On kulunut jo viikko viime postauksesta. Täällä ollaan levätty ja työpäivät ovat onneksi olleet rauhallisempia, ainakin viime viikkoon verrattuna. Ensimmäinen palkkapäiväkin oli perjantaina. Voi sitä ihanaa tunnetta, kun näki rahasumman tilillä. Kyllä Norjassa vaan tienaa niin paljon paremmin. Monet ovat todenneet meille, että ei siellä Norjassa paljon plussan päälle voi jäädä, kun kaikki on niin paljon kalliimpaa. No onhan se totta, jos haluaa elää niin ja ostella mitä silmään sattuu. Meillä on mennyt paljon vähemmän rahaa kun osasimme kuvitella. Ihan tavallista ruokaa ollaan syöty ja harkittu mitä ostamme. Liityimme tällä viikolle myös kuntosalille, hinta oli 50€ kuussa, eli ei ollenkaan paha. Sali on melko uusi, lyhyen kävelymatkan päässä ja sisältää monipuolisesti laitteita ja välineitä. Meillä on jo oikeastaan koko matkabudjetti kasassa molempien osalta. Nämä Norjassa tienatut rahat ovat vain ekstraa budjetin päälle:)
Todella hyvät kelit ovat hellineet meitä täällä Trondheimissa, joka päivä on ollut melkein 30 astetta lämmintä. Täällä kämpässä ei oikein voi olla, kun on niin kuuma, eikä ilmastointia ole. Eli aika paljon ollaan oltu ulkona ja nautittu ilmasta, tietenkin mansikoiden kera:P Eilen lähdimme vaeltamaan Bymarkaan, mikä on suosittu luonnonsuojelualue täällä Trondheimissa. Aluellaa on runsaasti ulkoilumahdollisuuksia ja voi esimerkiksi bongata eläimiä. Ihmiset käyvät siellä paljon uimassa, vaeltamassa, talvisin hiihtämässä ja harrastamassa vuoripyöräilyä. Siinä vasta hullu harrastus! :D Keksimme Simon kanssa sitten, että kävellään ylös Trondheimin toiseksi korkeimmalle tunturille, nimeltä Gråkallen, joka on 552 metriä korkea. Kävelyä kertyi yli 20 km ja oli kyllä aika raskas loppumatka kotiin. Tänään onkin tuntunut aikamoisesti jaloissa.
Kaunis talo
Kisulla on kuuma
Tänne pitäisi ehdottomasti tulla uimaan joku päivä
Monet tulevat tänne kalastamaan
Pikku tipu
Tuonne ylös pitäisi kävellä
Tällaisia polkuja ne vuoripyöräilijät kulkee
Nyt ollaan jo aika korkealla
Huipulla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti