Trekkausta Grampiansin kansallispuiston upeissa maisemissa

Kylmänkankeina jatkoimme aamuvarhain matkaa kohti Halls Gapin keskustaa. Halls Gap on varsin pieni kaupunki ja on myös yleisin pääsytie Grampiansin kansallispuistoon. Kaupunki ja koko Grampiansin kansallispuisto on suosittu lomakohte Victorialaisten kesken, minkä kyllä huomasimme kun saavuimme kaupunkiin. Leirintäalue oli täynnä asuntovaunuja, ihmisiä telttoineen ja perheitä pienissä mökeissään. 

Grampiansin kansallispuisto on erityisen tunnettu villieläimistään, kasvillisuudestaan ja vaelluspoluistaan. Vaelluspolkuja löytyy yli 160km edestä, helpoista puolen tunnin pituisista, aina haastaviin yön yli kestäviin retkiin, jotka vaativat yöpymistä matkan varrella. Pääsyy miksi halusimme matkustaa Grampiansin kansallispuistoon olikin se, että rakastamme molemmat luonnossa olemista ja trekkaamista. Aina pääsee haastamaan itsensä ja laittamaan itsensä koville. Kuinka ihanalta tuntuukaan seuraavana päivänä, kun lihakset ovat kipeänä.  

Vaikka olimme nukkuneet niin huonosti edellisenä yönä, niin tunsimme olomme yllättävän pirteiksi. Jalat tosin tuntuivat todella painavilta ja kroppa jäykältä, koko yön kestäneen kylmyyden ja palelemisen jälkeen. Parkkeerasimme automme Halls Gapin karavaanarialueelle (Halls Gap caravan park) ja söimme aamiaisemme autossa. Kaupungissa oli erittäin hiljaista ja vain muutamia ihmisiä oli hereillä siihen aikaan. Simo oli valinnut meille vaellusreitin, mikä oli noin 10km pitkä ja haastavuudeltaan keskitasoa. Trekkailut olivat jääneet vähemmälle Australiassa ollessa, joten oli mukava taas päästä kokeilemaan kuntoaan. Päivää varten olimme pakanneet mukaan eväitä ja vettä, joita voisimme syödä matkan varrella. 

Olimme aivan ällistyneitä siitä, miten kaunis ja ainutlaatuinen Australian luonto oli. Olimme viettäneet suurimman osan ajastamme suurkaupungissa, joten se,  että yhtäkkiä olimme niin erilaisen ympäristön keskellä, tuntui vähän oudolta. Jotenkin saimme vasta Grampiansin kansallispuistossa sen tunteen, että nyt vasta olimme Australiassa! Juuri tällaiseksi, olimme aikaisemmin kuvitelleet maan. 

Polkuja pitkin kävellessämme huomasimme päivästä tulevan erittäin lämmin ja aurinkoinen. Olimme tietenkin pukeneet itsemme viimeistä päivää myöten, koska aamu oli vielä ollut niin viileä.

Matka ylös (The Pinnaclelle), jonka olimme valinneet päivän päämääräksi, kestäisi noin pari tuntia. Kokonaisuudessaan reittissä menisi noin viisi tuntia.  Saimme trekata hiljaisuudessa ja rauhassa ylös, koska matkalla näimme vain alle kourallisen ihmisiä. Tästä pääsee lukemaan The Pinnaclesta ja vaihtoehtoisista reiteistä ylös Pinnaclelle.

Matka ylös vuoren huipulle ei ollut mikään erityisen vaikea mielestämme. Monta askelta tuli otettua ja rappusia noustua ylös. Onneksi olimme varanneet tarpeeksi vettä mukaan, koska aurinko paistoi täysiä kirkkaalta taivaalta. Taisimme molemmat vähän polttaa nenämme. Pelkäsimme välillä, että törmäisimme käärmeeseen, koska pusikoista kuului aina välillä pientä rapinaa. Onneksi pelko kuitenkin osoittautui turhaksi. Muutamaan liskoon törmäsimme matkan varrella, mutta ei mihinkään sen kamalampaan.

Saavuttuamme ylös, vastassamme oli jonkun verta turisteja, myös pieniä lapsia. He olivat ilmeisesti tulleet helpompaa ja lyhyempää reittiä ylös, koska emme ainakaan matkallamme olleet montaa ihmistä nähneet. Ylhäällä pysähdyimme syömään eväitämme ja levähdimme hetkeksi.

Matka alas sujui vaivattomammin, vaikka alastulossa kestäisi yli kaksi tuntia (jos päätti kulkea koko matkan alas jalan).  Huomasimme enemmän ihmisiä tulevan vastaan, mitä enemmän kello oli. Onneksi olimme lähteneet aikaisin aamulla matkaan, niin olimme välttyneet suurimmilta turistijoukoilta.

Päivämme Grampiansin kansallispuistossa oli ollut mitä mainioin. Aluksi olimme ajatelleet, että olisimme vielä tehneet yhden trekkausreitin. Päätimme kuitenkin jättää sen väliin, koska huomasimme olevamme aika väsyneitä ja kello alkoi lähestyä kolmea. Olimme yöksi varanneet huoneen motellista, joka sijaitsi Warrnamboolissa, joten sinne oli vielä kerettävä illan aikana.

Grampiansin kansallispuistosta Warnambooliin on noin 160km, joten kerkeäisimme sinne todennäköisesti parissa tunnissa, riippuen tietenkin siitä, miten monta kertaa pysähtyisimme matkan varrella. Päätimme ajaa Warrnambooliin Dunkeldin ja Hamiltonin kautta, josta myös ostimme lounaamme (tai ehkä se siihen aikaan oli jo päivällinen:D) Hamiltonin jälkeen pysähdyimme muutamassa paikassa ottamassa kuvia. Saimme ajella ihan rauhassa, ilman muita autoilijoita.

Hamiltonin jälkeen saavuimme Portlandiin, missä emme valitettavasti jaksaneet pysähtyä, vaan jatkoimme matkaa suoraan Warrnambooliin. Olimme perillä Warrnamboolissa, joskus seitsemän aikaan illalla. Motellihuoneemme oli oikein mukava ja olimme tyytyväisiä siitä, että saisimme nukkua seuraavan yön lämpimässä.