Pitkän junamatkan jälkeen, saavuimme vihdoin Tunisiin. Junamatka kesti yli kaksi tuntia odotettua pidempään. Päätimme, että lähdemme jalkaisin etsimään hotellia, koska ajattelimme, että etsimämme hotelli löytyisi aika läheltä. Tunis olikin paljon sekavampi ja suurempi kun olimme odottaneet. Kävimme kahdella hotellilla kysymässä hintaa yhdelle yölle, mutta molemmat olivat hieman liian kalliita meidän budjetille. Simolla oli hermo vähän kireällä koska oli niin väsynyt, joten päätimme, että otamme taksin kolmanteen vaihtoehtoiseen hotelliin. No, eipä tämäkään ollut helppoa. Taksikuskit eivät puhuneet ollenkaan englantia, eivätkä tienneet missä kysymämme hotelli oli. Vihdoin ja viimein löysimme kuitenkin kuskin joka jotenkuten tiesi paikan. Kuski pyysi aivan älytöntä hintaa taksimatkasta, saimme kuitenkin hinnan tingittyä alas puoleen. (Tunisissa tunnetusti pyydetään ylihintaa taksimatkoista.)
Pääsimme vihdoin perille
etsimämme hotelliin, joka osoittautui kalliimmaksi kun oletimme, mutta oli
kuitenkin kohtuullisen hintainen. Ensivaikutelmamme Tunisista ei ollut järin
hyvä. Ihmiset yrittivät kusettaa, hotellihenkilökunta vaikutti olevan vain
rahan perään ja asiakaspalvelu oli huonoa.
Aamulla herättyämme päätimme,
että vaihdamme majoituspaikkaa ja lähdemme etsimään halvempaa vaihtoehtoa.
Olimme Lonely planet kirjasta lukeneet hyvää arvostelua yhdestä hostellista.
Kävimme tarkistamassa paikan ja valitsimme sen seuraavaksi kahdeksi yöksi.
Saimme yksityishuoneen, mutta vessa ja suihku oli jaettavissa muiden kanssa.
Hostellin ruokailutila
Tunisista huomasi selvästi,
että se oli pääkaupunki. Kaupunki näytti paljon rikkaammalta, mm. suuria ja
hienoja rakennuksia oli siellä sun täällä. Turistejakin näytti olevan melko
paljon. Hostellimme oli medinan alueella, niin sanotussa vanhassa kaupungissa.
Alueella oli paljon menoa ja vilskettä. Kapeita katuja ympäröi pienet kaupat,
monenlaiset marketit ja kahvilat. Kissoja oli vähän joka puolella. Olivat
onneksi hieman pulleampia, selvästi enemmän ruokaa oli saatavilla.
Eilen otimme junan Sidi Bou
Saidiin, alueelle joka oli noin puolen tunnin matkan päässä Tunisin
keskustasta. Alue on paikallinen turistinähtävyys ja eroaa ulkonäöltään paljon
Tunisista. Tuntui vähän siltä, että oli hetkeksi päässyt Kreikkaan.
Medinan alue
Kissakuja
Kuvia Sidi Bou Saidista
Tunisian parhaat puolet:
- Ihana lämmin sää
- Kohtalaisen halpa maa (pysyimme päiväbudjetissamme)
- Helppo liikkua julkisilla kulkuvälineillä
- Ihmiset ovat suurimmaksi osaksi ystävällisiä ja avuliaita
- Paljon roskaamista, kun maassa ei ole hyvää jätehuoltoa
- Aliravitut eläimet ja eläinten kaltoinkohtelu
- Paikallisten huono englanninkielentaito (pärjää hyvin jos itse osaa ranskaa)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti