perjantai 10. huhtikuuta 2015

Myanmarin viisumin hankinta ja muita kuulumisia Bangkokista

Vietettyämme koko päivän ulkona, jouduimme lopulta palaamaan takaisin majoituspaikkaamme. Kävimme melkein heti nukkumaan (oli muuten epämukavin sänky ikinä!), jotta aamu koittaisi nopeammin ja pääsisimme pois tästä likaisesta rotankolosta. Toisin kuin olimme pelänneet, niin selvisimme yöstä ihan hengissä (emme päätyneet pakastimen pohjalle) ja jäimme ilman näköhavaintoa jättiläisrotasta.

Päätimme aamulla ottaa taksin kolmanteen majoituspaikkaamme, koska se sijaitsi aika kaukana. Olimme onneksi nyt oppineet vaatimaan taksinkuljettajia käyttämään taksimittaria, koska matka tuli huomattavasti paljon halvemmaksi mittaria käyttäessä. Pari kertaa kerkesimme jo istua taksiin, kun kuski sittenkin sanoi, ettei käytä mittaria, jääräpäisinä emme tähän suostuneet ja poistuimme taksista. Nopeasti takana oli sitten toinen taksikuski, joka suostui käyttämään mittaria.

Päästyämme kolmanteen majoituspaikkaamme, olimme erittäin tyytyväisiä, koska huone oli paljon parempi ja siistimpi kuin edellinen. Sijaintikin oli paljon parempi, kun juna-asema oli ihan kävelyetäisyyden päässä. Liikkuminen paikasta toiseen oli paljon helpompaa, kun ei aina tarvinnut turvautua taksiin. Lähistöllä oli myös jonkun verta hyviä ravintoloita ja katukojuja. Olimme oikeastaan molemmat vähän yllättyneitä siitä, miten vähän katukojuja Bangkokissa oli, verrattuna esimerkiksi Kuala Lumpuriin. Ravintoloita löytyi kyllä joka puolelta Bangkokissa, mutta tuntui siltä, että jouduimme näkemään paljon vaivaa, että löysimme hyviä katukojuja. Löytämämme katukojut sisälsivät yleensä vain buffet ruokaa, mikä ei oikein ole meidän mieleen, koska ruoka yleensä ei enää ole ihan tuoretta ja ruoka on yleensä kerinnyt kylmetä. Monessa katukojussa oli sitä paitsi pelkästään ruokien nimet thaimaaksi, eikä mitään kuvia annoksista ollut saatavilla. Mikä tietenkin hankaloitti ruoan tilaamista, kun ei ollut hajuakaan siitä, mitä ruoka esimerkiksi sisälsi:D Onneksi kuitenkin löysimme muutaman katukojun, missä tarjoiltiin erittäin hyvää paikallista perinteistä ruokaa. Löysimme mm. yhdeltä syrjäiseltä kadulta maailman parasta Tom Yam keittoa. Sillä pelkällä liemellä olisi voinut elää koko loppuelämänsä ihan tyytyväisenä:D

