Tres Gigantes - Piraijojen kalastusta ja jaguarien jäljittämistä

Bahía Negra

Vietettyämme lähes tasan tarkkaan kolme vuorokautta Barco Aquidabanissa, olimme  lopulta perillä Bahía Negrassa. Olo oli väsynyt ja likainen, ja vannoimme samalla, että tämä olisi viimeinen kerta kun astumme tähän laivaan. Kolmen päivän laivamatka riitti meille vallan mainiosti.

Jo ennen tuloamme Bahía Negraan olimme päättäneet, että majoittuisimme Bahía Negran "lähellä" sijaitsevassa majoituspaikassa, nimeltä Tres Gigantes. Paikka oli kuulemma ainutlaatuinen ja ehdottomasti kokemisen arvoinen. Sovimme Tomin ja Guyin kanssa, että majoittuisimme kaikki siellä ennen kuin jatkaisimme matkaamme Boliviaan, olimme todella ansainneet vähän hemmottelua pitkän matkan jälkeen. 

Lastaushommia

Tres Gigantes sijaitsee Rio Negron varrella (suomeksi musta joki) ja matkaa sinne on noin 40 km Bahía Negran pienestä keskustasta. Se on ensimmäinen tutkimuskeskus Pantanalin alueella Paraguayssa. Kyseessä on todellinen salainen aarre, eikä sinne ole helppo päästä. Ainut tapa päästä majoituspaikkaan on nimittäin moottoriveneellä, josta joutuu pulittamaan jonkun verta rahaa. Itse saimme onneksi kustannukset jaettua neljään pekkaan, joten hinta ei tuntunut niin pahasti rahapussissa. Moottoriveneen "vuokraus" maksoi meiltä 400 000 guarania (noin 62€).

Bahía Negrassa tapasimme filippiiniläisen reppureissaajan, Raymondin, joka oli juuri viettänyt kaksi viikkoa Tres Gigantesilla. Hän kehui paikkaa maasta taivaaseen. Raymond oli juuri jatkamassa matkaa Concepcióniin Barco Aquidabanilla. Saimme häneltä hyvää tietoa Bolivian rajanylitykseen ja hän auttoi meitä myös löytämään oikean miehen, jotta pääsisimme Tres Gigantesiin. Venettä odotellessamme, (odotimme yli kaksi tuntia) saimme maistaa  ihka oikeaa piraijaa, mitä Raymond itse oli kalastanut ja valmistanut Tres Gigantesilla ollessaan!

Bahia Negra

Tom ja Raymond löysivät yhteisen mielenkiinnonkohteen, nimittäin shakin. Paikalliset seurasivat mielenkiinnolla sivusta.

Mitä ottaa huomioon ennen matkaa Tres Gigantesiin?

1. Paraguayn maastapoistumisleima on hankittava passiin Bahía Negrassa, ennen kuin ylittää rajan Boliviaan. Olimme saaneet tämän tiedon Peteriltä, El Roblen omistajalta. Itse olimme vasta poistumassa Paraguaysta kolmen päivän päästä, koska olimme päättäneet majoittua Tres Gigantesilla kaksi yötä.

Jo heti astuttuamme ulos Barco Aquidabanista meitä vastassa oli paikallinen naispoliisi, joka halusi kerätä tietomme ylös ja tietää milloin lähtisimme Bahía Negrasta. (Emme tiedä miksi?) Selitimme hänelle, että matkasuunnitelmamme oli jatkaa matkaa suoraan Boliviaan Tres Gigantesista. Meillä ei nimittäin enää ollut paljon käteistä mukana, eikä pankkiautomaattia ollut lähistolläkään. Hän ilmeisesti ymmärsi mitä tarkoitimme, koska laittoi lopulta maastapoistumisleimat passiimme kolmen päivän päähän, jolloin poistuisimme maasta. Tämä oli todellinen helpotus, koska olimme aluksi aivan varmoja, että asia ei onnistuisi toivomallamme tavalla!

