San Telmon sunnuntaimarkkinat
Vietimme viikon Buenos Airesissa,
majoittuen San Telmossa. San Telmo on Buenos Airesin vanhin naapurusto,
jossa pystyy näkemään kaupungin historiaa. Naapurusto on tunnettu
vanhoista rakennuksistaan, monet rakennukset ovat säilyneet aina
siirtomaa-ajoista lähtien. Kapeat mukulakivikadut ovat reunustettu
erilaisilla kahviloilla, tangosaleilla ja antiikkiliikkeillä. Kadut täyttyvät usein tanssijoista ja muista katutaiteilijoista. San Telmon
sunnuntaimarkkinoilla, "Calle Defensa" katu, täyttyy erilaisista myyjistä ja
taiteilijoista. Markkinoita ei voi olla huomaamatta, niin paljon
turisteja ja paikallisia kerääntyy nauttimaan paikallisesta kulttuurista
ja ostamaan tuliaisia. Jos kulttuuria kaipaa Buenos Airesissa, niin San
Telmo on ehdottomasti se oikea paikka.
Kurkistus Argentiinan historiaan
Buenos Aires on aivan valtava kaupunki, jotta saisimme jonkinlaista käsitystä kaupungista, päätimme osallistua "free walking tourille". Buenos Airesissa on mahdollista tehdä monta erilaista opastettua kävelyä, koska kävelyt keskittyvät kaupungin eri alueille. Jotkut kävelyistä ovat ilmaisia, eli perustuvat tippiin ja jotkut ovat maksullisia. Itse osallistuimme kävelylle, joka keskittyi Buenos Airesin kantakaupunkiin. Saimme ihan yksityisen kävelyn, koska muita ei saapunut ryhmäämme. Oppaamme oli nuori Argentiinalainen nainen, häneltä saimme paljon uutta tietoa maan historiasta ja nykytilanteesta. Paljon traagisia asioita liittyy Argentiinan historiaan, minkä vielä huomaa katukuvassa. Itse koimme Buenos Airesin yllättävän turvattomaksi, maan epävakaan tilanteen tuntee ilmassa. Buenos Airesissa on myös suuri huumeongelma ja niihin liittyy yleensä paljon väkivaltaisia ryöstöjä. Maan valuutta on myös tällä hetkellä yksi maailman huonoimmista, mikä tietenkin aiheuttaa epävakautta Argentiinassa. Maalaisjärjellä kuitenkin pärjää ihan hyvin Buenos Airesissa.
Opastettu kävelymme alkoi aukiolta, missä presidentin palatsi sijaitsee. |
Buenos Airesin vanhin kirjasto |
Argentiinan tangokulttuuri
Tutustuminen Buenos Airesin rikkaimpiin alueisiin
Viimeisenä viikonloppuna Buenos Airesissa tapasimme Cesarin nuorimman pojan, joka oli luvannut näyttää meille kaupunkia. Kävimme mm. hänen yliopistollaan, jossa hän opiskelee lakimieheksi. Rakennus muistutti meidän mielestä, Suomen eduskuntataloa. Pääsimme jopa kouluun sisälle, missä yllätyimme koulun vanhanaikaisista tiloista. Vaikka koulu oli ulkoapäin upea ja hyvin elegantti, niin sisätilat olivat erittäin yksinkertaiset. Cesarin poika kertoi meille Argentiinalaisesta koulutusjärjestelmästä, mikä oli hyvin mielenkiintoista.
Koululta suuntasimme Recoletaan, Buenos Airesin hienommalle ja kalliimmalle asuin-alueelle. Emme olleet käyneet siellä aikaisemmin, joten oli mielenkiintoista huomata, kuinka erilaiset San Telmon ja Recoletan alue oli, aivan kuin olisi tullut eri kaupunkiin. Alueella sijaitsee myös tunnettu Recoletan hautausmaa, jossa ehdottomasti kannattaa käydä.
Ihmiset tulevat puistoon rentoutumaan, ostoksille ja esim. kuuntelemaan paikallista musiikkia. |
Eva Peronin hauta (Duarten perhehauta) on yksi hautausmaan suosituimmista haudoista. Haudalle tuodaan vielä tänäkin päivänä runsaasti kukkia. |
Viimeinen ilta Cesarin perheen kanssa
Päätimme päivän illallisella italialaisessa ravintolassa Cesarin ja hänen perheensä kanssa. Ruoka oli AIVAN mielettömän hyvää. Kyseessä oli viimeinen iltamme Cesarin kanssa. Saimme kutsun Cesarin nuorimmalta pojalta tulla kotibileisiin, mutta Argentiinassa on ilmeisesti tapana aloittaa kotibileet vasta keskiyön aikaan ja vasta aamuyöllä mennään baariin. Itse olimme niin väsyneitä aktiivisen päivän jälkeen, että emme millään olisi jaksaneet olla hereillä niin pitkään. Harmi, olisi varmasti ollut hauska kokemus :D
Kiitos Cesarin ja hänen perheensä, saimme paljon enemmän irti Buenos Airesista. Uskomme todella, että tapaamme vielä Cesarin uudestaan, oli se sitten Argentiinassa tai jossain muualla tien päällä.
La Boca - Buenos Airesin värikkäin naapurusto
Matkamme Buenos Airesissa oli melkein päättymässä. Ennen kuin jättäisimme Buenos Airesin taaksemme, halusimme käydä La Bocassa. La Boca, sanotaan olevan yksi Buenos Airesin värikkäimmistä ja persoonallisimmista naapurustoista. La Boca sijaitsee lähellä San Telmoa, joten päätimme kävellä sinne.
Buenos Airesiin pystyy myös tutustumaan pyöräillen. |
Legendaarisen argentiinalaisen jalkapallojoukkueen Boca Juniorsin kotistadion. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti