RINKKA SELÄSSÄ MAAILMAN YMPÄRI: Trekkipäivä 1 - Madagaskarilaiseen elämään tutustuminen

Kaksipäiväinen trekkimme oli alkamassa. Emme oikein osanneet odottaa, minkälaiset tulevat kaksi päiväämme olisivat. Tiesimme, että pääsisimme tutustumaan paikallisten ihmisten työhön ja työntekoon. Saisimme vilkasta, minkälaista elämää, pikkukylän ihmiset maalla elivät.

Olimme sopineet oppaidemme kanssa, että he tulisivat hakemaan meidät guest housemme edestä, kello puoli kahdeksan aamulla. Jatkoimme sieltä kävellen bussiasemalle, josta otimme paikallisen bussin Antsiraben ulkopuolella olevaan kylään, josta trekkimme alkaisi. Kylä sijaitsi maalla, noin 20km Antsirabesta.

Päivän aikana pääsimme tutustumaan paikallisten työntekoon maalla, mm. maanviljelyyn. Madagaskarilla viljellään erittäin paljon riisiä ja erilaisia vihanneksia. Suurin osa ihmisistä elää riisillä ja vihanneksilla, harvalla on varaa lihaan tai muuhun samantapaiseen herkutteluun. Lihaa syödään ehkä kerran viikossa tai sitä tarjotaan kunniavieraille. Rikkaammat ihmiset omistavat karjaa, suurimmaksi osaksi Zebuja tai Zebun ja lehmän risteytystä. Oppaamme kertoi, että suuri ongelma maalla on, että Zebuja varastetaan karjanomistajilta väkivaltaisesti ja monesti siihen liittyy myös ihmisten kuolemia.

Madagascarin eteläosassa on alue jossa on kunniakasta, että mies varastaa karjaa, näyttääkseen ja tehdääkseen vaikutuksen naiseen, jonka kanssa haluaa naimisiin. Varastaminen osoittaa miehen olevan valmis tekemään mitä tahansa naisen takia, jopa lähtemään vankilaan. Miesoppaamme kertoi, että naisen kosiminen Madagaskarilla saattaa olla hyvinkin haastavaa. Mies joutuu monesti matkustamaan maan halki pyytämään hyväksyntää naisen KAIKILTA sukulaisilta. Kaikilla miehillä ei tietenkään edes ole varaa matkustaa paikasta toiseen, joten naisen kosiminen tyssää jo heti alkuun. Monet menevätkin ilman hyväksyntää naimisiin, mikä yleensä johtaa siihen, että välit menevät poikki sukulaisten kanssa. Madagaskarilla mennään hyvin nuorena naimisiin, yleensä nainen on alle kahdeksantoista vuotias, mies saattaa olla montakin vuotta vanhempi. Lapsia hankitaan vasta naimisiinmenon jälkeen. Oppaamme kertoi, että Madagaskarilainen siunaus on saada seitsemän tyttöä ja seitsemän poikaa. Jos nainen on tullut raskaaksi ennen naimisiinmenoa, se katsotaan hyvin häpeälliseksi asiaksi, eikä se ole hyväksyttävää. Nainen päätyy siinä tilanteessa useasti itsetehtyyn aborttiin, mm. syömällä kasvin myrkyllistä siementä. Emme muista kyseisen kasvin nimeä.

Madagaskarilla uskotaan paljon kasvien parantavaan voimaan. Lääkäriin mennään vasta, kun kaikkia kasvirohtoja ja muita samantapaisia keinoja on kokeiltu. Jos kasvit eivät ole parantaneet vaivaa tai sairautta, lääkärille meno tulee yleensä liian myöhään, eikä enää ole mitään tehtävissä ihmisen hengen pelastamiseksi.

Kun perheenjäsen kuolee, hänet haudataan samaan hautakammioon muiden sukulaistensa kanssa. Vainaja puetaan valkoisiin liinoihin ja hänet asetetaan hautakammion alimalle laudalle (hautakammiossa on eri korkeuksissa olevia lautoja, missä vainaja makaa), niin että ruumiinnesteet eivät valu muiden päälle. Hautakammiot saattavat jopa olla isompia kun ihmisten omat talot. Joka neljäs vuosi tai kun suvulla on varaa, sukulaiset pukevat vainajat uusiin valkoisiin liinoihin ja samalla pidetään isot juhlat. Tämä on pitkä perinne Madagaskarilla, jolloin juhlitaan syöden ja juoden hyvin, vainajien seurassa. Nykyään jopa turistit, ovat saaneet kunnian liittyä mukaan juhlaan ja tutustua tähän perinteiseen tapahtumaan. Mekin kysyimme oppailtamme, oliko Antsiraben alueella mikään perhe järjestämässä hautakammionavaustapahtumaa, kyseisellä aikavälillä jona vierailimme Antsirabessa, mutta kyseistä tapahtumaa ei järjestetty. Tämäkin on yleensä sesonkiluontoinen tapahtuma.

Madagaskarilla toimitaan näin, koska uskotaan, että kun perheenjäsen kuolee, hänestä tulee niin sanottu esi-isä, joka on yhteydessä suoraan jumaliin. Tämän takia vainajille rakennetaan isoja hautakammioita ja heidän kanssaan juhlitaan. Perhe uskoo siten vainajien kertovan hyviä asioita heistä, jotta jumalat siunaisivat perhettä ja soisivat heille tapahtuvan hyviä asioita elämässä.

Etelä-Madagaskarilla hautakammioita aletaan mm. vasta rakentamaan ihmisen kuoltua. Siellä hautakammiot ovat vielä isompia kun muualla maassa, joten rakentamisessa saattaa mennä useampi kuukausi. Vainaja pidetään koko tämän ajan kotona. Kun perheenjäsen on kuollut, hänelle pidetään isot juhlat, jolloin perhe kutsuu koko suvun kotiinsa syömään ja juomaan, vielä vainajan ollessa läsnä.

Madagaskarilaiset eivät näe kuolemaa pelkästään kauheana ja surullisena asiana, josta ei puhuta. Kuolemasta puhutaan avoimesti ja sitä pidetään normaalina asiana mikä kuuluu elämään.

Trekattua koko päivän pääsimme lopulta määränpäähämme, pieneen kylään, jossa majoituimme oppaamme isoisän omistamassa talossa. Oppaamme kertoi, että kylässä oli vain käynyt kaksi turistia meidän lisäksi, koko vuonna. Voitte vain kuvitella sitä katseiden määrää mitä saimme, kun olimme kylässä:D Ihmiset pysähtyivät pitkäksi aikaa katsomaan meitä ja ihmettelemään. Lapset jopa pelkäsivät meitä. Jotkut lähtivät ihmeissään seuraamaan meitä ja toiset juoksivat itkien karkuun:D Illalla oppaamme teki meille drinkit ja tarjosi meille pähkinöitä sen kanssa. Saimme syödä sitä oikeata paikallista ruokaa. Suihkua ei ollut, mutta saimme peseytyä vedellä, jonka kylän naiset olivat tuoneet meille ja jopa lämmittäneet sen meitä varten. Sähköä ei ollut, mutta kynttilät toimivat hyvänä huoneen valaisiana.

Oli mahtava päivä takana ja innolla odotimme mitä huominen toisi tullessaan. Kävimme aikaisin nukkumaan, koska edessä olisi erittäin aikainen herätys ja oltiin aika väsyneitä kaikesta kävelystä.