Taroko Gorge - Kielettyjä polkuja part II

Huomattuamme, että olimme eksyneet niin sanotulle "kielletylle polulle", koska olimme menneet sinne ilman lupaa, halusimme nopeasti kiirehtiä paikalta pois. Meillä oli noin puolitoista tuntia aikaa, kunnes viimeinen bussi lähtisi Taroko Gorgesta. Matkaa bussiasemalle oli vielä noin neljä kilometriä, joten päätimme juosta loppumatkan, jotta varmasti kerkeäisimme viimeiseen bussiin. Juostuamme hetken saavuimme vihdoin vähän aukeamalle alueelle. Olimme tulleet rotkon pohjalle, joka oli vehreän viidakon ja kauniin vuoriston ympäröimä. Rotkon keskellä kulki joki, mutta siihen aikaan oli niin kuivaa, että vettä oli pohjalla hyvin vähän. 
Oli vaikea uskoa, että juuri hetki sitten olimme itse olleet yhden korkean vuoren päällä ja viidakon syvyyksissä. Oli aivan pakko ottaa kuvia kyseisestä paikasta, vaikka aikaa oli niukasti. Oli niin mielettömän näköiset maisemat! Ihan kun olisi tullut Jurassic Parkiin :D Haha.

Matka Taroko Gorgen pääportille ei ollut helpoimmasta päästä, vaikka niin olimme ajatelleet. Alussa polku oli hyväkuntoinen ja selkeä, mutta hetken käveltyämme se vain yhtäkkiä päättyi. Mietimme, että mikä juttu tämä nyt on. Edessämme oli vain suuria kiviä, eikä minkäänlaista polkua. Kivien läpi oli vain pakko kiivetä, jotta pääsi taas edessä olevalle polulle. Yhdessä vaiheessa oli myös pakko siirtyä alas kuivalle joenpohjalle, koska mitään muuta reittiä ei ollut. Onneksi joki oli niin kuiva, että pohjalla pystyi kävelemään. En tiedä miten muuten olisimme päässeet eteenpäin :D Käveltyämme hetken joenpohjaa pitkin, näimme että edessä alkoi taas polku. Jotta polulle pääsi, oli taas kiivettävä edessä olevien isojen kivien päällä, koska polku sijaitsi maanpinnasta noin parin metrin korkeudessa. Muistan ajatelleeni, että onpas kyllä vaikeakulkuinen polku. Olimme kuitenkin ymmärtäneet, että kyseinen polku oli aika turistinen ja paljon käytössä, koska se sijaitsi niin lähellä Taroko Gorgen pääporttia.

Tämän retken kruunasi vielä se, että villisika yllätti meidät lähellä olevasta pusikosta. Ensiksi kuulimme vain outoa röhinää pusikosta ja sitten kuulimme kun se alkoi juoksemaan meitä päin. Onneksi kerkesimme sitä karkuun, koska olemme kuulleet, että ne voivat olla hyvinkin aggressiivisia. Ei ainakaan voi sanoa, että päivästämme on puuttunut jännitystä.

Tässä vaiheessa polku oli vielä hyvä ja selkeä.

Yhtäkkiä polku loppui ja oli käveltävä kivien läpi. Kivien takana näkyi polku.

Polun varrella oli monta varoitusta putoavista kivistä.

Joen pohjalla olevista kivistä, näki miten vesi vuosien saatteessa on kuluttanut kiviä ja muuttanut niiden muotoaan.

Polun lupussa meille selvisi sitten syy miksi polku oli niin vaikeakulkuinen. Tulimme tuon portin takaa ja kun huomasimme tuon varoituksen, voitte kyllä arvata meidän ilmeemme. Pelästyttiin tietenkin, että joku olisi nähnyt meidät portin toisella puolella. Lähdimme äkkiä pois paikalta, jotta emme vain joutuisi ongelmiin. Kiva kun tätä varoitusta ei näkynyt polun toisessa päässä! :o

Kun vihdoin olimme saapuneet Taroko Gorgen pääportille oli ulkona jo pimeä.  Emme nähneet muita turisteja enää missään, vaan kaikki olivat todennäköisesti menneet kotiin aikoja sitten. Huomasimme yhden auton parkkipaikalla, jossa oli ajovalot päällä. Kävimme kysymässä henkilöltä joka istui autossa, tiesikö hän mihin kohtaan bussi tulisi. Hän osoitti kädellä yhteen suuntaan ja luotimme siihen, että mies oli ymmärtänyt mitä olimme kysyneet. Infoesitteen mukaan viimeinen bussi lähtisi tästä puolen tunnin päästä. Koska emme olleet ihan varmoja odotimmeko edes oikeassa paikassa, niin halusimme pelata varman päälle. Päätimme, että kävelemme pysäkille joka sijaitsi moottoritiellä, juuri ennen Taroko Gorgen sisäänkäntiä. Kun olimme kävelleet toiselle pysäkille, tuli sama vanhempi mies autollaan meitä kohti ja sanoi että hän voisi ajaa meidät Hualienin keskustaan. Sanoimme hänelle, että ei hänen meidän takia tarvitse ajaa sinne. Mies kuitenkin sanoi, että hän oli itsekin menossa siihen suuntaan, joten siitä ei olisi mitään vaivaa. Koska mies oli ollut niin ystävällinen, niin sanoin Simolle, että mennään miehen kyydillä Hualieniin. Mies vaikutti kuitenkin mielestäni luotettavalta. Automatka sujui hyvin ja mies jopa soitti englantia puhuvalle ystävälleen, varmistaakseen että varmasti vie meidät oikeaan paikkaan. Hän ei itse nimittäin puhunut niin hyvää englantia. Kiitimme miestä hänen avustaan ja tarjosimme hänelle vähän rahaa, mutta hän ei suostunut ottamaan mitään maksua. Hän oli tyytyväinen siihen, että oli saanut tavata ja auttaa kahta suomalaista.