Työnhaku Melbournessa

Alkumme Australiassa ei ollut erityisen helppo. Koimme tulleemme huijatuksi asuntoasiassa, mikä vähän latisti fiiliksiä. Suomalaisina olimme liian sinisilmäsiä ja tottuneita rehelliseen toimintaan. Ensivaikutelmamme Australiasta ei siis ollut järin hyvä. Asuimme työttömien kanssa likaisessa ja sotkuisessa asunnossa. Onneksi talon asukkaat loppupelissä olivat ihan mukavia. Emme kyllä tiedä mitä takapihalla päivisin ja öisin tapahtui, koska emme heidän kanssaan sen kummemmin jutelleet. 

Pysyimme suurimman osan ajasta omassa huoneessamme, katsoen elokuvia ja etsien töitä. 

Jo ensimmäisen illan aikana, keski-ikäinen mies tuli avaimillaan huoneeseemme. Hän selvästi yllättyi siitä, että löysi meidät huoneesta. Tajusimme, että mies oli huoneen entinen asukas. Sekopäinen vuokranantajamme ei ollut tietenkään ilmoittanut sisäänmuutostamme miehelle. Vuokranantaja oli vain heittänyt miehen tavarat asunnon ulkopuolelle, sanomatta mitään. Olimme siis tehneet miehestä kodittoman. Mies oli kotoisin Iranista ja oli ilmeisesti kuitenkin jossain töissä. Emme sitten tiedä, miksi hän ei ollut maksanut vuokraa. Mies pyysi josko voisimme pitää hänen laukkujaan huoneessamme sillä aikaa kunnes hän löytäisi itselleen toisen paikan asua. Tähän suostuimme. Yöllä mennessäni vessaan, pelästyin kun huomasin miehen nukkuvan keittiön pöydän ääressä. Kaikkea sitä kyllä näkee kun tulee Australiaan.

Olimme päättäneet, että Simo ensiksi yrittäisi hakea töitä omalta alaltaan hissiasentajana. Jos hän saisi töitä omalta alaltaan niin jäisimme Australiaan ja minä todennäköisesti myös hakisin töitä. Meidän vaatimuksena oli, että jommankumman meistä oli saatava suhteellisen hyväpalkkainen työ. Selvää oli, ettemme halunneet asua koko aikaa Australiassa jaetussa asunnossa.  Jotta meillä olisi varaa asua omassa asunnossa, niin oli tienattava suhteellisen hyvin (asuminen Melbournessa on KALLISTA).

 Minua työskentely Australiassa ei niin houkutellut. Tämä johtui siitä, että alussa olin tosi epävarma englanninkielen taitoni suhteen. Sairaanhoitajana työskentely oli myös aika mahdotonta maan byrokratian takia. Koska olimme jäämässä Australiaan niin lyhyeksi aikaa, niin ei ollut mitään järkeä aloittaa sairaanhoitaja-tutkinnon laillistamisprosessia. Se nimittäin kestäisi ainakin kuusi kuukautta ja maksaisi paljon rahaa. Itse ajattelin, että olisin mieluummin matkan loppuvaiheessa taas palannut takaisin Norjaan, missä minulla jo oli jalka valmiiksi oven välissä ja jossa pystyisin tienaamaan kunnolla. Olisin tietenkin voinut työskennellä lähihoitajana joissain hoitokodeissa, mutta ajattelin selvitellä näitä asiota sitten vasta, jos Simo saisi täältä töitä. Molemmat halusimme työn omalta alaltamme, ainakin jossain määrin. Koimme tärkeänä myös sen, että työ olisi sellaista missä viihtyisi. Meillä ei ollut Australiaan tullessa minkäänlaista rahapulaa, vaan rahaa oli mukavasti jäänyt yli Afrikasta ja Aasiasta. Ehkä sekin vaikutti siihen, miksi kumpikaan meistä ei halunnut tehdä mitään erityisen raskasta ja huonopalkkaista työtä. Voi miten mukavuudenhaluisia meistä on tullut :D

Jo ensimmäisen viikon aikana Simo sai kutsun työhaastatteluun. Haastattelu oli  henkilöstövuokrausfirmaan. Firma haki mm. hissiasentajia Koneen ja Otiksen työmaille. Haastattelussa luvattiin olla yhteydessä Simoon heti kuin töitä olisi tarjoilla, viimeistään viikon päästä. Olimme tosi onnellisia, että asiat näyttivät järjestyvän näinkin helposti. Palkka oli myös työssä hyvä, mikä tietenkin oli vain plussaa. Tärkeintä oli kuitenkin, että Simo saisi hyvää työkokemusta ulkomailta. Haastattelussa sanottiin, että työkaluja kannattaa jo alkaa hankkimaan, niin että kaikki tarvittava on sitten mukana kun menee työmaalle. Simon oli myös hankittava australialainen pankkitili, veronumero ja "white card". (White card vaaditaan kaikilta työntekilöiltä, jotka haluavat tehdä jonkinlaisia rakennustöitä).

Työhaastattelun jälkeen aloimme heti hoitamaan kyseisiä asioita. Veronumeron ja pankkitilin avaaminen onnistui tosi helposti. Simo sai jopa australialaisen pankkikortin. Norjassa emme nimittäin pankkikorttia saaneet. Oli vanhanaikaisesti aina käytävä pankissa nostamassa rahaa:D White card:in hankkiminen onnistui helposti verkosta. Oli käytävä muutaman tunnin kestävä verkkokurssi, joka maksoi noin $50. Kortti tuli postissa noin parin viikon päästä. Päätimme olla ostamatta työkaluja  kunnes olimme ihan varmoja, että Simo saisi töitä.

Ascot Vale oli melko rauhallista lähioaluetta, vaikka alueella näytti asuvan jonkun verta huumeidenkäyttäjiä. Näistä ei onneksi ollut meille mitään harmia. Kuulimme myös, että alueelle oli sijoitettu jonkun verta maahanmuuttajia Afrikasta. Ascot Valesta pääsi onneksi melko nopeasti Melbournen keskustaan. Junalla vartissa ja raitiovaunulla noin 25 minuutissa. Unelmamme oli kuitenkin päästä asumaan ihan Melbournen keskustaan. Olisi ollut mahtava kokemus edes kerran elämässä asua ihan suurkaupungin keskustassa!

Yritimme ensimmäisten viikkojen aikana elää niin halvasti kuin mahdollista. Ostimme vain halvempia tuotteita kaupasta. Yleensä kävimme Colesissa, joka oli lähikauppamme. Teimme itse halpaa kotiruokaa, joka riitti moneksi päiväksi. Koimme, että ruuan hinta oli aika saman hintaista kuin Suomessa, jotkut tuotteet olivat tietenkin kalliimpia ja jotkut taas halvempia. Koimme mm. että hedelmät, juusto, leipä ja murot olivat kalliimpia Australiassa, kuin Suomessa. Liha taas oli paljon halvempaa täällä.

Oi kuinka hyvältä kotiruoka maistui

Kävelyllä lähellä Ascot Valea

Melbournen keskusta taustalla

Uusi tukka, joka sain Malesiasta tuliaisena :D

Juuri kun ajattelimme, että asiat olivat muuttumassa parempaan suuntaan, niin ongelmat vuokranantajamme kanssa vain jatkuivat. Päivämäärä jolloin saisimme muuttaa toiseen taloon vain siirtyi ja siirtyi. Aina oli joku tekosyy siihen, miksi emme vielä voineet muuttaa taloon. Olimme tietenkin valmiiksi ilmoittaneet pankkiin, verotoimistoon ja muihin paikkoihin, kyseisen osoitteen meidän osoitteeksi, koska olimme ajatelleet, että asuisimme siellä tulevat kolme viikkoa. Oli ihan turhaa ilmoittaa nykyistä osoitetta mihinkään, koska olimme luulleet, että asuisimme kyseisessä asunnossa vain viikon, niin kuin vuokranantajamme oli sanonut. 

Kun kävimme hakemassa postiamme toisesta asunnosta, niin huomasimme, että huoneeseen johon meidän piti muuttaa, oli muuttanut kaksi tyttöä. Eli vuokranantajamme oli suoraan valehdellut meille, että aasialainen tyttö oli pidentänyt "vuokrasopimustaan".

Päivien kuluessa aloimme oikeasti miettimään, saisiko Simo sittenkään töitä vuokranvälitysfirmasta. Oli kohta jo mennyt kaksi viikkoja ja mistään töistä ei oltu soitettu. Simon sähköposteihin ei juurikaan vastattu ja soitetuissa puheluissa ei tullut mitään uutta esille. Olivatko ihmiset Australiassa oikeasti näin epäluotettavia? Jos sanotaan, että soitetaan viikon kuluessa, niin silloin myös soitetaan. Tähän olimme ainakin aikaisemmin tottuneita. Koimme, että Australiassa oli vähän "hällä väliä" meininki, sanomisilla ei näyttänyt olevan niinkään merkitystä. Emme ymmärtäneet, miksi työnantajat vuokranvälitysfirmassa olivat kehoittaneet ostamaan työkaluja ja hoitamaan muita asioita kuntoon, jos töitä ei kuitenkaan ollut tarjolla. Olimme todella pettyneitä koko firman toimintaan, mutta emme kuitenkaan vielä halunneet heittää kirvestä kaivoon.

Kolmannen viikon lähestyessä aloimme jo katsomaan lentoja Etelä-Amerikkaan. Näytti siltä, että vierailumme Australiassa tulisi olemaan melko lyhyt. Mitään ei vieläkään ollut kuulunut vuokranvälitysfirmasta, eikä Simo tietenkään ollut hakenut mitään muita töitä odotellessa, koska haastattelija oli kuulostanut niin varmalta työn saannin suhteen.

 Ennen kolmannen viikon alkua, (taisi olla torstai kyseessä) päätimme varmuuden vuoksi käydä Melbournen Koneen konttorilla. Vuokranvälitysfirman haastattelija oli mm. luvannut olla yhteydessä Koneeseen ja Otikseen. Ehkä käymällä paikan päällä, saisimme asioita vähän nopeutettua. Koneen konttorilla Simo ei valitettavasti päässyt tapaamaan ketään. Nainen neuvonnassa antoi kuitenkin kahden henkilön yhteystiedot ja sanoi, että Simo voisi soittaa heille ja kysyä Koneen työtilannetta. Simo ajatteli tietenkin heti soittaa jommallekumalle, koska oli niin kyllästynyt kaikkeen odotteluun. Hänen puhelimensa akku oli kuitenkin loppu (itselläni ei ollut toimivaa puhelinta), joten soittaminen saisi jäädä myöhemmäksi.
 Koska olimme jo tulleet näin kauas ja tiesimme, että Thyssenkrupin konttori (Simon entinen työnantaja Suomessa) sijaitsi myös aika lähellä, päätimme lopulta myös käydä siellä. Työn saaminen vuokranvälitysfirman kautta näytti hyvin epätodennäköiseltä, joten ajattelimme tämän olevan meidän viimeinen vaihtoehto. Jos Thyssenkrupilla ei ollut tarvetta työntekilöille, niin olimme valmiita luovuttamaan ja jatkamaan matkaa eteenpäin.

