli mentävä pankkiautomaatille. Vuokranantaja lupasi viedä meidät lähimälle pankkiautomaatille. Kun olimme palanneet takaisin asunnolle, annoimme hänelle rahat ja saimme vastineeksi käsin kirjoitetun kuitin. Mies teki vielä loppusiivouksen huoneeseen, ennen kuin saisimme muuttaa sinne. Sillä välin katselimme vähän ympärille asunnossa ja päätimme mennä sisäpihalle pöydän ääreen istumaan. Järkytykseksemme huomasimme, että pöydällä oli kasa epämääräisiä pillereitä ja osittain poltettu lusikka. Ensimmäisenä mieleen juolahti tietenkin, että ne on huumeita. Emme oikein tieneet mitä ajatella ja koimme, että olimme tehneet hirveän virheen kun olimme muuttamassa asuntoon. Emme todellakaan halunneet sekaantua huumeisiin. Mietimme hetken mitä tekisimme ja lopulta kävimme kysymässä vuokranantajalta, että ei kai asunnossa ollut huumeidenkäyttäjiä? Mies naureskeli meidän kysymykselle ja sanoi pillereiden todennäköiseti olevan paracetamolia. (Joo, kyllä tiedämme miltä paracetamoli näyttää). Hän toisteli, että kai hän nyt tietäisi, jos asunnossa käytettäisiin huumeita. Sanoin miehelle, että emme ole enää varmoja haluammeko asua asunnossa, jos siellä tosiaan käytettiin huumeita. Mies ei kuitenkaan enää suostunut antamaan rahojamme takaisin, koska olimme jo suostuneet muuttamaan asuntoon. Emme edes olleet saaneet mitään vuokrasopimusta, koska niitä ei kuulemma ollut tapana tehdä täällä. Väittelimme miehen kanssa hetken ja lopuksi hän sanoi, että voimme vain saada takuuvuokran takaisin, mutta ei vuokraa (kyseessä oli kuitenkin lähes 1000€, joten mistään pienestä summasta ei ollut kyse). Jos tämä ei meille kelvannut, niin voisimme kuulemma haastaa hänet oikeuteen. Touhu oli menossa niin naurettavaksi, että annoimme asian olla. Meillä ei oikein ollut muuta vaihtoehtoa, kun jäädä asuntoon asumaan, koska emme todellakaan aikoneet mennä mukaan mihinkään oikeustaisteluihin. Toinen vaihtoehto oli muuttaa hostelliin ja menettää 1000€.

 Lopulta mies sanoi, että voisimme noin viikon päästä muuttaa hänen toiseen asuntoonsa, johon meidän alunperin piti muuttaa. Tämä kuulosti jo vähän paremmalta. Siihen olimme valmiita suostumaan ja saimme jopa käydä katsomassa huonetta saman päivän aikana.
Kyseinen asunto oli paljon viihtyisämmän näköinen ja siellä asui vähän nuorempaa porukkaa, naisia ja miehiä. Huone joka vapautuisi viikon päästä oli juuri sama minkä olimme nähneet kuvissa. Siellä asui tällä hetkellä aasialainen tyttö. Hän kertoi, että muuttaisi pois noin viikon päästä ja että sen jälkeen voisimme muuttaa hänen huoneeseen. Tästä tiedosta olimme todella helpottuneita ja ajattelimme, että emmeköhän pärjäisi toisessa asunnossa viikon. Kuhan kukaan ei vaan ryöstäisi meitä sinä aikana!

Ascot Vale

Parkkipaikka keskellä katua

Kalustettu huoneemme Ascot Valessa

Pikapysähdys El Nidossa

Linapacanista matkamme jatkui El Nidoon. Kyseessä oli sama laiva, jolla olimme tulleet saarelle. Saimme aika paljon kiinnostuneita katseita ja kysymyksiä muilta matkustajilta, kun nousimme laivaan Linapacanista. Ihmiset olivat kiinnostuneita, kuinka olimme löytäneet kyseisen saaren ja halusi kuulla kokemuksiamme saaresta. Edessä oli 4-5 tunnin laivamatka El Nidoon, joten oli mukavaa, että oli juttuseuraa matkan aikana. 
Olemme huomanneet sen Aasiassa, tai niin meistä ainakin on tuntunut, että reppureissaajat ovat paljon enemmän itsekseen viihtyviä ja enemmän sisäänpäinkääntyneitä. Afrikassa reppureissaajayhteisö oli erittäin tiivis ja uusiin ihmisiin tutustuminen oli erittäin helppoa. Toisia autettiin ja haluttiin jakaa omia kokemuksia muiden kanssa. Voihan se olla, että Afrikkaan hakeutuvat reppureissaajat ovat vähän samantyyppisiä ja senkin takia uusiin ihmisiin tutustuminen oli helpompaa. Ehkä olemme vaan Aasiassa eksyneet vääränlaisiin hostelleihin tai törmänneet vääränlaisiin ihmisiin. Ehkä tämän takia, uusiin ihmisiin tutustuminen on ollut paljon vaikeampaa. Olemme myös saaneet sellaisen mielikuvan, että ihmiset Aasiassa haluavat enemmän matkustaa yksinään tai nauttia lomastaan ilman muita turisteja. Ei siinä mitään vikaa, on vain ollut mielenkiintoista huomata tällaisia eroja matkalla.

Laivamatkamme El Nidoon sujui hyvin, mutta hitaasti. Kaikilla laivoilla ei ole lupaa kulkea El Nidoon asti, joten kannattaa ottaa selvää etukäteen, onko kyseisellä laivalla lupa-asiat kunnossa, jotta ei tule ikäviä yllätyksiä matkalla. Me olimme lukeneet tästä seikasta jo etukäteen, joten meille ei tullut yllätyksenä se, että laivamme parkkeerasi keskelle merta, vähän matkan päästä rannasta. Meidän ei tietenkään tarvinnut uida rantaan, vaan vastassa oli pari pientä moottorivenettä odottelemassa meitä.
Lähes tunti siinä meni, että koko laiva oli tyhjennetty ja kaikki matkustajat turvallisesti maan tasalla. Matkaa itse El Nidoon oli vielä lähes tunti, mikä tarkoitti sitä, että meidän oli kuljettava minibussilla kaupunkiin. Onneksi kaikki oli järjestetty tosi hyvin, rannalla nimittäin odotti valmiina useampi minibussi. Jouduimme maksamaan minibussikyydistä, eli se ei kuulunut laivalipun hintaan. Tästä monet matkustajat ärsyyntyivät ja loppumatka El Nidoon kuluikin siinä, kun kuuntelimme muiden ihmisten valitusta. Mikään ei ollut hyvin, oli joko liian ahdasta autossa ja liikaa paikallisia kyydissä. Kyllä hävetti olla samassa tilassa, niin epäkunnioittavien ihmisten kanssa.  Ikävää tavata sellaisia matkustajia matkalla, jotka luulevat olevansa parempia kuin muut ja heti ottavat nokkiinsa jos asiat eivät suju niin kuin itse haluaisivat. Itse olemme oppineet, että maassa kuuluu olla maan tavalla. Kunnioitetaan siis paikallisia ihmisiä ja heidän tapojaan.

Minibussi jätti meidät El Nidon bussiasemalle, joka sijaitsi vähän matkan päässä El Nidon keskustasta. Ulkona oli jo pimeä, joten päätimme kulkea keskustaan tuktukilla. Tuktuk-kuskimme oli niin hyväkäytöksinen, että miehen mielistely meni melkein imelyyden puolelle. Filippiineillä on tapana herratella ja rouvatella, eli "sir" ja "ma'am" tulee siellä heti ensimmäisinä päivänä erittäin tutuksi. Mies kuitenkin herratteli ja rouvatteli meitä ihan joka lauseessa jonka suustaan päästi ulos, sekä auttoi meitä ihan kädestä pitäen löytämään majoituspaikan yöksi. Mies hoiti kaiken puolestamme, eikä meidän tarvinnut tehdä muuta kuin sanoa, minkä hintaisen huoneen halusimme. Kun lopulta löysimme huoneen itselemme, hän tuli jopa katsomaan, että huoneemme oli meille sopiva. Olimme El Nidoon saapuessa jo niin väsyneitä, että annoimme miehen auttaa meitä ja seurasimme häntä kuin kananpoikaset. Saimme ihan hyvän ja halvan huoneen ihan meren äärestä. Maksoimme miehelle tietenkin vähän tippiä, koska se todennäköisesti oli hänen yliystävällisyytensä syynä.

Aamulla heräsimme aaltojen ääneen ja kävimme aamupalalla lähellä sijaitsevassa kahvilassa. El Nido on yksi Palawanin suurimmista lomakohteista ja sen kyllä huomasi. Kaupunki on kaupallistunut muutamassa vuodessa ihan hirveästi. Monet paikalliset eivät tästä pidä ja ovat sen takia siirtyneet muualle asumaan. Tiesimme, että todennäköisesti emme täällä viihtyisi niin hyvin. Ruoka oli tosi kallista, eikä edes erityisen hyvää. Vähäpukeisia turisteja näkyi katukuvassa joka puolella. Mietimme vähän aikaa suunnitelmaamme tästä eteenpäin. El Nidossa oli hienoja rantoja ja varsinkin saarihyppely oli kuulemma yksi El Nidon kohokohdista. Olimme kuitenkin jo kokeneet nämä asiat Coronilla ja jos totta puhutaan niin turistiset rannat eivät meitä kummemmin kiinnostaneet. Puhumattakaan kalliista ruuasta, kun nyt olimme saaneet syödä hyvää, aitoa ja halpaa filippiiniläistä ruokaa Linapacanilla. Päätimme siis ottaa selvää vähemmän turistisista paikoista lähellä El Nidoa. Löysimme muutaman kaupungin, jotka eivät vielä olleet ihan turistien valloittamat. Selvittelyn lopputuloksena päätimme suunnata nokkaamme kohti Taytayta. Taytay sijaitsee noin 70km etelään El Nidosta ja matka sinne kestää noin puolitoista tuntia bussilla tai minibussilla. Busseja ja minibusseja kulkee Taytayhin useampia päivässä, noin parin tunnin välein, joten päätimme, että otamme heti seuraavan minibussin sinne. Otimme myös etukäteen selvää erilaisista majoituspaikosta Taytayssa. Päätimme kokeilla onneamme yhteen tiettyyn paikkaan, joka oli saanut hyvät arvostelut ja oli myös kohtuullisen halpa. 

Pakkasimme rinkkamme ja suuntasimme jälleen kerran kohti El Nidon bussiasemaa. Bussiasemalla oli monta erilaista bussia, jeepneytä ja minibussia. Minibussit lähtivät aina matkaan tiettyinä aikoina, mikä meidän mielestä oli vähän hassua. Meidän minibussiin ei näyttänyt tulevan muita matkustajia, vaikka odottelimme puoli tuntia. Kun kello oli tietyn verran lähdimme matkaan. Saimme siis ihan yksityiskuljetuksen Taytayhin, mikä mielestämme oli ihan älytöntä. Olihan se typerää, että koko minibussin tilavuutta ei käytetty hyväksi, vaan ajettiin melkein ihan tyhjällä autolla. Emme tiedä oliko kuskimme samaa mieltä asiasta, mutta ainakin hän ajoi kuin hullu. Kyseessä oli kyllä matkamme tähän asti nopein kyyti. Kaiken lisäksi tie Taytayhin oli erittäin mutkikas, pölyinen ja kuoppainen, mikä ei todella auttanut asiaa. Välillä tosissamme pelkäsimme, että kolarin seurauksena päätyisimme johonkin ojaan. Pääsimme kuitenkin ihan turvallisesti perille, vaikka päässäni jo mietin, miten helposti kuskimme esimerkiksi voisi ryöstää meidät, kun paikalla ei ollut muita ihmisiä. Onneksi nämä ajatukset ovat olleet vain turhia pelkoja. 

Taytayn bussiasemalta löysimme itsellemme tuktuk-kuskin. Hän vei meidät majoituspaikkaan, josta toivoimme saavamme huoneen muutamaksi päiväksi. Meidän onneksi majoituspaikassa oli vielä muutama huone vapaana. Päätimme jäädä sinne viideksi päiväksi, nauttimaan rauhasta ja hiljaisuudesta.

Merinäköala majoituspaikastamme El Nidossa

Jeepneyt El Nidon bussiasemalla

Ensimmäinen kohteemme Palawanin provinssissa

Kaksi päivää Quezon Cityssä vierähti nopeasti ja oli aika jatkaa matkaa seuraavaan kohteeseen Filippiineillä. Lentomme Busuangalle lähti iltapäivällä Manilan lentokentältä. Halusimme pelata varman päälle, joten otimme taksin lentokentälle. Ennen lentoa ei aina kannata alkaa seikkailemaan omin päin, jotta ei vaan vahingossa myöhästy lennolta. Varsinkin kun julkinen liikenne yleensä on hyvin hidasta ja välillä arvaamatonta köyhissä kaupungeissa. Taksilla matkustaminen on onneksi aika halpaa Manilassa.

