Mawlamyine - Kaunis joenrantakaupunki

Maisemanvaihdos Thaimaasta Myanmariin oli aikamoinen. Myanmarista voi puhua oikeana kehitysmaana ja maa onkin pitkään pärjännyt pelkillä omilla varoillaan ja resursseillaan. Vaikka Thaimaakin on köyhä maa, niin kyllä katukuvasta näkee, että Myanmar on paljon kehittymättömämpi. Tuntui vähän siltä, että kun astui Myanmarin puolelle,  niin sitä olisi yhtäkkiä mennyt aikakaudessa taaksepäin. Vaikka maa on hyvin köyhä, rikoksia ei satu samallalailla kuin muissa Kaakois-Aasian maissa. Myanmar onkin yksi Kaakkois-Aasian turvallisimmista maista turisteille. Maan lainsäädäntö on hyvin ankara ja rikoksista saa kovat tuomiot. Rikoksia sattuu hyvin harvoin turisteille, mutta tietenkin maalaisjärki on kaikissa maissa suositeltavaa. Yleisesti Myanmarissa pidetään  turisteja korkeassa arvossa ja heistä halutaan pitää hyvää huolta.

Myanmarin katukuvassa huomasi myös paikallisten ihmisten konservatiivisen pukeutumisen. Naiset pukeutuvat pitkiin hameisiin ja pitkähihaisiin puseroihin. Ehkä enemmän huomiota herätti miesten pukeutuminen, nimittäin hekin pukeutuvat peittäviin vaatteisiin, yleensä olkapäitä peittäviin puseroihin ja pitkiin longyihin, eli nilkkaan asti ulottuviin hameeisiin. Turistien on myös syytä pukeutua peittävästi, eli lyhyet minisortsit ja narutopit on syytä jättää matkalaukkuun. Toinen asia minkä nopeasti huomasi katukuvassa oli että, melkein jokainen mies pureskelee betel nut -tupakkaa, josta hampaat värjäytyvät ihan punaisiksi. Näitä sylkiklimppejä huomasi myös kadulla joka puolella. Eli ei ole aihetta pelkoon:D Se ei ole verta, vaikka se siltä näyttää. Alussa kun emme tienneet mistä oli kyse, niin olihan se aika rivon näköistä kun paikallinen mies hymyilee hampaat ihan verenvärisinä:D

Kun minibussimme Myawaddysta lähti matkaan, emme voineet olla huomaamatta miten paljon maisemat ja ympäristö muistuttivat matkastamme Afrikassa. Maasto oli hyvin mäkinen ja tiet huonossa kunnossa (teitä ei ole rakennettu joka puolelle). Jos emme sillä hetkellä olisi tienneet, että olemme Myanmarissa, olisi ensimmäinen arvaus sijoittunut Ugandaan. Maasto oli hyvin samanlainen kuin esimerkiksi Ugandassa.

  Matkamme Mawlamyineen oli hyvin mielenkiintoinen. Kuljimme koko ajan ylös ja alas mäkiä, eikä matkan alussa (ensimmäisten tuntien aikana) missään kohtaan päässyt ohittamaan edellä olevaa ajoneuvoa (paitsi mopolla). Liikenne kulki varsinkin alussa erittäin hitaasti, tie oli niin huonokuntoinen ja välillä auto pomppi niin kovaa, että löin jopa pääni kattoon muutaman kerran:D Liikennettä oli myös ihan hirveästi. En tiedän onko joka päivä samanlaista ruuhkaa. Ihan kuin pienet kiltit muurahaiset, kuljimme peräkkäin jonossa. Matkan aikana jouduimme ainakin pysähtymään neljä kertaa passintarkistukseen, joka on ihan rutiinikäytäntö turisteille. Puolessavälissä matkaa, pysähdyimme buffet-ravintolaan syömään. Kaikki kanssamatkustajamme olivat paikallisia ja tutustuttivat meidät burmalaiseen ruokaan. He tarjoilivat meille ruokaa lautasille ja kertoivat mitä kaikki ruuat olivat. Ihmiset olivat muutenkin erittäin kohteliaita, kiinnostuneita ja halusivat, että meillä olisi hyvä olla ja viihtyisimme niin hyvin kuin mahdollista. Ovatko ihmiset täällä Myanmarissa oikeasti näin ystävällisiä? Ruoka oli ihan mielettömän hyvää ja oli mukava tutustua uusiin burmalaisiin makuihin. 

