Simon sairastuminen ja sairaalakäynti Tamatavessa

Andasiben kansallispuiston jälkeen oli aika jatkaa matkaa Tamataveen. Vietimme Andasibessa vain kaksi päivää, koska alueella ei oikeastaan ollut muuta nähtävää. Ravintoloitakin oli vain kaksi lähistöllä, mukaanlukien hotellin ravintola, missä kerran erehdyimme syömään.

Oli viikonloppu, joten tiesimme, että minibusseja kulkisi harvemmin. Kysyimme hotellilta neuvoa mistä parhaiten pääsisimme minibussin kyytiin ja Moramangaan. Odottelimme tien varrella ravintolan edessä minibussia ainakin tunnin. Lopulta työntekijä ravintolasta sanoi meille, että meidän kannattaisi mennä lähellä olevalle isolle tielle odottamaan, missä liikenne on vilkkaampaa. Näin teimme ja liftasimme itsellemme nopeasti kyydin Moramangaan. Moramangassa meillä oli hieman vaikeuksia löytää minibussia Tamataveen, koska kukaan ei puhunut englantia kunnolla. Oli lähellä, että olisimme ottaneet väärään bussiin, joka olisi ajanut Antananarivon kautta Tamataveen. Siinä olisi vähintään mennyt koko päivä. Onneksi huomasimme tämän ajoissa ja poistuimme autosta. Lopulta löysimme naisen, joka puhui vähän englantia ja opasti meidät oikealle minibussille.

Tie Tamataveen oli ERITTÄIN mutkikas ja kiemurteleva. Naiset ja lapset takapenkeillä oksenteli koko matkan. Meilläkin oli vähän huono olo, selvittiin kuitenkin koko matka ilman oksentelua. Puolivälissä pysähdyimme ravintolaan syömään (itse joimme kyllä vain limut, ettei vatsa olisi ihan täynnä loppumatkaa varten). Paikalliset olivat tietysti täyttäneet vatsansa ruualla, joten saimme kuunnella oksentelua koko loppumatkankin:D

Kuuden-seitsemän tunnin jälkeen olimme vihdoin perillä Tamatavessa. Nälkä oli tietysti kova kun olimme olleet syömättä melkein koko päivän. Otimme taksin hotellille, mistä onneksi saimme huoneen. Hotellihuoneemme maksoi vain 16 000 ariarya, eli vähän päälle neljä euroa. Ei paha. Suuntasimme heti hotellilta lähellä olevaan ravintolaan syömään. Tilasimme molemmat isot pitsat. Taisin itse tehdä nopeusennätykseni pitsansyönnissä, koska se upposi vain muutamassa minuutissa:D Oli yksi parhaista pitsoista mitä olen ikinä syönyt. Nam merenelävät. Simo söi vain muutaman viipaleen pitsastaan, koska hänelle tuli yhtäkkiä huono olo. Loppuillan lepäsimme ja kävimme aikaisin nukkumaan. 

Yöllä Simolla oli alkanut vatsatauti, oli rampannut vessassa koko yön. Aamulla päätimme, että jäisimme Tamataveen vähän pidemmäksi aikaa, kunnes Simo olisi kokonaan terve. Suurin osa ajasta tuli vietettyä hotellihuoneen sisällä lepäillen ja katsoen sarjoja. Simolle nousi kuume päivän aikana, eikä hän pystynyt syömään tai juomaan kunnolla koko päivänä, kun mikään ei pysynyt sisällä. Onneksi meillä oli mukana elektrolyyttijauhoa, jonka sekoitimme pieneen määrään veteen, joten sai edes jotain ravinteita. Päätimme vielä seurailla vointia seuraavan päivän aikana, todennäköisesti vointi kuitenkin lähtisi kohenemaan parin päivän sisällä. Simon vointi pysyi kuitenkin samana, ei ollut syönyt pariin päivään, nukkunut huonosti ja oli erittäin uupunut. Kuumetta oli edelleen yli 38 astetta, vilunväreitä ja päänsärkyä (tajusimme jälkikäteen, että korvamittari oli todennäköisesti viallinen). Kolmantena päivänä vointi vain huononi, kuumemittari näytti 38,5 astetta ja vatsatauti jatkui edelleen. Aloimme tässä vaiheessa jo harkita sairaalaan lähtöä, kun mitään parannusta ei ollut tapahtunut. Simo oli väsynyt ja epäili, että hänellä olisi malaria. Itse olin ehkä vähän rauhallisempi ja ajattelin, että tauti menee vielä ohi. Kuumetta ei kuitenkaan ollut 39 astetta ja saimme aina kuumeen laskemaan paracetamolilla. Simo kuitenkin tunsi vointinsa niin huonoksi, että lopulta päätti, että halusi sairaalaan.

