Kauan odotettu gorillatrekki

Blogin puolella on vietetty hiljaiseloa hitaiden tai olemattomien Afrikkalaisten internettien takia. Saimme nyt kuitenkin tehtyä postauksen gorillatrekistä jonka teimme syyskuussa.

Jatkoimme simpanssitrekin jälkeen suoraan matkaa seuraavaan kohteeseen. Oli hieman epämukava olo, kun oli hikoillut ihan hulluna viidakossa ja nälkäkin kurni vatsassa. Pysähdyimme matkan puolivälissä syömään. Ruoka mitä tilasimme oli aivan hirveää. Leipä oli kuivaa, kenties vanhaa ja liha maistui oudolle. Onneksi emme jälkeenpäin kuitenkaan saaneet vatsatautia.

Noin viiden tunnin jälkeen olimme melkein perillä kohteessamme. Paikka johon saavuimme oli erittäin mäkinen ja välillä ajoimme hyvin korkeissa korkeuksissa. Tiet olivat kapeat ja mäet jyrkät. Pelotti kyllä vähän, jos auto vahingossa suistuisi jyrkänteeltä alas. Paras tapa oli olla katsomatta auton ikkunasta ulos:D Perillä oli aika jättää kuskimme ja toinen henkilö toimisi kuskinamme tästä eteenpäin. Kuskimme kehui meitä paljon asiakkaina, varmaan koska emme turhia höpise, eikä olla siitä vaativammasta päästä:D

Autoajelun jälkeen meitä odotti perillä muutama mies ja vene. Emme tienneet että menisimme moottoriveneellä majoituspaikkaamme. Vähän alkoi hermostuttamaan kun huomasimme, että yksi miehistä oli aivan humalassa tai kenties ottanut jotain muutakin... Onneksi hän ei kuitenkaan ohjannut venettä, vaikka näin ensiksi pelkäsimme. Kahdenkymmenen minuutin jälkeen olimme perillä pienellä saarella, Lake Bunyonyin äärellä. 

Majoituimme paikassa nimeltä Byoona Amagara. Koska olimme varanneet matkan Amagara tourista, saimme majoittua hienossa deluxe geodomissa, eli avonaisessa puumajassa. Siellä oli hyvät mahdollisuudet rentoutua. Byoona Amagara oli erittäin tunnelmallinen ja kotoisa paikka. Myös ruoka oli kehuttavan hyvää. Ainut huono puoli oli, että majassamme oli paljon hämähäkkejä. Onneksi oli hyttysverkot.

Pääsimme tekemään vähän hyväntekeväisyyttäkin, siinä mielessä, että Byoona Amagara projekti oli  voittoa tavoittelematon, kaikki tuotto meni koulutuksen ja yhteisön kehittämiseen Lake Bunyonylla. Suosittelemme lämpimästi paikkaa!:)

Suihkumme

Torstaina, joka myös sattui olemaan syntymäpäiväni, koitti meidän kauan odotettu päivä. Gorillatrekkimme oli alkamassa. Heräsimme viiden jälkeen aamulla, koska meidän piti olla valmiina veneellä 5.45. Tämän jälkeen seurasi noin parin tunnin automatka Bwindi National Parkiin, jossa vuorigorillat asustavat. Trekkimme alkoi melkein heti, lyhyen informaation jälkeen. Oppaat kertoivat, että alueella saattoi myös nähdä aggressivisia elefantteja, joita varoituslaukauksilla on jouduttu pelottelemaan pois. Ryhmäämme kuului opas, kolme muuta henkilöä meidän lisäksi ja aseenkantaja.

Gorillatrekin alussa kävelimme hyvin korkealla, kyseessä on kuitenkin vuorigorilla, joka elää mäkisessä ympäristössä. Polut olivat kuitenkin suhteellisen selkeitä ja helposti käveltäviä. Parin tunnin vaeltamisen jälkeen pysähdyimme hetkeksi syömään lounasta, aamupalan olimme jo syöneet autossa. Oppaamme oli saanut tiedon, että toiset oppaat metsässä olivat löytäneet jälkiä gorilloista ja ilmoittaisivat meille jos he löytäisivät ne. Ruokailun ja pienen lepotauon jälkeen jatkoimme matkaa. Siitä eteenpäin polut olivat vaikeasti käveltäviä tai niitä ei ollut ollenkaan. Mäet olivat entistä jyrkemmät.  Välillä kävelimme suossa ja toisinaan piti hypätä purojen yli. Oppaamme teki viidakkoveitsellään polkuja puskien ja risujen läpi. Meno jatkui samanlaisena ainakin tunnin. Hiki valui ja välillä sai taistella, että pysyi pystyssä. Onneksi minulla oli gandalf-keppi, joka pelasti minut monelta kaatumiselta. Sen avulla saldona oli vain kaksi pyllylle lentämistä. Ilman sitä olisin varmaan kierinyt alas monta mäkeä:D Yllätykseksemme emme nähneet ainuttakaan käärmettä, vaikka sitä kyllä vähän pelkäsimme. Onneksi käärmeet ovat ujoja eläimiä...

