Ensimmäiset päivät Buenos Airesissa - Riskitilanteita ja jälleentapaaminen ystävän kanssa

Jännityksen hetkiä Buenos Airesin yössä

Vietettyämme 27 tuntia putkeen junassa, voi vain kuvitella kuinka väsyneitä olimme. Aluksi ajattelimme, että ehkä hyvällä tuurilla olisimme saapuneet Buenos Airesiin vähän etuajassa. Tuntien vierittyä huomasimme, että tämä oli vain toiveajattelua. Junamme olisi perillä kello 1.00 aikaan yöllä. Koska junamme olisi niin myöhään perillä, niin olimme varanneet hostellin etukäteen yhdeksi yöksi. Luotimme siihen, että kaikki menisi hyvin. Buenos Aires on kuitenkin ihan turvallinen kaupunki, eikö niin?

Nousimme pois junasta muiden matkustajien kanssa ja seurasimme heitä pois juna-asemalta. Suurimmalla osalla oli jo kyyti valmiina odottamassa. Näimme pari taksia odottamassa tien reunassa. Onneksi tämä hoituisi näinkin helposti, ajattelimme. Taksikuski ei kuitenkaan ottanut meitä kyytiin, vaan ohjasi meitä kävelemään eteenpäin. Olimme hämmillämme. Päätimme kävellä lähellä sijaitsevalle valtatielle, jospa sieltä saisimme taksin. Ulkona oli hyvin vähän ihmisiä, mikä sai meidät hermostumaan. Koimme olevamme helppo kohde ryöstäjille ja halusimme nopeasti pois kaupungin pimeiltä kaduilta. Ajattelimme jokaisen vastaantulevan ihmisen olevan potentiaalinen ryöstäjä. Taksia emme edelleenkään löytäneet. Rupesimme pikkuhiljaa molemmat tulemaan epätoivoiseksi. Kysyimme yhdeltä vanhemmalta mieheltä, mistä saisimme taksin, mutta emme ymmärtäneet mitä hän tarkalleen sanoi, koska hän puhui pelkästään espanjaa. Päätimme palata juna-asemalle, koska se oli ainut paikka missä olimme nähneet takseja. Lopulta löysimme taksin, joka myös suostui viemään meidät hostellillemme. Puhelimen gps:llä seurasimme, että taksikuski vei meitä oikeaan suuntaan. Kahdenkymmenen minuutin kuluttua olimme perillä hostellillamme. Olimme helpottuneita, että kaikki loppujen lopuksi sujui hyvin. (Jälkikäteen kuulimme Cesarin pojilta, kuinka vaarallinen juna-aseman alue on, varsinkin yöllä. Lähistöllä on nimittäin suuri slummi. Olimme kuulemma olleet onnekkaita, että mitään ei käynyt meille. Se siis siitä Buenos Airesin turvallisuudesta.

Hostellilla meidät otti vastaan vanhempi mies, joka ei oikeastaan puhunut ollenkaan englantia. Hän näytti meille huoneemme, joka ikävä kyllä haisi vanhalle puulle ja homeelle. Emmeköhän tämän yhden yön kestäisi. Kylpyhuone oli aivan järkyttävässä kunnossa, vettä lainehti lattialla ja wc-pönttö oli lähes irronnut lattiasta. Talo oli todellakin remontin puutteessa. Pahin asia kuitenkin tuli esille, kun katsoimme sänkyyn. Lakanat olivat aivan tahraiset, pystyimme vain kuvittelemaan mitä eritteitä sängyssä oli. Oksennushan siinä melkein nousi kurkkuun. Olimme niin v*ittuuntuneita ja väsyneitä, että melkein itketti. Päätimme nukkua yön omissa makuupusseissamme sängyn päiväpeiton päällä. Aamulla poistuisimme tästä hirveästä hostellista, niin nopeasti kuin mahdollista.

Jälleentapaaminen Cesarin kanssa

Aamulla herättyämme menimme heti etsimään toista majoituspaikkaa. Sopivaa majoituspaikkaa ei kuitenkaan löytynyt, vaan kaikki oli liian kalliita budjettiimme. Lopulta päädyimme varaamaan huoneen itsellemme Bookingin kautta, mistä saimme huoneen hyvään tarjoushintaan. Ilmoitettuamme Cesarille tulostamme Buenos Airesiin (ystävällemme, johon tutustuimme Afrikassa), päätimme jäädä kaupunkiin yli viikoksi. Sovimme heti seuraavalle päivälle illallistapaamisen. Cesar oli varannut pöydän Korealaisesta barbeque ravintolasta seitsemälle henkilölle. Illalliselle osallistuisi Cesar, hänen vaimonsa ja heidän kolme aikuista poikaa meidän lisäksi. Lähes vuosi oli kulunut siitä kun viimeksi näimme Cesarin, joten odotimme innolla tapaamista.