Kysyimme hotellin henkilökunnalta missä oli lähin sairaala ja päätimme lähteä sinne aamun aikana.  Matka kesti noin kymmenen minuuttia polkupyörävaunun kyydillä. Sairaalan nimi oli Espace Medical, jonkinlainen yksityinen yleissairaala. Kävelimme sairaalan aulan sisään ja kerroimme Simon oireet englanniksi. Simo sai lapun täytettäväksi, siihen piti mm. kirjoittaa oma nimensä ja syntymäaikansa. Hoitajat eivät puhuneet ollenkaan englantia, joten ruumiinkielellä yritimme näyttää mitä Simoa vaivasi:D Onneksi yksi lääkäri puhui vähän englantia, joten hän ymmärsi jonkun verran mitä tarkoitimme. Lääkäri pyysi meidät hänen huoneeseen ja haastatteli meitä vähän. Hän kysyi mm. missä olemme olleet, mitä oireita on, milloin ne ovat alkaneet ja olemmeko ottaneet jotain kuumetta alentavaa tai muita lääkkeitä. Lääkäri kuunteli myös keuhkoja, otti verenpaineen ja pulssin ja mittasi kuumeen. Kuumetta oli 39,3, joten todennäköisesti kuumetta oli ollut paljon enemmän hotellilla. Simo oli kuitenkin hikoillut koko matkan sairaalaan. Lääkäri epäili myös, että Simolla voisi olla malaria, koska olimme kuitenkin oleskelleet pitkään malaria-alueella. Lääkäri kysyi meiltä,  että haluammeko, että Simolle laitetaan suonensisäinen tippa ja että sen kautta saisi nesteitä ja lääkkeitä. Suostuimme tähän ja Simo sai luvan siirtyä omaan seurantahuoneeseen. Hetken kuluttua lääkäri ja hoitaja tulivat laittamaan Simolle tipan käsivarteen ja ottivat verikokeita. Itse sain mielenkiinnolla seurata vierestä tekemisiä. Pakko todeta, että lääkäri ja hoitajat olivat erittäin ammattitaitoisia. Kaikki sujui niin kuin piti. Aseptisesti  toimittiin ja uusia steriilejä välineitä käytettiin. Tästä sairaalakäynnistä ei kyllä millään lailla saisi kauhutarinaa. Päivän aikana Simolle tiputettiin suolaliuosta, glukoosia, paracetamolia ja kahta eri antibioottia suonensisäisesti. Elintoimintoja seurattiin ja kuumetta mitattiin säännöllisesti. Simo sai myös juoda sairaalan suola-sokeriliosta, kun mitään muuta ei vielä siinä vaiheessa mennyt alas.

Koko päivä vietettiin sairaalassa. Toisen paracetamoli - ja antibiottiannoksen jälkeen, kuume saatiin kunnolla laskemaan ja Simon vointi alkoi pikkuhiljaa kohonemaan. Varmasti nesteillä oli paljon osuutta, kun ei ollut pariin päivään syönyt ja juonut kunnolla. Verikokeiden tulokset tulivat ja saimme tiedon, että malariatesti oli negatiivinen. Onneksi. Ilmeisesti jonkilaisesta pahasta ruokamyrkytyksestä oli kyse, jonka todennäköisesti oli saanut Andasibesta. Simo sai myöhään illalla luvan kotiutua, kun me sitä kysyttiin. Olisi varmasti myös saanut jäädä sairaalaan yöksi seurantaan, mutta koimme, että pärjäisimme hotellilla.

Meillä ei ollut tarpeeksi rahaa mukana sairaalassa, joten ensimmäistä kertaa matkan aikana  Afrikassa lähdin yksin ulos, etsimään pankkiautomaattia. Minulla ei ole parhaimmasta päästä olevaa suuntavaistoa, olin kuitenkin aika varma, että löytäisin automaatin. No eihän siinä niin käynyt, vaan eksyin ja etsin melkein tunnin automaattia ilman mitään tulosta:D Lopuksi en löytänyt enää takaisin sairaalalle, vaan oli pakko kysyä paikallisilta kuinka löydän takaisin sinne. Löysin hetken päästä takaisin sairaalalle, Simo oli jo vähän kerenny huolestua:D Lähdettiin sitten yhdessä etsimään lähimpää automaattia. Löysimme vasta hotellimme läheltä yhden toimivan automaatin. Sairaalassa kerettiin varmasti jo epäillä, ettemme tule takaisin maksamaan. Sairaalassa saimme reseptit lääkkeille ja kaikki tarvittavat dokumentit matkavakuutuksen korvaushakemusta varten. Sairaalakäynnin hinnaksi tuli vain 50€ + lääkkeistä noin 30€. Onhan matkavakuutusta käytettävä hyväksi, kun se meillä kerran on. Vähän laiskoja ollaan oltu, kun viikko sitten vasta saatiin korvaushakemus lähetettyä eteenpäin Kelaan:D

Sairaalakäynnistä ei ole mitään pahaa sanottavaa,  eikä meille jäänyt minkäänlaisia hirveitä kokemuksia. Onneksi oltiin Simon sairastumisen hetkellä Tamatavessa, koska joka paikassa sairaaloita ei ole lähistöllä tai taso on erittäin huono. Onnekaita ollaan oltu.

Apteekin ostokset: Elektrolyyttijauhe-annospussit, paracetamolia, kahta antibioottia sekä hyttyskarkoite.