Asiamme olivat harvinaisen hyvin Melbournessa, mutta silti jostain syystä en tuntenut viihtyväni kaupungissa. Simo kävi päivisin töissä ja tuli kotiin vasta neljän aikaan päivällä. Olin koko päivät yksin kotona. Tunsin ensimmäistä kertaa matkalla koti-ikävää. Koin olevani yksinäinen ja vieras Melbournen kokoisessa suurkaupungissa. Oloni oli päivittäin alakuloinen ja tunsin oloni epävarmaksi. Australian ja Suomen välisen aikaeron vuoksi, oli vaikeata pitää yhteyttä ystäviin ja perheeseen. Tunsin myös, että olimme hylänneet kissamme ja olimme huonoja eläimenomistajia.
Vieraiden kielien sorina kuului vain ulkona kaduilla. Kaikki asiointi oli tapahduttava englanniksi, kielellä jota en ikinä ole kokenut vahvuudekseni. Afrikassa ja Aasiassa, puhuminen ei tuottanut niin kovia paineita, koska harvat siellä puhuvat täydellistä englantia.
Koko matkamme ajan olimme olleet Simon kanssa erittäin tiiviisti yhdessä ja Australiassa tunsin, että olin osittain kadottanut itseni. Nyt kun pitkästä aikaa olin omillani tuntui jotenkin vaikealta käydä yksin ulkona ja löytää tekemistä päiville.
Vieraiden kielien sorina kuului vain ulkona kaduilla. Kaikki asiointi oli tapahduttava englanniksi, kielellä jota en ikinä ole kokenut vahvuudekseni. Afrikassa ja Aasiassa, puhuminen ei tuottanut niin kovia paineita, koska harvat siellä puhuvat täydellistä englantia.
Koko matkamme ajan olimme olleet Simon kanssa erittäin tiiviisti yhdessä ja Australiassa tunsin, että olin osittain kadottanut itseni. Nyt kun pitkästä aikaa olin omillani tuntui jotenkin vaikealta käydä yksin ulkona ja löytää tekemistä päiville.
Asiaa ei auttanut sekään, että ihmiset
Melbournessa pukeutuvat erittäin hyvin ja tyylikkäästi. Ulkonäköön
panostetaan myös paljon. Itse olimme juuri tulleet pitkältä matkalta,
joten emme todellakaan omistaneet mitään hienoja vaatteita. Suurin osa
vaatteistamme olivat matkan päällä ostettuja, halpoja ja matkan aikana
kuluneita. Ulkona kävellessäni tuli olo, että en todellakaan kuulunut
hienosti pukeutuvien bisnesnaisten ja bisnesmiesten joukkoon.
Työnhaku tuotti tosi paljon paineita ja stressiä. Omalla tavalla halusin työskennellä ja saada jotain ohjemaa päiviin. Itsessäni asui kuitenkin pieni epävarmuus, joka ei vielä ollut valmis työntekoon. Olen usein aivan liian vaativa itseäni kohtaan. Koin englantia puhuessani, että en ollut paras oma itseni tai pystynyt antamaan itsestäni kaikkea mitä halusin. Asia häiritsi minua tosi paljon. Työhakemuksia tehtyäni olin tyytyväinen, että olin saanut jotain tehtyä, mutta samalla olin peloissani siitä, mihin itseni olin laittanut. Mitä jos minut pyydettäisiin työhaastatteluun, enkä pystyisi vastaamaan kysymyksiin kielimuurin vuoksi? Aloin todella epäilemään olisiko minusta kuitenkaan tähän, asumaan vieraassa maassa, missä koin olevani aivan mukavuusalueeni ulkopuolella. Olin ehkä kuitenkin ottanut vähän liian suuren askeleen, kun olimme päättäneet jäädä Australiaan puoleksi vuodeksi. Selvää oli, että en voisi olla työttömänä koko ajan, hulluksi siinähän tulisi kun ei olisi mitään tekemistä :D
Kaiken murehtimisen keskellä sain kuitenkin itseäni otettua niskasta kiinni ja liityin Melbournen keskustassa olevaan kuntosaliin. Kuntosalin kautta sain vähän ohjelmaa päiviini. Kaipasin kuitenkin ympärilleni kaverita joiden kanssa seurustella ja tutustua kaupunkiin päivisin. Facebookista löysin "Finns in Melbourne" ryhmän, johon päätin liittyä. Sitä kautta olen tutustunut uusiin ihmisiin ja saanut vinkkejä ja muuta tietoa liittyen Melbourneen ja Australiaan.