 Ninoy Aquinon lentokenttä Manilassa on monesti äänestetty maailman huonoimmaksi lentokentäksi. Lentokenttä koostuu neljästä erillisestä terminaalista, eikä niiden välillä oikein ole minkäänlaista suoraa yhteyttä. Kulkeminen terminaalien välillä on parasta hoitaa taksilla ja kannattaa ottaa huomioon, että ruuhkaisena aikana terminaalista toiseen pääseminen, saattaa kestää jopa puoli tuntia. Joitain busseja kulkee terminaali 1:lle ja 2: lle, mutta Terminaali 3:lle ja 4:lle pääseminen voi olla haastavampaa ja enemmän aikaa vievää. Aikaa kannattaa siis varata runsaasti!

Itse pääsimme helposti ja ongelmitta lentokentälle, vaikka aikaa taksissa kului runsaasti ruuhkan vuoksi. Kokemuksemme Ninoy Aquinon lentokentästä oli ihan hyvä, vaikka koimme lentokentän  vähän epäkäytännölliseksi ja jouduimme varmaan käymään läpi kymmenen eri turvatarkastusta (siltä se ainakin tuntui). 

Lensimme Busuangaan pienellä lentokoneella (koneeseen mahtui alle sata matkustajaa). Matka  saarelle kesti vain 45 minuuttia, joten olimme hetkessä perillä. Busuangan lentokentän ulkopuolella  meitä odotti hyväkuntoinen minibussi, joka veisi meidät Coroniin. Busuangalla ei ole takseja, joten ainoat kulkuvälineet lentokentältä Coroniin ovat minibussit ja paikallisten suosimat"jeepneyt" . Jeepneyt ovat Filippiinien yleisin ja myös halvin matkustusmuoto. Bussit ovat tunnettuja värikkäistä väreistään ja tungoksestaan (bussit ovat aina hyvin täynnä). Yöllä matkustamista ei suositella jeepneyssä, koska niihin tehdään paljon aseellisia ja väkivaltaisia ryöstöjä.  

Matkamme Coroniin kesti noin 30 minuuttia ja maksoi 3€ per henki. Pidimme kovasti Busuangan maisemista. Ympäristö oli hyvin maalaismainen ja trooppinen. Viime kerrasta oppineina olimme varanneet hotellin itsellemme etukäteen. Ajattelimme, että majoituspaikat Coronissakin olisivat melko täynnä menossa olevan lomakauden vuoksi. Olimme varanneet viikoksi huoneen, niin sanotusta "puutarha lomakeskuksesta". Kyseessä ei ollut mikään tosi kallis majoituspaikka, vaan saimme huoneen 30€:lla/yö.

Cave room 2 oli huoneemme

Puutarha

Mount Tapyas

Huoneemme

Ravintola ja oleskelutila

Sisäänkäynti majoituspaikkaan

Hotellistamme oli matkaa Coronin keskustaan noin 15 minuuttia. Koimme tämän vähän huonona asiana. Jos olisimme tienneet hotellimme kaukaisesta sijainnista etukäteen, olisimme varanneet toisen majoituspaikan. Majoituspaikassamme oli oma ravintola, mutta se oli TOSI kallis. Ruuat maksoivat keskimäärin 6-8€, mikä oli budjettiimme ihan liikaa. Kävimme sen takia yleensä keskustassa syömässä lounasta ja päivällistä, missä ruoka oli (vähän) halvempaa. Olimme yllättyneitä siitä, että Coron oli niin turistinen. Keskusta oli täynnä länsimaalaisten pyörittämiä ravintoloita, matkatoimistoja ja majoituspaikkoja. Tästä olimme vähän pettyneitä, koska olimme todella olettaneet, että Coron ei olisi niin turistinen paikka. Harmitusta lisäsi myös se, että lähistöllä ei ollut mitään kunnon rantaa. Olimme siis tehneet pienen virhearvioinnin Coronista:D Majoituspaikka oli tietenkin varattuna meille viikoksi, eikä sitä voinut peruuttaa, joten jouduimme viettämään Coronissa viikon, vaikka sillä hetkellä olisi tehnyt mieli vain jatkaa matkaa:D

 Tässä matkan varrella on kyllä oppinut minkälaisista kohteista tykkää ja minkälaisista taas ei. Olemme ymmärtäneet, että meidän ei kannata varata majoituspaikkaa moneksi päiväksi etukäteen, ennen kuin tiedämme, että varmasti pidämme kyseisessä kaupungissa. Se nimittäin harmittaa, jos joudut kököttämään kaupungissa, jossa et viihdy :D

Matkalla Coronin keskustaan

Filippiiniläinen tuk-tuk

 

