Pikapysähdys El Nidossa

Linapacanista matkamme jatkui El Nidoon. Kyseessä oli sama laiva, jolla olimme tulleet saarelle. Saimme aika paljon kiinnostuneita katseita ja kysymyksiä muilta matkustajilta, kun nousimme laivaan Linapacanista. Ihmiset olivat kiinnostuneita, kuinka olimme löytäneet kyseisen saaren ja halusi kuulla kokemuksiamme saaresta. Edessä oli 4-5 tunnin laivamatka El Nidoon, joten oli mukavaa, että oli juttuseuraa matkan aikana. 
Olemme huomanneet sen Aasiassa, tai niin meistä ainakin on tuntunut, että reppureissaajat ovat paljon enemmän itsekseen viihtyviä ja enemmän sisäänpäinkääntyneitä. Afrikassa reppureissaajayhteisö oli erittäin tiivis ja uusiin ihmisiin tutustuminen oli erittäin helppoa. Toisia autettiin ja haluttiin jakaa omia kokemuksia muiden kanssa. Voihan se olla, että Afrikkaan hakeutuvat reppureissaajat ovat vähän samantyyppisiä ja senkin takia uusiin ihmisiin tutustuminen oli helpompaa. Ehkä olemme vaan Aasiassa eksyneet vääränlaisiin hostelleihin tai törmänneet vääränlaisiin ihmisiin. Ehkä tämän takia, uusiin ihmisiin tutustuminen on ollut paljon vaikeampaa. Olemme myös saaneet sellaisen mielikuvan, että ihmiset Aasiassa haluavat enemmän matkustaa yksinään tai nauttia lomastaan ilman muita turisteja. Ei siinä mitään vikaa, on vain ollut mielenkiintoista huomata tällaisia eroja matkalla.

Laivamatkamme El Nidoon sujui hyvin, mutta hitaasti. Kaikilla laivoilla ei ole lupaa kulkea El Nidoon asti, joten kannattaa ottaa selvää etukäteen, onko kyseisellä laivalla lupa-asiat kunnossa, jotta ei tule ikäviä yllätyksiä matkalla. Me olimme lukeneet tästä seikasta jo etukäteen, joten meille ei tullut yllätyksenä se, että laivamme parkkeerasi keskelle merta, vähän matkan päästä rannasta. Meidän ei tietenkään tarvinnut uida rantaan, vaan vastassa oli pari pientä moottorivenettä odottelemassa meitä.
Lähes tunti siinä meni, että koko laiva oli tyhjennetty ja kaikki matkustajat turvallisesti maan tasalla. Matkaa itse El Nidoon oli vielä lähes tunti, mikä tarkoitti sitä, että meidän oli kuljettava minibussilla kaupunkiin. Onneksi kaikki oli järjestetty tosi hyvin, rannalla nimittäin odotti valmiina useampi minibussi. Jouduimme maksamaan minibussikyydistä, eli se ei kuulunut laivalipun hintaan. Tästä monet matkustajat ärsyyntyivät ja loppumatka El Nidoon kuluikin siinä, kun kuuntelimme muiden ihmisten valitusta. Mikään ei ollut hyvin, oli joko liian ahdasta autossa ja liikaa paikallisia kyydissä. Kyllä hävetti olla samassa tilassa, niin epäkunnioittavien ihmisten kanssa.  Ikävää tavata sellaisia matkustajia matkalla, jotka luulevat olevansa parempia kuin muut ja heti ottavat nokkiinsa jos asiat eivät suju niin kuin itse haluaisivat. Itse olemme oppineet, että maassa kuuluu olla maan tavalla. Kunnioitetaan siis paikallisia ihmisiä ja heidän tapojaan.

Minibussi jätti meidät El Nidon bussiasemalle, joka sijaitsi vähän matkan päässä El Nidon keskustasta. Ulkona oli jo pimeä, joten päätimme kulkea keskustaan tuktukilla. Tuktuk-kuskimme oli niin hyväkäytöksinen, että miehen mielistely meni melkein imelyyden puolelle. Filippiineillä on tapana herratella ja rouvatella, eli "sir" ja "ma'am" tulee siellä heti ensimmäisinä päivänä erittäin tutuksi. Mies kuitenkin herratteli ja rouvatteli meitä ihan joka lauseessa jonka suustaan päästi ulos, sekä auttoi meitä ihan kädestä pitäen löytämään majoituspaikan yöksi. Mies hoiti kaiken puolestamme, eikä meidän tarvinnut tehdä muuta kuin sanoa, minkä hintaisen huoneen halusimme. Kun lopulta löysimme huoneen itselemme, hän tuli jopa katsomaan, että huoneemme oli meille sopiva. Olimme El Nidoon saapuessa jo niin väsyneitä, että annoimme miehen auttaa meitä ja seurasimme häntä kuin kananpoikaset. Saimme ihan hyvän ja halvan huoneen ihan meren äärestä. Maksoimme miehelle tietenkin vähän tippiä, koska se todennäköisesti oli hänen yliystävällisyytensä syynä.

Aamulla heräsimme aaltojen ääneen ja kävimme aamupalalla lähellä sijaitsevassa kahvilassa. El Nido on yksi Palawanin suurimmista lomakohteista ja sen kyllä huomasi. Kaupunki on kaupallistunut muutamassa vuodessa ihan hirveästi. Monet paikalliset eivät tästä pidä ja ovat sen takia siirtyneet muualle asumaan. Tiesimme, että todennäköisesti emme täällä viihtyisi niin hyvin. Ruoka oli tosi kallista, eikä edes erityisen hyvää. Vähäpukeisia turisteja näkyi katukuvassa joka puolella. Mietimme vähän aikaa suunnitelmaamme tästä eteenpäin. El Nidossa oli hienoja rantoja ja varsinkin saarihyppely oli kuulemma yksi El Nidon kohokohdista. Olimme kuitenkin jo kokeneet nämä asiat Coronilla ja jos totta puhutaan niin turistiset rannat eivät meitä kummemmin kiinnostaneet. Puhumattakaan kalliista ruuasta, kun nyt olimme saaneet syödä hyvää, aitoa ja halpaa filippiiniläistä ruokaa Linapacanilla. Päätimme siis ottaa selvää vähemmän turistisista paikoista lähellä El Nidoa. Löysimme muutaman kaupungin, jotka eivät vielä olleet ihan turistien valloittamat. Selvittelyn lopputuloksena päätimme suunnata nokkaamme kohti Taytayta. Taytay sijaitsee noin 70km etelään El Nidosta ja matka sinne kestää noin puolitoista tuntia bussilla tai minibussilla. Busseja ja minibusseja kulkee Taytayhin useampia päivässä, noin parin tunnin välein, joten päätimme, että otamme heti seuraavan minibussin sinne. Otimme myös etukäteen selvää erilaisista majoituspaikosta Taytayssa. Päätimme kokeilla onneamme yhteen tiettyyn paikkaan, joka oli saanut hyvät arvostelut ja oli myös kohtuullisen halpa. 

Pakkasimme rinkkamme ja suuntasimme jälleen kerran kohti El Nidon bussiasemaa. Bussiasemalla oli monta erilaista bussia, jeepneytä ja minibussia. Minibussit lähtivät aina matkaan tiettyinä aikoina, mikä meidän mielestä oli vähän hassua. Meidän minibussiin ei näyttänyt tulevan muita matkustajia, vaikka odottelimme puoli tuntia. Kun kello oli tietyn verran lähdimme matkaan. Saimme siis ihan yksityiskuljetuksen Taytayhin, mikä mielestämme oli ihan älytöntä. Olihan se typerää, että koko minibussin tilavuutta ei käytetty hyväksi, vaan ajettiin melkein ihan tyhjällä autolla. Emme tiedä oliko kuskimme samaa mieltä asiasta, mutta ainakin hän ajoi kuin hullu. Kyseessä oli kyllä matkamme tähän asti nopein kyyti. Kaiken lisäksi tie Taytayhin oli erittäin mutkikas, pölyinen ja kuoppainen, mikä ei todella auttanut asiaa. Välillä tosissamme pelkäsimme, että kolarin seurauksena päätyisimme johonkin ojaan. Pääsimme kuitenkin ihan turvallisesti perille, vaikka päässäni jo mietin, miten helposti kuskimme esimerkiksi voisi ryöstää meidät, kun paikalla ei ollut muita ihmisiä. Onneksi nämä ajatukset ovat olleet vain turhia pelkoja. 

Taytayn bussiasemalta löysimme itsellemme tuktuk-kuskin. Hän vei meidät majoituspaikkaan, josta toivoimme saavamme huoneen muutamaksi päiväksi. Meidän onneksi majoituspaikassa oli vielä muutama huone vapaana. Päätimme jäädä sinne viideksi päiväksi, nauttimaan rauhasta ja hiljaisuudesta.

Merinäköala majoituspaikastamme El Nidossa

Jeepneyt El Nidon bussiasemalla

Matkustaminen pariskuntana ja saarihyppely Coronilla

Kun takana on melkein viisi kuukautta reppureissaamista, sitä on jo kerennyt kokea ja nähdä aika paljon. Coronille tultuamme, olimme matkustaneet lähes viisi kuukautta putkeen. Matkamme aikana olemme oppineet, mitä arvostamme matkustelussa ja millä tavalla haluamme itse matkustaa. Kaikilla ihmisillä nämä asiat vaihtelevat. Asiat, jotka me koemme tärkeänä, saattaa jollekin toiselle olla ihan yhdentekeviä. Meillä on ollut se onni, että pystymme molemmat tekemään rakastamaamme asiaa ja vielä yhdessä. Onko mitään sen parempaa olemassa? Saat tehdä rakastamaasi asiaa ja vielä rakastamasi ihmisen kanssa. Olemme monesti miettineet miten tylsää olisi matkustaa yksin. Tämä on vain meidän mielipiteemme, emmekä todellakaan tuomitse yksin matkustavia! Yksin matkustaminen on hyvä tutkimusmatka itseensä ja vaatii tosi paljon rohkeutta.  Koemme kuitenkin, että meidän matkamme ei olisi ollut samanlainen, jos emme olisi tehneet tätä matkaa yhdessä. Kaikki pitkät bussi-ja lentomatkat ilman seuraa, tieto siitä, että tiedät vieressäsi olevan henkilö, jonka kanssa aina voit puhua sitä omaa äidinkieltä (okei, omani on ruotsi, mutta... you get the point:D), oli sitten kyseessä ilot tai surut. Parasta on kuitenkin se, kun voit palata "ajassa taaksepäin" ja muistella niitä hetkiä ja kokemuksia, mitä olette yhdessä saaneet kokea. Kukaan muu ei tule koskaan ymmärtämään tai samaistumaan näihin asioihin, samalla tavalla kuin me kaksi. 

Matkustaminen toisen henkilön kanssa voi tietysti ajoittain olla haastavaa, varsinkin kun sitä omaa tilaa on paljon vähemmän kuin normaalisti. Yhdessäoloa on myös yleensä enemmän kuin normaalisti, mikä välillä voi tuntua ahdistavalta. Matkustavana pariskuntana on opittava tuntemaan, mistä erilaiset tunteet johtuvat ja pystyttävä puhumaan niistä avoimesti. Toista on kuunneltava ja pystyttävä antamaan tilaa silloin kuin toinen sitä tarvitsee, itse loukkaantumatta. Itse olemme tässä matkan varrella oppineet, että kaikesta kannattaa puhua ja yrittää löytää jonkinlainen ratkaisu ongelmiin. Selvittämättömät asiat jäävät yleensä vaan kalvaamaan, mikä vain syö parisuhdetta pidemmän päälle.

Blogimme on meille eräänlainen päiväkirja, johon voimme kirjoittaa kokemuksiamme ja ajatuksiamme matkamme aikana. Vuosien päästä on hauska palata takaisin blogiin, lukea vanhoja kirjoituksia ja katsoa kuvia. Teemme välillä nyt jo näin, nimittäin eksymme vanhoihin postauksiin ja muistelemme kokemuksia Afrikasta ja Aasiasta. Vieläkin on vaikea uskoa, että olemme olleet niin hienoissa paikoissa ja nähneet niin upeita asioita. Haluamme tietysti myös, että perheemme, ystävämme ja jopa tuntemattomat pääsevät mukaan matkaamme. Ei ehkä fyysisesti, mutta kuitenkin henkisesti seuraamaan matkaamme tämän blogin kautta. Olemme halunneet pitää tämän blogin erittäin rehellisenä, koska haluamme myös itse muistaa nämä asiat sellaisina kuin ne oikeasti ovat olleet.  

_____________ 

Vaikka Coronista löytyy erittäin upeat rannat ja se lukeutuu yhdeksi maailman parhaista sukelluskohteista, emme henkilökohtaisesti pitäneet Coronia niin mieluisana paikkana. Liika turismi vie yksinkertaisesti paikasta ilon ja fiiliksen. Sekin harmittaa, että joudut maksamaan puolet enemmän ruoka-annoksesta turistikohteessa, jonka oikea arvo oikeasti on paljon pienempi.  Mietimme useasti Simon kanssa sitä, mihin kaikki raha menee Filippiineillä. Syöminen ulkona, majoituspaikat ja matkatoimistojen retket, olivat paljon kalliimpia, kuin esimerkiksi muualla Kaakkois-Aasiassa. Sitä ajattelisi, että turismi toisi aika paljon rahaa Filippiineille, mutta se ei valitettavasti näy katukuvassa.  Meidän silmiimme Filippiinit oli paljon kehittymättömämpi kuin monet muut Kaakkois-Aasian maat. Lisääntyneet hirmumyrskyt ja muut luonnonkatastrofit koettelevat tietenkin Filippiinejä aina silloin tällöin, jolloin taloja tuhoutuu ja niitä joudutaan rakentamaan aina uudestaan ja uudestaan. 

Kuulimme niin monelta paikalliselta ja muutamalta turistilta, että saarihyppely Coronilla on "must do", että lopulta myös itse lankesimme ostamaan kyseisen päiväretken. Saarihyppely oli kuulemma tosi turistinen, mutta maisemat  niin upeat, että se on pakko nähdä omin silmin. Hotellimme henkilökunta yritti päivittäin myydä meille erilaisia päiväretkiä, joihin aina vastasimme kieltävästi. Se on hyvä puoli halvoissa hostelleissa ja muissa reppureissaajien suosimissa majoituspaikoissa, että niissä ei yleensä tyrkytetä kalliita retkiä. Henkilökunta on yleensä vähän ymmärtäväisempi reppureissaajia kohtaan näissä paikossa. He ymmärtävät, että matkustamme pienemmällä budjetilla sekä, että emme ole ihan uusavuttomia ja tarvitse apua jokaisessa asiassa. He ymmärtävät myös yleensä sen, että haluamme niitä oikeita kokemuksia, emmekä  aina tarvitse niitä mukavuuksia.

Päätimme varata saarihyppelyn matkatoimistosta, joka sijaitsi Coronin keskustassa. Saarihyppely oli halvin minkä löysimme ja oli saanut ihan hyvät arvostelut. Retkeen sisältyi viisi eri kohdetta; CYC Beach, Twin Peaks Reef, Bulungan Beach, Hidden lagoon, Kayangan lake, sekä lounas ja juomat. Emme aikaisemmin olleet tehneet saarihyppelyä, joten emme oikein tienneet mitä odottaa. Odotuksemme saarihyppelystä ei kuitenkaan ollut hirveän suuret. Onneksi niin, koska yllätyimme positiivisesti. Niin kuin monet paikalliset olivat sanoneet, niin maisemat olivat kertakaikkisen upeat. Valkoiset hiekkarannat, turkoosit laguunit ja kirkkaan sininen meri. Näissä maisemissa saimme viettää koko päivän. Huonona puolena oli tietenkin se, että saarihyppely oli liian turistinen. Meidän ryhmässämme oli yli kymmenen henkilöä ja tietenkin paikan päällä oli muitakin turistiryhmiä. Olemme kuitenkin iloisia, että teimme kyseisen saarihyppelyn, jossei muuta, niin saimme tosi hienoja kuvia muistoksi!

Odotimme muita ryhmäläisiä veneessä

Venekuljettajamme (Boatman Batman)

CYC Island

Saarella saimme ottaa aurinkoa ja snorklata

Simo snorklasi pienten meduusojen kanssa. Meduusat olivat onneksi vaarattomia, vaikka vähän polttelivat ihoa.

Söimme perinteikkään filippiiniläisen lounaan tällä saarella. Oli tosi hyvää ruokaa! Itse rakastuin merilevään.

Hidden lagoon

Oppaamme

Pieniä kaloja

Saarihyppelyn jälkeen oli aika palkita itsensä herkullisella ruualla

Karaokea ja roskaruokaa

Herätyskello soi aikaisin aamulla ja oli aika lähteä etsimään uutta majoituspaikkaa seuraaville päiville. Emme vielä kirjautuneet ulos guest housesta, koska ajattelimme, että käymme vain pikaisesti katsomassa lähialueen majoituspaikat. Samalla pystyimme vielä pitämään rinkkojamme huoneessamme, eikä niitä tarvinnut raahata mukaan. Nykyinen majoituspaikkamme sijaitsi Malatessa, Metro Manilassa. Etsimme itsellemme majoituspaikkaa noin tunnin ajan ilman tulosta. Lähellä olevat majoituspaikat olivat joko täynnä tai budjettiimme liian kalliita. Olimme erittäin yllättyneitä, että hotellit olivat niin täynnä ja että majoituspaikkojen hinnat olivat niin korkeat. Tämän hetkisestä guest housesta maksoimme 20€/yö, mikä meidän mielestä oli aika paljon. Hinta-laatusuhde ei ainakaan ollut kohdillaan kyseisessä paikassa. Majoituspaikkojen korkeat hinnat johtuivat todennäköisesti lomakaudesta, sillä matkustimme Filippiineille tammikuussa, jolloin ihmiset yleensä lomailevat. Koska emme löytäneet toista majoituspaikkaa itsellemme lähialueelta, päädyimme varaamaan hotellin netin kautta. Hotelli sijaitsi Quezon Cityssa, joka on Filippiinien yksi suosituimmista kaupungeista. Quezon City kuuluu Metro Manilan suurkaupunkialueeseen ja muodostaa yhden maailman suurimmista metropolialueista. Kaupungissa asuu lähes kolme miljoonaa ihmistä.

Varattuamme hotellin pariksi yöksi Quezon Citystä, päätimme heti jatkaa matkaa sinne. Emme vielä olleet tutustuneet Manilan julkiseen liikenteeseen, joten päätimme ottaa taksin majoituspaikkaamme. Taksikuskimme puhui hyvin englantia ja tiesi heti minne halusimme. Mies oli lähes neljäkymppinen, hänellä oli 26-vuotias vaimo ja seitsemän lasta. Mies oli erittäin mukava ja meillä oli mielenkiintoiset keskustelut hänen kanssaan. Puhuimme mm. uskonnosta, ruuasta ja urheilusta. Ihmiset Filippiineillä ovat erittäin uskonnollisia ja suurin osa filippiineistä kuuluvat katoliseen kirkkoon. Paavi oli vierailulla Manilassa, juuri kun itse olimme Manilassa, minkä kyllä huomasi katukuvasta. Vierailusta puhuttiin joka puolella ja  paikallisesta televisista seurattiin paavin liikkeitä ja puheita. Taksikuskimme puheista päätellen saimme selville, että filippiiniläiset kunnioittavat suuresti nyrkkeilijää Manny Pacquiaoa ja että he rakastavat spagettia:D Haha. Mies antoi meille myös neuvoja ja varoitteli esimerkiksi, missä tilanteissa kannattaa olla varuillaan turistina.

 Noin puolen tunnin taksiajelun jälkeen saavuimme Quezon Cityyn. Matka oli kestänyt vähän pidempään kuin tavallisesti, koska kaupungissa oli niin paljon ruuhkaa.Uusi majoituspaikkamme oli paljon parempi kuin edellinen ja henkilökunta oli mukava. Meillä oli yksityinen huone, omalla kylpyhuoneella. Suuntasimme melkein heti syömään, koska emme vielä olleet syöneet aamiaista. Nälkä kurni jo pahasti vatsassa. Löysimme ihan hotellimme ulkopuolelta (ketju)ravintolan, jossa myytiin mm. aasialaista ruokaa.

Vietimme Quezon Cityssä kaksi päivää. Kaupunki ei ehkä turistille ollut se kaikista paras ja antavin, mutta saimmepahan ainakin nähdä filippiiniläistä normaalia elämää. Kahden päivän aikana emme nähneet ainuttakaan turistia ja taisimme itsekin olla melko erikoinen näky alueella. Ensimmäisten päivien aikana opimme Filippiineistä sen, että he rakastavat K-A-R-A-O-K-E-A. Karaokea lauletaan joka päivä ja joka yö. Se ei oikeastaan ikinä lopu. Kun normaalisti mennään kahville (tai nukkumaan), niin täällä ihmiset menevät laulamaan karaokea. Sillä ei ole väliä osaatko ollenkaan laulaa tai lausua sanoja englanniksi. Kaikki laulavat täällä. Meillä oli itse asiassa (karaoke)baari-ravintola hotellimme alakerrassa, joten karaoke tuli hyvin tutuksi meille :D  

Toinen asia on, että Filippiineiltä löytyy aivan älyttömästi (amerikkalaisia) ketjuravintoloita. Pitsaa ja pastaa syödään paljon, tai ainakin rikkaammat syövät, koska ruuat olivat mielestämme aika hintavia. Pitsasta tai pastasta sai helposti maksaa 10-20€. Olimme yllättyneitä siitä, että tästäkö se filippiiniläinen ruokakulttuuri koostuu, amerikkalaisesta roskaruuasta? Kaduilla oli kyllä jokunen katukoju, mutta olimme valitettavasti niin epäileviä ruuan ja hygienian suhteen, että emme syöneet katuruokaa siellä. Monet ruuat sisältävät paljon erilaisia sisäelimiä, koska koko eläin käytetään hyväksi tehdessä ruokaa. Itse emme oikein sisäelimistä välitä. Hotellimme alakerran ravintolan ruoka oli ihan hyvää paikallista ruokaa. Itse söin tosin vain kasvisruokaa. 

 Kävimme myös suuressa ostoskeskuksessa Quezonissa ollessa. Ostoskeskus oli kuin suuri viihdekeskus. Musiikki ja erilaiset pelilaitteet soivat niin kovaa, että omia ajatuksiaan tuskin kuuli:D 

Pitkän tauon jälkeen oli aika mässäillä oikein kunnolla; pitsaa, pastaa ja valkosipulileipä. Huomatkaa sulatettu voi, sitä ilmeisesti käytetään dippinä:D Oli kallista ja päiväbudjettimme ylittyi, mutta välillä on lupa herkutella:D

Valitettavasti emme ottaneet muita kuvia ollessamme Quezon Cityssä. Emme nimittäin halunneet herättää lisää huomiota kulkemalla kallis kamera esillä ulkona. Muutenkin kun alueella ei ollut muita turisteja, niin tuntuu jotenkin väärältä ja oudolta kulkea kameralla napsimassa kuvia köyhistä ihmisistä päivän askareissa. Tällaisissa paikoissa sitä itse ymmärtää, miten onnekas sitä on ollut ja  miten väärin asiat ovat maailmassa. Kulkeminen hienon kameran kanssa ulkona napsimassa kuvia, kun toiset taistelevat päivittäisestä elannostaan niin, että juuri ja juuri on varaa ruokaan. Turistisissa paikoissa paikalliset tietenkin ovat tottuneita siihen, että turistit ottavat valokuvia, mutta alueilla joissa ei liiku paljon turisteja, niin valokuvaaminen kyllä herättää epämielyttävää huomiota. Näin olemme ainakin itse kokeneet asian.

Suunnitelmamme Quezon Citystä eteenpäin oli lentää Manilan lentokentältä Coroniin, pieneen kuntaan, joka sijaitsee Busuanga-saarella. Busuanga on osa Palawanin provinssia ja juuri Palawaniin halusimme keskittää matkamme. Olemme kuulleet ja lukeneet, että Palawanin saaret, rannat ja merivesi ovat aivan upeat. Valitsimme myös Palawanin saariryhmän sen takia, että olimme ymmärtäneet, että Palawanin saaret eivät olisi niin turistisia kuin esimerkiksi, Visayasin saariryhmään kuuluvat Boracay ja Cebu.

Alkuperäinen suunnitelmamme Filippiineillä oli viipyä Manilassa vain päivä tai kaksi ja sieltä jatkaa matkaa Coroniin. Emme niinkään tunteneet viehätystä jäädä suurkaupunkiin, vaan halusimme mieluummin makoilla hienoilla hiekkarannoilla. Jouduimme kuitenkin vähän muuttamaan suunnitelmiamme, otettuamme asioista vähän enemmän selvää.

 Filippiinit koostuu yli 7000 saaresta, joten kannattaa ottaa huomioon matkaa suunnitellessa, että bussiliikennettä ei aina ole joka paikkaan. Bussiliikenteen sijasta käytetään paljon laivaliikennettä. Kun etsimme tietoa laivaliikenteestä Manilan ja Coronin välillä, niin saimme tietää, että kyseinen laiva kulki vain tätä väliä kerran viikossa, aina perjantaisin. Saavuimme tietenkin Manilaan perjantai ja lauantai välisenä yönä, joten olisimme joutuneet odottaa Manilassa viikon, ennen kuin olisimme päässeet jatkamaan matkaa. Päätimme siis haudata matkustamisen laivalla ja ostimme mieluummin lentoliput Busuangan saarelle. Saimme lentoliput Busuangaan 174€:lla (molemmilta), joten hinta ei ollut niin paha. Edessä oli siis matkamme ensimmäinen maan sisäinen lento.

 

Paineita matkustelusta ja 10€:n teekuppi

Taitungista oli aika suunnata takaisin Taipeihin. Olimme viettäneet kolme rentouttavaa päivää Taitungissa. Olemme huomanneet, että välillä on vain mukava olla tekemättä mitään sen kummallisempaa matkalla ollessa. Usein kun matkustellaan, itselle asetetaan tosi kovat paineet. Pitäisi keretä tehdä niin paljon erilaisia asioita, nähdä uusia asioita ja vielä tutustua maan kulttuuriin. Ihan kun se olisi huono asia, että yhden päivän on tekemättä yhtään mitään.

 Koska olemme muiden silmissä (varsinkin kehitysmaissa) "rikkaita turisteja" meiltä myös odotetaan näitä samoja asioita paikan päällä. Ainakin pienissä määrin. Hotellilla ei välttämättä ymmärretä, jos emme joka päivä haluta tehdä uusia asioita tai osallistua erilaisiin retkiin. Meistä tuntuu, että nykyään kun matkustellaan tai varsinkin jos on lähdössä lyhyelle lomamatkalle, niin on pakko järjestää jotain aktiviteetteja jokaiselle lomapäivälle, mm. erilaisia saarihyppelyitä ja muita päiväretkiä. Ihan kuin loman tarkoituksena olisi törsätä niin paljon rahaa kuin vain kerkeää. 

 Varsinkin Aasiassa turismi ja matkustelu on niin suuri buumi tällä hetkellä, että päiväretkiä ja muita aktiviteettejä tyrkytetään ihan joka suunnasta. Tyrkyttäminen alkaa heti majoituspaikasta ja jatkuu ulos kaduille, missä paikalliset yrittävät saada sinut ostamaan heidän järjestämiä päiväretkiä ja muita aktiviteetteja. Viimeistään kun tapaat muita turisteja, joudut selittämään mitä olet jo kerennyt tehdä ja nähdä paikan päällä. Jos et ole tehnyt mitään sen kummallisempaa, niin keskustelu suurinpiirtein loppuu siihen :D Haha. 

Matkustelun luonne muuttuu aika lailla kun on ollut reissussa monta kuukautta. Sitä ei joka päivä jaksa tehdä uusia asioita. Välillä haluaa vain olla, nauttia hetkestä jossa elää ja vain tarkastella menoa maan toisella puolella. Puhumattakaan pitkän matkan budjetista. Se on eri asia säästää rahaa parin viikon lomalle kuin vuoden kestävälle matkalle. Jos joka päivä haluaisimme tehdä kalliita päiväretkiä, olisimme jo todennäköisesti joutuneet palaamaan kotiin aikoja sitten. Itse nautimme eniten matkustelusta tällä tavalla. Pienellä budjetilla, välillä hemmotellen itseämme paremmassa hotellissa. Se on ihmeellistä miten vähällä ihminen pärjää ja mihin voi sopeutua.  Emme usko, että kokemuksemme olisi millään tavalla rikkaampia, jos olisimme käyttäneet matkalla enemmän rahaa. Uuteen kaupunkiin tuleminen ja sen ihmisiin tutustuminen on jo itsessään niin jännittävää ja hienoa, että kaiken maailman retket ja aktiviteetit veisivät pois matkustelun oikean tarkoituksen.

Olemme monesti myös miettineet, miksi olemme kokeneet enemmän painetta tekemiselle Aasiassa kuin Afrikassa. Tosi asia on, että Afrikassa, pelkästään yhdestä paikasta toiseen pääseminen oli jo itsessään niin jännittävä päiväretki ja seikkailu, että muita aktiviteetteja ei edes kaivannut :D Aasiassa matkustelu on niin paljon helpompaa ja melko vaivatonta, että sitä sitten haluaa hakea muita jännittäviä kokemuksia muualta. Tämän lisäksi, erilaisia retkiä ja aktiviteetteja järjestetään ihan joka puolella Aasiaa ja niitä on aivan älyttömästi. Ei ihme, että se luo paineen, että koko ajan pitäisi tehdä jotain.

Näiden ajatuksien jälkeen on hyvä palata takaisin Taipeihin. Junamatka Taitungista Taipeihin kesti noin seitsemän tuntia, mikä meistä oli yllättävän nopeasti. Taitung sijaitsee kuitenkin aika etelässä, kun taas Taipei pohjoisessa. Päädyimme varaamaan huoneen Ximendingista, samasta hotellista missä viimeksi myös olimme yöpyneet. Alue oli meidän mieleen ja huone ei ollut hinnalla pilattu. Meillä oli vielä viisi päivää jäljellä, ennen kuin oli aika jättää Taiwan ja suunnata Filippiinien lämpöön. 

Halusimme vielä tehdä muutaman asian, ennen kuin jättäisimme tämän kulttuuririkkaan maan ja ruokataivaan taaksemme. Nimittäin käydä teetalossa ja kylpeä kuumassa lähteessä.

Taiwan on tunnettu tee-maa ja varsinkin tunnettu teetaloistaan. Taiwanissa on ihanteellinen ympäristö teen kasvatukselle ja maassa kasvatetaankin hyvin korkealaatuista teetä.