Parasta mitä "Finns in Melbourne" ryhmä kuitenkin antoi minulle oli työ. Suomalais-australialainen perhe Melbournessa haki lastenhoitajaa kaksivuotiaalle tyttärelleen. Työ olisi pari kertaa viikossa ja tarvittaessa enemmän joinain kuukausina. Hakemus osui heti silmääni ja ajattelin olevani sopiva työhön. Simo työskenteli kokopäiväisesti, joten meille sopi vallanmainiosti, että työskentelisin vain pari kertaa viikossa saaden vähän taskurahaa. Minut kutsuttiin haastatteluun ja pyysin tietenkin Simon mukaan "navigaattoriksi", että varmasti löytäisin paikalle. Sattumalta törmäsimme perheeseen kadulla talon ulkopuolella, enkä vielä ollut kerennyt hyvästellä Simoa :D Perhe kutsui yllättäen meidät molemmat sisälle, tarjosi meille kahvit ja istuin jännittyneenä sohvalle Simon kanssa. Jännitin englanniksi puhumista ihan mielettömästi. Simo auttoi automaattisesti minua, jos en saanut jotain sanaa mieleeni (välillä vähän liikaakin -.- :D) Toivoin jälkikäteen, että perhettä ei haitannut se, että Simo oli ollut niin paljon äänessä haastattelun aikana. Haastattelun jälkeen en ollut yhtään varma saisinko kyseisen työn. Perhe oli vaikuttanut tosi mukavalta ja ajattelin, että olisin ilomielin toiminut heidän tyttärensä hoitajana. Myöhemmin sain viestiä perheen äidiltä, että minut oli valittu hoitajaksi! Apua, olin niin onnellinen!
Sain aloittaa tytön hoitajana melkein heti. Huomasin jo ensimmäisten päivien aikana perheen olevaan maailman sympaattisin, rennoin ja positiivisen elämänasenteen omaava. En voinut tuntea oloani enemmän tervetulleeksi. Koin olevani erittäin onnekas, että olin päässyt niin mukavan perheen luo, koska nyt tutustuttua muihin Au Paireihin/lastenhoitajiin, niin kaikilla ei todellakaan ole ollut niin hyviä kokemuksia perheistä.
Aloitettuani työt huomasin melkein heti elämäni tehneet täyskäännöksen. Olin taas iloinen oma itseni. Huomasin itsevarmuuteni taas tulevan takaisin, enkä enää moittinut itseäni jokaisesta asiasta. Nautin taas asioiden tekemisestä ja englanninkielen taitoni on parantunut ihan mielettömästi! Puhuminen on paljon sujuvampaa ja en enää joka kerta jännitä sitä, kun olen avaamassa suuni :D
Monet suomalaiset ovat ihmetelleet sitä, miksi ulkomaille tullessa haluaa seurustella suomalaisten kanssa, taikka hakeutua Au Pairiks/lastenhoitajaksi suomalaiseen perheeseen. Itse en ole ikinä edes ajatellut asiaa siltä kannalta, että ei voisi tutustua suomalaisiin taikka työskennellä suomalaisessa perheessä. Ei kai se rajoita tutustumista muiden maiden kansalaisiin? Itse ainakin tarvitsen yhden suomalaisen kaverin, jonka kanssa voin puhua syvällisiä ja nauraa meille hulluille suomalaisille. Työskentely suomalaisen perheen (tai australialais-suomalaisen) luona luo ehkä pehmeämmän laskun uuteen maahan. Näin ainakin itse koin sen. Australialaisessa perheessä englanninkielen taito olisi varmasti kehittynyt nopeammin. Tarkoitukseni Australiassa ei kuitenkaan ollut ensisijaisesti kehittää englanninkielen taitoani, vaan se kaikki on tullut siinä sivussa.
Toivuttuani koti-ikävästäni ja muista ikävistä tunteista, niin huomasin miten mahtavan kaupungin keskellä elämme. Ensimmäinen kuukautemme Melbournessa oli mennyt asuen Ascot Valen lähiössä, missä emme ollenkaan olleet viihtyneet. Asuminen Melbournen vilkkaassa keskustassa oli kuin olisi asunut aivan eri kaupungissa. Seuraavassa postauksessa käsittelemme enemmän kokemuksiamme Melbournessa.
Alla kuvia syksyisestä Melbournesta:
Parasta mitä "Finns in Melbourne" ryhmä kuitenkin antoi minulle oli työ. Suomalais-australialainen perhe Melbournessa haki lastenhoitajaa kaksivuotiaalle tyttärelleen. Työ olisi pari kertaa viikossa ja tarvittaessa enemmän joinain kuukausina. Hakemus osui heti silmääni ja ajattelin olevani sopiva työhön. Simo työskenteli kokopäiväisesti, joten meille sopi vallanmainiosti, että työskentelisin vain pari kertaa viikossa saaden vähän taskurahaa. Minut kutsuttiin haastatteluun ja pyysin tietenkin Simon mukaan "navigaattoriksi", että varmasti löytäisin paikalle. Sattumalta törmäsimme perheeseen kadulla talon ulkopuolella, enkä vielä ollut kerennyt hyvästellä Simoa :D Perhe kutsui yllättäen meidät molemmat sisälle, tarjosi meille kahvit ja istuin jännittyneenä sohvalle Simon kanssa. Jännitin englanniksi puhumista ihan mielettömästi. Simo auttoi automaattisesti minua, jos en saanut jotain sanaa mieleeni (välillä vähän liikaakin -.- :D) Toivoin jälkikäteen, että perhettä ei haitannut se, että Simo oli ollut niin paljon äänessä haastattelun aikana. Haastattelun jälkeen en ollut yhtään varma saisinko kyseisen työn. Perhe oli vaikuttanut tosi mukavalta ja ajattelin, että olisin ilomielin toiminut heidän tyttärensä hoitajana. Myöhemmin sain viestiä perheen äidiltä, että minut oli valittu hoitajaksi! Apua, olin niin onnellinen!
Sain aloittaa tytön hoitajana melkein heti. Huomasin jo ensimmäisten päivien aikana perheen olevaan maailman sympaattisin, rennoin ja positiivisen elämänasenteen omaava. En voinut tuntea oloani enemmän tervetulleeksi. Koin olevani erittäin onnekas, että olin päässyt niin mukavan perheen luo, koska nyt tutustuttua muihin Au Paireihin/lastenhoitajiin, niin kaikilla ei todellakaan ole ollut niin hyviä kokemuksia perheistä.
Aloitettuani työt huomasin melkein heti elämäni tehneet täyskäännöksen. Olin taas iloinen oma itseni. Huomasin itsevarmuuteni taas tulevan takaisin, enkä enää moittinut itseäni jokaisesta asiasta. Nautin taas asioiden tekemisestä ja englanninkielen taitoni on parantunut ihan mielettömästi! Puhuminen on paljon sujuvampaa ja en enää joka kerta jännitä sitä, kun olen avaamassa suuni :D
Monet suomalaiset ovat ihmetelleet sitä, miksi ulkomaille tullessa haluaa seurustella suomalaisten kanssa, taikka hakeutua Au Pairiks/lastenhoitajaksi suomalaiseen perheeseen. Itse en ole ikinä edes ajatellut asiaa siltä kannalta, että ei voisi tutustua suomalaisiin taikka työskennellä suomalaisessa perheessä. Ei kai se rajoita tutustumista muiden maiden kansalaisiin? Itse ainakin tarvitsen yhden suomalaisen kaverin, jonka kanssa voin puhua syvällisiä ja nauraa meille hulluille suomalaisille. Työskentely suomalaisen perheen (tai australialais-suomalaisen) luona luo ehkä pehmeämmän laskun uuteen maahan. Näin ainakin itse koin sen. Australialaisessa perheessä englanninkielen taito olisi varmasti kehittynyt nopeammin. Tarkoitukseni Australiassa ei kuitenkaan ollut ensisijaisesti kehittää englanninkielen taitoani, vaan se kaikki on tullut siinä sivussa.
Toivuttuani koti-ikävästäni ja muista ikävistä tunteista, niin huomasin miten mahtavan kaupungin keskellä elämme. Ensimmäinen kuukautemme Melbournessa oli mennyt asuen Ascot Valen lähiössä, missä emme ollenkaan olleet viihtyneet. Asuminen Melbournen vilkkaassa keskustassa oli kuin olisi asunut aivan eri kaupungissa. Seuraavassa postauksessa käsittelemme enemmän kokemuksiamme Melbournessa.
Alla kuvia syksyisestä Melbournesta:
 |
| Kotikatumme |
 |
| RMIT University - Simon työmaa |
 |
| "China Town" |
 |
| Melbournen katutaidetta |
 |
| Flinders Station |
 |
| Eureka Skydeck 88 - Näköala torni |
 |
| Southbank |
 |
| Batman Park |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti