Kyyneleitä Iguassun putouksilla
Marraskuu 6. päivä, 2015
Seisomme aivan Iguassu putousten tuntumassa, molemmat puhumatta toisillemme. Iguassun putoukset ovat yksi maailman seitsemästä ihmeestä, mutta tämä ei sillä hetkellä hetkauta meitä. Matka putouksille sujui kireissä tunnelmissa ja päätyi lopulta kyyneliin. Taasko riitelemme matkalla?
Vuoden pituinen matkamme on venynyt seitsemäntoista kuukautta kestäväksi reissuksi. Ei tässä mitään. Emme todellakaan valita, emme vain ikinä kuvitelleet, että matkamme venyisi näinkin pitkäksi.
Ajatus maailmanympärimatkasta tuli alunperin Simolta. Ajatus kiinnosti myös minua, mutta en kokenut olevani valmis vuodenmittaiseen reissuun, niin kuin Simo halusi. Kaiken rahansäästämisen ja suunnittelun keskellä, mielipiteeni matkan pituudesta kuitenkin muuttui. Koin olevani valmis hyppäämään pois oravanpyörästä vähän pidemmäksi aikaa. Aluksi puoleksi vuodeksi ja lopulta olin jo innoissani jättämässä Suomen vuodeksi.
Matkakärpänen puree, ja kovaa.
Kuka olisi uskonut, että MINÄ olen se joka innostuu reppureissaamisesta?
Kuukaudet vierivät ja olin yllättynyt siitä, että podin niin vähän koti-ikävää. Matkustamisen arki oli jotain aivan muuta, kuin kotona Suomessa. Koin olevani vapaa. Vuodet Suomessa olivat menneet opiskellen ja töitä tehden, eli aika stressaavaa arkea tuli elettyä. Välillä olen ihmetellyt, miten olen saanut niin paljon aikaan Suomessa ja ylipäätänsä jaksanut tehdä sitä sun tätä. Nykyään arki on aivan erilaista ja melko stressitöntä. Tietenkin matkustellessa tulee erilaisia stressitekijöitä eteen, mutta niistä selviää aika helposti. Uudessa ympäristössä, upeissa maisemissa ja lämmön keskellä, tämä ei ole mikään ihme.
Simon saadessa töitä Australiasta puoleksi vuodeksi, oli melko selvää, että matkamme venyisi. Yksi ehdoistani Australiaan jäädessä olikin, että jatkamme matkaa normaaliin tapaan Australian jälkeen. En nimittäin millään halunnut jättää Etelä- ja Väli-Amerikkaa väliin. Aina Aasiasta lähtöisin Simo on ollut se, joka on potenut enemmän koti-ikävää ja halua "palata arkeen". Tunne ei kuitenkaan ole ollut jatkuva, vaan tullut esille silloin tällöin. Suurimmat väittelymme matkan aikana ovatkin liittyneet tähän asiaan. Kuinka matkustaa kun toinen on kyllästynyt matkustamiseen ja toinen ei millään ole valmis palaamaan arkeen? Tämä on ollut yksi matkamme pulmista.
Välillä kun katsomme joitain kuvia matkaltamme, niin nauramme sille asialle, että...jaahas tämä oli se paikka missä riitelimme. Koemme sen myös olevan koomista, että paikkamme ovat ihan vaihtuneet. Nyt minä olen se, jota ei millään saa kotiin, vaikka Simo oli alunperin se joka halusi maailmanympärimatkalle :D
Kuinka tämä päivä sitten sai alkunsa?
Koska olimme päättäneet aikaistaa matkaamme Paraguayhin, Iguassun putoukset jäi meiltä näkemättä Argentiinan puolelta. Sabina: Halusin ehdottomasti nähdä putoukset, olihan kyseessä yksi Etelä-Amerikan suurimmista luonnon ihmeistä! Simo ei niinkään ole suurimpien "turistiansojen" fani, joten tässä vaiheessa herätyskellojen olisi jo pitänyt soida...
Iguassun putoukset voi nähdä Argentiinan ja Brasilian puolelta. Emme enää olleet palaamassa Argentiinaan, joten sen vuoksi olimme päättäneet käydä katsomassa vesiputouksia Brasilian puolelta. Encarnaciónin jälkeen päätimme suunnata suoraan Ciudad del Esteen, josta oli lyhyt matka Brasilian puolelle. Rajanylitys Brasilian puolelle sujui ilman mitään ongelmia. Olimme lähteneet matkaan aika spontaanisti ja ajatelleet, että asiat sujuisivat ongelmitta.