Karaokea ja roskaruokaa

Herätyskello soi aikaisin aamulla ja oli aika lähteä etsimään uutta majoituspaikkaa seuraaville päiville. Emme vielä kirjautuneet ulos guest housesta, koska ajattelimme, että käymme vain pikaisesti katsomassa lähialueen majoituspaikat. Samalla pystyimme vielä pitämään rinkkojamme huoneessamme, eikä niitä tarvinnut raahata mukaan. Nykyinen majoituspaikkamme sijaitsi Malatessa, Metro Manilassa. Etsimme itsellemme majoituspaikkaa noin tunnin ajan ilman tulosta. Lähellä olevat majoituspaikat olivat joko täynnä tai budjettiimme liian kalliita. Olimme erittäin yllättyneitä, että hotellit olivat niin täynnä ja että majoituspaikkojen hinnat olivat niin korkeat. Tämän hetkisestä guest housesta maksoimme 20€/yö, mikä meidän mielestä oli aika paljon. Hinta-laatusuhde ei ainakaan ollut kohdillaan kyseisessä paikassa. Majoituspaikkojen korkeat hinnat johtuivat todennäköisesti lomakaudesta, sillä matkustimme Filippiineille tammikuussa, jolloin ihmiset yleensä lomailevat. Koska emme löytäneet toista majoituspaikkaa itsellemme lähialueelta, päädyimme varaamaan hotellin netin kautta. Hotelli sijaitsi Quezon Cityssa, joka on Filippiinien yksi suosituimmista kaupungeista. Quezon City kuuluu Metro Manilan suurkaupunkialueeseen ja muodostaa yhden maailman suurimmista metropolialueista. Kaupungissa asuu lähes kolme miljoonaa ihmistä.

Varattuamme hotellin pariksi yöksi Quezon Citystä, päätimme heti jatkaa matkaa sinne. Emme vielä olleet tutustuneet Manilan julkiseen liikenteeseen, joten päätimme ottaa taksin majoituspaikkaamme. Taksikuskimme puhui hyvin englantia ja tiesi heti minne halusimme. Mies oli lähes neljäkymppinen, hänellä oli 26-vuotias vaimo ja seitsemän lasta. Mies oli erittäin mukava ja meillä oli mielenkiintoiset keskustelut hänen kanssaan. Puhuimme mm. uskonnosta, ruuasta ja urheilusta. Ihmiset Filippiineillä ovat erittäin uskonnollisia ja suurin osa filippiineistä kuuluvat katoliseen kirkkoon. Paavi oli vierailulla Manilassa, juuri kun itse olimme Manilassa, minkä kyllä huomasi katukuvasta. Vierailusta puhuttiin joka puolella ja  paikallisesta televisista seurattiin paavin liikkeitä ja puheita. Taksikuskimme puheista päätellen saimme selville, että filippiiniläiset kunnioittavat suuresti nyrkkeilijää Manny Pacquiaoa ja että he rakastavat spagettia:D Haha. Mies antoi meille myös neuvoja ja varoitteli esimerkiksi, missä tilanteissa kannattaa olla varuillaan turistina.

 Noin puolen tunnin taksiajelun jälkeen saavuimme Quezon Cityyn. Matka oli kestänyt vähän pidempään kuin tavallisesti, koska kaupungissa oli niin paljon ruuhkaa.Uusi majoituspaikkamme oli paljon parempi kuin edellinen ja henkilökunta oli mukava. Meillä oli yksityinen huone, omalla kylpyhuoneella. Suuntasimme melkein heti syömään, koska emme vielä olleet syöneet aamiaista. Nälkä kurni jo pahasti vatsassa. Löysimme ihan hotellimme ulkopuolelta (ketju)ravintolan, jossa myytiin mm. aasialaista ruokaa.

Vietimme Quezon Cityssä kaksi päivää. Kaupunki ei ehkä turistille ollut se kaikista paras ja antavin, mutta saimmepahan ainakin nähdä filippiiniläistä normaalia elämää. Kahden päivän aikana emme nähneet ainuttakaan turistia ja taisimme itsekin olla melko erikoinen näky alueella. Ensimmäisten päivien aikana opimme Filippiineistä sen, että he rakastavat K-A-R-A-O-K-E-A. Karaokea lauletaan joka päivä ja joka yö. Se ei oikeastaan ikinä lopu. Kun normaalisti mennään kahville (tai nukkumaan), niin täällä ihmiset menevät laulamaan karaokea. Sillä ei ole väliä osaatko ollenkaan laulaa tai lausua sanoja englanniksi. Kaikki laulavat täällä. Meillä oli itse asiassa (karaoke)baari-ravintola hotellimme alakerrassa, joten karaoke tuli hyvin tutuksi meille :D  