Tapasimme Cesarin ensimmäistä kertaa majoituspaikassamme Livingstoniassa, Malawissa. Päädyimme matkustamaan yhdessä aina Tansaniaan asti. Cesar on alunperin syntynyt Etelä-Koreassa, mutta asui Argentiinassa. Meillä kolmella synkkasi heti ja matkustelusta tuli entistä hauskempaa Cesarin seurassa. Hän oli huumorimiehiä ja todellinen extreme-matkustaja meidän silmissä. Tansaniassa tiemme erkanivat, mutta vain hetkeksi, kun jälleen tapasimme Madagaskarilla. Matkamme jatkui kahdestaan Madagaskarilta Aasiaan, mutta pidimme vielä yhteyttä Cesariin puhelimitse. Sabina: Puhelimeni kuitenkin sanoi itsensä irti (hetkellisesti) Aasiassa  ja kaikki kontaktini hävisivät puhelimesta, mukaanlukien Cesarin puhelinnumero. Asia jäi harmittamaan meitä molempia aivan hirvittävästi, emme nimittäin olleet vaihtaneet mitään muita kontakteja Cesarin kanssa. Tiesimme pelkästään Cesarin etunimen, joten hänen löytäminen Internetistä oli lähes mahdoton tehtävä. Kuukaudet vierivät, emmekä löytäneet Cesaria yrityksistä huolimatta. Otimme jopa yhteyttä majoituspaikkoihin, jossa olimme kaikki majoittuneet matkamme aikana sekä Etelä-Korean suurlähetystöön :D Niin halukkaita olimme löytämään hänet. Mitään vastausta emme kuitenkaan saaneet mistään. Yksi päivä selatessani Facebookia, näin kaveriehdotuksen Cesar nimisestä henkilöstä. (Olimme yrittäneet löytää Cesaria Facebookin kautta ilman tulosta). Kyseinen mies asui Argentiinassa ja profiilikuvana hänellä oli kuva Salar de Uynista, missä tiesimme Cesarin käyneen. Huomasimme myös, että kyseisellä henkilöllä oli poika, joka oli lakimies ja Argentiinan hallituksessa töissä. Tämä ei voinut olla sattumaa, koska Cesar oli kertonut tämän saman tiedon meille. Laitoin Cesarille yksityisviestiä, mutta en koskaan saanut vastausta häneltä. Jostain syystä olimme kuitenkin aivan varmoja, että kyseessä oli meidän tuntema Cesar. Lopulta päädyin vielä laittamaan viestiä Cesarin pojalle, jolta lopulta sain vastauksen, että kyseessä tosiaan on Cesar ja hänen poikansa! Emme voineet uskoa sitä todeksi, että aivan vahingossa löysimme Cesarin Facebookin avulla. Vaihdoimme yhteistietojamme jälleen kerran ja sovimme, että vielä näkisimme joku päivä.

Löysimme itsemme perille Cesarin varaamaan ravintolaan. Ravintolalla saimme mitä lämpimimmän vastaanoton. Cesar ja hänen vaimonsa halasivat meitä heti ja tuntui siltä, että olimme vanhoja tuttuja vuosien takaa. Tutustuimme Cesarin kolmeen poikaan ja juttelimme matkastamme ja kaikesta muusta. Pöytämme täyttyi hiljalleen ruuasta ja söimme itsemme aivan täyteen erilaisia ruokia. Ravintolaillallisen jälkeen, Cesar halusi vielä viedä meidät kahvilaan, jonka erikoisuus oli kotitekoinen jäätelö. Söimme lähes puoli kiloa jäätelöä ja loput saimme vielä viedä mukaan hostellille. Illan lopuksi sovimme vielä, että käymme vielä kerran syömässä Buenos Airesissa ollessamme. Cesarin nuorin poika, lupasi myös näyttää meille Buenos Airesin parhaita paloja viikonloppuna, mitä tietenkin odotimme innolla. Emme ikimaailmassa odottaneet näin hyvää vastaanottoa Cesarilta ja hänen perheeltään. Harvoin tapaa niin vieraanvaraisia ihmisiä. Cesarin tapaaminen ja ystävyys on ehdottomasti ollut yksi matkamme parhaista paloista:)

Ensikosketus maailman kuivimpaan autiomaahan

Huonoja hostelleja ja ylihintaisia päiväretkiä

Ensimmäinen päivämme San Pedro de Atacamassa sujui hyvin leppoisissa tunnelmissa. Nukuimme pitkät päiväunet, söimme hyvin ja otimme vain rennosti. Päädyimme vaihtamaan hostellia seuraavana päivänä, paremman hostellin toivossa. Saimme kuitenkin todeta, että suurin osa hostelleista näyttivät olevan samantasoisia. Omasta huoneesta sai lähes maksaa kolmekymppiä. Huoneemme oli kuin pieni saviluola, ilman ikkunoita ja hiekkaa oli lattialla. Kylpyhuone oli jaettu ja huonossa kunnossa, vessassa ovea ei saanut kiinni. Huonoista hostelleista huolimatta, päädyimme viettämään yli viisi päivää San Pedro de Atacamassa. Syynä tähän oli se, että olimme päättäneet muuttaa matkasuunnitelmiamme ja suunnata Bolivian sijasta Argentiinaan. San Pedro de Atacamasta pääsee Argentiinaan maateitse, mutta vain tiettyinä päivinä. Tämän vuoksi, jouduimme varaamaan bussiliput Argentiinaan vasta viiden päivän päähän. Muuttuneista matkasuunnitelmistamme kerromme myöhemmin erillisessä postauksessa.

Viiden päivän aikana meillä oli runsaasti aikaa totutella kehoamme ilman vähähappipitoisuuteen. Mietimme yhdessä millä tavalla saisimme eniten irti San Pedro de Atacamasta ja sen lähellä olevista nähtävyyksistä. Kaupungista järjestettävät päiväretket olivat meidän budjettiimme liian kalliita, eikä niihin yleensä edes sisältynyt eri paikkojen sisäänpääsymaksuja. San Pedro de Atacamassa on kaiken lisäksi niin paljon nähtävää, että yksi päiväretki ei yksinkertaisesti riittäisi. Olimme itse olleet vähän pettyneitä matkaamme Chilessä tähän asti, joten halusimme ehdottomasti kokea alueen luonnonmullistukset meille sopivalla tavalla. Täydet turistibussi, ryhmässä liikkuminen ja rajoitettua aika jokaisen nähtävyyden kohtalla ei kuulostanut meidän korvaamme houkuttelevalta. Aloimme tutkimaan Internetistä autonvuokrauksen mahdollisuutta, huomattuamme Europcarin autonvuokraustoimiston San Pedro de Atacaman kaupungissa. Selvisi, että Simo saisi vuokrata auton suomalaisella ajokortilla. Olimme aivan innostuneita tästä tiedosta, autolla pystyisimme tutustumaan alueeseen aivan omaan tahtiin ja säästäisimme jopa rahaa. Seuraavassa postauksessa kerromme lisää viimeisistä päivistämme San Pedro de Atacamassa ja kokemuksestamme autonvuokrauksesta!:)


Tutustuminen Atacaman aavikkoon jalan tai polkupyörällä
  
Sillä aikaa kun annoimme kehomme totutella ilman vähähappipitoisuuteen, meillä oli hyvin aikaa suunnitella mitä halusimme tehdä ja nähdä Atacaman aavikolla. San Pedro de Atacaman kaupungin lähistöllä on muutamia nähtävyyksiä, mitä voi kokea itsenäisesti jalan tai vaikka polkupyörällä. (Lähes jokaisesta hostellista saa vuokrattua polkupyörät). Itse päädyimme liikkumaan alueella jalan, koska koimme, että polkupyöräily ensimmäisten päivien aikana olisi ollut liian raskasta. Hengästyimme jo tarpeeksi pelkästään kävellessä. Ulkona oli myös niin kuuma, että pyöräily olisi todennäköisesti vienyt hengen. 

Atacaman autiomaa on yksi maapallon kuivimmista alueista, tietyillä alueilla ei tiedetä sataneen yli 400 vuoteen. Niin harvoin kuin alueella sataakin, niin saimme jo ensimmäisten päivien aikana todistaa kaupungin yläpuolella olevat tummat pilvet. Sateelta kuitenkin vältyimme loppujen lopuksi. 
 
Alla kuvia kahdelta ensimmäiseltä päivältä Atacaman aavikolla. Kävimme katsomassa lähellä sijaitsevaa Pukará de Quitoria ja Valle de la Muertea, eli Kuolemanlaaksoa.