Tiekyltin perusteella huomasimme, että matkaa Mawlamyineen oli enää alle 50km. Kun emme kääntyneet kyltin osoittamaan suuntaan, aloimme vähän huolestumaan. Olimme sanoneet kuskillemme, että olemme lähdössä Mawlamyineen eikä Hpa-aniin. Oliko kuski unohtanut asia vai jouduimmeko kuitenkin huijauksen kohteeksi? Aloimme turhautumaan kun emme tienneet mihin päätyisimme. Emme vielä halunneet alkaa tiuskia kuskille asiasta, vaan odottelimme hetken, jos kuitenkin kohta kääntyisimme oikeaan suuntaan. Matkamme vain jatkui ja jatkui, ja lopuksi tajusimme, että bussin päämääränä oli kaupunki Hpa-an. Kun olimme perillä Hpa-anissa nousimme pettyneinä ulos autosta. Kuskin vaimo pahoitteli ylimääräisestä matkasta  Hpa-aniin ja lupasi että auttaa meidät perille Mawlamyineen. Hän järjesti meidät paikalliseen bussiin ja maksoi bussimatkamme Mawlamyineen. Matkaa Hpa-anista Mawlamyineen oli vain 44km, mutta bussimatka kesti kaksi tuntia. Bussi oli vanha kuin mikä ja sen ovia ei saanut kiinni. Saimme koko ajan pelätä, että rinkkamme tippuisi ulos bussista, kun bussi pomppi niin paljon. Onneksi bussikuskin apupoika  lopuksi tajusi sitoa rinkkamme kiinni, ettei meidän jatkuvasti tarvinnut pelätä rinkkojemme putoamista. Bussimatka oli mielenkiintoinen kokemus ja herätimme ainakin paljon kiinnostusta paikallisissa. Tällä matkalla kärsivällisyyttämme ainakin koeteltiin. Selvisimme kuitenkin väsyttävästä bussimatkasta, vaikka aina ei kyllä hirveästi naurattanut.

Kun vihdoin olimme perillä Mawlamyinen bussiasemalla, oli meidän löydettävä jonkinlainen kuljetus majoituspaikkaan. Olimme opaskirjasta katsoneet valmiiksi yhden halvan paikan mihin halusimme majoittua. Bussiasemalla vastassa oli tuk-tuk-kuljettajia. Menopelit koostuivat moottoripyörästä ja isosta vedettämästä kärrystä. Kuskimme tiesi heti mihin halusimme ja sanoi, että majoituspaikka on erittäin suosittu täällä. Kymmenen minuutin ajelun jälkeen olimme perillä majoituspaikassa, joka sijaitsi ihan joenrannan vierellä. Emme olleet tehneet mitään varausta etukäteen, joten saimme vain toivoa, että yksi huone olisi vapaana meille. Kun kävelimme sisään, majoitustalo oli aivan täynnä reppureissaajia. Olimme tästä erittäin yllättyneitä, koska emme tienneet, että niin moni edes matkusti Mawlamyineen. Guest housella oli onneksi yksi kalliimpi huone vielä vapaana (hinta oli vähän alle 30€), joten päädyimme ottamaan tämän huoneen. Olimme jo etukäteen lukeneet, että majoituspaikat Myanmarissa ovat vähän kalliimpia, kuin muualla Kaakkois-Aasiassa, sekä että turisteilta pyydetään ihan eri hintaa kuin paikallisilta. Huoneiden kuntokaan ei yleensä vastaa hinta-laatusuhdetta. Olimme kuitenkin ihan tyytyväisiä huoneeseemme. Naapurihuoneesta oli kyllä päivällä löytynyt rotta ja meidänkin seinistä kuului jotain rapinaa öisin:D

Kun olimme asettuneet huoneeseemme menimme syömään. Päätimme mennä ensimmäiseen ruokapaikkaan joka tuli vastaan. Kun istuimme alas pöytään huomasimme, että ruokalistassa oli vain ruoat burmankielellä. Yritimme kysyä ruokalajeista tarjoilijalta, mutta emme oikein saaneet kunnollista vastausta. Hetken päästä pöytämme täyttyi erilaisista leivonnaisista, suolaisista ja makeista. Tarjoilijamme, joka oli nuori poika, kertoi mitkä leivonnaisista olivat suolaisia ja mitkä makeita. Laskimme, että leivonnaisia oli ainakin kaksitoista kappaletta. Emme ikinä jaksaisi syödä niin monta:D Söimme vähän yli puolet tarjotusta ruuasta ja menimme maksamaan. Yllätyimme miten halpaa ruoka oli, maksoimme kaikesta nimittäin alle kaksi euroa. Ymmärsimme maksuhetkellä, että vain syödyistä ruoista veloitetaan. Kuulimme jälkikäteen, että tämä tapa on melko tavallinen Myanmarissa. Nyt olimme taas oppineet jotain uutta Burmalaisista tavoista.

Seuraavana päivänä herättyämme, olimme paljon pirteämpiä. Eilispäivä oli ollut tosi pitkä ja kello oli jo ollut paljon, kun olimme saapuneet majoituspaikkaan. Aamulla halusimme käydä tutustumassa kaupunkiin ja käydä syömässä aamiaista, jossain hyvässä ruokapaikassa. Ulkona kävellessä, kaikki tervehtivät meitä ja kysyivät mistä olimme ja mitä meille kuului. Ihmiset olivat hyvin avoimia ja helposti lähestyttäviä. Monet avautuivat myös meille huolenaiheistaan liittyen maan poliittiseen tilanteeseen ja tulevista vaaleista. Monet toivoivat asioiden menevän parempaan suuntaan ja olivat iloisia, kun turistit olivat löytäneet Myanmarin.

Huomasimme molemmat pitävämme Mawlamyinestä kovasti. Kaupunki oli melko rauhallinen ja ihmiset olivat mukavia. Löytyi paljon hyviä ruokapaikkoja ja turistejakaan ei näkynyt liikaa, paitsi tietenkin majoituspaikassamme. 

Ihmiset Myanmarissa ovat hyvin uskonnollisia, joten temppeleitä ja pagodia löytyy tuhansia ympäri koko maata. Mawlamyinessä  ollessa, kävimme mm. Kyaik Tan Lan Pagodalla, joka sijaitsee kukkulalla. Paikan päällä on hienot näkymät kaupungin yli.

Majoituspaikkamme

Joenrannalla

Mawlamyinen katukuvaa

Paikallinen kuljetusmuoto. Kuski pystyy jopa kuljettamaan kolme henkilöä samaan aikaan.

Takana näkyy Kyaik Tan Lan Pagoda

Oli järkyttävän kuuma päivä. Hiki vain virtasi.

Maisemat ylhäältä

Kyaik Tan Lan Pagoda

Rakennelma oli osittain erittäin ränsistynyt

Ensikosketus Myanmariin ja aika laittaa ennakkoluulot sikseen

Kasvoilleni nousee väkisin hymy kun ajattelen tätä ihmeellistä maata, nimittäin Myanmaria. Oikeastaan matkamme Myanmarissa, oli aikamoinen pettymys, mikä latisti matkaintoamme aika lailla. Mutta ei itse maata voi syyttää siitä, vaan ihan itseämme, koska valitsimme väärät matkakohteet reitillemme. Emme ikinä olisi uskoneet, että kohtaisimme niin paljon turisteja Myanmarissa, koska kaikkihan olivat sanoneet meille, että nyt on se paras hetki matkustaa sinne, ennen kuin turismi alkaa lisääntyä. Mutta, eipä tämä pitänyt paikkaansa, vaan paras hetki oli todennäköisesti muutama vuosi sitten, kun rajat avattiin Myanmariin. Suuret turistimassat johtuivat osittain varmasti myös siitä, että matkamme maahan sijoittui juuri joulunaikaan. Emme todellakaan edes osanneet ajatella, että maahan järjestetään jopa pakettimatkoja ja että niin monta lapsiperhettä, jopa on löytänyt tämän ihmeellisen maan. 

Virhe jonka teimme, oli että luotimme liikaa opaskirjoihin, sekä että matkareittimme perustui näihin suosikkinähtävyyksiin. Myanmarin jälkeen päätimme, että kuljemme vain omaa reittiämme tästä eteenpäin, välittämättä siitä jääkö joku suosituttu nähtävyys näkemättä. Koska tosiasia on se, että onko se itse nähtävyys (ja varsinkin se kokemus paikan päällä) sitten niin hieno ja erikoinen, jos se vain on täynnä turisteja, etkä edes saa kuvaa otettua ilman ihmismassaa joka näkyy kuvassa. Meille on ainakin aina tullut se tunne näissä paikoissa, että haluamme nopeasti pois, johonkin rauhalliseen paikkaan, mikä ei vilise ihmisiä ja turistihuijareita.  Parhaat kokemuksemme ovat olleet sellaisissa paikoissa, jossa ei ole ollut ihmisen ihmistä, vain me nauttimassa siitä kauneudesta ja siitä hetkestä. Sen ei aina tarvitse olla mitään sen erikoisempaa.