Maailman paras Tom Yam keitto
Päivän ohjelmaamme kuului myös käyminen Myanmarin suurlähetystössä. Tällä kertaa toivottavasti onnistuneesti,  koska eiköhän tässä ole jo ollut tarpeeksi ongelmia matkassa. Lähdimme matkaan junalla, minkä koimme varsin toimivaksi liikkumismuodoksi Bangkokissa.
  Kun saavuimme paikalle, meitä vastassa oli ainakin sadan metrin jono, täynnä turisteja. Ensimmäinen ajatus oli, että montakohan tuntia tässä menee. Huomasimme, että pakettiautosta jaettiin jotain lippusia ja lappusia, joten suuntasimme sinne päin. Autosta nainen antoi meille pari paperia täytettäväksi, mistä maksoimme pienen summan. Tämän jälkeen menimme jonon perään jonottamaan. Hetken päästä pääsimme sisään itse Myanmarin suurlähetystöön, jossa jonottaminen jatkui edessä olevaan tiskiin. Sillä välin, olimme täyttäneet tarvittavat tiedot viisumihakemukseen. Piti mm. kertoa mitä tekee ammatikseen, minkä takia on menossa Myanmariin, kauan aikoo viipyä, minkälaiset hiukset, silmät ja ruumiinrakenne itsellä on jne. Paperiin piti myös liittää pari passikuvaa. Päästyämme tiskille, tiskin takana oleva mies antoi meille muovisen kortin, joka kertoi meidän hakevan turistiviisumia. Jonottaminen jatkui tämän jälkeen ja huomasimme että monet eivät jaksaneet odottaa loppuun asti, vaan jättivät viisuminhakuprosessin kesken. Kolmen tunnin odottamisen jälkeen pääsimme vihdoin turistiviisumitiskille, jossa annoimme täytetyt hakemukset, kopion passistamme ja passimme työntekijälle. Saimme valita miten nopeasti halusimme viisumin, yhden, kahden vai kolmen päivän sisällä. Hinta oli kalliimpi mitä nopeammin sen halusi. Itse päädyimme viisumiin, jonka saisimme kahden päivän sisällä. Hinta oli muistaaksemme 24€. Olimme yllättyneitä miten vaivattomasti asiointi tiskillä sujui, olimme nimittäin jännittäneet sitä tosi paljon etukäteen. Olimme kuulleet, että kysymyksiä saattaa sadella tosi paljon, mutta meiltä ei kysytty kysymystäkään. Vihdoin oli tämä ensisijainen syy minkä takia edes tulimme Bangkokiin hoidettu. Olimme joutuneet näkemään enemmän vaivaa, kun osasimme odottaa. Onneksi kuitenkin olimme jaksaneet olla kärsivällisiä viisuminhaun suhteen.

Myanmarin suurlähetystö
Sillä välin kun odottelimme viisumiamme Myanmariin, niin tutustuimme Bangkokiin ja sen nähtävyyksiin. Bangkokissa on satoja erilaisia temppeleitä ja palatseja. Kävimme muutamassa temppelissä, joihin sisäänpääsy oli ilmainen. Kävimme myös kiertelemässä monessa ostoskeskuksessa, missä ajan sai hyvin kulumaan:D



Kullatut buddha patsaat


Keskeneräinen pilvenpiirtäjä
Ruuhka-aika
House of Walker
Ostoskeskus

Pupu tyttöjä
Madame Tussauds
Olimme käyneet Myanmarin suurlähetystössä keskiviikkona, joten saimme viisumimme jo saman viikon perjantaina. Hotellia varattaessa kolmeksi yöksi, emme heti olleet ajatelleet, että vähempikin olisi riittänyt. Hotellivarauksemme oli nimittäin maanantai aamuun asti, joten oli vielä vietettävä viikonloppu Bangkokissa. Koska olimme matkalla Myanmariin, koimme järkevimmäksi ylittää raja Mae Sotissa. Mae  Sot on yksi Thaimaan rajanylityskaupungeista, maan itäosassa. Pieneen kaupunkiin oli matkaa noin 7-8 tuntia bussilla. Päätimme lauantaiaamuna, käydä ostamassa bussiliput Mae Sottiin. Halusimme ostaa bussiliput etukäteen, koska emme olleet varmoja, saisimmeko liput samana päivänä kun lähtisimme. Bussiasema, josta bussit Mae Sottiin lähtivät, oli aika kaukana, joten meidän oli pakko kulkea junalla sinne. Päätimme samalla käydä suuressa viikonloppumarketissa (Chatuchak Market), koska se sijaitsi melko lähellä bussiasemaa. Matkan varrella, oli myös iso puisto, jossa poikkesimme ottamassa kuvia.

Saatiin vihdoin Myanmarin viisumi

Puisto marketin lähellä

Kala vedessä



Chatuchak Market on Thaimaan suurin marketti, jossa myydään IHAN KAIKKEA.  Marketissa  saa helposti koko päivän kulumaan. Itse löysimme sieltä halvalla vaatteita ja tuliaisia.

Marketissa myytiin mm. pieniä kilpikonnia

ja koiran- ja kissanpentuja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti