RINKKA SELÄSSÄ MAAILMAN YMPÄRI: Myrskyisä laivamatka paratiisisaarelle

Vietettyä yllättävän monta päivää Tamatavessa, koitti päivä jolloin oli aika jatkaa matkaa Ile Sainte-Marie saarelle, Madagaskarille kuuluvalle saarelle maan koillisosassa. Ihan seikkailunhalun vuoksi ja tietysti halvimpien hintojen perässä, olimme päättäneet mennä laivalla saarelle eikä lentäen.

Matkapakettiin jonka olimme ostaneet, sisältyi bussinouto hotellimme edestä aikaisin aamulla. Bussimatka Soanierana-Ivongoon, josta laiva lähtisi, oli matkaa noin 3-4 tuntia. Bussissa oli vain turisteja, suurimmaksi osaksi ranskalaisia.
Saavuimme perille ihan aikataulun mukaan. Perillä ilmoittauduimme laivan matkustajiksi, laivalippu meillä oli jo aikaisemmasta. Jouduimme mm. käydä satamassa monen vaiheen läpi, kävimme ainakin kolmessa eri "toimistossa" , ilmoittamassa tietomme poliisille. Ihmeellistä samojen asioiden toistamista:D Ilmoittautumisen jälkeen odottelimme hetken, että pääsisimme laivaan ja lähtisimme kohti paratiisisaarta. Laiva täyttyi melko nopeasti ihmisillä ja kaikennäköisellä tavaralla ja pääsimme vihdoin matkaan. Ihmettelimme sitä, miksi laivan seinämät oli peitetty paksulla sadesuojalla niin, että ulos ei yhtään nähnyt. Olisimme tietenkin halunneet nähdä ulos ja seurata matkamme maisemia. No, emme tietenkään voineet aavistaa minkälainen myrsky merellä olisi meitä vastassa ja että sadesuoja ihan hyvästä syystä oli käärittynä alas laivan suojaksi. En tiedä olenko ikinä ollut niin peloissani elämäni aikana, mutta olin ihan varma, että laiva uppoaa matkamme aikana. Matkaa oli edessä kaksi ja puoli tuntia ja tunnit olivat todellakin painajaismaiset. Pelastusliivit olivat vanhat ja huonossa kunnossa, joten niistä ei olisi ollut mitään hyötyä. Pysyttiin kuitenkin rauhallisina Simon kanssa, vaikka jo kerettiin laatia selviytymissuunnitelma, jos laiva ei myrskyä kestäisi. Aallot olivat järkyttävän suuria ja laiva heilui niin paljon, että suurin osa matkustajista oli merisairaita ja oksensivat koko matkan. Meitäkin vaivasi pahoinvointi, olimme tietenkin tajunneet ottaa matkapahoinvointilääkettä liian myöhään. Katsoin puhelimen kelloa säännöllisesti ja laskin kuinka paljon aikaa vielä oli jäljellä kunnes olisimme perillä saarella. Kuuntelin musiikkia puhelimesta ja yritin nukkua, että aika kuluisi nopeammin.

Selvisimme lopulta perille asti, voi sitä helpotuksen tunnetta, kun saaren hahmoa alkoi nähdä kaukaa. Hiukseni oli kastunut ihan märäksi matkan aikana, niin paljon vettä oli päässyt sisään sadesuojan raoista.

Tämän pelottavan kokemuksen jälkeen, ajattelimme jo, että olemme valmiita lentämään saarelta pois, jos merelle olisi luvassa huonoa säätä, kun sieltä päätämme lähteä. Emme todellakaan halunneet kokea tätä samaa paluumatkalla.

Laivamme

Päästyämme saarelle, vastassamme oli taksi- ja tuktukkuskeja, sekä kasa hotellien apureita myymässä meille majoitusta. Ile Sainte-Marie saarella on jonkun verran turismia, joten olimme jo etukäteen päättäneet, että aluksi menisimme vähän rauhallisemalle saarelle, lähellä Ile Sainte-Marien eteläosaa. Pienen saaren nimi oli Ile aux Nattes. Saari on niin pieni, että sen ympäri kerkeää kävellä alle kolmessa tunnissa.