Thyssenkrupin konttorilla meitä vastassa oli nuori punatukkainen nainen. Simo esitteli itsensä ja kertoi miksi oli tullut paikalle. Nainen vaikutti olevan Simosta kiinnostunut ja sanoi, että valitettavasti paikan johtaja oli juuri kokouksessa. Hän lupasi kuitenkin viedä viestiä eteenpäin ja pyysi vielä Simoa lähettämään kaikki koulupaperinsa ja työtodistuksensa hänen sähköpostiinsa. Lähdimme matkaan vähän pettyneinä, koska Simo oli tietenkin toivonut pääsevänsä heti juttelemaan johtavan henkilön kanssa. Olimme kerenneet kävellä noin kymmenen metriä, kun keski-ikäinen mies tuli juoksien peräämme ja huusi Simon nimeä. Mies kertoi olevansa Thyssenkrupin johtaja ja pahoitteli, että oli ollut kokouksessa. Hän vaikutti olevan erittäin kiinnostunut Simosta ja pyysi häntä vielä tulemaan konttorille. Simon kerrottua itsestään, mies sanoi, että töitä hissiasentajille kyllä löytyi Melbournesta. Keskustassa oli muutama projekti, mikä oli hyvä, koska Simolla ei ollut autoa käytössä. Mies kysyi milloin Simo voisi aloittaa työt ja kuinka kauan työskennellä (olimme kertoneet, että olemme Working Holiday viisumilla, mikä tarkoittaa sitä, että saman työntekijän alaisena saa työskennellä korkeintaan 6 kk). Simo kertoi voivansa aloittaa työt vaikka heti ja katsoi minuun ennen kuin uskalsi sanoa, että voisi työskenellä 6 kuukautta :D Thyssenkrupin johtaja pyysi vielä Simoa lähettämään hänen dokumentteja hänen sähköpostiinsa ja lupasi pian ottaa yhteyttä Simoon. Kaikki työhön liittyvät asiat olivat jo melkein hoidettu (veronumero, pankkitili, white-card), mikä helpotti asioita. Työkalut oli vielä ostettava. Minulle tarjottiin myös työtä Thyssenkrupin sihteerinä. En kuitenkaan uskaltanut ottaa työtä vastaan, koska minulla ei ollut sihteerintyöstä mitään aikaisempaa kokemusta. Haaveilin myös vielä saavani töitä hoitoalalta.

Emme todellakaan olleet ajatelleet, että jäisimme Australiaan kuudeksi kuukaudeksi. Juurihan olimme varaamassa lentolippuja Santiagoon, Chileen. Olin kuitenkin niin iloinen Simon puolesta, että olin valmis joustamaan matkamme suhteen. Näin pitkä oleskelu Australiassa muuttaisi kuitenkin aika paljon matkamme suunnitelmaa ja sen pituutta. Olimme kertoneet kaikille, että tulemme syyskuussa 2015 takaisin Suomeen. Asuntoasiat olivat myös järjestetty sen mukaan, että tulisimme syyskuussa takaisin ja ajattelimmekin aluksi, että meidän pitäisi skipata Etelä- ja Pohjois-Amerikka kokonaan, niin että kerkeämme takaisin Suomeen. Juttelimme kuitenkin pikimmiten asuntomme alivuokralaisten kanssa (Simon sisko ja avopuoliso) ja he kertoivat, että heille asia oli ihan ok. Saimme siis luvan jatkaa matkaamme maailman ympäri, eikä ollut pakko jättää Amerikan mantereita pois! Oi kuinka onnellisia olimme tästä! Asiat näyttivät vihdoin järjestyvän. Nyt vain odottelimme Thyssenkrupin johtajan yhteydenottoa ja sitä milloin Simo saisi aloittaa työt!!!

Docklands -Matkalla Koneen konttorille

Perjantaina Thyssenkrupin johtaja soitti ja kertoi, että Simo saisi aloittaa työt maanantaina. Olihan tätä pakko juhlia! Emme olleet syöneet koko aikanamme Melbournessa ulkona, koska yritimme olla käyttämättä liikaa rahaa. Nyt kuitenkin oli lupa "vähän" törsätä.