Toinen asia on, että Filippiineiltä löytyy aivan älyttömästi (amerikkalaisia) ketjuravintoloita. Pitsaa ja pastaa syödään paljon, tai ainakin rikkaammat syövät, koska ruuat olivat mielestämme aika hintavia. Pitsasta tai pastasta sai helposti maksaa 10-20€. Olimme yllättyneitä siitä, että tästäkö se filippiiniläinen ruokakulttuuri koostuu, amerikkalaisesta roskaruuasta? Kaduilla oli kyllä jokunen katukoju, mutta olimme valitettavasti niin epäileviä ruuan ja hygienian suhteen, että emme syöneet katuruokaa siellä. Monet ruuat sisältävät paljon erilaisia sisäelimiä, koska koko eläin käytetään hyväksi tehdessä ruokaa. Itse emme oikein sisäelimistä välitä. Hotellimme alakerran ravintolan ruoka oli ihan hyvää paikallista ruokaa. Itse söin tosin vain kasvisruokaa. 

 Kävimme myös suuressa ostoskeskuksessa Quezonissa ollessa. Ostoskeskus oli kuin suuri viihdekeskus. Musiikki ja erilaiset pelilaitteet soivat niin kovaa, että omia ajatuksiaan tuskin kuuli:D 

Pitkän tauon jälkeen oli aika mässäillä oikein kunnolla; pitsaa, pastaa ja valkosipulileipä. Huomatkaa sulatettu voi, sitä ilmeisesti käytetään dippinä:D Oli kallista ja päiväbudjettimme ylittyi, mutta välillä on lupa herkutella:D

Valitettavasti emme ottaneet muita kuvia ollessamme Quezon Cityssä. Emme nimittäin halunneet herättää lisää huomiota kulkemalla kallis kamera esillä ulkona. Muutenkin kun alueella ei ollut muita turisteja, niin tuntuu jotenkin väärältä ja oudolta kulkea kameralla napsimassa kuvia köyhistä ihmisistä päivän askareissa. Tällaisissa paikoissa sitä itse ymmärtää, miten onnekas sitä on ollut ja  miten väärin asiat ovat maailmassa. Kulkeminen hienon kameran kanssa ulkona napsimassa kuvia, kun toiset taistelevat päivittäisestä elannostaan niin, että juuri ja juuri on varaa ruokaan. Turistisissa paikoissa paikalliset tietenkin ovat tottuneita siihen, että turistit ottavat valokuvia, mutta alueilla joissa ei liiku paljon turisteja, niin valokuvaaminen kyllä herättää epämielyttävää huomiota. Näin olemme ainakin itse kokeneet asian.

Suunnitelmamme Quezon Citystä eteenpäin oli lentää Manilan lentokentältä Coroniin, pieneen kuntaan, joka sijaitsee Busuanga-saarella. Busuanga on osa Palawanin provinssia ja juuri Palawaniin halusimme keskittää matkamme. Olemme kuulleet ja lukeneet, että Palawanin saaret, rannat ja merivesi ovat aivan upeat. Valitsimme myös Palawanin saariryhmän sen takia, että olimme ymmärtäneet, että Palawanin saaret eivät olisi niin turistisia kuin esimerkiksi, Visayasin saariryhmään kuuluvat Boracay ja Cebu.

Alkuperäinen suunnitelmamme Filippiineillä oli viipyä Manilassa vain päivä tai kaksi ja sieltä jatkaa matkaa Coroniin. Emme niinkään tunteneet viehätystä jäädä suurkaupunkiin, vaan halusimme mieluummin makoilla hienoilla hiekkarannoilla. Jouduimme kuitenkin vähän muuttamaan suunnitelmiamme, otettuamme asioista vähän enemmän selvää.

 Filippiinit koostuu yli 7000 saaresta, joten kannattaa ottaa huomioon matkaa suunnitellessa, että bussiliikennettä ei aina ole joka paikkaan. Bussiliikenteen sijasta käytetään paljon laivaliikennettä. Kun etsimme tietoa laivaliikenteestä Manilan ja Coronin välillä, niin saimme tietää, että kyseinen laiva kulki vain tätä väliä kerran viikossa, aina perjantaisin. Saavuimme tietenkin Manilaan perjantai ja lauantai välisenä yönä, joten olisimme joutuneet odottaa Manilassa viikon, ennen kuin olisimme päässeet jatkamaan matkaa. Päätimme siis haudata matkustamisen laivalla ja ostimme mieluummin lentoliput Busuangan saarelle. Saimme lentoliput Busuangaan 174€:lla (molemmilta), joten hinta ei ollut niin paha. Edessä oli siis matkamme ensimmäinen maan sisäinen lento.

 

Wulai - Kuumia lähteitä ja alkuperäiskulttuuria

Emme halunneet poistua Taiwanista ilman minkäänlaista kokemusta kuumista lähteistä. Sen takia päätimme suunnata Wulaihin, pieneen kaupunkiin, joka sijaitsee Uudessa-Taipeissa. Taiwanissa on se hyvä puoli, että ei tarvitse matkustaa pitkälle kylpeäkseen kuumissa lähteissä. Wulai sijaitsee nimittäin vain tunnin matka päässä Taipeista.  Julkisilla kulkuvälineillä pääsee helposti kaupunkiin. Tästä huolimatta monet ottavat taksin kyseiseen paikkaan, koska varsinkin viikonloppuisin bussi Wulaihin saattaa olla hyvinkin täynnä. Itse matkustimme ilomielin julkisilla Wulaihin, (taksilla matkustaminen olisi tullut huomattavasti kalliimmaksi). Otimme metron Xindianin asemalle ja sieltä bussin Wulaihin.  Bussi oli tosi täynnä, vaikka oli arkipäivä, joten voimme vain kuvitella miten täynnä bussi on viikonloppuisin.

Olimme varanneet yhden yön kylpylähotellista. Hotelli oli matkamme kallein, nimittäin maksoimme 55€ yöstä, joten hotelli oli todellista hemmottelua meille. Olimme jättäneet rinkkamme hotelliimme Taipeissa, koska olimme tulossa samaan hotelliin seuraavana päivänä. Tarkoituksena oli yöpyä siellä kolme viimeistä yötä. Hotellin henkilökunta oli ystävällinen ja suostui pitämään rinkkojamme säilössä, kunnes palaisimme takaisin. Ihanaa kerrankin matkustella pelkällä päivärepulla, ilman rinkkaa. 

Wulai on erittäin vuoristoinen kylä, joka on tunnettu kuumista lähteistään ja alkuperäiskulttuuristaan. Suurin osa kylän asukkaista on alkuperäiskansaa. Kylästä löytyy sekä luonnossa olevia kuumia lähteitä, että useampi kylpylähotelli, jossa on mahdollisuus kylpeä kuumien lähteiden mineraalirikkaassa vedessä. 

Pääsisimme sisäänkirjautumaan hotelliimme vasta neljän aikaan päivällä, joten meillä oli hyvin aikaa tutustua pieneen kaupunkiin. Kaupunki oli yllättävän karun näköinen silmiimme, vaikka joka puolelle oli pystytetty kalliita kylpylähotelleja. Huomasi, että teihin ja kaupungin ylläpitoon ei hirveästi oltu käytetty rahaa tai aikaa. Roskia ja muuta jätettä löytyi myös paljon kaduilta.

Hotellimme sijaitsi korkealla mäen päällä. Hiki tuli ihan pintaan kun rappusia kulki ylös :D

Wulain upeat maisemat

Wulai on niin pieni kylä, että kylään pystyy helposti tutustumaan kävellen. Suurin osa  ravintoloista ja putiikeista löytyy Wulai Old Streetiltä, joka on kylän vilkkain katu. Ravintoloissa pääsee maistelemaan perinteisiä alkuperäiskansan ruokia.

Kävimme museossa, joka kertoo alkuperäiskansan historiasta.

Herkullisia katkarapuja

Stinky tofu, niin hyvää!

Monet olivat kylpemässä joessa, mutta me emme uskaltaneet mennä mukaan. Oli liian kylmää ulkona :D

Hotellihuoneemme. Nukuttiin japanilaiseen tyyliin :)

Näkymät huoneestamme

Rentoutumista

Viiniä ja malesialaista suklaata. (Sori kamut, tuliainen päätyi meidän vatsoihin :D)

Taipein menosta ja vilskeestä, Hualienin hiljaisuuteen

Taiwanissa ollessa halusimme ehdottomasti nähdä yhden paikan Taipein lisäksi, nimittäin Taroko Gorgen. Taiwanissa olisi ollut vaikka kuinka paljon nähtävää, mutta tällä kertaa olimme päättäneet rajata matkaamme meitä eniten kiinnostaviin kohteisiin.  

Taroko Gorge on 19 km pitkä rotko Taiwanin itärannikolla. Kyseinen alue tunnetaan myös nimellä Taroko Gorgen kansallispuisto. Itse kansallispuistossa on mahdollista majoittua parissa eri majoituspaikkassa, mutta kyseiset majoituspaikat ovat melko hintavia ja täyttyvät erittäin nopeasti. Monet päättävät siis majoittua kaupungissa, nimeltä Hualien, joka sijaitsee alle 30km päässä Taroko Gorgesta. Tähän ratkaisuun päädyimme itsekin, tutkittua erilaisia majoitusvaihtoehtoja kyseisellä alueella. 