Ile Sainte-Marien eteläosaan oli matkaa noin puolisen tuntia tuktukilla. Sieltä saarelle pääsi vain kanootilla. Hyvän sään aikana, saarelle pystyy myös uida kapean kanavan läpi (noin 300 metriä), joka erottaa nämä kaksi saarta toisistaan. Olimme päättäneet majoittua saarella Chez Sica nimisessä paikassa, missä oli hyvät bungalowit budjettihintaan. Onneksemme, saarella oli melko hiljaista siihen aikaan vuodesta ja saimme bungalowin sieltä mistä toivoimme.

Päivä jolloin saavuimme saarelle

Bungalowimme

Sisältä

Kanootti jolla tulimme saarelle

Saatiin tosiaan olla aika rauhassa Ile aux Nattes saarella. Turistikausi ei ollut vielä alkanut, joten kaikki ravintolat eivät vielä olleet auki tai jos olivat, niin oli vain rajoitetusti ruoka-annoksia saatavilla. Yleensä sai valita kolmen ruokalajin välillä. Tämä oli tosiaan hieman ikävää, kun olisimme halunneet maistaa erilaisia ruokia (varsinkin erilaisia rapuja), mutta nyt ei vain ollut kaikkia ruoka-aineksia saatavilla. Majoiluspaikassamme ei ollut omaa ravintolaa (sieltä sai vain aamiaisen), joten jouduimme aina kävelemään jonkun matkan saarella, että saimme lounasta ja päivällistä.

Malagasilainen elämäntapa on ”mora mora”, eli kaikki on erittäin hidasta, mm. ruuan saamisessa saattaa mennä tunti sen tilaamisesta. Tähän elämäntapaan kyllä tottui, mutta kannatti kyllä mennä ravintolaan ennen kuin oli liian nälkä, niin odottaminen ei ärsyttänyt niin paljon:D

Elämäntapa saarella oli muutenkin aika rentoa. Yksi päivä kun kävelimme sisään ravintolaan, meitä vastassa oli melko hauska näky. Kuvitelkaa Machete elokuvan päähenkilö, istumassa sohvalla vain valkoiset kalsarit jalassa, syömässä jäätelöä purkista. Henkilö oli hotelli-ravintolan omistaja ja ihan saman näköinen näyttelijän kanssa. Samanlaiset kasvonpiirteet, ruumiinrakenne ja pitkä ruskea tukka. Ehkä oli vähän enemmän lisäkiloja:D Pakkohan meidän tähän paikkaan oli mentävä syömään. Sieltä sai jopa vähän erikoisempia ruokia, mm. taskurapua. Ruoka osoittautuikin olemaan tosi hyvää ja paikan ilmapiiri oli loistava.

Iltaisin saarella oli tosi pimeä kun ei ollut valoja missään, sähköäkin oli vain rajatusti tietyissä paikoissa. Tietysti taskulamppuumme tuli jonkinlainen vika viimeisinä päivinä saarella, joten se ei valaissut teitä kunnolla. Oli vähän vaikea suunnistaa takaisin majoituspaikkaamme kun emme nähneet eteemme kunnolla. Jonkinlainen lehmäkin meinasi hyökätä kimppuumme pusikosta, matkalla takaisin majoituspaikkaamme. Kerkesimme kuitenkin sitä karkuun.

Viimeisenä iltana Chez Sicassa saimme sitten tietää, että sieltä olisi saanut päivällistä, jos vain olisi ilmoittanut henkilökunnalle, että haluaa syödä. Sitä se tuottaa kun ei ole yhteistä kieltä:D No, tulipahan syötyä eri ravintoloissa ja seikkailtua ympäri saarta.