Kuoleman junalla Santa Cruziin

Pitkän blogitauon jälkeen, olemme päättäneet palata takaisin blogin pariin ja muistella maailmanympärimatkamme viimeisiä kuukausia. Tämä ei tule olemaan helppoa. Meillä on nimittäin tuhansia kuvia läpikäymättä tabletilla, Onedrive:lla, puhelimella ja kovalevyllä. 

Bolivia, Marras- ja joulukuu 2015

Blogissamme kerroimme viimeksi siitä, kun matkustimme Paraguaysta Quijarroon, joka on rajakaupunki Boliviassa. Selaa pari tekstiä taaksepäin, niin pääset kyseiseen postaukseen. 

Quijarrossa visiittimme jäi lyhyeksi. Vietimme siellä vain pari yötä. Kaupunki ei ollut mitenkään kovin turistiystävällinen, vaan se on enemmänkin läpikulkukaupunki. Kaupungissa oli lähestulkoon vain paikallisia. Juna-asemalla taisimme nähdä yhden turistin. Matkassamme oli edelleen mukana brittituttavamme Tom ja Guy, kenet olimme tavanneet Paraguayssa. Pari kertaa kadulla kävellessämme, kuulimme kun paikalliset huusivat "puta "(huora) ja muita kirosanoja meille. Ensimmäistä kertaa matkamme aikana tunsimme, ettemme olleet tervetulleita kaupunkiin.  

Olimme etukäteen vähän selvitelleet, miten pääsisimme Quijarrosta  jatkamaan matkaa Santa Cruziin. Yksi vaihtoehto nousi ylitse muiden, nimittäin "Death Train", eli suomeksi kuoleman juna. 

Lähdimme heti seuraavana päivänä juna-asemalle selvittämään, kulkiko junia ylipäätänsä enää Santa Cruziin vai saisimmeko heti haudata suunnitelmamme. Onneksemme selvisi, että juna edelleenkin kulki samaa reittiä kuin aikoinaan. Vaihtoehtoja oli kaksi, yksi kalliimpi ja yksi halvempi juna. Me päädyimme halvempaan vaihtoehtoon, joka lähtisi vasta seuraavana päivänä (maksoimme matkasta vajaa 10€/henki).

Junaliput ostettuamme päätimme samalla etsiä toisen majoituspaikan juna-aseman läheltä. Päädyimme erittäin halpaan hostelliin. Kahden hengen huoneesta maksoimme 3-4€. Illan lähestyessä huomasimme, että hostelli oli selvästi nuorten ja Brasilian puolella työskentelivien suosima. Porukka pelasi jalkapalloa sisätiloissa ja biletti läpi yön.

"Death train" on saanut nimensä siitä, että aikoinaan siinä on kuljetettu keltakuumetta sairastavia ihmisiä. Junassa olevat ihmiset olivat siis enemmän tai vähämmän matkalla kuolemaansa. 

Death train - Edessä oli 650 km ja 18 tunnin junamatka Santa Cruziin.

Junassa tarjottu päivällinen

Juna lähti matkaan päivällä ja olisi perillä Santa Cruzissa aikaisin aamulla. Olimme ostaneet mukaan runsaasti eväitä matkan ajaksi. Junassa oli myös ravintola, mistä sai päivällistä. Tarjolla oli kanaa, riisiä ja maissia. Junan penkit olivat oikein mukavat, mutta niitä ei saanut makuuasentoon. Vaunussamme oli pari televisiota mistä näytettiin erilaisia elokuvia ja musiikkikonsertteja läpi yön. Kovin paljon ei kyllä saanut nukuttua yön aikana, koska juna piti niin kovaa meteliä ja pomppi tosi paljon. 