Teetalo, johon päätimme mennä oli saanut erittäin hyvät arvostelut.  Kyseinen teetalo, oli erittäin perinteinen ja sijaitsi erittäin vanhassa rakennuksessa. Ulkoapäin katsottuna paikkaa ei heti tunnistanut teetaloksi, niin piilossa se oli. Kun kävelimme rakennuksen sisään, emme yhtään olleet odottaneet niin hienostunutta vastaanottoa. Teetalo oli hyvin hienostunut ja klassinen. Meille tuli ihan alipukeutunut olo. Kun istuimme alas pöytään, saimme paikan meny:n eteemme. Paikassa tarjoiltiin myös ruokaa, mutta se oli tosi kallista. Kun katsoimme teiden hintoja, niin leukamme melkein loksahti alas. Halvin tee oli noin 10€. Itse olimme ajatelleet teetalon olevan rento kahvila, missä saisi halpaa hyvää teetä. Mutta tämä oli kyllä enemmän hienostunut juhlatilaisuus. Meidän olisi pitänyt ottaa vähän enemmän selvää teetaloista ja niiden historiasta, jotta olisimme ymmärtäneet sen päälle vähän enemmän ja osanneet arvostaa kokemusta. Nyt vain joimme 10€ :n edestä teetä, joka ei edes ollut kovin hyvää meidän mielestä. Teetaloissa, tee on niin korkealaatuista, että sitä ei haluta pilata makeutuksella tai maidolla. Vierailu teetalossa oli ihan mukava, vaikka se sillä hetkellä kirpaisi eniten lompakossa. Seuraavalla kerralla menemme teetaloon paremmalla asenteella ja tilataan ruuat myös samalla. Opimme nimittäin, että teetaloon ei kannata mennä, jos siellä ei ole valmis käyttämään rahaa.

Matkalla teetaloon

Wisteria Tea House

Hyvälaatuinen Oolong tee

Eksyksissä suurkaupungissa

Uusivuosi Taipeissa sujui rauhallisissa merkeissä. Palasimme hotellillemme joskus kahden jälkeen yöllä, muun juhlivan ihmisväen mukana. Vältimme pahimman ruuhkan, koska päätimme kävellä pari metropysäkkiä eteenpäin. Eksyimme vähän matkalla, mutta löysimme lopulta hotellille yhden paikallisen miehen ohjeilla. Metrot olivat aivan täynnä, mutta pahimman ruuhkan olimme onnistuneet välttämään. Taipeissa oltiin valmistauduttu uudenvuoden ruuhkaan hyvin, mm. metroliikennettä oltiin ilmeisesti lisätty pahimpaan aikaan ja joitain metroasemia Taipei 101:n lähellä oltiin suljettu, joten pahimmilta ruuhkaryntäyksiltä vältyttiin.

Taipei on hallinnollisesti jaettu kahteentoista kaupunginosaan. Eri alueiden välillä on helppo liikkua,  Taipein erinoimaisen metroliikenteen (Taipei Rapid Transit System, MRT) avulla, johon itse ainakin ihastuimme. Metrojärjestelmä koostuu 89 asemasta, joten aika laajasta metrojärjestelmästä puhutaan. Aluksi ajattelimme ettemme ikinä opi liikkumaan Taipeissa, mutta metroliikenne osoittautui olemaan paljon yksinkertaisempi kun miltä se näytti. Oli meillä tietenkin (melkein aina) mukana "metrokartta", josta pystyimme katsomaan oikean linjan itsellemme ja kumpaan suuntaan metron ottaisimme. 

Taipei on niin suuri kaupunki, että kaikkiin kaupunginosiin on aivan mahdotonta tutustua parin viikon aikana. Tavoitteekseen voi ottaa tutustumisen muutamaan kaupunginosaan ja sen tarjoamiin antimiin. Luonnollisesti tutustuimme parhaiten kaupunginosiin, jossa majoituspaikkamme sijaitsi. Ensimmäinen hotellimme sijaitsi Daqiaotou:ssa. Tutustuimme alueeseen hyvin pintapuolisesti, koska jouduimme vaihtamaan hotellia jo heti seuraavana päivänä.

Uudenvuoden vieton jälkeen oli aika suunnata väsyneinä kohti toista majoituspaikkaamme. Jos itse olisimme saaneet päättää, olisimme mielellämme jääneet pidemmäksi aikaa samaan hotelliin. Toinen majoituspaikka oli kuitenkin varattuna meille, joten sinne oli vain mentävä. Motelli, josta olimme saaneet huoneen uudenvuodenpäiväksi, sijaitsi vähän kauempana kaupungin keskustasta. Päätimme kulkea sinne metrolla ja loput matkasta kävellen. Huomasimme pian, että suunnistaminen alueella ei ollut ihan maailman helpoin juttu. Olimme myös arvioineet kävelymatkan pituuden aivan väärin. Ennen kuin motellille pääseminen menisi ihan säätämiseksi, päätimme kulkea loppumatkan taksilla. Taksikuljettaja ei tietenkään puhunut sanaakaan englantia, eikä osannut lukea englantia paperilta. Onneksi olin tulostanut tositteen hotellivarauksestamme, jossa kävi ilmi hotellin nimi ja sijainti kiinaksi. Miehen ilmeen perusteella, hän tiesi mihin olimme matkalla. Taksimatka motellille kesti kymmenisen minuuttia, eli olimme olleet aika kaukana kyseisestä paikasta. Motelli sijaitsi jonkinlaisella teollisuusalueella. Taksikuskimme katsoi meitä vähän sillä ilmeellä, että olemmeko todella oikeassa paikassa:D

 Motellin respassa tapasimme naisen, joka ei juurikaan puhunut englantia. Hotellivoucherin avulla, saimme kuitenkin selvennettyä naiselle, että meillä on varaus motelliin. Lopulta motellin henkilökunta näytti meille huoneemme. Motellialue oli erittäin  jenkkimäisen näköinen. Alueella oli erillisiä puutaloja ja jokaisessa talossa oli pari "omaa asuntoa". Huoneeseen kuljettiin autotallin kautta, rappusia pitkin ylös huoneeseen. Olimme muuten erittäin tyytyväisiä huoneeseemme, mutta sisällä oli aivan JÄRKYTTÄVÄN kylmä. Emmekä tietenkään osanneet käyttää lämmitystä, koska kaikki ohjeet oli kiinaksi:D Onneksi huoneessa oli paksut untuvapeitot mihin pystyi kietoutua. Kylpyhuoneessa oli myös kylpyamme, joka kyllä tuli tarpeeseen, kun halusi hemmotella itseään lämpimässä vedessä. 

Emme valitettavasti ottaneet mitään kuvia kyseisestä paikasta, koska olimme

erittäin väsyneitä. Simo poti vielä matkaväsymystä ja päätimme yhdessä tehdä muutoksia matkasuunnitelmaamme. Itse sain haudata sisäisen duracelpupuni hetkeksi ja yrittää ottaa vähän rauhallisemmin. Halusimme kuitenkin tehdä tämän matkan yhdessä ja se tarkoitti, että kompromisseja oli tehtävä. Päätimme jäädä Taipeihin viikoksi rauhoittumaan ja ylipäätänsä matkustaa pienemmällä alueella Taiwanissa. Taipei on itsessään niin suuri kaupunki, että  pari viikkoa pystyisi helposti viettämään pelkästään siellä. Alunperin olimme suunnitelleet, kulkevamme pohjoisesta etelään asti.  Päätimme kuitenkin, että kaikkea ei tarvitse nähdä yhdellä kertaa. Välillä vähempi on parempi.

Seuraavana aamuna oli aika jättää kylmä motellihuone taakseen ja pystyimme vain toivomaan, että seuraavassa majoituspaikassa olisi lämpimämpi. Alkuyö motellilla oli ollut mielenkiintoinen, yhtäkkiä hälytys huoneessamme alkoi soimaan täysiä. Hälytyksen yhteydessä sanottiin jotain kiinaksi. Odotimme kärsivällisinä jonkinlaista englanninkielistä ilmoitusta, mutta eihän sitä ikinä tullut:D Simo päätti käydä ulkona tarkistamassa tilanteen, että missään ei ollut tulipaloa. Ilmeisesti kyseessä oli ollut varoitus pienestä maanjäristyksestä motellialueella (Taiwanissa on nimittäin päivittäin pieniä maanjäristyksiä). Itse heräsin vielä yön aikana pieneen maanjäristykseen, kun taulu heilui seinällä.