Pieniä mutkia tuli kuitenkin matkaan seuraavana päivänä, kun olimme jo Tres Gigantesilla. Viranomaiset olivat soittaneet majoituspaikan henkilökunnalle, siinä asiassa, että kuulemma tarvitsimme jonkun paperin mukaan Boliviaan. Meidän ei tarvinnut palata Bahía Negraan, koska Tres Gigantesin työntekijä oli luvannut hoitaa asian puolestamme. Ainut ongelma oli, että meidän olisi annettava passimme mukaan, jotta saisimme dokumentin. Espanjankielemme oli sen verta alkeellinen, että emme ymmärtäneet tasan tarkkaan edes mistä oli kysymys. Oliko kyseessä joku huijaus vai ihan tarpeellinen dokumentti, mitä tarvitsimme Bolivian rajanylitykseen? Uskaltaisimmeko antaa passimme tuntemattoman käsiin, ja luottaa siihen että henkilö palauttaisi passimme meille? Passeja mitä olemme varjelleet koko matkan ajan.

Seuraavassa postauksessa kerromme, mihin ratkaisuun päädyimme passien kanssa ja miten rajanylityksemme kävi.

2. Ennen matkaamme Tres Gigantesiin majoituspaikan työntekijä antoi meille tiedon, että Tres Gigantesilla ei sillä hetkellä ollut kokkia. Kaikki ruoka oli siis ostettava itse ja valmistettava paikan päällä. Kauppaa Bahía Negrassa ei ollut, mikä tarkoitti sitä, että meidän oli palattava Barco Aquidabaniin ostamaan ruokaa. Paljon vaihtoehtoja ei ollut, joten ostimme riisiä ja erilaisia kasviksia. Raymondin neuvoista päätimme ottaa vaariin ja yrittää kalastaa piraijaa joesta. Kyllä näillä eläisi pari päivää! Vettä saisimme majoituspaikasta.

3. Niin kuin jo aikaisemmin olemme maininneet, niin Bahía Negrassa ei ole pankkiautomaattia. Peterin kehotuksesta, olimme nostaneet vähän enemmän rahaa Concepciónissa. Laskimme, että rahamme riittäisivät vain kahteen yöhön Tres Gigantesilla, jotta pääsisimme Boliviaan asti.

Tres Gigantes ei ole mikään suuri  turistikohde, niin kuin ei myöskään Paraguay. Paikalle pääseminen on pienen työn takana, mikä myös tarkoittaa sitä, että paikalle pääseminen on vähän kalliimpaa. Bensiini Bahía Negrassa on kallista, koska sitä on niin hankalasti saatavilla. Koimme kuitenkin, että saimme venekuljetuksen neuvoteltua kohtuulliseen hintaan, 400 000 guaraniin. Majoituspaikka itsessään maksoi 100 000 guarania per henki/yö, eli noin 15€. 

Tutkimuskeskus Tres Gigantes

Lähes tunnin veneajelun jälkeen olimme vihdoin perillä Tres Gigantesilla. Aurinko oli porottanut kovaa taivaalta koko matkan ajan ja huomasimme jälkeenpäin, että kaikki olivat jostain kohtaa palaneet auringossa. Tres Gigantesin nähtyämme, olimme aivan ällikällä lyöty. Paikalla ei ollut ketään muita, saisimme pitää tämän piilossa olevan arteen ihan omanamme. Mahtavinta oli kuitenkin päästä omaan huoneseen, mukavaan sänkyyn ja suihkuun pitkästä aikaa!

Piraijoja ja kaimaaneja

Saimme kanootit ja kalaonget ilmaiseksi käyttöömme Tres Gigantesilla. Jo heti ensimmäisenä iltana päätimme kokeilla onneamme piraijojen kanssa.  Ruokana meillä oli vain riisiä ja kasviksia, joten kala oli se mikä kruunaisi aterian. Majoituspaikan omistaja antoi meille palan porsaanlihaa, jolla aivan varmasti saisimme kalaa.

(Sabina): Kanoottiin nouseminen jännitti itseäni niin paljon, että päätin jäädä laiturille kalastamaan. Olette varmaan kuulleet kauhutarinoita siitä, kun piraijat ovat syöneet ihmisen hengiltä?  Itse olin aivan varma, että luut olisivat vain jääneet jäljelle, jos jokeen olisi tippunut. Asiaa ei auttanut sekään, että joki vilisi myös yli metrin pituisia kaimaaneja. Río Negron vesi on niin tummaa, että on aivan mahdotonta nähdä mitä veden alla piilee.

Piraijojen kalastaminen ei ollut läheskään niin helppoa kuin olimme ajatelleet, jo sekunneissa koko syötti oli syöty ja jäljelle jäi vain koukku. Piraijat olivat aivan järkyttävän nopeita ja ovelia. Tom ja Guy onnistuivat saamaan yhden piraijan pitkän yrityksen jälkeen. Illalliseksi söimme Guyn tekemää ruokaa, yllättävän hyvää sapuskaa hän sai aikaiseksi niin vähillä raaka-aineilla. Kaapeista löytyi onneksi vähän mausteita, joiden avulla saimme makua ruokaan. Piraija jäi lopulta valitettavasti syömättä, koska se oli niin pieni.