Pusikon takana oli jyrkkä alamäki josta jatkoimme matkaa tauon jälkeen

Ala-ja ylämäkien jälkeen saavuimme alueelle jossa gorillat olivat. Niitä ei alussa nähnyt ollenkaan, kuuli vain niistä lähteviä ääniä, kun ne söivät ja örisivät. Tunne oli uskomaton, kun näki ensimmäisen gorillan pilkottavan puskien keskeltä. Sitä oli samaan aikaan, ehkä vähän peloissaan ja innoissaan. Kanssamme oli neljä opasta, jotka kuitenkin loivat turvallisuudentunteen. Ensimmäisenä näimme kunnolla vauvagorillan, joka oli noin vuoden ikänen, nimeltään Rah. Se piti meille oikein kunnon shown:D

Puussa kiivettiin, kunnes...

puu katkesi ja tiputtiin alas maahan:D

Sitten syötiin

Seuraavana näimme silverback alfauroksen. Se vain istuskeli rauhallisena syöden pusikossa,  kunnes oppaat menivät liian lähelle sitä ja se ryntäsi meitä kohti. Muut ihmiset ryhmässämme säikähtivät niin pahasti, että kaatuivat taaksepäin. Oppaamme vain nauroivat hullunlailla, koska he olivat tehneet tämän tahallisesti ja sanoivat, että alfauros vain toivotti meidät tervetulleiksi. Oppaat kertoivat, että jos gorilla olisi hyökännyt kimppuumme, ei sitä olisi pystyny juoksemaan karkuun, vaan paras tapa on seisoa paikallaan ja hitaasti perääntyä. On tärkeää ettei näytä pelkoaan gorillalle, on myönnettävä että, kyllä siinä muutama sydänmenlyönti jäi välistä, kyseessä on kuitenkin noin mopoauton kokoinen eläin. 

Seurailimme silverbackia noin 20 minuutin ajan. Aina kun saimme hyvän näkyvyyden siihen, se päätti vaihtaa paikkaa ja oppaamme joutui raivaamaan tietä uudelleen, kunnes päätimme, että haluamme nähdä lauman muitakin jäseniä. Näimme vielä muutaman naarasgorillan, kunnes Rah taas tuli paikalle ratsastaen emollaan ja vieden meidän huomion. Kun se huomasi meidät, se alkoi taas näyttämään miten gorillan kuuluu käyttäytyä. Oppaamme yllyttivät sitä myös tekemään temppuja. Pari kertaa se teki samanlaisia ryntäyksiä eteenpäin, niin kun isänsä. Välillä se paukutti rintaansa, kieri maassa ja paini kolmen vuoden ikäisen sisaruksensa kanssa.  Se olisi tullut syliin asti, mutta oppaamme pyysi aina perääntymään, kun se tuli liian lähelle, ettemme tartuta siihen sairauksia tai etteivät gorillat tartuta meihin mitään. Ihminen ja gorilla on kuitenkin geneettisesti hyvin samanlaisia. Tarttuva sairaus voi helposti tappaa koko lauman. Jokainen vuorigorilla on tärkeä, koska laji on sukupuuton partaalla. Jäljellä on noin 600 vuorigorillaa, jotka elävät vapaana luonnossa Ugandan, Ruandan ja Kongon rajaalueella.

Silverback, eli lauman johtava uros.

Näistä kuvista on vaikea nähdä silverbackin todellinen koko. Emme saaneet siitä montaa hyvää kuvaa, koska aina kun pääsimme lähelle sitä se vaihtoi paikkaa.

Vauvagorilla show alkoi uudelleen

Rah

Leikkimistä veljen kanssa 

Saatiin molemman gorillatrekki todistukset:)

Vaikka gorillatrekin tekeminen on kallista, koemme, että se oli jokaisen pennin arvoinen. Se oli ikimuistoinen kokemus ja suosittelemme sitä muillekkin lämpimästi. Rahat menevät sitä paitsi hyvään tarkoitukseen, gorillojen suojelemiseen. Ihmiset ovat tajunneet, että turismilla voi tienata enemmän kuin esimerkiksi salametsästämällä ja tappamalla gorilloja.

Gorillatrekin jälkeen olimme aika uupuneita ja saavuimme takaisin Byoona Amagaraan vasta illalla. Minulla oli syntymäpäivä, niin pitihän sitäkin juhlia vähän. Söimme kolme ruokalajia ja korkkasimme viinipullon. Jälkiruuaksi otimme Byoona ballseja, johon aika vahvalla kädellä oli lisätty rommia:D Simo sai lopulta syödä melkein kaikki. Rommi kun vielä sattuu olemaan Simon lempijuoma.