San Pedro de Atacama ja vuoristotaudin oireita

Yöbussilla San Pedro de Atacamaan

Bahía Inglesian ja Calderan jälkeen oli vuorossa bussimatka San Pedro de Atacamaan. Kyseinen kaupunki sijaitsee Chilen pohjoisosassa, noin 1670km pohjoiseen Santiagosta. San Pedro de Atacama on yksi Chilen suosituimmista turistinähtävyyksistä Chileläisten kesken, mutta myös kansainväliset matkustajat ovat löytäneet tämän paikan. Turisteja vierailee kaupungissa suurin määrin vuoden ympäri, käyttäen San Pedro de Atacamaa tukikohtana, tutustuessaan kaupungin ympärillä oleviin hämmästyttäviin maisemiin. Päätimme itse matkustaa San Pedro de Atacamaan, Patagonian sijasta, koska alkuperäinen suunnitelmamme oli jatkaa matkaa Boliviaan, ylittäen raja Chilen pohjoisosasta. Patagonia kiinnosti meitä myös kovasti, mutta olimme sitä mieltä, että tällä matkalla se ehkä vaatisi enemmän aikaa ja rahaa. Kyseessä kun ei ole mikään halpa kohde.

Calderassa ollessamme, olimme varanneet bussiliput yöbussiin, matkustuspäivän edellisenä päivänä. Vaihtoehtonamme oli myös ottaa aamubussi, mutta valitsimme yöbussiin, koska säästäisimme siinä selvästi rahaa (koska majoitusta ei tarvinnut varata kyseiselle yölle). Bussimatkat taittuvat myös yleensä vähän nopeammin, bussissa nukkuessa. Matka kestäisi kaiken kaikkiaan noin 10 tuntia. 

Oikean aikataulun mukaan bussimme San Pedro de Atacamaan lähtisi Calderan bussiterminaalilta kymmenen aikaan illalla. Olisimme toivottavasti perillä aikaisin aamulla. Hyväksi onneksemme, kyseinen bussiterminaali sijaitsi lyhyen matkan päässä majoituspaikastamme, eikä meidän tarvinnut kävellä pitkää matkaapimeällä. Kello oli jo vartin yli kymmenen, eikä bussia vieläkään näkynyt missään. Aloimme jo jännittämään, että tulisiko bussia ollenkaan. Puoli yhdeltätoista, bussimme vihdoin tuli ja pääsimme matkaan. Onneksi, ei nimittäin olisi ollut mukava etsiä majoituspaikkaa yön pikkutunteina (monessa majoituspaikassa ei edes ole henkilökuntaa yöllä). 

Bussimatka San Pedro de Atacamaan sujui hyvin. Heräsimme kuuden aikaan aamulla auringonvaloon. Ikkunasta katsottua ulos, huomasimme aavikon karut maisemat ja Andien lumiset vuorenhuiput. Emme näin kauniita maisemia osanneet odottaa!

Vuoristotaudin oireita 2400m korkeudessa

San Pedro de Atacama sijatsee noin 2400m korkeudessa merenpinnasta, joten vuoristotaudin riski on olemassa. Vuoristotauti on varsin yleinen ongelma, noustessa nopeasti yli 2500m korkeuteen.  

Bussimatkan aikana tarkkailimme vointiamme, toistaiseksi emme oleet huomanneet mitään eroa olossamme. Olimme kuitenkin ensimmäistä kertaa elämässämme matkustamassa yli 2000m korkeuteen, joten osasimme odottaa joitain lieviä oireita. Aamulla lähestyessämme San Pedro de Atacaman kaupunkia, totesimme, että tunsimme olomme ihan hyväksi, lukuun ottamatta pientä väsymystä ja  lievää päänsärkyä. 
Sabina: Vasta ihan matkan loppupuolella tunsin yhtäkkiä hirveätä pahoinvointia. Kaivoin muovipussin esille ja olin ihan varma, että alan oksentamaan, mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Muutamien minuuttien jälkeen pahoinvointi vain hävisi.  

Saavuttuamme San Pedro de Atacamaan, nousimme molemmat aivan krapulaisen oloisina bussista. Päätä särki, väsytti, hengästytti ja suoraan sanottuna v******. Olimme molemmat aivan valmiita nukkumaan. Nälkä kuitenkin kurni vatsassa ja hostelliakaan meillä ei ollut varattuna. Onneksi olimme saapuneet San Pedro de Atacamaan aikaisin aamulla, koska päiväsaikaan polttava auringonpaiste olisi tehnyt olosta vielä tukalamman. 

Ensivaikutelmamme San Pedro de Atacamasta oli, että se oli kuin pieni savimajakaupunki keskellä aavikkoa. Kapeat kadut pienine savitaloineen, saivat kaupungin muistuttamaan labyrinttiä. Hiekkaa ja pölyä oli paljon ilmassa, joten tunsimme sopivaksi kaivaa aurinkolasimme esille. Olimme etukäteen lukeneet, että San Pedro de Atacaman kaupunki on perustettu pelkästään turismia varten, minkä kyllä huomasi. Erilaisia matkan- ja retkenjärjestäjiä, turistiravintoloita, sekä hostelleja löytyy kaupungin joka nurkasta. Valtavat tulivuoret kaupungin taustalla, muistuttivat meitä kuitenkin siitä, miksi alunperin olimme tuleet tänne turistihelvetin keskelle.

Ensimmäinen tehtävämme oli löytää kohtalaisen halpa huone, mihin saisimme heti majoittua. Monen tunnin odottelu, ennen sisäänkirjautumista, ei innostanut meitä lainkaan. Löysimme hetken etsinnän jälkeen sopivan hostellin itsellemme, missä päätimme aluksi majoittua yhden yön. Toiseksi, halusimme löytää aamiaispaikan, joka onneksi löytyi aivan hostellimme vierestä. Sabina: Itse huomasin heti saadessani ruuan eteeni, että syöminen ja juominen tuottaisi vähän ongelmia, sen verta huonovointinen olin taas. Sain kuitenkin vähän syötyä, niin että nälkä ainakin hävisi. Hostellille palattuamme, nenäni alkoi yhtäkkiä vuotamaan verta, mitä tietenkin pelästyin aluksi. Mitäköhän seuraavaksi tapahtuisi?! Nenäverenvuoto kuitenkin lakkasi nopeasti ja johtui todennäköisesti vain kuivasta ilmasta ja pölystä. Syötyämme aamiaisen menimme nukkumaan ja toivottavasti herättyämme tuntisimme olomme paremmaksi.

Mikä ihmeen vuoristotauti?
 

Vuoristotauti johtuu siitä, että nousee liian nopeasti liian korkealle, jolloin elimistö ei kerkeä tottua ilman vähähappipitoisuuteen. Noin joka neljäs henkilö saa oireita noustessa 2000-2500m korkeuteen. Oireet ovat silloin yleensä lieviä ja menevät ohi muutamassa päivässä ilman erityistä hoitoa; mm. päänsärky, hengästyneisyys, huonovointisuus, ruokahaluttomuus ja väsymys ovat tavallisia oireita. Muita oireita ovat sekavuus, tasapaino-ongelmat ja uniongelmat.  Vuoristotaudin riski kasvaa selvästi 3600m korkeudessa. Pahimmillaan tauti voi johtaa hengenvaaralliseen keuhko- tai aivoödeemaan. Tällöin aivoihin ja keuhkoihin kertyy nestettä, eikä ne saa tarpeeksi happea.

Kuinka ennaltaehkäistä vuoristotautia?

Vuoristotaudin ehkäisee sillä, että antaa elimistönsä sopeutua ilman vähähappipitoisuuteen. Yleensä puhutaan vähintään kolmesta päivästä, ennen kuin siirrytään vielä korkeammalle. Omaa vointia kannattaa tietenkin tarkkailla, jos vointi ei ole normalisoitunut 3-4 päivän kuluessa, ei kannata ottaa riskiä ja liikkua vielä korkeammalle. 

Vuoristotaudille altistuminen on hyvin yksilöllistä, eikä edes hyvä fyysinen kunto suojaa siltä. Huippukunnossa oleva, voi siis myös saada taudin oireita. Tärkeintä on nousta tarpeeksi hitaasti uuteen korkeuteen, sekä sopeuttaa elimistö uuteen korkeuteen tarpeeksi kauan. 

San Pedro de Atacamassa jotkut nähtävyyksistä sijaitsevat jopa yli 4000m korkeudessa. Näihin kannattaa vasta tehdä päiväretkiä, kun elimistö on tottunut korkeuseroon. Sopeutumisen jälkeen voidaan päivän aikana käydä yli 4000m korkeudessa, koska majoituspaikka (meidän kohdalla San Pedro de Atacamassa) sijaitsee niin matalalla, että vakavan vuoristotaudin vaaraa ei ole. Pitkillä kiipeily- ja patikointireissuilla, yöpymispaikan sijainnilla on suurempi merkitys, esim. Mount Everestille kiivettäessä. Tällöin suositellaan, että yövytään paikoissa joiden korkeusero päivää kohden ei ole enempää kuin muutama sata metriä. Jokaista noustua kilometriä kohden tulisi pitää ylimääräinen lepopäivä.

Vuoristotaudin tärkein hoito on nopea laskeutuminen, jota voidaan tarpeen tullessa tehostaa lääkkeillä tai lisähapella. Syrjäisillä paikoilla, esim. San Pedro de Atacamassa, tarvittavat lääkkeet tai lisähappi on erittäin vaikeasti saatavilla tai niitä ei ole saatavilla ollenkaan. On siis erityisen tärkeää ottaa huomioon elimistönsä totuttaminen vähähappipitoiseen ilmaan.

Loppuun vielä muutamia paikallisilta saatuja vinkkejä: Vältä raskaita ruoka-annoksia, syö siis kevyesti ainakin ensimmäisten päivien aikana. Vältä myös kahva, teetä ja alkoholia. Juo runsaasti vettä, vedensaantia voi jopa lisätä puolella normaalista!

Matka kohti Chilen pohjoisosaa alkaa

La Serena, pohjoisen rantakaupunki

Kuin kuuta nousevaa odotimme lähtöä Santiagosta. Santiagosta oli tarkoituksena jatkaa matkaa kohti pohjoista, aina San Pedro de Atacamaan asti. Emme kuitenkaan halunneet kulkea koko reittiä yhdessä päivässä (matka kestää yli vuorokauden bussilla), vaan halusimme pysähtyä muutamassa paikassa matkan varrella. Ensimmäisen pysähdyksen halusimme tehdä La Serenaan, viihtyisään rantakaupunkiin, joka sijaitsee Chilen pohjoisosassa.

Santiagon bussiterminaalilta lähtee useampia busseja tunnissa La Serenaan, mm. bussifirmat Pullman ja Tur-Bus. Lipun voi joko ostaa Semicama-luokkaan tai Salon Cama-luokkaan. Salon cama-luokka on vähän parempi, mutta huomattavasti kalliimpi kuin Semicama. Kalliimmassa luokassa istuinpenkit saa esimerkiksi laitettua makuuasentoon. Itse ostimme liput Tur-Bussin Semicama luokkaan, koska halusimme säätää bussikustannuksissa ja koimme Semicaman istuinpenkit olevan aivan tarpeeksi mukavat itsellemme. Bussimatka La Serenaan kestää kokonaisuudessaan noin 7-8 tuntia. 

La Serenassa olimme perillä puolen päivän aikaan. Vastassamme oli ihanan lämmin ja aurinkoinen keli. Viimeiset kaksi päivää Santiagossa olivat olleet yllättävän kylmät. Ulkovaatteista huolimatta, olimme palelleet kuin hullut. Kylmyyteen ei auttanut sekään, että Santiagon hostelissamme oli aivan jäätävän kylmä, eikä minkäänlaista lämmitystä ollut olemassa. Monet paikalliset sanoivatkin, että yleensä tähän aikaan vuodesta(keväällä) sää on ollut paljon parempi ja aurinkoisempi.

Olimme varanneet La Serenasta huoneen kahdeksi yöksi hostellista, jonka omisti saksalainen nainen. Simo oli juuri samana päivänä sairastunut vatsatautiin, joten oli hyvä, että olimme päättäneet viipyä La Serenassa pidempään kuin vain yhden yön. Hostelli osoittautui oikein mukavaksi ja siistiksi, eikä aamiaisessakaan ollut valittamista.

Seuraavana päivänä Simon vointi oli huomattavasti parempi. Kävimme tutustumassa kaupungin rantaelämään ja muihin nähtävyyksiin. La Serena oli meidän molempien mieleen. Kaupungissa oli ihanan rauhallista, eikä montaa turistia näkynyt kaupungin kaduilla. Kaupungin keskustassa tosin oli menoa ja vilskettä. Keskustassa oli juuri meneillään erilaisia paikallisia esityksiä, mm. tanssia ja musiikkia. Markkinoilla oli paljon ihmisiä ostamassa tuliaisia tai muuta tavaraa. Päätimme itse olla ostamatta mitään sen kummempaa, mukaan lähti vain yksi lämmin alpakkaneule. Muut ostokset halusimme tehdä vasta Boliviassa tai jossain muussa halvemmassa maassa.