(Sabina): Vasta seuraavana päivänä uskaltauduin kanoottiin (Simon kanssa) ja kävimmekin soutamassa  Río Negroa pitkin. Joen varrelta löysimme kuolleen kaimaanin, joka oli jo alkanut mätänemään. Raymond oli kertonut, että oli nähnyt Jaguaarin saalistamassa kaimaania. Olimme aivan varmoja, että kyseessä oli sama kaimaani, koska sen sisukset oli syöty. 

Tom ja Guy kalassa

Simo kalastamassa piraijoja

Upea auringonlasku

Kuollut kaimaani joen varrella:

Jaguareja jäljittämässä

Yksi syy miksi halusimme niin kovasti Tres Gigantesille oli eläimet. Olimme kuuleet, että alueella on hyvä kanta erilaisia eläimiä, mm. lintuja, kaimaaneja, kapybaroja (maailman suurin jyrsiä, muistuttaa vähän jättiläismarsua) ja jopa jaguareja. Kun kuulimme, että Raymond oli nähnyt jaguarin Tres Gigantesin lähistöllä olimme aivan innoissamme. Ehkä tämä oli mahdollisuutemme?!

Afrikan jälkeen olemme selkeästi jääneet kaipaamaan eläimiä, niitä kun näkee niin paljon Afrikassa luonnossa ja erilaisilla safareilla. Rakastamme molemmat eläinten kuvaamista, harmiksemme olemme nähneet niitä niin vähän Etelä-Amerikassa. Etelä-Amerikassa on sama ongelma kuin Afrikassa, eläimiä salametsästetään ja monet eläinkannat ovat kuolemassa pois. Näin on esimerkiksi käymässä jaguareille. Olemme huomanneet, että eläinsuojelu on erittäin puutteellista tai jopa olematonta monessa Etelä-Amerikan maassa.

Tres Gigantesin lähistöllä oli kolme vaelluspolkua. Vähän jännittyneinä lähdimme kaikki neljä kävelemään pitkin ensimmäistä polkua. Viidakko oli hyvin tiivis, joten ympärille näkeminen oli vähän vaikeaa. Joka kerta kun kuulimme yhdenkin pienen äänen pusikosta, olimme aivan varmoja, että kyseessä oli jaguari (tuskinpa):D (Sabina): Valitettavasti meidän kokemus jaguareista jäi vain yhden jaguarin tassunjälkiin, mistä ainakin itse olin ihan tyytyväinen. En ehkä olisi halunnut tehdä sen kanssa lähempää tuttavuutta ilman opasta. Mitään suurempia eläimiä emme oikeastaan nähneet. Lintuja ja liskoja oli monia, sekä yhden kapybaran näimme juovan joesta. Kuulimme paljon ihmeellisiä ääniä pusikoista, mutta emme osanneet sanoa mistä eläimestä äänet olisivat tulleet.

Jaguarin tuore jälki

Jaguarikamera

Näköalapaikka, joka sijaitsi korkealla puussa

Jaguarin kynnenjälkiä?

Päivällisiä pimeässä sadeveden kera

Meillä oli kaksi mahtavaa päivää Tres Gigantesilla. Olisimme varmasti viihtyneet pidempään jos olisi ollut enemmän rahaa, ruokaa ja vettä. Vesi oli sadevettä, mutta se maistui mielestämme vähän oudolta, minkä vuoksi käytimme vedenpuhdistustabletteja. Kokki olisi tietenkin helpottanut asioita paikassa, eikä silloin olisi tarvinnut huolehtia ruuanlaitosta tai muusta. Sähkö loppui myös joka ilta talosta (talo toimi aurinkopaneleilla), minkä takia jouduimme syömään lähes aivan pimeässä, vain taskulamput valona. Majoituspaikan työntekijä sanoi, että meidän kannattaa myös olla varovaisia pimeässä, koska käärmeitä saattoi välillä livahtaa sisälle. Hehhe.

72 kosteaa tuntia rahtilaivassa

Pois turistien kulkemilta reiteiltä

Kerroimme aikaisemmassa postauksessa, miten vaikeata meidän oli löytää vaihtoehtoinen reitti Paraguay-Bolivia rajanylitykselle. Tästä pääsee lukemaan  kyseistä postausta.

Löysimme lopulta reitin, joka sopi meidän matkustustapaan paremmin. Vuorossa oli todellinen poistuminen turistien kulkemilta reiteiltä, olimme nimittäin nousemassa Barco Aquidaban-rahtilaivaan. Olimme vaihtaneet 24 tuntia kestävän bussireissun 72 tuntia kestävään laivamatkaan. Edessä olisi siis todellinen seikkailu.

Peter, El Roblen omistaja  (edellisessä kirjoituksessa kerroimme El Roblesta), lupasi auttaa meitä laivalippujen hankkimisessa. Mutkia tuli kuitenkin matkaan laivan lähtöaamuna, kun Peter muisti, että emme olleet maksaneet lippuja etukäteen. Olimme tietenkin luottaneet Peteriin, koska hän oli luvannut, että hän hoitaa liput meille. Itse emme edes tienneet, että laivaliput kuului maksaa viimeistään päivää ennen matkaa. Aamulla ennen lähtöämme Peter yritti vielä soittaa laivan henkilöstölle, mutta El Roblessa oli niin huono kuuluvuus, että hän ei saanut yhteyttä lippujen myyjään. Ohjeeksi saimme Peteriltä  pakata kamppeemme kasaan, nyt oli nimittäin kiire keretä Concepciónin satamaan, selvittämään oliko laivahyttejä vielä jäljellä. Toinen vaihtoehtomme oli tietenkin nukkua riippumatossa kolmen päivän ajan. Niin seikkailunhaluisia emme kuitenkaan kokeneet olevamme, mutta jos ei muita vaihtoehtoja ollut, niin kai se olisi pakko?

Peter ajoi meidät autollaan niin nopeasti kuin pystyi Concepciónin satamaan. Välillä olimme aivan varmoja, että auto menisi rikki matkalla, koska tie oli niin mutainen ja huonokuntoinen. Ihmeen kaupalla auto kuitenkin selvisi ehjänä satamaan ja saimme tiedon, että hyttimme oli vielä vapaa! Mikä helpotus! 

Ennen laivan lähtöä Peter vei meidät vielä kauppaan, jotta saisimme eväitä  ja vettä ostettua mukaan matkalle. Kävimme myös pankkiautomaatilla, koska seuraava rahannostomahdollisuus olisi vasta Bolivian puolella. Oli siis varattava tarpeeksi rahaa mukaan, että pääsisimme Boliviaan asti.

Mikä ihmeen Barco Aquidaban?

Barco Aquidabanin laivamatka alkaa Concepiónin satamasta ja päättyy Bahía Negraan, joka sijaitsee Paraguayn pohjoisosassa, lähellä Bolivian ja Brasilian rajaa. Kyseessä on rahtilaiva, joka kulkee samaa reittiä kerran viikossa, pysähtyen joen varrella sijaitsevilla kylillä, kuljettaen elintarvikkeita paikallisille. Barco Aquidaban ei siis ole mikään turistilaiva, vaan paikallisille elintärkeä kuljetusmuoto. Luksusta ei siis ollut tiedossa. 

Barco Aquidaban

Yksityisiä hyttejä ja riippumattoja

Itse saimme oman yksityisen kahden hengen hytin, missä oli niin sanottu kerrossänky. Uudet tuttavamme Tom ja Guy, saivat neljän hengen hytin, mutta olivat koko matkan aikana vain kahdestaan hytissään. Ohuet patjat kuuluivat hyttien varustukseen, mutta tyynyä tai lakanoita ei ollut. Otimme omat silkkilakanamme käyttöön, jotta välttyisimme pelkän paljan päällä nukkumisesta. Emme tiedä milloin hyttiä oltiin viimeksi siivottu perusteellisesti. Meitä tämä ei kuitenkaan sen kummemmin haitannut, koska olimme niin tyytyväisiä omasta hytistämme ja siitä että meidän ei tarvinnut nukkua riippumatossa. Huomasimme pian, että hytin ovea ei saanut kunnolla kiinni, emmekä monesta yrityksestä huolimatta, saaneet avainta oveemme henkilökunnalta kysyttäessä. Mietimme, että oliko mitään avainta  ylipäätänsä olemassa. Keksimme laittaa narua ovenkahvan ympärille yöksi, jotta ovi ei olisi auki öisin ja oven ulkopuolelle saimme laitettua lukon, jotta ovi oli edes jollain tapaa kiinni päivisin. Jos joku väkisin olisi halunnut aukaista oven, niin kyllä sen olisi saanut auki. Tällä kertaa oli vain luotettava siihen, että emme joutuisi varkauden uhreiksi.

8 & 5 hytti

Simo päiväunilla

Saimme hyttysverkon laitettua alimpaan sankyyn, missä nukuimme molemmat.

Terere-teetä paikalliseen tapaan

Peseytyminen Barco Aquidabanilla

Laivassa oli neljä vessaa ja jokaisessa vessassa oli vesiletku, jonka avulla paikalliset pesetyivät laivamatkan aikana. Itse emme uskaltautuneet "suihkuun", koska olimme melko varmoja, että vesi oli peräisin Paraguay joesta. Olimme onneksi ostaneet kosteusliinoja mukaan matkalle, joilla pystyimme vähän puhdistamaan itseämme.

Naudanlihaa kolmesti päivässä

Ruokailu laivassa tapahtui laivan keittiön ympärillä. Kokki teki kolme lämmintä ruokaa päivässä. Kolmen päivän aikana ruuaksi tarjottiin aina naudanlihaa eri lisukkeilla, oli mm. riisiä ja pastaa. Ruoka oli yllättävän hyvää, vaikka se joka kerta oli melko samanlaista. Ilmeisesti ruoka oli hygienisesti tehty ja raaka-aineet tuoreita, koska kukaan meistä ei sairastunut vatsatautiin. Olimme myös itse ostaneet eväitä ja monta litraa vettä mukaan laivamatkalle, mutta saimme nopeasti huomata, että eväät ja vesi olivat loppumassa. Onneksi laivalta sai ostettua erilaisia hedelmiä, puhdasta vettä ja herkullista chipa-leipää, mikä nopeasti muodostui meidän molempien suosikiksi. Chipa-leipä on tehty manjokki jauhoista, johon mm. lisätään juustoa ja kuminansiemeniä. Tämä on yksi herkuista, mitä todella olemme jääneet kaipaamaan Paraguaysta.

Laivan keittiö

Käytävät olivat täynnä erilaisia elintarvikkeita

Laivan käytävät olivat täynnä erilaista tavaraa, elintarvikkeita ja roikkuvia riippumattoja. Ihmiset nukkuivat laivan lattialla, penkeillä ja onnekkaat riippumatoissaan.

Keittiö

Hytin helvetillinen kuumuus

Kukaan meistä ei ollut aikaisemmin matkustanut laivassa kolmea päivää ja saimme pian huomata miten pitkästyttäväksi aika kävi. Tämä kokemus kasvattaisi kärsivällisyyttämme jos ei muuta. Laivassa oli  hyvin vähän tekemistä. Suurimman osan ajasta luimme kirjoja, söimme, yritimme nukkua tai olimme vain. Päivissä ei muuten olisi ollut mitään vikaa, siinä mielessä, että tiesimme, että tämä oli väliaikaista ja kestäisi  vain sen kolme päivää.

Laivan yllättävä kuumuus kuitenkin teki matkastamme lähes yhtä helvettiä. Olimme jo tottuneita Paraguayssa olevaan kuumuuteen, mutta tämä oli jotain aivan erilaista. Hytissämme oli aivan varmasti lähes viisikymmentä  astetta lämmintä, hiki vain valui ja kirosimme tuskaista oloamme. Öisin ei saanut nukuttua, koska hytissämme oli yksinkertaisesti niin kuuma. Vasta aamuyöstä ilma vähän viileni ja pystyimme nukkumaan kunnolla.

Aamulla heräsimme silmäkuopat täynnä hikeä, muistamme vieläkin sen kirvelevän tunteen silmissämme. Ei mikään ihme, että ostamamme juomavesi loppui niin nopeasti.

Ensimmäisen yön jäljiltä olimme saaneet niin paljon hyttysen puremia (hytin ikkunaa ei voinut pitää kiinni, koska olisimme luultavasti muuten kuolleet kuumuuteen), että päätimme nukkua pari viimeistä yötä vierekkäin samassa sängyssä, koska saimme hyttysverkon vain laitettua yhteen sänkyyn. Samalla hyttysverkko suojasi kaikilta torakoilta jotka juoksentelivat öisin hytissämme.

Hikeä pukkasi 24/7

Auringonlaskut Barco Aquidabanilla olivat upeat...

...ja niin olivat myös auringonnousut