Jos meillä vain olisi ollut tarpeeksi aikaa Myanmarissa, olisimme tehneet matkastamme siellä enemmän oman näköisemme. Valitettavasti ymmärsimme tämän liian myöhään ja erilaisen reitin suunnitteleminen olisi vaatinut enemmän suunnittelua ja aikaa. Myanmarissa liikkuminen on helppoa jos vain pysyy turistireitillä, mutta jos haluat enemmän koskemattomalle alueelle, joudut näkemään enemmän vaivaa ja ehkä jopa selittelemään paikallisille, että miksi hemmetissä haluat sinne. He kun luulevat, että tulet maahan, jotta saisit nähdä hienoimmat turistinähtävyydet, etkä tekemään mitään muuta. Myanmarissa on vieläkin tänä päivänä alueita, joihin turisteilla ei ole pääsyä, joten näistä alueista on myös hyvä ottaa selvää etukäteen, ettei vain joudu ongelmiin vahingossa. Tietyille alueille pääsemiseksi, pitäisi myös hankkia hallitukselta maksullinen lupa, jotta alueelle saa mennä.

No palataanpas vielä alkuun mistä matkamme Myanmariin alkoi...

Olimme päättäneet yöpyä vain yhden yön Mae Sotissa ja heti jatkaa matkaa Myawaddysta Mawlamyineen, koska meillä oli vain rajoitetusti aikaa Myanmarissa. Tämä tiukka aikataulu sen takia, koska olimme varanneet lentoliput Taiwaniin, noin kahden viikon päähän, jotta kerkeisimme juhlia uutta vuotta Taipeissa. Varmistimme hotellimme henkilökunnalta, että varmasti pääsisimme jatkamaan matkaa samana päivänä Myawaddysta Mawlamyineen, ettemme vahingossakaan joutuisi jäädä Myawaddyyn yhdeksi päiväksi, olemattoman liikenteen vuoksi. Nuoret pojat hotellilla olivat ystävällisimmät ihmiset mitä olimme tavanneet koko Thaimaan aikana. Vaikka he eivät puhuneet  paljoa englantia ja herätimme heidät kesken yöunien (lähdimme aamulla tosi aikaisin), he yrittivät aina parhaansa ollakseen meidän avuksi. Ihanaa, että niin kilttejä ihmisiä löytyy. 

 Jätettyämme hotellimme, meillä oli vaikeuksia löytää kuljetusta Mae Sot-Myawaddy rajalle. Takseja ei näkynyt missään, emmekä halunneet käyttää tuktukia,  aikaisempien huonojen hintatarjousten vuoksi. Lopulta meidän oli vain pakko tyytyä tuktuk-kuljetukseen, kun mitään muuta ei ollut saatavilla. Bangkokilla on ilmeisesti ihan omat hintansa, koska tuktukilla kulkeminen oli itse asiassa paljon halvempaa Mae Sotissa. 

Kun pääsimme rajalle, edessämme oli ainakin sadan metrin jono. Emme oikein tienneet, mihin meidän piti mennä, joten menimme vain jonon perään jonottamaan. Emme kauan kerenneet olla jonossa, kun eräs mies tuli sanomaan meille, ettemme tarvitse jonottaa vaan voimme suoraan mennä  Thaimaan viranomaisten luo. Teimme näin ja pääsimme heti muiden ohi (jonossa oli ilmeisesti vain paikallisia thaimaalaisia ja burmalaisia). Kun meidät oli leimattu ulos Thaimaasta, burmalainen mies tarjoutui meidän avuksi ja kertoi mm. mihin meidän seuraavaksi piti mennä. Itse olen varsinkin Thaimaan jälkeen ollut hyvin varovainen tuntemattomien kanssa aasiassa ollessani, koska he yleensä aina yrittävät hyötyä sinusta tai jollain tavalla huijata sinua. Yritin olla luottamatta liikaa  tuntemattomiin ihmisiin. Kuuntelimme kuitenkin miestä, ja menimme toimistoon johon mies meitä oli ohjannut. Hän sanoi jäävänsä ulos odottamaan, kunnes olisimme valmiita, vaikka olimme jo kiittäneet häntä ja sanoneet, että hän oli jo auttanut meitä tarpeeksi. Toimistossa viranomaiset olivat erittäin mukavia ja jopa rentoja olemukseltaan. Saimme leimat passiimme ja asiat hoituivat erittäin sujuvasti.

Sama mies odotti meitä ulkona. Yritin vain olla välittämättä hänestä ja ajattelin, että hän sitten aikanaan jättää meidät rauhaan, kun  hän itse huomaa että emme tarvitse apua. Simo kuitenkin on niin kiltti, että hän ei voinut olla puhumatta miehen kanssa ja kuunteli hänen antamiaan vinkkejä. (Meille tuli tästä vähän erimielisyyksiä:D) Mies luuli mm. Simon olevan Leonardo DiCaprio, ehkä hän siksi ei halunnut jättää meitä rauhaan.

  Simo oli päättänyt luottaa tähän mieheen, niin lopulta minulla ei oikein ollut mitään muuta vaihtoehtoa kun seurata sivusta, ettei mitään vakavaa tapahdu:D  Mies auttoi meitä mm. rahanvaihdossa, hän näytti meille missä on hyvä paikka vaihtaa rahaa ja missä rahanvaihtokurssi on hyvä. Yleensä en halua, että ulkopuolinen auttaa raha-asioissa, mutta tällä kertaa teimme poikkeuksen ja saimmekin erittäin hyvän kurssin rahoille. Mies vakuutti, että hyvää hyvyyttään haluaa auttaa turisteja, jotka tulevat Myanmariin. Hän sanoi, että ei tee tätä rahan vuoksi, vaan haluaa ilmaiseksi olla avuksi. Mies järjesti meille myös minibussin Mawlamyineen ja tutustutti meidät henkilöihin jotka matkustaisivat meidän kanssamme minibussissa. Hän myös varmisti kuljettajalta, että saimme saman hinnan kun paikalliset, eikä meiltä veloiteta turistihintaa. Ennen kuin lähdimme matkaan, mies vielä kysyi meiltä, olimmeko jo syöneet aamiaista ja että hän tiesi mistä sai hyvää burmalaista ruokaa. Simo meni miehen mukaan hakemaan takeaway-ruokaa ja minä jäin bussiin odottamaan rinkkojemme kanssa. Ruoka mitä mies oli suositellut meille, oli erittäin hyvää.  Vaikka olin erittäin skeptinen miestä kohtaan, on pakko myöntää, että mies todella auttoi meitä ystävällisyyttään. Tai niin ainakin luulen. En tiedä olisiko hän halunnut rahaa, ehkä olisi ollut oikein antaa hänelle pieni summa. Emme missään ole saaneet näin hyvää kohtaamista ihmiseltä, varsinkaan raja-alueilla. Taas oli aika miettiä ennakkoluulojaan ihmisiä kohtaan, ja muistaa, että kaikki ihmiset eivät yritä hyötyä sinusta tai huijata sinua. Thaimaassa ehkä on hyvä olla luottamatta tuntemattomiin ihmisiin liian helposti, mutta Myanmarissa koimme, että ihmiset olivat rehellisiä ja luottamuksen arvoisia.

No man's land

Matkamme Myanmariin oli alkamassa

Yöbussilla Mae Sottiin ja asiaa Myanmarin rajanylityksestä

Oli sunnuntaiaamu ja vietimme viimeistä päivää Bangkokissa. Olimme ostaneet bussiliput Mae Sottiin sunnuntai-illaksi, koska olimme kärsimättömiä ja halusimme jo jatkaa matkaa eteenpäin. Hotellivarauksemme olisi ollut maanantai-aamuun asti, mutta siitä emme jaksaneet välittää. Päiviä oli jo tullut vietettyä tarpeeksi Bangkokissa. Vietimme viimeisen päivän mm. kierrellen eri temppeleissä.

  Illalla pakkasimme rinkkamme ja hyvästelimme Bangkokin. Päätimme kulkea bussiasemalle junalla ja loput matkasta taksilla, koska junalla ei päässyt ihan perille asti. Matkaa juna-asemalta bussiasemalle oli kuitenkin jonkun verta, emmekä halunneet pimeällä kävellä pitkiä matkoja. 

Bussiasemalla oli vastassa paljon turisteja ja paikallisia. Monet turistit näyttivät siltä, että olisivat viettäneet pitkän ajan bussiasemmalla, mm. monet nukkuivat tai lepäsivät lattialla. Itse olimme juuri tarpeeksi ajoissa bussiasemalla, että kerkesimme ottaa yhdet kuplateet, ennen kuin bussimme Mae Sottiin lähti. Bussi oli erittäin uuden ja hyväkuntoisen näköinen, joten ihan mukava bussimatka olisi todennäköisesti edessä. Olimme valinneet toisen luokan liput, joten emme ainakaan saaneet huonoimpia paikkoja bussista, jotka sijaitsivat virtsalle haisevan vessan vieressä. Bussissa meille vielä tarjottiin puhdistusliinoja, pientä evästä ja vettä. Koska kyseessä oli yöbussi, joka lähtisi kello yhdeksän illalla,  olisimme perillä Mae Sotissa jo joskus kello viiden jälkeen aamulla.