Aamulla syötyämme, motellin henkilökunta tilasi meille taksin, joka vei meidät suoraan lähimälle metroasemalle. Kolmas majoituspaikkamme oli tällä kertaa hostelli Zhongshanin kaupunginosassa. Hostelli sijaitsi onneksi lähempänä keskustaa, metroaseman lähellä. Majoituspaikan löytäminen oli todellinen ongelma. Olimme saaneet hyvät ohjeet majoituspaikan pitäjältä, mutta emme siitä huolimatta meinanneet löytää hostellia. Yleensä olemme löytäneet aika hyvin tarvittavat paikat, uusissa ja vielä aika tuntemattomissa kaupungeissa. Mutta Taipei oli kyllä poikkeus. Kaupunki on niin järjettömän iso, erilaisia katuja ja pieniä kujia löytyy ihan joka puolelta. Meillä meni tosi kauan hahmoittaa, kuinka osoitteiden numerointi menee. Systeemi oli paljon monimutkaisempi kuin esimerkiksi, Suomessa tai muissa maissa missä olemme vierailleet. Pakkaa sekoitti tietenkin myös se, että monella hotellilla oli vain hotellin nimi kiinaksi, eikä englanniksi. Lopuksi löysimme hostellin, kun olimme kysyneet apua yhdestä hotellista ja Mcdonaldsista. Kyllä me varmaan tunti alueella pyörittiin ennen kuin varaamamme hostelli löytyi:D

Hostelli sijaitsi tällä pikkukadulla. Sitä ei ollut helppo löytää:D

Hostellin sisääntulo:D

Vaikka hostellin ulkokuori ei ollut mikään hienoin, niin sisältä majoituspaikka oli erittäin siisti. Taiwanissa on erittäin korkeat standardit, liittyen huoneiden kuntoon ja siisteyteen. Tämän kyllä huomasi, koska Taiwanissa olemme majoittuneet matkamme siisteimmissä ja puhtaimmissa huoneissa. Asiakaspalvelu on myös aina ollut erinomaista, jos kieliongelmia ei lasketa.

Suosittu veneajelu Inle järvellä

Koimme melkoisen yllätyksen kun astuimme Nyaung Shwen kaduille.  Tai no, olisihan meidän pitänyt arvata, että kaupunki olisi täynnä turisteja, koska Inle järvi on yksi Myanmarin suurimmista nähtävyyksistä ja olimme juuri sesonkiaikaan maassa. Nyaung Shwesta huomasi, että kaupunki on tehty turisteille. Kalliita turistiravintoloita ja matkatoimistoja löytyy joka kulmasta. Hotellit ja majatalot ovat keskittyneet kaupungin keskustaan, joten turisteja näkyy joka puolella. Monet lapsiperheetkin ovat löytäneet tämän paikan.

Ettei tämä postaus mene ihan valittamisen puolelle, niin löysimme kyllä muutaman hyvän ravintolan kaupungista ja söimme mm. tosi hyvää burmalaista ja intialaista ruokaa. Ihastuimme myös burmalaiseen teehen. Sitä on pakko joskus yrittää tehdä kotona. Ostimme mm. pari pussia paikallista teetä mukaan, jotta meillä sitten on oikeanlaista teetä mistä lähteä liikkeelle.

Päädyimme viettämään viisi päivää Nyaung Shwessa, joista kaksi ensimmäistä kalliimmassa hotellissa ja kolmantena päivänä vaihdoimme halvempaan majoituspaikkaan. Viiden päivän aikana kerkesimme tehdä aika paljon. Suurin syy miksi ihmiset tulevat Nyaung Shween on Inle järvi, joten olihan meidänkin pakko kokea suosittu veneajelu Inle järvellä omin silmin. Päädyimme varaamaan veneajelun nuorelta leskinaiselta, jonka mies oli menehtynyt pari vuotta sitten. Nainen oli miehensä kuoleman  jälkeen, ottanut matkatoimiston omaksi vastuukseen.
   Nyaung Shwessä on paljon erilaisia matkatoimistoja, kalliita ja halpoja sekä hyviä että huonoja. Päädyimme valitsemaan kyseisen matkatoimiston, koska se oli saanut hyvät arvostelut ja nainen teki veneretkistä asiakkaan näköisen. Monet veneajelut keskittyvät nimittäin vain myyntipaikkoihin ja näitä halusimme nimenomaa välttää. Veneretken hintakaan ei ollut mikään päätä huimaava, maksoimme muistaakseni 12€ per henkilö.

Retkemme alkoi aamulla matkatoimistosta, jossa veneemme kuski odotti meitä. Vaihdoimme samana päivänä hotellia, joten jouduimme kantaa rinkkojamme mukana. Venekuskimme sanoi, että voimme jättää rinkkamme veneeseen, sillä aikaa kun poistumme veneestä ja että hän voi pitää rinkkoja silmällä. Vähän kyllä kauhistutti jättää rinkat tuntemattoman ihmisen vastuulle, mutta onneksi kaikki sujui hyvin eikä mitään varastettu päivän aikana. Jossain muussa maassa olisimme kyllä olleet varovaisempia. 
  Päiväämme sisältyi veneajelua Inle järvellä sekä erilaisia pysähtymisiä joen varrella. Veneajelun alussa huomasi jo heti, miten turistinen veneajelu Inle järvellä oli. Ensimmäinen pysähdyksemme oli paikallisen kalastajamiehen luona. Kun lähestyimme kalastajaa veneellä, hän rupesi heti poseeraamaan meille ja halusi että otamme kuvan hänestä ja kalasta. Kun otimme kuvan, mies halusi siitä maksun. Maksoimme miehelle ja pettyneinä ajattelimme, että tällaistakö tämä koko päivä tulee olemaan. Valitettavasti huomasimme pian, että Inle järven veneajelu suurimmaksi osaksi perustuu siihen, että turisteja vain yritetään rahastaa matkan varrella olevissa pikkuputiikeissa. Vaikka olimme kertoneet matkatoimistossa ettemme halua, että veneretkemme perustuu pelkkiin putiikkeihin, niin valitettavasti niiltä ei oikein voi välttyä.
  Turismi on tietenkin hyvä asia Myanmarille ja on myös hyvä, että kaupungit ja paikalliset saavat rahaa turisteilta, mutta tällainen massaturismi tekee myös hallaa paikallisille ja heidän asuinalueelle. Rakennetaan koko ajan uutta, hotelleja, matkatoimistoja ja ravintoloita. Kalliita ravintoloita pystytetään, joissa paikallisilla ei edes ole varaa käydä syömässä. Nämä kaikki vievät tilaa paikallisten asuinalueilta. Pikkuhiljaa paikalliset siirtyvät pois kaupungista, koska kaupungilla ei enää ole palveluita tarjottavana heille. Tämän turismin varjopuolen olemme saaneet kuulla paikallisilta monta kertaa.

Loppuun voimme sanoa, että päivämme Inle järvellä oli ihan mukava ja vasta nyt jälkikäteen katsellessa kuvia, tajusimme kuinka kaunis järvi ja maisemat sen ympärillä olivat. Uskon että Inle järvi on ollut maagisimmillaan, aikana jolloin turismi ei vielä ollut vallannut sitä. Harmi että olimme myöhässä sen suhteen. Kuulimme muutamalta reppureissaajalta, että Myanmarista löytyy paljon muitakin järviä, jotka eivät vielä ole turismilla pilattuja  ja jopa kauniimpia kuin Inle järvi. Ehkä vielä joku päivä palaamme tähän maahan ja sillä kertaa keskittyisimme enemmän maan koskemattomiin alueisiin.
  Saimme onneksi ihan hyviä kuvia otettua päivästämme Inle järvellä, vaikka monesti olimme turistien ympäröimänä (kuvia löytyy edellisestä postauksesta). Pääsimme retkellämme tutustumaan paikallisiin ja heidän työntäyteisiin päiviin, mikä tietenkin aina on mukava. Saimme mm. käydä sepänpajassa, josta mm. ostimme minulle uuden väliaikaisen kihlasormuksen (edellinen katosi, onneksi se oli halpa:D...) Kävimme myös isossa turistimarketissa. Vähän ikäviä katseita saimme välillä, kun emme ostaneet mitään paikallisilta. Kun näin pitkää matkaa tekee, ei voi ostaa kaikkea mitä nenän eteen pistetään:D Sitä myyjät valitettavasti eivät tiedä, eivätkä aina ymmärrä. Saimme myös tutustua käsityöpajaan, jossa tehtiin mm. käsikudonnalla huiveja ja muita vaatteita. Olisi ollut mukava ostaa jotain itselleen, mutta vaatteista pyydettiin ihan älyttömiä hintoja. Viimeisen pysähdyksemme teimme tupakkatehdaaseen, jossa pääsimme näkemään kun paikalliset naiset tekivät tupakkaa. Paikan yhteydessä oli myös venetyöpaja.

Poseeraava kalastaja

Ensikosketus Myanmariin ja aika laittaa ennakkoluulot sikseen

Kasvoilleni nousee väkisin hymy kun ajattelen tätä ihmeellistä maata, nimittäin Myanmaria. Oikeastaan matkamme Myanmarissa, oli aikamoinen pettymys, mikä latisti matkaintoamme aika lailla. Mutta ei itse maata voi syyttää siitä, vaan ihan itseämme, koska valitsimme väärät matkakohteet reitillemme. Emme ikinä olisi uskoneet, että kohtaisimme niin paljon turisteja Myanmarissa, koska kaikkihan olivat sanoneet meille, että nyt on se paras hetki matkustaa sinne, ennen kuin turismi alkaa lisääntyä. Mutta, eipä tämä pitänyt paikkaansa, vaan paras hetki oli todennäköisesti muutama vuosi sitten, kun rajat avattiin Myanmariin. Suuret turistimassat johtuivat osittain varmasti myös siitä, että matkamme maahan sijoittui juuri joulunaikaan. Emme todellakaan edes osanneet ajatella, että maahan järjestetään jopa pakettimatkoja ja että niin monta lapsiperhettä, jopa on löytänyt tämän ihmeellisen maan. 

Virhe jonka teimme, oli että luotimme liikaa opaskirjoihin, sekä että matkareittimme perustui näihin suosikkinähtävyyksiin. Myanmarin jälkeen päätimme, että kuljemme vain omaa reittiämme tästä eteenpäin, välittämättä siitä jääkö joku suosituttu nähtävyys näkemättä. Koska tosiasia on se, että onko se itse nähtävyys (ja varsinkin se kokemus paikan päällä) sitten niin hieno ja erikoinen, jos se vain on täynnä turisteja, etkä edes saa kuvaa otettua ilman ihmismassaa joka näkyy kuvassa. Meille on ainakin aina tullut se tunne näissä paikoissa, että haluamme nopeasti pois, johonkin rauhalliseen paikkaan, mikä ei vilise ihmisiä ja turistihuijareita.  Parhaat kokemuksemme ovat olleet sellaisissa paikoissa, jossa ei ole ollut ihmisen ihmistä, vain me nauttimassa siitä kauneudesta ja siitä hetkestä. Sen ei aina tarvitse olla mitään sen erikoisempaa.

Jos meillä vain olisi ollut tarpeeksi aikaa Myanmarissa, olisimme tehneet matkastamme siellä enemmän oman näköisemme. Valitettavasti ymmärsimme tämän liian myöhään ja erilaisen reitin suunnitteleminen olisi vaatinut enemmän suunnittelua ja aikaa. Myanmarissa liikkuminen on helppoa jos vain pysyy turistireitillä, mutta jos haluat enemmän koskemattomalle alueelle, joudut näkemään enemmän vaivaa ja ehkä jopa selittelemään paikallisille, että miksi hemmetissä haluat sinne. He kun luulevat, että tulet maahan, jotta saisit nähdä hienoimmat turistinähtävyydet, etkä tekemään mitään muuta. Myanmarissa on vieläkin tänä päivänä alueita, joihin turisteilla ei ole pääsyä, joten näistä alueista on myös hyvä ottaa selvää etukäteen, ettei vain joudu ongelmiin vahingossa. Tietyille alueille pääsemiseksi, pitäisi myös hankkia hallitukselta maksullinen lupa, jotta alueelle saa mennä.

No palataanpas vielä alkuun mistä matkamme Myanmariin alkoi...

Olimme päättäneet yöpyä vain yhden yön Mae Sotissa ja heti jatkaa matkaa Myawaddysta Mawlamyineen, koska meillä oli vain rajoitetusti aikaa Myanmarissa. Tämä tiukka aikataulu sen takia, koska olimme varanneet lentoliput Taiwaniin, noin kahden viikon päähän, jotta kerkeisimme juhlia uutta vuotta Taipeissa. Varmistimme hotellimme henkilökunnalta, että varmasti pääsisimme jatkamaan matkaa samana päivänä Myawaddysta Mawlamyineen, ettemme vahingossakaan joutuisi jäädä Myawaddyyn yhdeksi päiväksi, olemattoman liikenteen vuoksi. Nuoret pojat hotellilla olivat ystävällisimmät ihmiset mitä olimme tavanneet koko Thaimaan aikana. Vaikka he eivät puhuneet  paljoa englantia ja herätimme heidät kesken yöunien (lähdimme aamulla tosi aikaisin), he yrittivät aina parhaansa ollakseen meidän avuksi. Ihanaa, että niin kilttejä ihmisiä löytyy. 

 Jätettyämme hotellimme, meillä oli vaikeuksia löytää kuljetusta Mae Sot-Myawaddy rajalle. Takseja ei näkynyt missään, emmekä halunneet käyttää tuktukia,  aikaisempien huonojen hintatarjousten vuoksi. Lopulta meidän oli vain pakko tyytyä tuktuk-kuljetukseen, kun mitään muuta ei ollut saatavilla. Bangkokilla on ilmeisesti ihan omat hintansa, koska tuktukilla kulkeminen oli itse asiassa paljon halvempaa Mae Sotissa. 

Kun pääsimme rajalle, edessämme oli ainakin sadan metrin jono. Emme oikein tienneet, mihin meidän piti mennä, joten menimme vain jonon perään jonottamaan. Emme kauan kerenneet olla jonossa, kun eräs mies tuli sanomaan meille, ettemme tarvitse jonottaa vaan voimme suoraan mennä  Thaimaan viranomaisten luo. Teimme näin ja pääsimme heti muiden ohi (jonossa oli ilmeisesti vain paikallisia thaimaalaisia ja burmalaisia). Kun meidät oli leimattu ulos Thaimaasta, burmalainen mies tarjoutui meidän avuksi ja kertoi mm. mihin meidän seuraavaksi piti mennä. Itse olen varsinkin Thaimaan jälkeen ollut hyvin varovainen tuntemattomien kanssa aasiassa ollessani, koska he yleensä aina yrittävät hyötyä sinusta tai jollain tavalla huijata sinua. Yritin olla luottamatta liikaa  tuntemattomiin ihmisiin. Kuuntelimme kuitenkin miestä, ja menimme toimistoon johon mies meitä oli ohjannut. Hän sanoi jäävänsä ulos odottamaan, kunnes olisimme valmiita, vaikka olimme jo kiittäneet häntä ja sanoneet, että hän oli jo auttanut meitä tarpeeksi. Toimistossa viranomaiset olivat erittäin mukavia ja jopa rentoja olemukseltaan. Saimme leimat passiimme ja asiat hoituivat erittäin sujuvasti.

Sama mies odotti meitä ulkona. Yritin vain olla välittämättä hänestä ja ajattelin, että hän sitten aikanaan jättää meidät rauhaan, kun  hän itse huomaa että emme tarvitse apua. Simo kuitenkin on niin kiltti, että hän ei voinut olla puhumatta miehen kanssa ja kuunteli hänen antamiaan vinkkejä. (Meille tuli tästä vähän erimielisyyksiä:D) Mies luuli mm. Simon olevan Leonardo DiCaprio, ehkä hän siksi ei halunnut jättää meitä rauhaan.