Aamulla saavuttuamme Santa Cruziin, olimme tietenkin tosi väsyneitä huonosti nukutun yön jälkeen. Santa Cruzin juna-asema oli erittäin kaoottinen, joten halusimme sieltä nopeasti pois.  Päästyämme keskustaan, olimme yllättyneitä siitä, että kaupunki oli niin kehittynyt ja paljon hienostuneemman oloinen kuin mitä olimme odottaneet. Itse tutustuminen kaupunkiin jäi hyvin pinnalliseksi, koska vietimme lähestulkoon puolet siellä vietetystä ajasta neljän seinän sisällä vuorotellen sairastellessa.

Söimme ihan mielettömän hyvää jäätelöä Santa Cruzissa

22 kuukautta maailmalla

 

Matkamme on päättynyt!

Syy, miksi emme ole kirjoittaneet moneen viikkoon blogiin, johtuu yksinkertaisesti siitä, että olemme palanneet Suomeen! Tämä tapahtui ihan suunnittellusti ja tulemmekin kirjoittamaan koko matkastamme loppuun asti, vaikka nyt sijaitsemmekin Suomessa. Ihanteellista olisi tietenkin ollut se, että olisimme päivittäneet blogia aktiivisemmin ja sillä tavalla blogimme olisi pysynyt ajantasalla. Emme kuitenkaan halunneet  ottaa sen enempää stressiä blogista, tarkoituksena oli kuitenkin rentoutua ja matkustaa, eikä istua koneella monta tuntia päivässä.

Nyt olemme olleet kohta kaksi kuukautta Suomessa, vaikka tuntuu siltä, että vastahan tänne palasimme. Asiat normalisoituivat ihan silmänräpäyksessä. Välillä on tuntunut siltä, että olimmeko edes missään vaiheessa matkalla. Niin normaalilta asiat ovat tuntuneet kotiin palattuamme. Oli tietenkin erittäin jännittävää tavata perheensä ja kaverinsa pitkän ajan jälkeen, mutta jo tunnin jälkeen tuntui siltä, kun ei ikinä edes olisi ollut poissa. Outoa eikö? Kissammekin sopeutuivat meidän takaisin tuloon yllättävän helposti, olivat heti tervehtimässä, eivätkä vieraistaneet meitä sen kummemmin.


Kotiinpaluuseen on tietenkin liittynyt pientä "kulttuurisokkia". Omani kohdalla paras lääke tähän on ollut töihin paluu. Voimme jossain vaiheessa ehkä tehdä postauksen aiheesta. Olimme molemmat niin onnekkaita, että saimme lähes heti töitä kun palasimme Suomeen. Simolla oli jo samalla viikolla työhaastattelu ja hän aloitti työt heti seuraavalla viikolla. Itse olin työttömänä vähän yli kaksi viikkoa, ennen kuin sain töitä.

Pyrimme nyt elämään melko normaalia elämään, mihin tiettyyn matkaan emme säästä tällä hetkellä. Tietenkin erilaisia matkoja on mielessä tulevaisuudessa ja aiommekin toteuttaa ne jossain vaiheessa. Nyt kuitenkin on aika nauttia Suomesta ja kerätä vähän työkokemusta.

Meillä on vielä aivan valtavasti tarinoita kerrottavana matkamme varrelta. Viimeisin blogikirjoituksemme sijoittui viime vuoden marraskuuhun kun pääsimme Boliviaan. Tulemme jatkamaan tarinoita Boliviasta, jossa mm. sairastelimme ja päästimme oman extreme-ekimme valloilleen. Perussa vietimme yhden hirveimmistä jouluista. Perusta matkamme jatkui läpi koko Väli-Amerikan. Matkustimme läpi maiden, joihin emme ikinä olisi kuvitelleet laittavamme jalkamme. Loppumatkamme päättyi mitä parhaimmalla tavalla, josta kerromme myöhemmin lisää.

Matkamme kesti kaiken kaikkiaan 22 kuukautta. Tähän aikaan mahtui 27 erilaista maata ja satoja uusia kokemuksia. Olemme kiitollisia, että olemme syntyneet Suomeen ja tällaisen matkan tekeminen on ollut meille mahdollista. Toisin kuin jotkut ovat luulleet, niin emme ole voittaneet lotossa, vaan ihan omin kätösin säästäneet rahat matkaa varten. Meiltä on myös kysytty monta kertaa, jouduimmeko ongelmiin jossain kohtaa matkaa. Meitä ei ryöstetty kertaakaan, vaikka välillä olemme liikkuneet tunnetusti vaarallisissa maissa. 


Seuraava postauksemme kertoo matkastamme Boliviassa ja siellä kohtaamistamme ongelmista.

Matka Paraguaysta Boliviaan - Onko erikoisempaa rajanylitystä olemassa?

Vierailu paikallisen miehen kotiin

Matkamme kuumassa ja kosteassa Paraguayssa oli pian päättymässä. Seuraavana oli vuorossa Bolivia, mihin oli tarkoitus matkustaa maateitse tai itse asiassa vesiteitse. Kerroimme jo aikaisemmassa postauksessa, että rajamuodollisuuksien kanssa oli ongelmia Bahia Negrassa. Viranomaiset olivat soittaneet peräämme, koska meiltä puuttui ilmeisesti jokin dokumentti, joka olisi tarpeellinen Boliviassa. Jotta saisimme dokumentin, oli meidän annettava mukaan passimme miehelle, joka työskenteli Tres Gigantesissa. Pitkän pähkäilyn jälkeen, päätimme luottaa mieheen ja antaa passimme hänen käsiinsä. Emme uskaltaneet riskeerata sitä, että joutuisimme ongelmiin Bolivian rajalla. Tästä pääsee lukemaan aikaisempaa kirjoitusta aiheesta.

Heräsimme aamulla kovaan ovenkoputukseen, mies majoituspaikastamme kertoi, että nyt oli aika lähteä. Olimme olleet siinä olettamuksessa, että odottaisimme majoituspaikassa sillä välin kun mies kävisi Bahia Negrassa hakemassa dokumentit meille. Ilmeisesti olimme kuitenkin ymmärtäneet väärin. Tämän seurauksena pakkasimme nopeasti kamppeemme kasaan ja suuntasimme moottoriveneelle. 

Ajettuamme noin puolituntia moottoriveneellä, olimme perillä paikassa, missä odottaisimme sillä välin kun majoituspaikan mies kävisi hakemassa dokumentit. Meillä ei ollut hajuakaan mihin olimme tulleet.

 Vastassamme oli vanhempi mies, seitsemän koiran ja yhden kissan kanssa. Emme valitettavasti enää muista miehen nimeä. Ymmärsimme pian, että paikka oli miehen koti. Esittäydyimme kaikki miehelle. Hänestä huomasi, kuinka onnellinen hän oli kun oli saanut vieraita kotiinsa. 

Joka kerta kun tutustumme paikallisiin ihmisiin, heidän ystävällisyys ja vieraanvaraisuus yllättää meidät. Olimme vieraina saapuneet miehen kotiin, jossa hän otti meidät avoimin mielin vastaan. Pannut olivat porisemassa nuotiolla ja kahvia oli tarjolla. Mies tarjosi meille myös keksejä, (iskukuumennettua) maitoa ja karamelleja.  Sateen alettua, hän ohjasi meidät puiseen taloonsa suojaan. Vaikka miehellä vain oli pieni puinen talo, sisällä oli vain puusta tehty sänky, patja ja hyttysverkko, niin meidän silmissämme hän vaikutti onnelliselta. Koirat, hevoset ja kissa pitivät miehelle seuraa. 

Vaikka mies itse omisti niin vähän, hän oli yksi anteliaimmista ihmisistä mitä olemme tavanneet. Harmiksemme espanjankielemme oli niin rajallinen, että pystyimme vain käymään pientä keskustelua hänen kanssaan. Olisi ollut niin mielenkiintoista kuulla miehen elämästä enemmän! 