Matkasuunnitelmamme Mae Sotista eteenpäin olivat vielä auki. Meillä oli pari vaihtoehtoa, joko yöpyisimme Mae Sotissa yhden yön tai tekisimme rajanylityksen samana päivänä Myawaddyyn. Myawaddysta kulkee useampia busseja/minibusseja mm. Hpa-aniin ja Mawlamyineen. Erikoinen seikka on, että kyseisiin kaupunkeihin ja maan muihin osiin, pääsee vain tiettyinä päivinä  (joka toisena päivänä). Yleensä kuukaudesta riippuen parillisina tai parittomina päivinä. (Itse otimme selvää päivistä netistä). Tämä järjestely johtuu siitä, että tie on vain yksikaistainen ja niin kapea, että toinen auto ei mahdu ohittamaan, minkä vuoksi länteen pääsee vain liikkumaan tiettyinä päivinä. Toisina päivinä, liikenne liikkuu taas toiseen suuntaan. Mielenkiintoista :D

Naisten tanssi-ja musiikkiesitys Bangkokissa

Wat Arun - Aamunkoiton temppeli

Kissojen lepopaikka

Matkamme ensimmäinen yöbussimatka sujui hyvin. Emme olleet aikaisemmin ottaneet yöbussia matkamme aikana, koska Afrikassa se ei ollut turvallista ja Malesiassa tuli aina kuljettua julkisilla päiväsaikaan. Nukkuminen bussissa on aika pinnallista ja pienempiinkin ääniin, valoihin ja pomppuihin herää helposti. Itse olen kuitenkin saanut ihan kohtalaisesti nukuttua busseissa. Yöbussissa luulisi olevan rauhallista, mutta ei, siellä laitetaan kunnon musiikkishow pystyyn. Telkkarista soitetaan thaimaalaista karaokemusiikkia, jonka mukana on mahdollista laulaa.  Tästä olimme jo kyllä kuulleet etukäteen, joten osasimme odottaa sitä. Seuraava päivä meni sitten hyrräillessä thaimaalaisia poppibiisejä. 

Juuri ennen kuin olimme perillä Mae Sotissa, yöbussin henkilökunta herätti meidät. Kello oli vähän yli viisi aamulla. Ulkona oli vielä pimeä, kun jäimme pois bussiasemalla. Oli pakko ottaa taksi Mae Sotin keskustaan, koska bussiasema sijaitsi keskustan ulkopuolella. Muita kulkovälineitä ei ollut paikalla, joten taksilla oli kuljettava. Taksikuskimme puhui erittäin huonosti englantia ja hänellä ei ollut hajuakaan mihin halusimme. Emme olleet varanneet hotellia etukäteen tällä kertaa, vaan ajattelimme käydä kysymässä paikan päältä. Taksikuskimme kierteli erilaisia katuja Mae Sotissa, mutta montaa hotellia ei näkynyt matkan varrella. Lopulta pyysimme taksikuskiamme vain jättämään meidät jollekin kadulle, josta kävellen etsisimme majoituspaikan itsellemme. Hetken etsittyämme löysimme yhden majoituspaikan, joka kyllä näytti erittäin kalliilta. Alunperin ajattelimme vain käydä kysymässä rajanylityksestä hotellin henkilökunnalta, mutta päätimmekin jäädä hotelliin yhdeksi yöksi, kun selvisi, että hotellihuone oli erittäin halpa ja olimme molemmat aika väsyneitä. Kyseinen hotelli oli varmaan aikoinaan ollut tosi kallis ja hyvässä kunnossa, mutta se oli selvästi päästetty huonompaan kuntoon, eikä sitä oltu kunnostettu pitkään aikaan. Huoneessa ei kuitenkaan ollut mitään vikaa, paitsi että suihkusta tuleva vesi oli ihan JÄÄKYLMÄÄ. Hui...Afrikkamuistoja:D