Ennen matkaamme Hualieniin kävimme Taipeissa turisti-infossa.  Saimme siellä aivan loistavaa palvelua ja hyviä neuvoja matkaamme varten. Emme ole koskaan nähneet kenenkään työskentelevän niin suurella sydämellä info-tiskin takana. Yleensä näissä paikossa, turisteille annetaan esitteet käteen ja juuri ja juuri saadaan vastaukset esitettyihin kysymyksiin. Tämän takia emme yleensä ole turvautuneet paikalliseen turisti-infoon. Työntekijät turisti-infossa puhuivat erinomaista englantia ja palvelivat parhaansa mukaan. Saimme tosi hyvin tietoa eri kohteista, sekä bussiaikatauluista eri henkilöiden yhteistietoihin. Jos naiset eivät jotain tienneet, he ottivat selvää asiasta soittamalla eri paikkoihin, kunnes osasivat antaa meille vastauksen. Emme yhtään olleet odottaneet, näin hyvää ja perusteellista apua turisti-infosta:D Tuli melkein ihan vaivaantunut olo, kun he hoitivat kaikki asiat ja soittamiset meidän puolesta. Aikomuksena oli aluksi vain kysyä juna-aikatauluista Hualieniin, mutta lähdimmekin pois ison infopaketin ja jopa yhden oppaan yhteistietojen kanssa.

Taiwanissa on erittäin hyvä ja kattava junaliikenne, joten päätimme kulkea Huolieniin junalla. Olimme varanneet junaliput netistä pari päivää etukäteen, mikä oli erittäin helppoa ja kätevää. Juna-asema sijaitsi parin metropysäkin päässä hotellistamme. Ei siis ollut mikään pitkä matka sinne. Matka Hualieniin kesti noin neljä tuntia. Samalla saimme ihastella Taiwanin itärannikon kauniita maisemia. Paikallinen mies joka istui vieressämme, oli ystävällinen ja kertoi meille, (veturinkuljettaja oli juuri ilmoittanut jotain matkustajille kiinaksi) että kohta tulee pieni maanjäristys. Kyseessä oli kuitenkin niin pieni maanjäristys, että emme edes sitä huomanneet.

 Olimme varanneet itsellemme majoituspaikan kahdeksi yöksi netistä. Kyseessä oli niin sanottu "home stay" tapainen majoitus, eli saimme yöpyä kodinomaisissa olosuhteissa. Kun olimme poistuneet juna-asemalta oli vastassamme erittäin aution näköinen kaupunki. Tunnelma oli aivan erilainen kuin Taipeissa. Tuntui jotenkin oudolta, olla yhtäkkiä niin hiljaisessa ja rauhallisessa paikassa. Olimme katsoneet kartasta, että majoituspaikkamme olisi melko lähellä juna-asemaa. No kuinka arvata, oli meillä taas vaikeuksia löytää majoituspaikkaamme. Pyörittyämme puolisen tuntia alueella, jossa oletimme majoituspaikkamme olevan, päätimme kysyä apua lähellä olevasta hotellista. Hotellista meille neuvottiin tietä kadulle, jossa majoituspaikamme sijaitsi. Jouduimme vielä kysymään apua yhdestä hotellista, kunnes lopulta löysimme majoituspaikamme. Hualienissa oli kolme melkein samannimistä katua ja jokaisella kadulla oli melkein samannimiset majoituspaikat. Voiko tehdä asioista sekavampaa? :D

Majoituspaikkamme oli erittäin kodikas ja olimme itse asiassa ainoat vieraat kyseisessä paikassa ensimmäisenä iltana. Tämä oli mielestäni vähän pelottavaa ja aloin heti epäilemään että talossa kummittelee:D Toisena iltana talossa kuitenkin oli yksi kiinalainen pariskunta meidän lisäksi.

Ensimmäisenä päivänä Hualienissa, emme tehneet mitään sen kummallisempaa. Kävimme ulkona syömässä ja vähän kaupungilla kävelyllä. Ulkona oli hyvin myrskyisä sää, joten emme viihtyneet ulkona kauaa. Sateelta onneksi vältyimme.

Turisti-infosta saimme bussiaikataulun Taroko Gorgen kansallispuistoon

Huoneemme

Oleskelutila

Majoituspaikan aula

Kalakauppa

Myrskyisä päivä Hualienissa