Guy sai heti seuraa koirista

Moottoriveneellä Puerto Buschiin

Tunnin jälkeen mies majoituspaikastamme saapui takaisin moottoriveneellä hakemaan meidät. Pelkomme miehen luotettavuudesta osoittautui aivan turhaksi, mukana hänellä nimittäin oli passimme ja tarvitsemamme dokumentti. Tarkistimme vielä, että passimme oli oikeat ja että niissä ei ollut mitään vikaa.

Dokumentti koski maahantuloa Boliviaan. Koska kyseessä oli vähän erikoisempi rajanylitys, niin Paraguayn viranomaiset olivat tehneet meille dokumentin siitä, että olimme oikeutettuja oleskelemaan Boliviassa kolme päivää ilman Bolivian maahantuloleimaa. Viimeistään kolmen päivän sisällä oli hankittava maahantuloleima, muuten joutuisimme todennäköisesti jonkinnäköisiin ongelmiin.

Rajanylitys Paraguaysta Boliviaan oli siinä mielessä erikoinen, että jouduimme ottamaan moottoriveneen Paraguay-jokea pitkin pieneen kylään, nimeltä Puerto Busch. Kylä sijaitsee aivan Bolivian ja Brasilian rajalla. Matkan aikana näimme monta kaimaania ja värikkäät linnut lentelivät ympärillämme. Ajatus siitä, että edellisenä päivänä olimme soutaneet pitkin Paraguay-jokea pienen kanootin kanssa, sai ihokarvat melkein nousemaan pystyyn. Kaimaanin puraisemaksi kun ei olisi mukava tulla... 

Puerto Buschissa ei ole rajaviranomaisia, vaan siellä on pelkästään pieni "satama", kahden veneen kera. Matkamme jatkuisi Puerto Buschista taksilla lähimpään kaupunkiin, jossa on rajatarkastus. Tres Gigantesin henkilökunta oli tilannut taksin meille etukäteen, jonka hinta oli kokonaisuudessaan 150 US dollaria. Onneksi saimme kustannukset jaettua neljään osaan. Yritimme kyllä tinkiä hintaa matalemmaksi, mutta emme onnistuneet, koska kuski oli tullut meitä varten Puerto Buschiin. 

Viiden tunnin taksimatka luonnonsuojelualueen läpi 

Taksimme oli vanha ja pieni Peugeot, johon saimme juuri ja juuri rinkkamme mahtumaan. Puerto Buschista matkamme jatkui Otuquis luonnonsuojelualueen läpi, aina Puerto Quijarro nimiseen kaupunkiin. Puerto Quijarro oli päivämme päämäärä, koska siellä sijaitsi Bolivian ja Brasilian välinen rajanylityspaikka. Sieltä saisimme maahantuloleimat Boliviaan.

Olimme arvioineet matka-ajan Puerto Quijarroon aivan väärin, olimme  nimittäin olettaneet, että matka olisi paljon lyhyempi.  Tosiasiassa istuimme autossa lähes viisi tuntia, jalat ahtaassa tilassa ja väsyneinä. Itse matka luonnonsuojelualueen läpi, oli kuitenkin yksi matkamme parhaista. Kuka voisi uskoa, että yhden taksimatkan aikana näkisi niin paljon eläimiä! Taksimatka oli todellinen safariajelu, jälkeenpäin ajateltuna kaikki oli rahan arvoista.

Ajettuamme Otuquis luonnonsuojelualueen läpi, oli edessämme taas aivan erilaiset maisemat. Yhtäkkiä olimme korkeiden viidakkokukkuloiden ympäröimiä. Aivan kun olisimme astuneet Jurassic Parkiin (vain dinosaurukset puuttuivat)! Bolivian luonto on hyvinkin erilainen verrattuna Paraguayhin, joka on hyvin tasainen maa. 

Taksimatkan aikana näimme mm. peuran, erilaisia värikkäitä lintuja, kolme anakondaa, peuran ja pienen Kapybara perheen.

Tie oli koko matkaltaan kapeata soratietä, joka välillä oli hyvinkin huonokuntoinen. Ei ihme, että taksimatkassa kesti niin kauan! Onneksi luonnonsuojelualueella ei ollut muuta liikennettä, vaan saimme ihan rauhassa ajella alueen läpi (muiden autojen väistäminen olisi myös tuottanut omat haasteensa). Kuvassa Kapybaraemo, poikastensa kanssa. 

Rajamuodollisuudet kuntoon Puerto Quijarrossa

Kun olimme melkein perillä Puerto Quijarrossa, taksikuskimme pysähtyi  jostain syystä lähellä sijaitsevassa kaupungissa, nimeltä Puerto Suarez. Vastassamme oli kuskin isä. Selvisi, että taksikuskimme isä tomittaisi meidät perille Puerto Quijarroon, aina rajavirannomaisten luo. Papparaisen auto oli yksi huonokuntoisimmista autoista mitä olemme nähneet matkamme aikana. Penkit olivat aivan rikkinäiset ja ratin paikkaakin oli vaihdettu. Auto käynnistettiin jopa piuhoista :D

Pitkän päivän jälkeen olimme lopulta perillä Puerto Quijarrossa. Yllätykseksemme maahantulotoimisto oli vielä auki. Olimme vähän pelänneet, että se olisi kiinni koska oli sunnuntai. Paraguayn viranomaisten kirjoittaman dokumentin vuoksi, olisimme kuitenkin voineet olla ilman maahantuloleimaa kolme vuorokautta.
 Toimistossa meillä oli vähän selittämistä matkareittimme suhteen. Olimme tulleet maahan niin erikoista reittiä pitkin, että viranomaiset halusivat kuulla kokonaisen selityksen matkareitistämme, aina Concepcionista asti. Suurin osa paikallisista ja turisteista kun tulevat joko Brasiliasta Boliviaan tai toisinpäin.
 Annettuamme selkeän kertomuksen matkareitistämme, saimme ongelmitta leimat passiimme. Huh, mikä päivä oli takana!

Tästä pääsee katsomaan kulkemaamme reittiä (Paraguay - Bolivia rajanylitys)  google maps-kartalta.

Tres Gigantes - Piraijojen kalastusta ja jaguarien jäljittämistä

Bahía Negra

Vietettyämme lähes tasan tarkkaan kolme vuorokautta Barco Aquidabanissa, olimme  lopulta perillä Bahía Negrassa. Olo oli väsynyt ja likainen, ja vannoimme samalla, että tämä olisi viimeinen kerta kun astumme tähän laivaan. Kolmen päivän laivamatka riitti meille vallan mainiosti.

Jo ennen tuloamme Bahía Negraan olimme päättäneet, että majoittuisimme Bahía Negran "lähellä" sijaitsevassa majoituspaikassa, nimeltä Tres Gigantes. Paikka oli kuulemma ainutlaatuinen ja ehdottomasti kokemisen arvoinen. Sovimme Tomin ja Guyin kanssa, että majoittuisimme kaikki siellä ennen kuin jatkaisimme matkaamme Boliviaan, olimme todella ansainneet vähän hemmottelua pitkän matkan jälkeen. 

Lastaushommia

Tres Gigantes sijaitsee Rio Negron varrella (suomeksi musta joki) ja matkaa sinne on noin 40 km Bahía Negran pienestä keskustasta. Se on ensimmäinen tutkimuskeskus Pantanalin alueella Paraguayssa. Kyseessä on todellinen salainen aarre, eikä sinne ole helppo päästä. Ainut tapa päästä majoituspaikkaan on nimittäin moottoriveneellä, josta joutuu pulittamaan jonkun verta rahaa. Itse saimme onneksi kustannukset jaettua neljään pekkaan, joten hinta ei tuntunut niin pahasti rahapussissa. Moottoriveneen "vuokraus" maksoi meiltä 400 000 guarania (noin 62€).

Bahía Negrassa tapasimme filippiiniläisen reppureissaajan, Raymondin, joka oli juuri viettänyt kaksi viikkoa Tres Gigantesilla. Hän kehui paikkaa maasta taivaaseen. Raymond oli juuri jatkamassa matkaa Concepcióniin Barco Aquidabanilla. Saimme häneltä hyvää tietoa Bolivian rajanylitykseen ja hän auttoi meitä myös löytämään oikean miehen, jotta pääsisimme Tres Gigantesiin. Venettä odotellessamme, (odotimme yli kaksi tuntia) saimme maistaa  ihka oikeaa piraijaa, mitä Raymond itse oli kalastanut ja valmistanut Tres Gigantesilla ollessaan!

Bahia Negra

Tom ja Raymond löysivät yhteisen mielenkiinnonkohteen, nimittäin shakin. Paikalliset seurasivat mielenkiinnolla sivusta.

Mitä ottaa huomioon ennen matkaa Tres Gigantesiin?

1. Paraguayn maastapoistumisleima on hankittava passiin Bahía Negrassa, ennen kuin ylittää rajan Boliviaan. Olimme saaneet tämän tiedon Peteriltä, El Roblen omistajalta. Itse olimme vasta poistumassa Paraguaysta kolmen päivän päästä, koska olimme päättäneet majoittua Tres Gigantesilla kaksi yötä.

Jo heti astuttuamme ulos Barco Aquidabanista meitä vastassa oli paikallinen naispoliisi, joka halusi kerätä tietomme ylös ja tietää milloin lähtisimme Bahía Negrasta. (Emme tiedä miksi?) Selitimme hänelle, että matkasuunnitelmamme oli jatkaa matkaa suoraan Boliviaan Tres Gigantesista. Meillä ei nimittäin enää ollut paljon käteistä mukana, eikä pankkiautomaattia ollut lähistolläkään. Hän ilmeisesti ymmärsi mitä tarkoitimme, koska laittoi lopulta maastapoistumisleimat passiimme kolmen päivän päähän, jolloin poistuisimme maasta. Tämä oli todellinen helpotus, koska olimme aluksi aivan varmoja, että asia ei onnistuisi toivomallamme tavalla!

Pieniä mutkia tuli kuitenkin matkaan seuraavana päivänä, kun olimme jo Tres Gigantesilla. Viranomaiset olivat soittaneet majoituspaikan henkilökunnalle, siinä asiassa, että kuulemma tarvitsimme jonkun paperin mukaan Boliviaan. Meidän ei tarvinnut palata Bahía Negraan, koska Tres Gigantesin työntekijä oli luvannut hoitaa asian puolestamme. Ainut ongelma oli, että meidän olisi annettava passimme mukaan, jotta saisimme dokumentin. Espanjankielemme oli sen verta alkeellinen, että emme ymmärtäneet tasan tarkkaan edes mistä oli kysymys. Oliko kyseessä joku huijaus vai ihan tarpeellinen dokumentti, mitä tarvitsimme Bolivian rajanylitykseen? Uskaltaisimmeko antaa passimme tuntemattoman käsiin, ja luottaa siihen että henkilö palauttaisi passimme meille? Passeja mitä olemme varjelleet koko matkan ajan.

Seuraavassa postauksessa kerromme, mihin ratkaisuun päädyimme passien kanssa ja miten rajanylityksemme kävi.