Mae Sotin hotellihuone

Hotellilla sorruimme taas pitkiin päikkäreihin, yöllä matkustelu on sen verran rankkaa. Herättyämme suuntasimme ulos etsimään ruokapaikkaa. Kaupunki oli aivan eri näköinen valoisalla. Pimeän aikaan oli niin hiljaista ja ketään ei näkynyt missään. Mikä oli vähän pelottavaa. Valoisalla ihmisiä taas näkyi joka puolella, ei kuitenkaan montaa turistia. Jess, tätä olimme odottaneet. Ruokapaikkaa etsiessä meille tuli taas valinnanvaikeus, mikä on ollut yleinen ongelma  Aasiassa ollessa:D Emme osaa päättää mihin menemme syömään ja kiertelemme eri ruokapaikkoja, kunnes toinen jo on niin nälkäinen ja kiukkuinen, että on vain pakko mennä jonnekkin. Saimme tällä kertaa apua päätöksentekoon, kun eräs suomalainen mies huomasi meidän puhuvan suomea ja liityimme sitten hänen seuraksi. Siinä meni sitten helposti muutama tunti, rupatellessa ja kahvitellessa. Illalla kävimme vielä hänen ja yhden australialaisen naisen kanssa ulkona syömässä. Emme valitettavasti ottaneet mitään kaupunkikuvia Mae Sotista.  Aika meni niin nopeasti, että valokuvien ottaminen unohtui:D

Myanmarin viisumin hankinta ja muita kuulumisia Bangkokista

Vietettyämme koko päivän ulkona, jouduimme lopulta palaamaan takaisin majoituspaikkaamme. Kävimme melkein heti nukkumaan (oli muuten epämukavin sänky ikinä!), jotta aamu koittaisi nopeammin ja pääsisimme pois tästä likaisesta rotankolosta. Toisin kuin olimme pelänneet, niin selvisimme yöstä ihan hengissä (emme päätyneet pakastimen pohjalle) ja jäimme ilman näköhavaintoa jättiläisrotasta.

Päätimme aamulla ottaa taksin kolmanteen majoituspaikkaamme, koska se sijaitsi aika kaukana. Olimme onneksi nyt oppineet vaatimaan taksinkuljettajia käyttämään taksimittaria, koska matka tuli huomattavasti paljon halvemmaksi mittaria käyttäessä. Pari kertaa kerkesimme jo istua taksiin, kun kuski sittenkin sanoi, ettei käytä mittaria, jääräpäisinä emme tähän suostuneet ja poistuimme taksista. Nopeasti takana oli sitten toinen taksikuski, joka suostui käyttämään mittaria.

Päästyämme kolmanteen majoituspaikkaamme, olimme erittäin tyytyväisiä, koska huone oli paljon parempi ja siistimpi kuin edellinen. Sijaintikin oli paljon parempi, kun juna-asema oli ihan kävelyetäisyyden päässä. Liikkuminen paikasta toiseen oli paljon helpompaa, kun ei aina tarvinnut turvautua taksiin. Lähistöllä oli myös jonkun verta hyviä ravintoloita ja katukojuja. Olimme oikeastaan molemmat vähän yllättyneitä siitä, miten vähän katukojuja Bangkokissa oli, verrattuna esimerkiksi Kuala Lumpuriin. Ravintoloita löytyi kyllä joka puolelta Bangkokissa, mutta tuntui siltä, että jouduimme näkemään paljon vaivaa, että löysimme hyviä katukojuja. Löytämämme katukojut sisälsivät yleensä vain buffet ruokaa, mikä ei oikein ole meidän mieleen, koska ruoka yleensä ei enää ole ihan tuoretta ja ruoka on yleensä kerinnyt kylmetä. Monessa katukojussa oli sitä paitsi pelkästään ruokien nimet thaimaaksi, eikä mitään kuvia annoksista ollut saatavilla. Mikä tietenkin hankaloitti ruoan tilaamista, kun ei ollut hajuakaan siitä, mitä ruoka esimerkiksi sisälsi:D Onneksi kuitenkin löysimme muutaman katukojun, missä tarjoiltiin erittäin hyvää paikallista perinteistä ruokaa. Löysimme mm. yhdeltä syrjäiseltä kadulta maailman parasta Tom Yam keittoa. Sillä pelkällä liemellä olisi voinut elää koko loppuelämänsä ihan tyytyväisenä:D

Maailman paras Tom Yam keitto

Päivän ohjelmaamme kuului myös käyminen Myanmarin suurlähetystössä. Tällä kertaa toivottavasti onnistuneesti,  koska eiköhän tässä ole jo ollut tarpeeksi ongelmia matkassa. Lähdimme matkaan junalla, minkä koimme varsin toimivaksi liikkumismuodoksi Bangkokissa.
  Kun saavuimme paikalle, meitä vastassa oli ainakin sadan metrin jono, täynnä turisteja. Ensimmäinen ajatus oli, että montakohan tuntia tässä menee. Huomasimme, että pakettiautosta jaettiin jotain lippusia ja lappusia, joten suuntasimme sinne päin. Autosta nainen antoi meille pari paperia täytettäväksi, mistä maksoimme pienen summan. Tämän jälkeen menimme jonon perään jonottamaan. Hetken päästä pääsimme sisään itse Myanmarin suurlähetystöön, jossa jonottaminen jatkui edessä olevaan tiskiin. Sillä välin, olimme täyttäneet tarvittavat tiedot viisumihakemukseen. Piti mm. kertoa mitä tekee ammatikseen, minkä takia on menossa Myanmariin, kauan aikoo viipyä, minkälaiset hiukset, silmät ja ruumiinrakenne itsellä on jne. Paperiin piti myös liittää pari passikuvaa. Päästyämme tiskille, tiskin takana oleva mies antoi meille muovisen kortin, joka kertoi meidän hakevan turistiviisumia. Jonottaminen jatkui tämän jälkeen ja huomasimme että monet eivät jaksaneet odottaa loppuun asti, vaan jättivät viisuminhakuprosessin kesken. Kolmen tunnin odottamisen jälkeen pääsimme vihdoin turistiviisumitiskille, jossa annoimme täytetyt hakemukset, kopion passistamme ja passimme työntekijälle. Saimme valita miten nopeasti halusimme viisumin, yhden, kahden vai kolmen päivän sisällä. Hinta oli kalliimpi mitä nopeammin sen halusi. Itse päädyimme viisumiin, jonka saisimme kahden päivän sisällä. Hinta oli muistaaksemme 24€. Olimme yllättyneitä miten vaivattomasti asiointi tiskillä sujui, olimme nimittäin jännittäneet sitä tosi paljon etukäteen. Olimme kuulleet, että kysymyksiä saattaa sadella tosi paljon, mutta meiltä ei kysytty kysymystäkään. Vihdoin oli tämä ensisijainen syy minkä takia edes tulimme Bangkokiin hoidettu. Olimme joutuneet näkemään enemmän vaivaa, kun osasimme odottaa. Onneksi kuitenkin olimme jaksaneet olla kärsivällisiä viisuminhaun suhteen.

Myanmarin suurlähetystö

Sillä välin kun odottelimme viisumiamme Myanmariin, niin tutustuimme Bangkokiin ja sen nähtävyyksiin. Bangkokissa on satoja erilaisia temppeleitä ja palatseja. Kävimme muutamassa temppelissä, joihin sisäänpääsy oli ilmainen. Kävimme myös kiertelemässä monessa ostoskeskuksessa, missä ajan sai hyvin kulumaan:D

Kullatut buddha patsaat

Keskeneräinen pilvenpiirtäjä

Ruuhka-aika

House of Walker

Ostoskeskus

Pupu tyttöjä

Madame Tussauds

Olimme käyneet Myanmarin suurlähetystössä keskiviikkona, joten saimme viisumimme jo saman viikon perjantaina. Hotellia varattaessa kolmeksi yöksi, emme heti olleet ajatelleet, että vähempikin olisi riittänyt. Hotellivarauksemme oli nimittäin maanantai aamuun asti, joten oli vielä vietettävä viikonloppu Bangkokissa. Koska olimme matkalla Myanmariin, koimme järkevimmäksi ylittää raja Mae Sotissa. Mae  Sot on yksi Thaimaan rajanylityskaupungeista, maan itäosassa. Pieneen kaupunkiin oli matkaa noin 7-8 tuntia bussilla. Päätimme lauantaiaamuna, käydä ostamassa bussiliput Mae Sottiin. Halusimme ostaa bussiliput etukäteen, koska emme olleet varmoja, saisimmeko liput samana päivänä kun lähtisimme. Bussiasema, josta bussit Mae Sottiin lähtivät, oli aika kaukana, joten meidän oli pakko kulkea junalla sinne. Päätimme samalla käydä suuressa viikonloppumarketissa (Chatuchak Market), koska se sijaitsi melko lähellä bussiasemaa. Matkan varrella, oli myös iso puisto, jossa poikkesimme ottamassa kuvia.

Saatiin vihdoin Myanmarin viisumi

Puisto marketin lähellä

Kala vedessä

Chatuchak Market on Thaimaan suurin marketti, jossa myydään IHAN KAIKKEA.  Marketissa  saa helposti koko päivän kulumaan. Itse löysimme sieltä halvalla vaatteita ja tuliaisia.

Marketissa myytiin mm. pieniä kilpikonnia

ja koiran- ja kissanpentuja