Yleensä olemme olleet hyvin valmistautuneita ja tietoisia siitä, miten pääsee minnekkin, mutta tällä kertaa emme olleet ottaneet asioista tarpeeksi selvää. Ensimmäiset ongelmat alkoivat heti Brasilian puolella, kun emme löytäneet auki olevaa rahanvaihtopaikkaa. Emme olleet ottaneet huomioon sitä, että oli sunnuntai ja kaikki rahanvaihtopaikat olivat kiinni. Pankkikortit olimme jättäneet majoituspaikkaan (tahallisesti) ja ajatelleet, että vaihtaisimme Yhdysvaltain dollareita realeiksi. Emme olleet syöneet kunnollista aamiaista, joten nälkäkin kurni vatsassa. Bussin löytäminen Iguassun putouksille ei ollut niin helppoa kun olimme ajatelleet. Päädyimme kävelemään tosi pitkän matkan, ilman tietoa siitä, mistä löytäisimme oikean bussin. Sateen alkaessa päätimme ottaa ensimmäisen bussin joka tuli vastaan. Koska meillä ei ollut paikallista rahaa jouduimme maksamaan dollareilla. Bussi vei meidät lähellä olevalle bussiterminaalille, josta pystyimme ottamaan toisen bussin Iguassun putouksille. Ulkona satoi rankasti ja kirosimme sitä, että olimme valinneet niin huonon päivän Iguassun vesiputouksille.
Toivoimme, että Iguassun putousten lipunmyyntipisteellä voisimme vaihtaa dollareita realeiksi, mutta tämä ei onnistunut. Sabina: Itse olen tosi tarkka rahan kanssa ja yritän aina välttää sitä, että joudumme maksamaan asioita dollareilla, koska kaikki on yleensä paljon kalliimpaa dollareilla maksettaessa. Nälkäisinä tilasimme yhden hampurilaisaterian, järkyttävään ylihintaan. Mihin muuhun meillä ei ollut varaa. Kuinka tyhmiä saatoimmekaan olla kun lähdimme matkaan ilman minkäänlaisia suunnitelmia...?
Tämän kaiken säätämisen jälkeen oli jo soppa valmiiksi keitetty. Simoa ei näyttänyt kiinnostava Iguassun putoukset lainkaan ja koko matka Brasiliaan tuntui vain typerältä idealta. Olin vihainen itselleni, koska en ollut suunnitellut päivää sen paremmin ja vihainen Simolle, koska häntä ei näyttänyt kiinnostavan koko asia. Näin pienestä asiasta riitamme sai alkunsa.
Onneksi näitä huonoja päiviä ei ole ollut kuin yksi tai pari kuukaudessa. Yleensä olemme saaneet asiat puhuttua saman päivän aikana ja seuraavana päivänä aurinko on jo paistanut.
Onko tämä kaikki ollut matkan arvoista?
Lähtiessä
matkalle jonkun muun kanssa, oli kyseessä sitten kaveri tai avopuoliso,
on aina olemassa se riski, että huomataan, että tykätään eri asioista. Voi olla kyse matkustustavoista, matkakohteista tai vaikka siitä, että toinen haluaa matkustaa pienemmällä budjetilla ja toinen taas kaipaa enemmän mukavuuksia. Jotkut riitelevät jo kahden viikon mittaisella matkalla, eivätkä voi edes kuvitella matkustavansa yhdessä pidempään.
Ennen matkaamme yksi suurimmista peloista olikin se, että mitä jos parisuhteemme ei kestä vuoden kestävää matkaa? Olimme kuulleet monta tarinaa siitä, että monet olivat eronneet niin pitkän matkan jälkeen. Luotimme kuitenkin siihen, että pärjäisimme, emmekä antaisi asian olla esteenä matkan toteuttamiselle. Olimmehan jo aikaisemmin matkustaneet yhdessä ja silloinkin pärjänneet?
Vaikka matkaamme on sisältynyt riitoja, todennäköisesti eniten mitä näihin kuuteen vuoteen on mahtunut, niin emme todellakaan kadu matkalle lähtemistä. Tiesimme jo ennen matkaa,
että tulemme kohtaamaan haasteita ja vaikeuksia, mikä kylläkin kuuluu
elämään. Välillä hermo on ollut hyvinkin kireällä, mutta olemme saaneet
kaikki asiat selvitettyä tähän mennessä. Tämä on vaatinut paljon ymmärystä,
kuuntelemista ja joustamista molempiin suuntiin. Olemme päättäneet
seisoa molempien unelmien rinnalla, emmekä esteenä. Välillä toisen pitää
joustaa enemmän ja seuraavalla kerralla on sitten taas toisen vuoro.
Kuinka olemme selvinneet riidoista?
1. Asioista juttelu ja toisen kuunteleminen. Olemme yhdessä yrittäneet keksiä ratkaisuja ongelmiimme. Tarvittaessa olemme muuttaneet suunnitelmia, joustaneet eri asioissa tai esimerkiksi hidastaneet matkan tahtia.
2. Oman ajan antaminen. Välillä heikkohermoisuus toiseen johtuu vain siitä, että tarvitsee vain omaa aikaa.
3. Lyöttäydy yhteen muiden matkaajien kanssa. Tämä on auttanut meitä paljon, varsinkin Etelä-Amerikassa. Kuulumisten ja matkatarinoiden vaihtaminen muiden kanssa on ollut erittäin mukavaa. Samalla on myös saanut paljon uusia ystäviä.
Onko teillä ollut samankaltaisia ongelmia ja miten olette ne ratkaisseet?