2. Ennen matkaamme Tres Gigantesiin majoituspaikan työntekijä antoi meille tiedon, että Tres Gigantesilla ei sillä hetkellä ollut kokkia. Kaikki ruoka oli siis ostettava itse ja valmistettava paikan päällä. Kauppaa Bahía Negrassa ei ollut, mikä tarkoitti sitä, että meidän oli palattava Barco Aquidabaniin ostamaan ruokaa. Paljon vaihtoehtoja ei ollut, joten ostimme riisiä ja erilaisia kasviksia. Raymondin neuvoista päätimme ottaa vaariin ja yrittää kalastaa piraijaa joesta. Kyllä näillä eläisi pari päivää! Vettä saisimme majoituspaikasta.

3. Niin kuin jo aikaisemmin olemme maininneet, niin Bahía Negrassa ei ole pankkiautomaattia. Peterin kehotuksesta, olimme nostaneet vähän enemmän rahaa Concepciónissa. Laskimme, että rahamme riittäisivät vain kahteen yöhön Tres Gigantesilla, jotta pääsisimme Boliviaan asti.

Tres Gigantes ei ole mikään suuri  turistikohde, niin kuin ei myöskään Paraguay. Paikalle pääseminen on pienen työn takana, mikä myös tarkoittaa sitä, että paikalle pääseminen on vähän kalliimpaa. Bensiini Bahía Negrassa on kallista, koska sitä on niin hankalasti saatavilla. Koimme kuitenkin, että saimme venekuljetuksen neuvoteltua kohtuulliseen hintaan, 400 000 guaraniin. Majoituspaikka itsessään maksoi 100 000 guarania per henki/yö, eli noin 15€. 

Tutkimuskeskus Tres Gigantes

Lähes tunnin veneajelun jälkeen olimme vihdoin perillä Tres Gigantesilla. Aurinko oli porottanut kovaa taivaalta koko matkan ajan ja huomasimme jälkeenpäin, että kaikki olivat jostain kohtaa palaneet auringossa. Tres Gigantesin nähtyämme, olimme aivan ällikällä lyöty. Paikalla ei ollut ketään muita, saisimme pitää tämän piilossa olevan arteen ihan omanamme. Mahtavinta oli kuitenkin päästä omaan huoneseen, mukavaan sänkyyn ja suihkuun pitkästä aikaa!

Piraijoja ja kaimaaneja

Saimme kanootit ja kalaonget ilmaiseksi käyttöömme Tres Gigantesilla. Jo heti ensimmäisenä iltana päätimme kokeilla onneamme piraijojen kanssa.  Ruokana meillä oli vain riisiä ja kasviksia, joten kala oli se mikä kruunaisi aterian. Majoituspaikan omistaja antoi meille palan porsaanlihaa, jolla aivan varmasti saisimme kalaa.

(Sabina): Kanoottiin nouseminen jännitti itseäni niin paljon, että päätin jäädä laiturille kalastamaan. Olette varmaan kuulleet kauhutarinoita siitä, kun piraijat ovat syöneet ihmisen hengiltä?  Itse olin aivan varma, että luut olisivat vain jääneet jäljelle, jos jokeen olisi tippunut. Asiaa ei auttanut sekään, että joki vilisi myös yli metrin pituisia kaimaaneja. Río Negron vesi on niin tummaa, että on aivan mahdotonta nähdä mitä veden alla piilee.

Piraijojen kalastaminen ei ollut läheskään niin helppoa kuin olimme ajatelleet, jo sekunneissa koko syötti oli syöty ja jäljelle jäi vain koukku. Piraijat olivat aivan järkyttävän nopeita ja ovelia. Tom ja Guy onnistuivat saamaan yhden piraijan pitkän yrityksen jälkeen. Illalliseksi söimme Guyn tekemää ruokaa, yllättävän hyvää sapuskaa hän sai aikaiseksi niin vähillä raaka-aineilla. Kaapeista löytyi onneksi vähän mausteita, joiden avulla saimme makua ruokaan. Piraija jäi lopulta valitettavasti syömättä, koska se oli niin pieni.

(Sabina): Vasta seuraavana päivänä uskaltauduin kanoottiin (Simon kanssa) ja kävimmekin soutamassa  Río Negroa pitkin. Joen varrelta löysimme kuolleen kaimaanin, joka oli jo alkanut mätänemään. Raymond oli kertonut, että oli nähnyt Jaguaarin saalistamassa kaimaania. Olimme aivan varmoja, että kyseessä oli sama kaimaani, koska sen sisukset oli syöty. 

Tom ja Guy kalassa

Simo kalastamassa piraijoja

Upea auringonlasku

Kuollut kaimaani joen varrella:

Jaguareja jäljittämässä

Yksi syy miksi halusimme niin kovasti Tres Gigantesille oli eläimet. Olimme kuuleet, että alueella on hyvä kanta erilaisia eläimiä, mm. lintuja, kaimaaneja, kapybaroja (maailman suurin jyrsiä, muistuttaa vähän jättiläismarsua) ja jopa jaguareja. Kun kuulimme, että Raymond oli nähnyt jaguarin Tres Gigantesin lähistöllä olimme aivan innoissamme. Ehkä tämä oli mahdollisuutemme?!

Afrikan jälkeen olemme selkeästi jääneet kaipaamaan eläimiä, niitä kun näkee niin paljon Afrikassa luonnossa ja erilaisilla safareilla. Rakastamme molemmat eläinten kuvaamista, harmiksemme olemme nähneet niitä niin vähän Etelä-Amerikassa. Etelä-Amerikassa on sama ongelma kuin Afrikassa, eläimiä salametsästetään ja monet eläinkannat ovat kuolemassa pois. Näin on esimerkiksi käymässä jaguareille. Olemme huomanneet, että eläinsuojelu on erittäin puutteellista tai jopa olematonta monessa Etelä-Amerikan maassa.

Tres Gigantesin lähistöllä oli kolme vaelluspolkua. Vähän jännittyneinä lähdimme kaikki neljä kävelemään pitkin ensimmäistä polkua. Viidakko oli hyvin tiivis, joten ympärille näkeminen oli vähän vaikeaa. Joka kerta kun kuulimme yhdenkin pienen äänen pusikosta, olimme aivan varmoja, että kyseessä oli jaguari (tuskinpa):D (Sabina): Valitettavasti meidän kokemus jaguareista jäi vain yhden jaguarin tassunjälkiin, mistä ainakin itse olin ihan tyytyväinen. En ehkä olisi halunnut tehdä sen kanssa lähempää tuttavuutta ilman opasta. Mitään suurempia eläimiä emme oikeastaan nähneet. Lintuja ja liskoja oli monia, sekä yhden kapybaran näimme juovan joesta. Kuulimme paljon ihmeellisiä ääniä pusikoista, mutta emme osanneet sanoa mistä eläimestä äänet olisivat tulleet.

Jaguarin tuore jälki

Jaguarikamera

Näköalapaikka, joka sijaitsi korkealla puussa

Jaguarin kynnenjälkiä?

Päivällisiä pimeässä sadeveden kera

Meillä oli kaksi mahtavaa päivää Tres Gigantesilla. Olisimme varmasti viihtyneet pidempään jos olisi ollut enemmän rahaa, ruokaa ja vettä. Vesi oli sadevettä, mutta se maistui mielestämme vähän oudolta, minkä vuoksi käytimme vedenpuhdistustabletteja. Kokki olisi tietenkin helpottanut asioita paikassa, eikä silloin olisi tarvinnut huolehtia ruuanlaitosta tai muusta. Sähkö loppui myös joka ilta talosta (talo toimi aurinkopaneleilla), minkä takia jouduimme syömään lähes aivan pimeässä, vain taskulamput valona. Majoituspaikan työntekijä sanoi, että meidän kannattaa myös olla varovaisia pimeässä, koska käärmeitä saattoi välillä livahtaa sisälle. Hehhe.