  Simo oli päättänyt luottaa tähän mieheen, niin lopulta minulla ei oikein ollut mitään muuta vaihtoehtoa kun seurata sivusta, ettei mitään vakavaa tapahdu:D  Mies auttoi meitä mm. rahanvaihdossa, hän näytti meille missä on hyvä paikka vaihtaa rahaa ja missä rahanvaihtokurssi on hyvä. Yleensä en halua, että ulkopuolinen auttaa raha-asioissa, mutta tällä kertaa teimme poikkeuksen ja saimmekin erittäin hyvän kurssin rahoille. Mies vakuutti, että hyvää hyvyyttään haluaa auttaa turisteja, jotka tulevat Myanmariin. Hän sanoi, että ei tee tätä rahan vuoksi, vaan haluaa ilmaiseksi olla avuksi. Mies järjesti meille myös minibussin Mawlamyineen ja tutustutti meidät henkilöihin jotka matkustaisivat meidän kanssamme minibussissa. Hän myös varmisti kuljettajalta, että saimme saman hinnan kun paikalliset, eikä meiltä veloiteta turistihintaa. Ennen kuin lähdimme matkaan, mies vielä kysyi meiltä, olimmeko jo syöneet aamiaista ja että hän tiesi mistä sai hyvää burmalaista ruokaa. Simo meni miehen mukaan hakemaan takeaway-ruokaa ja minä jäin bussiin odottamaan rinkkojemme kanssa. Ruoka mitä mies oli suositellut meille, oli erittäin hyvää.  Vaikka olin erittäin skeptinen miestä kohtaan, on pakko myöntää, että mies todella auttoi meitä ystävällisyyttään. Tai niin ainakin luulen. En tiedä olisiko hän halunnut rahaa, ehkä olisi ollut oikein antaa hänelle pieni summa. Emme missään ole saaneet näin hyvää kohtaamista ihmiseltä, varsinkaan raja-alueilla. Taas oli aika miettiä ennakkoluulojaan ihmisiä kohtaan, ja muistaa, että kaikki ihmiset eivät yritä hyötyä sinusta tai huijata sinua. Thaimaassa ehkä on hyvä olla luottamatta tuntemattomiin ihmisiin liian helposti, mutta Myanmarissa koimme, että ihmiset olivat rehellisiä ja luottamuksen arvoisia.

No man's land

Matkamme Myanmariin oli alkamassa

Maailmanympärimatkalle lähteminen - Esteenä olevat asiat

Monella on nykypäivänä haaveena matkustelu. Halutaan nähdä muuta kuin Suomea, tutustua uusiin kulttuureihin, avartaa katsettaan, rentoutua ja hetkeksi poistua  niin sanotusta "oravanpyörästä". Monet turvautuvat tuttuihin ja turvallisiin lomapaikkoihin, toiset haluavat tutustua entuudestaan tuntemattomiin maihin, maan kulttuuriin ja ihmisiin.  Lyhyen lomamatkan tekeminen on yleensä aika helppoa. Kun haaveena  on pidempiaikainen matka, voi siinä nähdä monta estettä.

Kun Simon kanssa keväällä 2012 ensimmäistä kertaa aloimme puhumaan maailmanympäri matkasta, oli matkan kesto suurimpana kysymyksenä ja huolena. Emme ole kumpikaan  siinä vaiheessa olleet yli kolmea viikkoa pidempään ulkomailla. Miten pärjäisimme niin kauan poissa Suomesta? Tulisiko kova koti-ikävä? Voiko ystävävänsä, perheensä ja kotieläimensä jättää niin pitkäksi aikaa? Ajattelimme tuolloin  että 6 kuukautta olisi pisin aika poissa Suomesta, mutta matkakuumeen kasvettua koimme että se olisi aivan liian lyhyt aika. Pidempiaikainen matka tuntuu nyt paljon luonnollisemmalta ja paremmalta vaihtoehdolta meille. Vältytään liian kiireiseltä aikataululta.

Seuraavana huolena oli oikeastaan asunnon tilanne. Mitä tehdä asunnolle matkan ajaksi? Asumme vuokrakolmiossa, joten tavaraa on myös kertynyt jonkin verran. Meidän vaihtoehtoina oli asunnon vuokraaminen tai sitten asunnon irtisanominen ja tavaroiden vieminen varastoon. Meidän onneksemme saimme Simon siskosta ja hänen poikaystävästä vuokralaiset kotiimme, joten asuntoasia ei olisi paremmin voinut hoitua! Harkitsimme kyllä melko pitkään asunnon irtisanomista ja tavaroiden viemistä varastoon, mutta onneksemme vältyimme siltä, koska siitä olisi syntynyt aikamoinen ylimääräinen stressitekijä. Muuttaminen juuri ennen matkaa olisi ollut raskasta ja varaston vuokraaminen olisi tullut melko kalliiksi. Puhumattakaan kotiinpaluusta, kun ei olisi koti mikä odottaa!:D

Matkasuunnitelmien edetessä tuli seuraava kysymys vastaan. Mitä tehdä työpaikalleen? Oman työn jättämien  voi tuntua vaikealta päätökseltä, varsinkin jos siellä on työskennellyt pitkään. Simolla oli vakituinen työpaikka missä oli työskennellyt parisen vuotta. Irtisanoutuminen oli paras vaihtoehto. Itse valmistuin koulusta vasta viime Joulukuussa. Minulla ei ollut suurta stressiä työpaikastani, koska työskentelin kevään aikana määräaikaisena sijaisena.

Omistamme myös Simon kanssa kolme kissaa. Kissojen suhteen on tietysti ollut paljon huolta. Ovat kuitenkin niin tärkeitä meille. Pärjäävätkö kissat ilman meitä ja uusien henkilöiden kanssa? Saimme onneksi kissoille hyvät ja tutut henkilöt hoitamaan niitä. Mikä on ollut suuri helpotus. Matka ei varmasti olisi toteutunut muuten :D 

No entä se raha? Monet luulevat että maailmanympärimatka vaatii suuren summan rahaa ja että sen takia ei ole varaa lähteä. Tietysti se riippuu myös siitä haluaako elää luksuselämää matkalla vai tyytyä vaatimattomampaan matkan aikana. Ihmiset priorisoivat myös eri asioita elämässään. Luulen että rahan säästäminen ei ole ongelma heille, jotka oikeasti haluavat toteuttaa unelmaansa matkalle lähtemisestä. Silloin on valmis elämään hieman vaatimattomammin, jättämään shoppailureissut väliin ja muut turhat ostokset.:) Meillä rahan säästäminen sujui aika sivusuussa, kun näihin muihin mietintöihin ja kysymyksiin yritimme löytää ratkaisua. Emme ole ottaneet rahan säästämisestä liikaa stressiä. Olemme aina laittaneet niin paljon rahaa säästöön kun vain olemme pystyneet. Ei siis ole ollut mitään tiettyä summaa, jonka laitamme säästöön joka kuukausi. Simo sai tietysti rahat kasaan vähän nopeammin kuin minä, koska on työskennellyt kokoaikaisena työntekijänä. Itse sain rahat kasaan kesätöistä, jouluajan töistä ja  tehdyistä keikkatöistä opiskeluiden sivussa. Rahan säästäminen opiskeluiden ohessa ei siis ollut mikään ongelma. Melko nopeasti saatiin kuitenkin matkabudjetti kasaan :)

Tässä tuli nyt meidän suurimpia esteitä matkaan liittyen listattua. Kaikilla ei tietenkään ole sama elämäntilanne kuin meillä ja voi olla eri syitä miksei koe, että matkalle voisi lähteä.  Toivottavasti näille esteille kuitenkin löytyisi ratkaisu, jotta pääsee toteuttamaan unelmaansa! ;)